Jos teidän pitäisi saada lapset yhtäkkiä vaikka viikoksi tai kahdeksi jonnekin hoitoon

Keittiönoita
Asutaan systerin kanssa naapureina ja meidän kuopukset olivat aikoinaan samassa päiväkodissa ja esikoiset samalla luokalla koulussa, joten siihen aikaan olisi varmaan puolin ja toisin onnistunut vaikka vuodenkin hoito, jos olisi ollut tarvetta.
 
"kolmen äiti"
Jos oikeasti hätä olisi niin isovanhemmille (ainakin miehen vanhemmille) saisin omat 3 varmaan hoitoon. Mutta saisi kyllä oikeasti olla tosi iso hätä, että tällaista edes harkitsisin. Esim esikoiselta jäisi koulu silloin käymättä.

Toisin päin olisi kyllä hankala, jos olisi alle kouluikäisiä. Töissä kun on pakko käydä ja tuskin näille "vieraille" saisi omasta kunnasta päivähoitopaikkaa. Viikonlopuksi ottaisin hoitoon ilman muuta.
 
"vieras"
Emme saisi lapsia yhtään minnekään. Kukaan ei uskaltaisi ottaa näitä viikoksi/kahdeksi, eikä edes yhdeksi yöksi. Enkä kyllä pystyisi ottamaan muiden lapsia tähän, koska olen vuorotyössä. Se ei käytännössä onnistuisi millään tapaa. Loma on eri asia. Kesälomalla meillä yleensä onkin serkkuja lomalla.
 
Kyllä se melkoisen sumplimisen ja soittoringin takana olisi, se hyvin pienoinen onnistumisen tsäänssi...eli en kyllä lähtisi luottamaan sen onnistumiseen.

Sen sijaan meille nyt voi ainakin toistaiseksi tuoda lapsensa tilapäisesti hoitoon, tuossahan ne menisivät siinä missä omammekin :).
 
Itseasiassa kun alkaa miettimään, tulee mieleen ainakin 7 paikkaa, jos kavereita alkaisi vielä miettimään, saattaisi olla enemmänki. Eli Äidilleni jossa isäpuoli työttömänä, isälleni, mummolleni, kahdelle tädille, serkulle, lapsen isän äidille. Myös toinen serkku saattais tulla kyseeseen, mutta sitten olisi välimatka jo aikamoinen. Kavereista ainakin yksi toistaiseksi varmaankin onnistuisi. Saattaa tulla mieleen vielä muitakin, hmm
 
"MiMeira"
Mummuille kyllä. Oma äitini osin vielä työelämässä, mutta saisi varmaan loman järjestettyä jos pakko. Ja pari tuttuakin kyllä auttaisi. Ja joo, voisin ottaa hoitoon ystävienikin lapsia. Sijaisperheys muutenkin tuttua.
 
Aino*
Mummuille saisin, oma äitini tekee kyllä vuorotyötä mutta äärimmäisessä hädässä onnistuisi varmaan saamaan vapaata. Toinen mummu taas alkaa olla jo jalaton ja vanha, että siltä en ikinä moista edes kysyisi. Ei jaksaisi hoitaa kahta pientä niin kauaa. Tuskin minäkään voisin olla erossa lapsista paria viikkoa jollei olisi pakko :D
Ja rehellisesti sanon, että en ottaisi kenenkään lasta kahdeksi viikkoa, en sitten millään, muutamaksi päiväksi kylläkin :) ja minua saa heittää kivillä jos joku haluaa tämän toteamisen jälkeen....:D
 
Luultavasti ei onnistuisi. Tai varmaan sitten, jos kyseessä olisi äärimmäinen pakkotilanne, jossa mitään muuta vaihtoehtoa ei olisi. Tällainen tilanne tulee, kun synnyttämään lähden - mutta silloinkin noiden hoitoasioiden järjestely on äärimmäisen hankalaa, vaikka kyse vain yhdestä yksivuotiaasta.

Kyllä voisin ottaa veljeni lapsen hoitoon pidemmäksikin aikaa, ihan muutenkin kuin pakkotilanteessa. :)
 

Yhteistyössä