Jos koira puree ihmistä

  • Viestiketjun aloittaja epätietoinen
  • Ensimmäinen viesti
Apua kaipaava..
Hei!

Kyselisin sellaiseen tilanteeseen neuvoa, että vanhempani ovat ottaneet n. vuosi sitten ison koiran kotiin(piti ensin tulla sijoitukseen, mutta jäikin). koiraa oli ilm. kohdeltu huonosti(hakattu) ja sitä ei ollut koulutettu ollenkaan. Muu perheemme oli alusta lähtien vastaan koiran jäämistä, oli aivan liian arvaamaton, mutta isäntä halusi pitää päänsä ja koira jäi. Koiralta ei esim. vieläkään voi ruokakuppia ottaa pois jos se syö ja on muutenkin arvaamattoman oloinen vaikkakin rauhoittunut ja perusluonteeltaan kiltti. Noh, koira on nyt KAKSI kertaa purrut äitiäni, ensimmäisen kerran tilanteessa johon liittyi ruokakupin käsittelyä, äiti luuli että koira lopetti jo syömisen ja koira oli poistumassa mutta iskikin jalkaan silti. Nyt on tapahtunut toinenkin puremakerta, tällä kertaa äiti esti koiran pääsyn huoneeseen(vetämällä ovea kiinni, ei jäänyt mikään koiralta ovien väliin, olisi vain halunnut huoneeseen jossa oli toinen koira jolla on valeraskaus) ja siinä vaiheessa naps käteen kiinni. Äiti on vaatinut että koira piikille tai pois jonnekin jossa sitä kunnolla koulutettaisiin(isä ei sitä kouluta). Isää koira tottelee mutta ei ketään muuta. Isä kieltäytyy koiran lopettamisesta/pois antamisesta, sanoo että tämä on juuri hyvä koira ja pitää äidin syynä sitä että koira puri. Mitä tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä? Onko syy muka oikeasti äitissä kun ei tee varsinaisesti mitään ja koira puree? Tällä kertaa on säästytty isommilta vammoilta(muutamia tikkejä ja lommoja) mutta äitikin pelkää että joku kerta se käy kiinni niin että voi käydä jopa huonosti. Minun mielestäni iso(ja voimakastahtoinen) koira tarvitsee kunnon koulutuksen että sitä voisi jatkossa edes harkita pidettävän, mutta mieluiten haluaisin koiran joko lopetettavan tai annettavan jollekin sellaiselle joka sitä pystyy käsittelemään.Mielestäni voi olla että aiemmat tapahtumat sen elämässä on vaikuttanut jopa niin paljon että koulutuskaan ei välttämättä auta. Mielestäni koiran ei tule purra ketään perheenjäseniä(eri asia tietty jos oikeasti itse aiheuttaa esim. kipeän koiran väärällä käsittelyllä, lapset pomppii päälle yms) missään tilanteissa mikä kertoo vain koulutuksen puutteesta. Lisäksi, en jaksa uskoa että isäni kouluttaa koiraa yhtään. Voinko perheen ulkopuolelta tehdä mitään(en enää asu kotona)? Järkipuhe ei auta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiipelöi;24607141:
oma koirani puri ihmistä. koira lähti HETI piikille. Jokaisen yli 6kk koiran tulee tietää että ihmistä EI PURRA IKINÄ!!
meilä on 3 ulkokoiraa, 2 on semmosia että jos on luut ( aina) ei vierailla ole asiaa häkien tykö ellei perheenjäseniä ole paikalla. suusta saahaan hakea, vieraat ei.
 
tässä taannoin kuulin tarinan kyliltä:
täälläpäin oli kierrelly joku ovelta ovelle kauppias. tää kauppias oli päätyny talon pihaan jossa oli varoitus vahtikoirasta, eikä talon väki ollut paikalla. ovi ei kuitenkaan ollut lukossa, joten tää miesoli päättäny hiipparoida sisälle. kun se oli tupaan päässy ilmesty ovelle iso koira joka haukkui ja muris. mies oli yrittäny hätistellä koiraa, mutta koirapa puras miestä. tää kauppias vaati asiasta kauheet korvaukset ja koiran lopetettavaksi.
miun mielestä koira toimi oikein. en lopettas koiraani joka puree tuntematonta ihmistä omassa kodissani, jos en ite oo paikalla.
 
kiipeliss
tässä taannoin kuulin tarinan kyliltä:
täälläpäin oli kierrelly joku ovelta ovelle kauppias. tää kauppias oli päätyny talon pihaan jossa oli varoitus vahtikoirasta, eikä talon väki ollut paikalla. ovi ei kuitenkaan ollut lukossa, joten tää miesoli päättäny hiipparoida sisälle. kun se oli tupaan päässy ilmesty ovelle iso koira joka haukkui ja muris. mies oli yrittäny hätistellä koiraa, mutta koirapa puras miestä. tää kauppias vaati asiasta kauheet korvaukset ja koiran lopetettavaksi.
miun mielestä koira toimi oikein. en lopettas koiraani joka puree tuntematonta ihmistä omassa kodissani, jos en ite oo paikalla.
Tossa tilanteessa koira toimi JUST NIINKUIN KOIRAN pitääkin! Tollasia tilanteita varten moni varmaan koiran ottaakin... MUTTA kun se sakemanni/rotikka/dopperi/joku muu vahtikoiraominaisuutta sisältävä piski rupeaakin vihaamaan kaikkia tuntemattomia ihmisiä niin sitten onkin piru merrassa ja koira piikillä...
 
yl
nyt on tapaus että iso taistelu koira puri vanhaa ihmistä kolme kertaa ja ison haava on isopi kun miehen kämmen ja se repi lihan kuroksiin asti ambulassi on tietysti kutsuttu ja lääkärissä on ommeltu haavoja. koiralla on jo 2-3 puremaa taustalla mitä mieltä te olette asiasta..
 
"tepe"
irti oleva koira tuli vastaan kiersi taakse ja tarttui kankkuun. Enpä laske enää suurta koiraa taakseni ikinä. Emäntä pahoitteli. Saattaa olla että kannattaa vähän koirienkin varoa jatkossa... kotona huomasin että oli verinen ruhje reidessä. Se purema ei tunnu heti, nyt kyllä tuntuu.
 
"Nipa"
Hei! Koirani on todella uskollinen ja kiltti tuttujaan kohtaan. Koira on kuitenkin purrut pari kertaa vieraita ihmisiä. Ensimmäisen kerran sähkömiestä, kerran naapuria ja viimeiseksi kaupan edessä ohi kulkenutta vierasta naista. Koira on suuri ja tosissaan puriessa veisi vaikka puoli reittä. Joka kerta kun koira on purrut, uhrille on tullut vain pintanaarmuja. Onkohan kyseessä jonkinlainen paimentamis juttu, vai mikä? Koira on arka vieraita kohtaan, mutta tutustuttuaan se on tosi kiltti. Eikä koira pure jos me omistajat olemme paikalla.. Hankalaa kun emme ole olleet koskaan paikalla sanomassa, että nyt meni väärin..
 
Miimmu
Koira jota olen ennen taputelut puri arvaamatta. Sen elämä ei ole herkkua juoppo perheessä. Emäntä ei varoittanut ollenkaan .Jouduin käymään lääkärissä ja siitä tulimenoja. Lähetin laskun perheelle joka alkoi kenkkuilemaan.Maksoi kuitenkin lääkäri sekä lääkekulut ja matkat. Oliko oikein vaatia korvaus pariskunnakta?
 
......
Onpa kummallisia, tietämättömiä mielipiteitä täällä. Se, kannattaako koira lopettaa vai ei, riippuu ihan täysin pureman syystä - ja pureman laadusta: jos esimerkiksi dominoiva koira ottaa emäntäänsä housujen persuksista kiinni kun yrittää estää tätä menemästä jonnekin, se tarkoittaa vain sitä, että koira luulee olevansa pomo. Joku koira jahtaa juoksevia tai pyöräilijöitä, mikä on hanskasta karannutta riistaviettiä. Jollakin koirilla on arkuutta, josta pääsee yli; joillakin koirilla taas arkuutta jota ei voi korjata millään, ja se on jo hyvä syy lopettamiseen koiran itsensäkin kannalta. Joidenkin koirien omistajilla on johtajuus totaalisesti hukassa, ja koiran täytyy itse päättää suojella laumaansa tunkeilijoilta, jolloin se voi purra ja käyttäytyä arvaamattomasti olematta millään tavalla mielenvikainen.

Pelkästään kokenut koirankouluttaja (ei välttämättä ammattimainen sellainen) voi tietää, onko koiralla palikat kohdallaan vai onko siinä jotain sellaista vikaa, mitä ei voi korjata. Se EI kuitenkaan ole automaattisesti niin, että kerran ihmistä purrut koira on aina tikittävä aikapommi, joka pitäisi heti lopettaa.

Toki jos omistajilla on esim. johtajuus hukassa, on heillä harvemmin valmiuksia ruveta sitä korjaamaan, ainakaan yksinään. Ja silloin lienee turvallisempaa lopettaa koira. Ei ole myöskään mikään hyvä ajatus pistää tuollaista koiraa kiertoon, kun yleensä se päätyy yhtä osaamattomille ihmisille. Mutta tiedän kyllä tapauksia, kun "hullu" koira on korjattu täysin normaaliksi ja luotettavaksi. Harmi vain, että osaavia ihmisiä ei ole enemmän, ja että osaamattomat harvemmin hakevat apua vaan syyttävät mieluummin koiraa ja tekevät sitten samat virheet uuden koiran kanssa.
 
-
Ensinnäkin ihmettelen, miksi koira, joka puree vieraita, päästetään vieraiden lähelle. Tällaisella omistajalla ei pitäisi olla koiraa, joten koira piikille tai osaaviin käsiin.
Toiseksi, koirat ja lapset eivät sovi keskenään. Kummatkin arvaamattomia ja oikukkaita. Lapsien ja koirien yhteisiä hetkiä on aina valvottava ja opastettava niin koiraa, kuin lapsiakin käyttäytymään keskenään. Mikäli jompikumpi osapuoli ei kuitenkaan yhteisistä käytössäännöistä piittaa, on hänet tai se poistettava tilanteesta. Jos lapsi ei ymmärrä, ettei koiraa voi ahdistaa nurkkaan ja silittää sitä väkisin, niin lapsi pidetään kaukana koirasta!
Yleisesti olen sitä mieltä, että koira, joka puree ihmistä on lopetettava. Ellei se ole vahtikoira, joka suojelee kotiaan ja omistajaansa ja puree tunkeutujaa. Pureehan poliisikoirakin käskystä. Samoin vahtikoira suojelee omaa aluettaan eikä sen alueelle mennä ilman omistajaa. Yleensä tällaisissa talouksissa on portilla varoitus koirasta.
 
.....
Minulle kävi niin että koirani puri naapuriani,(portissa luki VAROITUS SAKSANPAIMENKOIRA) ja (VAROITUS KOIRA VAPAANA)niin naapuri oli vain tullut ja tuli ihan ovelle huutelemaan,koira alkoi haukkua ja puri naapuria käteen.Onko se oikein?
 
vierailija
Joo.. No mun lasta purtiin juuri rappukäytävässä.. Provosoimatta tms. Lääkärissä käyty ja kaikki ok. Mutta arvelluttaa vastaisuudessa kulkeminen.. Minusta lapsellani on oikeus siinä kuin muillakin kulkea pelotta käytävässä.. Mutta onnistuukohan enää...
 
vierailija
Purevaa koiraa tulisi käyttää puolustusvälineenä ja opettaa että ketä saa purra. Väärästä henkilöstä viilto tai hammas poikki samoin mistä tahansa muusta väärästä tekosesta. Kaikille lemmikki petoeläimille tulisi tehdä niin mutta ne tulisi myös palkita silloin kun ne ovat mieliksi
 
vierailija
Höpö, höpö
Jokainen koira puree, jos se ajetaan tilanteeseen, jossa vaihtoehtoja ei sen mielestä ole. Toisaalta terve koira varoittaa useassa vaiheessa ennen varsinaista puraisua. Varoituksia olisi syytä myös kunnioittaa muuten koira voi oppia etteivät ne tehoa ja jättää ne pois. Eli se puree heti. Tästä on vaikea oppia enää pois. Koira voi purra myös ollessaan kipeä. Toki on myös luonnevikaisia, yleensä ihmisen aiheuttamia, koiria, joille ei oikein voi muuta tehdä kuin lopettaa.
 

Yhteistyössä