¤¤¤JOULUKUUN 2005 MURUT HUHTIKUUSSA¤¤¤

Keskiviikkoa!

yksi vapaapäivä tässä turneessa. :)

Aksulla hammaslääkäri vähän vaille 12 joten ei tässä ihmeempiä tehdä. A:lla ei lähde maitohampaat itestään ja edelliset pukkaa tulemaan jo, niin sitä lähdetään näyttämään.

Meillä mies sai viime perjantaina odotetun irtisanomisilmoituksen. elokuuhun asti olis töissä, mut pitää varmaan lomia pois, joten on melkein koko kesän kotona joka on mukava juttu pojille. muutenkin ollaan ihan hyvillä mielin. =)

niiskuneidin, synnytyskertomus kuulosti ihanalle, kun kaikki oli menneet vielä suht nopeaan. miksi sulta otettiin streptokokkinäyte? 'utelias' mukavaa kun muutenkin kaikki lähtenyt hyvin käyntiin.

danjuska ja siru, siis toi dalmatialainen oli meillä vaan 'hoidossa' siis on niin emäntänsä perään niin oli hetken toisessa ympäristössä. niinkuin kerroin aiemmin niin koira pelkää kaikkea mahdollista eikä sitä ole koulutettu mitenkään. halusin sen jo nopeaan lähtevän ettei tee pojille mitään. se koira voi loppujen lopuksi olla aika arvaamaton. harmi sinänsä, että koiralla sellainen elämä. koirakuume mulla on ollu niin pitkään kun muistan, mutta järki sanoo vielä ei. Labradorinnoutaja meille joskus sitten tulee, kun sen aika on. =)

tänään menen illalla katsoo peppi pitkätossua, sellainen teatteri esitys. pojat eivät olleet ensin lähdössä joten heille ei ole lippuja. tänä aamuna ovatkin olleet lähdössä, joten jos satun liput saamaan niin sit hekin lähtevät mukaan, muuten menen siskoni sekä kummityttöni kanssa. =)

mitäs taaperolle kuuluu??

nyt pieni nettisurffailu ja sit kotihommien pariin. :wave:
 
jellona: Se näyte kuulemma otetaan aina, jos synnytys alkaa vesien menolla... Mukavaa vapaapäivää ja teatteriesitystä! :)

Täällä rauhallista, kun Joonas on isin kanssa ulkoilemassa ja vauva nukkuu. Jesse on vähän flunssainen, niin ei vielä ulos päässyt. Nyt pitääkin mennä sen kanssa pelaamaan, joten palailemisiin :wave:
 
Hoh hoijaa että on hiukan voimat viel pois viimeviikon osalta kun oli se muutto ja samaan syssyyn tuli kaikille oksennustautikin.Kiva siinä sit muuttaa,no onneksi muutto on saatu tehtyy ja tautikin selätettyä.

Täällä menee ihan kivasti ja Juliuskin kovasti yrittää konttaamaan jo lähteä yms.. :heart:

Kesää tässä oottelen että päästään hesaan tapaamaan muita marraskuisia 2009 vauvoja,tulee varmaa mukava reissu.
 
moikka

ihan vaan nopsaan tulin lukaisemaan kuulumiset.

Jellona: labbis on kyllä ihana rotu!!

Niiskuneidin synnytys kertomus oli kiva lukea :) Ne on aina jotenkin niin koskettavia/liikuttavia.

Taaperot: Onneksi muutto nyt teillä takanapäin.. kurjaa kun tuo oksennustauti samaan syssyyn tunki teille tiensä.. kurja tauti! :x

Jenna oppi tiistaina nousemaan itse lattialta seisomaan. Oli ensin valtavan hämmentynyt mutta nyt on oikein ylpeä uudesta taidostaan :D

Tatu uhmailee enemmän ja vähemmän :whistle: ihme kiukku kohtauksia saa. Lasten kanssa jos olen keskenään kotona niin kaikki suht ok. mutta jos vieraita/kavereita käymässä niin voi jestas sitä esitystä ja showta minkä poika aloittaa |O

mutta nyt tuntuu typy koputtelevan alakerranoven takana että kai se on alas mentävä.. keksi missä äiti on ;)
 
Viikonloput menee aina kauheen nopeesti, mut niin menee kyllä arkipäivätkin! Perjantaina olin viimeistä päivää tuolla kotihoidon harejoittelussa, 5 viikkoa siellä olin. Leivoin sinne vikan päivän kunniaksi mokkapaloja :p Onneksi pääsen sinne taas kesällä, viihdyin niin hirveen hyvin :) Huomenna meen sit sinne toiseen harjoittelupaikkaan, sielläkin oon sen 5vko.

Torstaina oli piiitkästä aikaa koulua, tentti ja harjoittelureflektio. Tentti meni niin ja näin, saa nähdä, pääsenkö läpi. Kyllä mä lähes kaikkiin kysymyksiin vastasin.

Viikonloppu on ollut kiva, meidän äiti, mun täti ja pikkuveli pääs vihdoin to-pe välisenä yönä Turkista kotiin, oltiin pe iltapäivä äitin luona sit. Lauantaina oli mun serkun vaimon valmistujaisjuhlat ja tänään oltiin mun 2 viikkoa vanhaa kummipoikaa katsomassa :heart:

Pojilla on kiva pippeli-kakka-pieru-pissa vaihe menossa, varsinkin Rasmuksella, ei se paljon muusta jutteliskaan, kuin noista vaan |O Kylässä ja vieraiden seurassa etenkin ;) Kiva, kiva.

Danjuska, joo, toi kurkunpääntulehdus on vähän vastaava, joillekin se tulee ja sit tulee tosi usein :/
"Kurkunpääntulehduksen oireita ovat äänen käheys ja merileijonan ääntelyä muistuttava kuiva ja vinkuva yskä. Sairautta esiintyy yleisesti alle 7-vuotiailla lapsilla. Yskä menee tavallisesti itsestään ohi vuorokauden kuluessa. Joillakin lapsilla esiintyy myös hengitysvaikeuksia. Jos lapsen hengitys on vaivalloista, ota heti yhteyttä lääkäriin. " Noin luki sairaslapsi.com sivuilla. Onneksi tosiaan menee usein nopeasti ohi, mut noi hengitysvaikeudet on kamalia :(

Kiitos Danjuskalle ja Sirulle, kun toivotitte tsempit tenttiin! :)

Niiskuneidin synnytyskertomus oli ihana lukea :heart: :hug: Kuinkas teillä on vauvan kanssa mennyt?

MM70: tosta sun harjoittelusta olisin vaan kysynyt, eli onko se joku tk:n vuodeosasto vai missä hommissa oot ollu? :D Mun se huomenna alkava harjoittelu on terveyskeskusessa kans. Mihin muuten suuntaudut?

Tulkaahan muutkin kirjoittelemaan :wave:
 
Peppi, otas yhteyttä messengerin kautta kun ehdit! :saint:

Mää toivoin uutta pakastinta. Kun vanha on pieni ostettu silloin joskus jotta siihen mahtuu 4hengen ruuat hyvin.. no ei mahdu enää nykyisin.
Mutta pitäisi olla toiveiden kanssa varovainen, sain valkean auton, ukko tuumas että on se pakastimenvärinen, ja isompi ku edellinen :xmas:

Miten muilla, onko ongelmia syömisen kanssa? vetkuttelua jne? tuntuu että päivä on vaan syömistä kun tuo apiaani ei syö reippaasti. tai ainahan se on ollu kausisyöjä, mutta se on nyt syöny aamupalaa 2h, eikä meinaa valmista tulla. muuten ei haittais vaan kun ollaan kohta lähdössä liikenteeseen niin olis hyvä syödä :headwall:
 
heipat

sade päivää tässä vietellään. Iltapäivästä sitten kavereille leikkimään :)
Aamulla käytiin kerhossa, tai itse olin vain hetken kun jennalla poli aika ja mies jäi sitten Tatun kanssa.

Käpy: Vau, mimmosen auon?

Peppi: Joutuivatko sen tuhkapilven takia olemaan kauemmin?

Onkos teillä minkälaisia vappu suunnitelmia?
Me ollaan tod.näköisesti ihan kotosalla. Kovasti porukat kutsui sinne, mutta kun mies on illalla 20 asti töissä niin menis myöhäksi ennen kun perillä oltais.

Meille ois muuten näillä näkymin tulossa pikku tonttunen ;)
oireita ei tosin juuri ole joten kovasti pelottaa että käy niin kuin aikaisemminkin. Mutta sepä nähdään aikanaan.

Käpy kyseli vielä ruokailusta.. Tatulla menee kyllä ruoka yleensä hyvällä vauhdilla alas. On oikeestaan aina ollut ihan hyvä syömänen. Pukemisen kanssa oli välillä vitkuttelua ja yhtä säätämistä |O Mutta nykyään ( ainakin yleensä ;) ) vaatteet menee päälle ihan hyvin. Aamulla on yleensä ensimmäisenä päivävaatteita vailla ja pukee ne sitten samantien.

Tyttö nukkui yöllä 20.30-6.30 heräämättä :D nyt on ollut muutamia kunnon öitä ja jospa alkais viimein oikeesti muuttua yöt vähän yhtäjaksoisemmaksi.
Hampaita tosin pukkaa ja tänään ollut vähän kärtympi aamupäivällä.. muta tekis vaan lisää kun nyt suussa vasta huimat 4legoa :LOL:
 
Iltoja!

yövuoro tässä menossa. viimonen yö, mut vielä mooonta tuntia jäljellä, mut eiköhän tästä selvitä. nyt onkin 5 yötä kolmen viikon sisällä. no rahaahan se vaan tekee. täytyy hieman yrittää säästää syksyä varten, kun miehen tulot loppuu. kesän teenkin yövuoroa suurimmaksi osaksi, siis heinäkuun ainakin.

danjuska, varovaiset onnittelut!! :heart:

Meidän vappusuunnitelmat on aikas selvät, jos ei enempää porukkaa kipeydy. Meidän ihana kaveriperhe tulee meille aattona. grillataan, saunotaan, pelaillaan lasten kanssa, nautitaan. jäävät meille yöksi. minä menen vappupäivänä iltaan töihin ja myös sunnuntaina, mut hyvinhän tuota ehtii tuossakin. :D

Minä olen ruopinut pihamaata ja tänään sain vihdoin nurmikon kylvettyä takapihalle, missä on pelattu jalkapalloa. nyt jos sais sen hieman siistimpään kuntoon. :) jossain vaiheessa olis tarkoitus saada ehken rakennettua meidän keittiön yhteyteen kesäkeittiö tyylinen juttu siis terassi, johon tulee grilli ja pöytä sekä tuolit. olis niin helppo laittaa kaikkia ihania ruokia, kun kaikki olis lähekkäin. meillä menee keittiöstä siis ovi pihalle, mut sitä ei ole tähän mennessä juuri ollenkaan käytetty. :)

käpynen, onhan autossa ja pakastimessa tosiaan paljon samaa. :whistle: kaikkee ne miehet keksiikin. :)
meillä tarjotaan ruoka ja jos ei vilkkaasti syödä niin kyllä siitä pöydästä poiskin pääsee erittäin nopeesti. sinänsä meillä aika hyviä ruokailemaan ollut molemmat aina. syövät minkä haluavat ja häipyvät.

peppi, kiva että viihdyt harjoitteluissa. =)

nyt hommat kutsuu..kauniita unia kaikille!! :wave: :hug:
 
Danjuskalle laatikollinen jarrusukkia matkaan :heart: mää tuomosen voyagerin 7 hengen hopan sain.

Tääläl on ihana keli, jos nuo lumet vaikka sulas pois...
Pääsen tänää kaverin luokse kahville ihan vaan pelkästään juho mukanani, ihanaa.
Oonkin tas moisen tarpeessa, on ollu pari semmosta päivää tässä että hohhoijaa.
Juho on ääärettömän räkänen mut liekkö allergista koska on ihan kirkasta räkää ja yöllä ei sipuli auttanu hengitystä.

Vappu, jaa se on tällä viikolla, eipä kait meillä mitään ihmeellistä tehdä.
 
Oi, Danjuskalle lähettelen minäkin varovaiset onnittelut :heart: :hug: Miettikää, siitä on vuosi, kun Koivunkäpy tais kertoa meille odotuksestaan :eek: Ja VIISI vuotta siitä, kun me alettiin näitä tähtösiä odottelemaan!!! :heart: Äkkiä se aika menee...

Eipä ollu niin mukava harjoittelupvä, mitä edelliset kaks olivat. Ei oo mukava aloittaa päivää sillä, että mun ohjaaja kysyy 2 muulta sairaanhoitajalta, voisko jompi kumpi olla opiskelijan kanssa (hän itse oli ajanvarauspuhelimessa koko päivän) ja toinen näistä, jolta kysyttiin, vastaa: "mä en ainakaan ota!!" :kieh: Eikä toinenkaan meinannut... Mut pakkohan sen sit oli. Jeejee. Tosi vttumaista aloittaa harjoittelupvä ja koko päivän oli semmonen paska fiilis |O No joo, se siitä.

Koivunkäpy, meillä Joonatan on aina syönyt paremmin, kuin Rasmus. Ruoka maistuu hyvin, en muista, millon olis ollut ongelmia syömisen kanssa, joskus vauvana?? Rasmuksen kanssa tota vetkuttelua on sit senkin edestä :headwall: Ja tiiän niin ton tunteen, kun on johonkin lähdössä ja lapsi ei meinaa millään syödä! Sillon kyllä otetaan syöttäminen avuksi, meidän 3v. vauvalle :saint: Avustetaan kyllä muutenkin aika usein :whistle: Ihan sen takia, että mä en jaksa kattoa sitä vetkuttelua ja syömättömyyttä = kiukku jne.

Me mennään varmaan vappupäivänä mun serkun perheen luo, oltiin viime vappunakin. Semmoset lapsibileet, munkin paistoa yms. :) Aatosta en vielä tiedä, ollaan varmaan ihan vaan kotosalla, jos on hyvä ilma niin ulkoillaan.

Danjuska: joo, lauantaina piti lähteä kotiin, mut to-pe välisenä yönä vasta pääsivät.

jellona, kivat vappusuunnitelmat teillä :) Ja kivan kuuloisia remppasuunnitelmia myös.

Semmosta tänne tänään :D
 
Moikka!

Danjuskalle oli pakko tulla varovaiset onnittelut laittamaan :heart: :heart: :heart: Toivottavasti kaikki on hyvin ja saisitte pikkutonttusen :)
Vappusuunnitelmia meillä ei muita ole, kuin että vapputorilla käydään pe tai la ja ehkä kaveriperheitä tulee katsomaan vauvaa, sellaisia, ketkä ei ole vielä käyny. Meillä peruuntui noita kyläilyjä, kun Lotta oli parvorokossa viime viikon ja Otto mitä ilmeisimmin tartuttaa sitä, itämisaika oli vielä aika pitkä, 4-28vrk... Katotaan, jos nyt vapun aikaan uskaltavat tulla vai pidetäänkö vielä ensi viikko varoaikaa. Foliopalloja Lotta ja Otto on kovasti suunnitelleet, että millaiset haluavat. Lotalla pe koulussa tunnin vappujuhlat, muuten normaali koulupäivä. Otolla on kerhossa naamiaiset ja nyyttärit. Hän pukeutuu länkkäriksi :D välillä on tosin miettinyt, pitäiskö sittenkin olla Zorro tai Batman tai ritari tai merirosvo =)

Koivunkäpy meillä Otto ei aina syö reippaasti ja välillä joutuukin pois pöydästä. Toisinaan syö hyvinkin reippaasti, riippuu vähän, mitä on ruokana. Enemmän on valikoiva, mitä Lotta on ollut.

Jellona ihanan kuuloinen kesäkeittiösuunnitelma teillä! Jaksamista yötöihin :hug: niitä ei ole -eikä ehkä tule- ikävä ;) nyt on nämä yövuorot kotosalla, vaikkakin aikas helpolla olen päässyt ja vielä kun omaan tosi hyvät unenlahjat :D

Peppi voi harmi, että olet tuollaista kohtelua saanut osaksesi, vaikkei mitään henk.koht. ollutkaan :hug: itse aina opiskelijana ajatteli, jos vastaavaa tuli eteen, että musta ei ikimaailmassa tule tuollaista. Eikä onneksi ainakaan vielä ole tullutkaan, mutta eipä takanakaan ole kuin reilu 10 työvuotta.

Vauvan kanssa elämä on ihanaa, aika vaan menee niin hirmunopeesti, ens viikolla murunen on jo 1kk vanha :heart: vatsanväänteitä neidillä vähän on, kun syö hotkien, vaikkei todellakaan tarvis, kun tuotantoa piisaa. Tuttia ei ole, mutta olen miettinyt, että pitäiskö ehkä kokeilla. Otollahan ei tuttia ollut, eikä koskaan tuntunut sellaisia tilanteita tulevankaan, että olis tarvinnut. Lotalla taas oli, hänellä oli kova imemisen tarve ja pulautti vaatteensa kertaa monta, samoin kuin tämä pikkusiskonsa nyt.

Nyt jos hipsisi nukkumaan.

Iloista vappua kaikille :flower:
 
kiitos kaikille :)
katsotaan nyt että miten tämä tästä etenee.

Itsellä varmistui että töitä on heti kesäkuu alusta elokuun loppuun. Lapset ovat hoidossa kesäkuun ja elokuun. Vähän surettaa Jenna viedä hoitoon kun on niin pieni :'(
Tuli muutes kamalan kipeeksi rokotteesta minkä tänän sai :| ilta on ollut yhtä itkua.

väsy on kova ja aamulla suoraan sanottuna tympi lähteä perhekahvilaan, mutta Tatun takia lähdettiin kun siellä oli vappuohjelmaa =) ja ihan kiva että käytiin. Mutta huomenna ei tehdä kotihommia.. ollaan ja huilitaan :D

Mukavaa vappua kaikille!!

nyt ei jaksa muuta.. suihkuun ja nukkumaan.
 
Hyvää vappua tännekin kaikille!


Me ei olla kummempia tehty, oltiin poikien kanssa pari tuntia meidän äitillä iltapäivästä ja Sami kävi sen jälkeen niiden kanssa saunassa. Kohta vois mennä nukkumaan, rankka viikko ollut ;)

Harjottelusta sen verran, että mun ohjaaja on nyt saikulla ties kuinka kauan, eikä mulle ole määrätty vielä uutta ohjaajaa, mikä on tosi tylsää, kun tuntuu, ettei kukaan mua haluais ohjattavakseen ottaa :kieh: Mielenkiintoista on kyllä edelleen, välillä vaan ihan kädetön olo, kun en mitään osaa tehdä :ashamed: Tai paljoakaan (esim. lääkärin avustaminen toimenpiteessä, kun lääkäreillä on se ns. oma kielensä, josta mulla ei oo hajuakaan ja sit hoitajat laittaa mut siihen ihan kylmälteen, enkä edes tiedä, mistä tarvittavat välineet löytyy :kieh: , enkä osaa tota kirjausjärjestelmää, eikä mulla edes ole omia tunnuksia ja sitä kirjaamistahan toi työ on tosi paljon yms. ) . Ja ohjausta ei tunnu saavan, sen avulla oppis aika kivasti :headwall: Kun sitä siis tarvisin. Oon kuitenkin päässyt kaikenlaista tekemään ja vähintään seuraamaan, tosi monipuolisia juttuja ja erilaisia!

siru, kiitos :hug: Meillä pojilla oli päiväkodissa mukana noi kuvassa näkyneet naamarit, ne itse valitsivat ja niihin olivat tyytyväisiä :D Ja noiden lisäksi oli semmoset vappuviirit... Foliopalloja meillä on yhteensä 4 kpl, isoja |O Mä en niistä edes välittäis, mutta noi mummot näköjään senkin edestä, tai mummo ja mun isän vaimo. Kivahan se on lapsille, kai :whistle: Tänään kun saivat noi toiset niin Joonatan sanoi: "meillä kyllä on jo pallot" :ashamed:

Huomenna meidän piti mennä mun serkun luo, mut ei mennäkkään, kun niiden tytöt on olleet kipeinä :/ Siis toinen on edelleen.

No joo, eipä mulla muuta! Taidan pikkuhiljaa siirtyä tonne makuuhuoneeseen kirjan lukuun, öitä! :wave:
 
Heippa :)

Onpas aikaa kun viimeksi kirjoittelin täällä :ashamed:
Kurkkimassa olen käynyt,mutten saanut kirjoitetuksi :ashamed:
Yhä edelleen kärsin päivittäisistä migreeni kohtauksista ja nyt alkaa kaikki aika olla siihen sidoksissa :'(
En oikein jaksa mitään kun jatkuvasti pää särkee,mutta eiköhän se tästä taas. Uudet lääkkeet sain torstaina joten katsotaan joko ne auttaisivat ;)

TaaperotX5 : Onnittelut plussailusta :)

Danjuskallekin lähettelen varovaiset onnittelut :hug: :heart:

Sirulle myös onnittelut vauvasta :hug: :heart:

Vappu meni hyvin,kotosalla oltiin ja onneksi vappuaatto oli upea päivä,tänään olikin sit kokopäivä meillä sateinen ja harmaa :/
Äiti poikkesi onneksi kylässä niin ei ollut niin tylsää...
Olen ahtanut itseni niin täyteen munkkeja nyt vapunaikaan että saankin aika tavalla lenkkeillä ja jumpata ensi viikolla :D :D

Teittekö te munkkeja? Simaa?
Mä tein molempia :) simaa onkin kulunut niin että taitaa huomenna jo loppua :D


Nyt taidan suunnistaa sängyn pohjalle,palataan :)

Tinttamooses
 

Yhteistyössä