joudumme myymään koiramme

  • Viestiketjun aloittaja brigitte
  • Ensimmäinen viesti
maissi
Kylläpä tuli paha mieli tuon aloituksen luettuani, ihminen tuntuu olevan tosi hukassa koiransa kanssa.
Pentukoira vaatii paljon aikaa, rakkautta , huolenpitoa, kasvatusta ja koulutusta..Ja jos oikein ymmärsin, kyseessä on vielä suurikokoinen pentukoira, joka huonoissa käsissä ja ahdistuneena saa paljon tuhoa aikaan.
Toivon tosissani että alkuperäinen kirjoittaja lukee täältä palstalta saamansa kullanarvoiset vinkit ja vihjeet sekä ottaa niistä oikeasti onkeensa. Alkuperäisen asenteella tuottaa luultavasti vaikeuksia ottaa muilta vastaan neuvoja, mutta koiran etua ja omistajien mielenterveydenrippeitä ajatellen toivoisin näin kuitenkin tapahtuvan edes jossakin määrin.
Jos alkuperäinen kirjoittaja kuitenkin päättää luopua koirastaan (jollei tämä ole jo tapahtunut), toivon hänen löytävän koiralleen asiantuntevan ja osaavan kodin. Esimerkiksi paikallinen eläinsuojeluyhdistys auttaisi ainakin etsimään oikeantyyppistä kotia. Toivoa koiran kohdalla ainakin vielä on, kyseessähän on todellakin nuori pentukoira...
Toivoisin alkuperäisen kirjoittajan harkitsevan myös erittäin tarkasti sitä seuraavan koiran ottamista.
Täällä palstalla on jo useaan otteeseen mainittu rakkaan lemmikin ja perheenjäsenen hoitamisen tulevan kalliiksi. se onkin asia mikä kannattaa huomioida jo ennen pennun ostoa.
Kirjastosta saa ilmaiseksi lainaan todella kattavia ja opettavaisia kirjoja aiheeseen liittyen lainaan -ILMAISEKSI! Itse olen koirieni kanssa harrastanut myös tottelevaisuuskoulutusta, joka ei omalla paikkakunnallani ainakaan sen tarjoamaan hyötyyn nähden taloutta todellakaan kaatanut. Vuosimaksu kun oli vaivaiset 15 euroa...Apua ongelmiin siis todellakin löytyy, sitä viitseliäisyyttä alkuperäinen kirjoittaja tarvitsi ilmeisesti vaan jostakin hieman(?) lisää...
 
onnellinen koira
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.07.2006 klo 00:18 maissi kirjoitti:

Alkuperäinen kirjoittaja 11.07.2006 klo 13:25 brigitte kirjoitti:
kun se ei enää onnistu tuo yksin oleminen,on ihan kauhee eroahdistu.mies oli lähtenyt sekunniksi ja oli sil aikaa #&%?$!* kämpän täyteen ja kävellyt siellä ja pöydällä,pissii kokoajan sänkyy..ikävöi minua,olen nyt mummolassa lapsen kanssa.on kuulemma kokoajan ulissut ja inissyt,eikä ole hätää.. :ashamed: uja muut ovat ehdottaneet näyttelyhäkkiä,kuonokoppaa mutta en uskoa että s4e sitä ulostamista estää ja mies sanoi ettei ala sekarotuisen koiran takia maksamaan yli 100 e häkeistä ja muista kun ei tehoa kumminkaan..se on vaan niin ikävää..ikävä tulee varmasti koska muuten oli hyvä koira.sanoin miehelle että kun muutamme niin kyllä me aletaan kattelen sitä "oikeeta" KOIRAA meille,vaikka vastaan nyt onkin kaikkia koiria kun luulee että kaikki ovat samanlaisia.joten toivoton tapaus..kuinka monen kerran jälkeen tätä enää jaksaisikaan,tulla taloon jokia on ymäriinsä ku:sessa ja pa:skassa ja revitty joka paikka puhki.maalle hän kuuluu hyvään perheeseen jossa saa juosta vapaana,ehkä koirakaverin kera,siis koiramme joka on vasta 6kk..kirjoitin tänne aiemmin tuosta yksin olemisesta ja nyt on pätös kutakuinkin tehty.Tämmöstä. kuinka kauan muut ovat odttaneet ennenkuin pystytte taas ottamaan uuden koiran elämäänne?(jos olette siis joutuneet syystä tai toisesta luopumaan) :snotty:
Koiranne on aika nuori vasta 6kk. Se ei ole teillä ollut kuin jonkun 4kk. Et voi ajatella että se toimisi tässä ajassa kuin kone. Koiralla on täydellinen pidätys kyky vasta 7kk ikäisenä.
Hätä pissoja ja innostus pissoja voi tulla vielä vuotiaanakin.
Kun on 1½-2 voit vasta puhua ongelma koirasta. Pentu ei ole vielä mikään ongelma, koska eihän se ole vielä edes saanut mitään kunnon koulutusta.
Kaikki koirarodut koettelee teitä sinne 2 ikävuopteen asti. Joten jos et ole valmis kestämään koiran kanssa tätä kahta vuotta niin kannattaa unohtaa koira.
Meillä on painittu lattialla kahden uroksen kanssa kun ollaan katsottu että kumpi on kumpi. Siivottu pärä ököt seinästä kun ollaan tehty koiraa eroahdistus koirasta, tässä sivussa kasvatettu 4 lastakin. Joten se on vain itsestä ja omasta pitkä jänteisyydestä kiinni.

Voimia koetukseen ja koita nyt miettiä vielä mitä sille koiralle teet. Vika on aina hihnan toisessa päässä!!
 
Yhteistyössä