Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017 *elokuussa*

Kiitos kaikille :D

Pitihän tuota mennä purkamaan äippäpakkauksen vauvanvaatekätköt ja viikata tytöltä jääneet vaatteet sitten pois myyntiin. Tämänkun jää meidän viimeiseksi pikku ihmeeksi. Samalla tuli vähän silmäiltyä mitä esikoiselta oli jäänyt varastoon. Onnekseni huomasin että ei juuri mitään :ROFLMAO::ROFLMAO:
Eli hyvillä mielin saan ostella vaatteita, tosin ehkä hiukan maltillisemmin entä tytölle, sillä hällä jäi harmilisesti käyttämättä melko paljon, kun vaatteita olikin jostain syystä hieman liikaa :censored:

Minäkin ostan kyllä kokoa 56 ihan hyvillä mielin, äiti varoitteli aikanaan että turhaan niitä pieniä ostaa kun ei ne mene kuin ekat pari viikkoa päälle kun vauvat kasvaa niin äkkiä. Kyllä me niitä se pari-kolme ekaa kk kuitenkin käytettiin vaikka 4kg vauva oli syntyessään :geek:
Käytiin Haaparanassa reissu jokunen aika sitten ja löysin sieltä muutamia ihania vaatteita, nytkun sai sukupuolen selville ( ja tuurilla se oli poika, sillä ne vaatteet mitä katsoin passasi vain pikkumiehelle), pääsen ne sieltä hakemaan :ROFLMAO:

Sitteriäkin aloin silmäilemään jo, käytettynä ostan joten hetikun sattuu silmään kiva kuosi niin ostan varastoon.

Kyllä sitä voi kolmattakin odottava vielä näköjään innostua vaikka kaikkea löytyy jo valmiina, onneksi jotain saa vielä pienelle kuitenkin hankkiakin. :)

Liikkeet Ihan mahtavasti tuntuu meilläkin jo ja näkyy jo päällepäin. Ultrassakin liikkui tosi aktiivisesti ja nähtiin kun suorilla jaloilla potki menemään. Ilmankos tuntuu. Jos on yhtään samanlainen potkuilija kuin veljensä aikoinaan niin kyllä on lopussa kyljet taas mustelmilla :confused:
 
Äitiyspakkauksesta tulikin mieleen, että kohta pääsee laittamaan hakemusta, kunhan maanantain neuvola on ohi. Tykkään tän vuoden pakkauksesta paljon, ihania värejä. Muistan kun tuo pakkaus julkaistiin ja niiiiin kovasti toivoin, että tämä ois se pakkaus, jota itsekin pääsee vihdoin hakemaan :) Muutenkin pakkauksen hakeminen tuntuu sellaiselta merkkipaalulta. Ihan raskauden alussa ajattelin, että sitten jos/kun pakkauksen saa, on raskaus jo pitkällä.

@Surusilmät Mun äiti taas on korostanut, että kannattaa hankkia tarpeeksi myös ihan niitä pieniä kokoja. Kun mä synnyin, olin hukkunut kaikkiin vaatteisiin. Ainoastaan joku käytettynä saatu sininen body oli ollut sopiva ja kuulemma harmitti pukea niin poikamaista vaatetta päälle :D Oli pitänyt sitten hommata pian myös tyttömäisempää. Mutta nää on niin yksilöllisiä juttuja, osalle ne ihan pienet koot saattaakin olla alussa aika turhia.

Meillä on myös sitteri hankintalistalla. Baby Björnin Soft Balancea ajattelin, kun sitä paljon kehutaan. Siihen ei kyllä hirveesti oo mitään erikoisia kuoseja kai saatavilla.

Suurimmat hankinnat eli yhdistelmävaunut ja kaukalo + jalusta saatiin ostettua. Näihin haluttiin panostaa ja hankittiin uutena just ne, mitkä eniten miellytti. Ois sitä edullisemminkin päässyt, mutta nämä todennäköisesti pääsee vain kerran elämässä hankkimaan. Jos vielä toinen lapsi saadaan, niin menee sitten samoilla. Muuten yritän suosia käytettyjä juttuja.
 
Onnittelut @Surusilmät hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta :)

@aprikoosinkukka mitkä vaunut ostitte? Mäkin tykkään tämän vuoden pakkauksesta, harmi kun ei sieltä mitään tarvitse, niin päädyn itse ottamaan rahana, kun sillä sitten saa ne puuttuvat tarpeelliset..

Neuvolassa käyty, raskaustodistus saatu. Dopplerilla kuunteli sydänääniä ties kuinka kauan, kun ensin sai pelkän istukan äänen kuuluviin ja sen jälkeen kuului joku lisälyönti kuunnellessa. Päätyi kuitenkin siihen, että todennäköisesti hikka se vaan on, vaikka en mä sellaista vielä ole tuntenutkaan.
Sokerirasitukseen laittoi lähetteen, kun painoa tullut nyt reilu 1kg/vko ja yht. yli 11kg. Sanoi että oma valinta menenkö, mutta virallisesti täytyy ohjeistaa sinne menemään. Totesi kuitenkin että joillain vain sitä painoa tulee reippaammin ja kun aiemminkin tullut ja lähtenyt nopeasti pois niin ei kannata sitä miettiä sen enempää :)
Sf mitta 20cm, eli tasan keskikäyrällä oli.

Muok. Mäkin annoin osan pojan vaatteista nyt eteenpäin. Tytölle on varattuna kuitenkin myös niin paljon neutraalin värisiä vaatteita, että jos tuleekin poika, niin kyllä ainakin alkuun pärjätään noillakin :D ne pojan vaatteet mitä jätin varastoon oli sen verran kulahtaneita, että ihan mielellään hävitän myös nuo ja hommaan tarvittaessa uutta tilalle :whistle:

Mimmi 22+4
 
Viimeksi muokattu:
Äitiyspakkaus eipä ole mielipide muuttunut, eli tätä ei meille tule. Koen tarpeettomaksi kun ns. kaikkea on jo. :/ Raha otetaan ja ostan ainakin sen Babybjornin sitterin käytettynä, hiukan oli malli muuttunut viimekerrasta mitä silmäilin, parempaan suuntaan tosin.
Itse tykkään tästä kyllä, on ihan mahtava, lisäksi ne neutraalit kuosit miellyttää omaa silmää.

Neuvola Mulla on vasta ensi viikolla jolloin saadaan kelapaperit yms mukaan, sitä odotellessa.

Ensi viikolla päästään sänkyostoksille, tytölle pitäisi käydä hakemassa jatkettava lastensänky. Pinnasängystä siis siirretään varmaan lokakuun tietämillä pois, kun pinnis otetaan käyttöön vauvalle sitten. Toista pinnasänkyä en kyllä rupea ostamaan, toivottavasti siirto sujuu hyvin. :eek:
 
@aprikoosinkukka mulla ihan samat fiilikset äitiyspakkauksesta! Niin kovasti toivoin, että sen pääsisi tilaamaan, kun se julkaistiin ja nyt sen kohta sitten saa! :love:

Me pestiin ja puhdistettiin eilen vaunut jo valmiiksi pientä varten ja käytiin ostamassa se seisomalauta niihin esikkoa varten. Ihanaa, kun pikkuhiljaa voi näitä jo touhuilla. :) Siinäpä taisikin olla sitten "suurin" ostos mitä tarttee tehdä. Eipä taideta tarvita nyt, kuin pieniä vaippoja ja pieni talvipipo (äippäpakkauksen pipo lienee liian suuri), kaikki muu taitaa olla jo valmiiksi. :D

@mimmi92 hyvä, että neuvolassa kaikki ok ja hienosti keskikäyrää maha kasvaa. Aiotko mennä sokerirasitukseen?

Sain sokerirasituksen tulokset ja kaikki arvot oli ihan normaalit. Saa nyt senkin puolesta olla sitten huoleti. (y)

Minä voisin vaan tuijotella tuota masun nykimistä ja muljuamista loputtomiin. On niin ihanaa, kun tuntee liikkeet, niin ei tarvi huolehtia alvariinsa. Alkuun oli aina huoli ja pelko, että kaikki ei oo hyvin, kun liikkeitä ei vielä tuntunut ja kun tuntui vain harvakseltaan.

Nanna 22+0 (viikot vierii) :love:
 
@Surusilmät onnea sängyn vaihtoon.. Täällä olisi myös lähiaikoina edessä, pelottaa se jo valmiiksi :D esikoisen kanssa sujui näin jälkikäteen melko helposti, mutta tyttö onkin ihan erilainen tapaus :whistle:

@Nanna-87 Hienoa, ettei sokereissa vikaa :)
Joo käyn jossain vaiheessa, odottelen miehen uutta työvuorolistaa, jos saisin hänen iltavuorolle varattua ajan, niin ei tarvitse aamusta yrittää lastenvahtia saada.

Työnantajalle pistin tänään sähköpostia äitiyslomasta, eipä ole ainakaan vielä mitään vastausta tullut.. Pitäisi vielä kelaan laittaa myös hakemus siitä, niin saisi tarkemmat päivämäärät tietoon :ROFLMAO:

Mimmi 22+5
 
@mimmi92 hui! Toivottavasti sitten mies ehtii viedä lapset, asuvat kyllä tosi kaukana! Meillä onneks ihan lähellä parin km säteellä on 3 paikkaa, johon voitaisiin viedä lapset ja samalla paikkakunnalla kauempana lisää.

Täytyy kai ostaa vaan joku tukivyö ja toivoa että se on sitten hyvä ja sopiva. Ehkä pitää malttaa tilata se sitten lähempänä jos voisi vielä vaikka palauttaa epäsopivan.

Minä tykkäsin siitä esikoisen äippäpakkauksesta hirveesti ja kaikki (paria vaatetta lukuunottamatta) tuli kyllä käyttöön. On se ekalla niiiin tarpeellinen ja ihana keksintö!

Ostin aikoinaan tinttu.comin loppuunmyynnistä lasten pipoja. Yksi mun lemppari hävisi, jonka ostin pojalle ens talven haalarin kanssa (viime vuonna oli liian iso). Olen itkenyt pipoa ja etsinyt käytettynä. Nyt pomenia myy niiden loppupipoja ja sain tilattua sen uudelleen. Ja tietysti poikavauvalle saman pipon!! Oon vähän materiaalionnellinen!! :ROFLMAO: :ROFLMAO: Vielä tarvitaan siihen sopiva pieni talvihaalari.

Henriette 23+0
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
@mimmi92 Sanoppa muuta, meilläkin esikoisen kanssa meni tuosta noin vain sängynvaihto, toista kertaa ei taatusti tule :cry::ROFLMAO:
Tai mistä sitä tietää, ehkä maalaan piruja seinille etukäteen, nähtäväksi jää! Iiks!

Vauvanvaatteet jäi vielä pussiin oottamaan kaapintyhjennystä, mun pitäis saada lakanat siirrettyä uuteen kaapistoon, joka on vielä ostamatta, jotta saadaan tilaa vauvanvaatteille. Kahden lapsen vaatekertaa en enää yritä tunkea yhteen kaappiiin :D Onneksi on pari kk aikaa, siinä ajassa ehtii hyvin järjestellä ja pestä vaatteet käyttökuntoon.
 
@Surusilmät onnea hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta! Mäkin oon yhä sen kannalla, että otan äitiyspakkauksen rahana, vaikkei jäljellä olekaan mitään. Ei vaan tullut esikoisella niitä vaatteita juuri käytettyä niin otan mieluummin rahana.

@likka90 onnea hyvistä ultrakuulumisista! Ihanaa jännitystä loppuun asti sukupuolesta.

@-Amanda- toivotaan että jonkinlaista lenkkeilyä saadaan tehtyä mahdollisimman pitkälle! Mä ajattelin siirtyä salille crosstrainerille sitten kun ei muuten enää suju.

Me ei kuuluta kirkkoon niin pidetään vauvalle nimiäiset. Sen verran ollaan asiaa ajateltu, että pidetään esikoisen synttärit samaan aikaan kun muuten tulis juhlia melkein samalla porukalla viikon tai parin välein.

Mua jännittää myös vähän noi mahdolliset sairaaloiden sulut. Esikoinen syntyi niin nopeasti että pelkään, ehdinkö sairaalaan jos pitää kauemmas lähteä tai miehen pitää ensin hankkiutua kotiin. Tai pakko se olisi siinä tapauksessa ottaa taksi, mutta olin niin kipeä viimeksi että olisi ollut kauheaa olla tuntemattoman taksikuskin kyydissä. No täytyy luottaa, että nkl mahtuu ja ehtii sairaalaan asti.

Maha on kasvanut parin viikon aikana hirveästi. Sellaiset mukavat joustavat urheiluhousut, jotka vähän aikaa sitten asettui mukavasti mahan alle, puristaa nyt inhottavasti. Anoppi näki mut eilen parin viikon tauon jälkeen ja kysyi olenko varma, että mahassa on vaan yksi. :ROFLMAO: On kyllä erilainen maha kuin esikoisesta, kasvaa nopeammin ja pelkästään eteenpäin ja linea negra puuttuu nyt täysin kun tytöstä oli tosi vahva.

Mulla alkoi vika kesälomaviikko ja lähdetään tytön kanssa pienelle kotimaan reissulle. Ens viikollaalkaa edikoisella eka luokka. :love:

Lumi 19+5
 
@mimmi92 Vaunuiksi valikoitui Cybex Priam. Tykkään kyllä tosi paljon, aluksi vaan epäilytti, että etupyörät on liian pienet lumessa ja sohjossa yms. Mutta pyörävaihtoehtoja olikin useita ja valittiin vähän kookkaammat. Noihin tuntuis muutenkin olevan aika hyvin lisävarusteita saatavilla. Esimerkiksi mukiteline, 69 euroa :D Aika jäätävää, ajateltiin pärjätä ilman.

Aikaisemmin oli puhettä kääntöhihallisista bodyista. Huomasin, että Kärkkäiseltä löytyy myös yksivärisenä (valkoinen, vaaleansininen ja vaaleanpunainen). Hinta 7,90 e. Löytyi myös 44 cm ja voi vitsi, miten pieniä!

@Lumi87 Meillä myös tarkoitus pitää nimiäiset, koska ei kuuluta kirkkoon. Ajattelin ihan pienimuotoisia juhlia. Ajankohtaa ei olla hirveästi vielä mietitty, mutta tammikuun loppupuoli voisi olla ok. Miehen sisko on silloin tulossa Suomeen (asuu ulkomailla).

Sairaaloiden sulut taitaa tällä hetkellä jännittää aika monia. Täällä meillä päin on oikeestaan vaan yks vaihtoehto synnytyssairaalaksi.

@Nanna-87 Kiva kuulla, että sokerit oli kunnossa. Mulla pitäis olla muutaman viikon päästä testi.

Pinnasänkyä oon yrittänyt katella. Ajattelin ihan perinteistä ja suht edullista mallia säädettävällä pohjalla. Osaatteko sanoa, kuinka tärkeä ominaisuus laskettava laita on? Mietin vielä, tarvitseeko olla myös sellainen.
 
Meillä taas kerrankin on hyvin kaappitilaa, mutta täytyy lasten makuuhuoneeseen yhteen tankokaappiin hommata hyllyt, niin saa kaikkien kolmen vaatteet samaan huoneeseen toistaiseksi.

Mä jotenkin luotan siihen että tajuaa ajoissa että synnytys käynnissä ja voihan nuo lapset viedä ajoissa varmuuden vuoksi hoitoon kuten edelliselläkin kerralla (joka ei sitten ollutkaan väärä hälytys :D). Tarvittaessa sitten taksilla/lanssilla, jos kiire tulee ja onhan tässä muutamia uusia tuttavuuksia tullut, joille ehkä kehtaisi lapset tunkea tunniksi, että joku lapsenvahti ehtii paikalle :) vielä en siis stressaa, mutta marraskuussa varmasti kyllä :D

Täällä myös maha nyt näkyvissä, tänään juuri oma äiti totesi, että kyllähän se nyt vihdoin vähän näkyy :) huomenna koitan muistaa kuvan ottaa..

Täytyykin tuo Kärkkäinen käydä katsomassa jo ihan kaikenlaisten muidenkin ostosten takia. Paljon kuullut kaupasta, mutta en ole koskaan käynyt, nyt ei kovin pitkä matka sinne enää :)

@aprikoosinkukka täytyykin vilkaista nuo vaunut, koska ei ole aiemmin tullut vastaan kyseisen merkin, vaikka kotoa löytyy turvaistuin valmistajalta :)
Meillä vähän sama "ongelma" noiden Phil&teds rattaiden kanssa, kaikki lisävarusteet törkeän hintaisia, joten vain pakon edessä hommataan.

Meillä pinnaäsänky ikean Gulliver, pohjan saa 2 korkeuteen ja laidan kokonaan pois, joten saa sivuvaunuksi omaan sänkyyn, mutta ei liikuteltua erikseen laitaa. Menisi siis myöhemmin junnusänkynä turvalaidan kanssa, mutta nyt ei pääse siihen käyttöön. Tällä aiotaan pärjätä kun en ole ole kokenut tarpeelliseksi saada liikuteltua laitaa. Ja siis taisi olla uutena aikoinaan 99€+patja

Mimmi 22+6
 
Voi hallelujaa!!
Neljän päivän työputki takana!
Onneks mies on niin ihana, että lupas hieroa mun niskaa sekä jalkoja tässä kohta puoliin.

Me laitettiin tilaukseen Stokken Steps sitteri.
Ja pohditaan, että pitäskö nyt samalla ostaa se tuoli. Se ois siitä kätevä, että ruokahetkinä vauva pääsis siihen "mukaan" vaikka siis ei söisi.

@Lumi87 toivotaan näin. ☺
Mä tässä kans miettiny, että pitäskö sitä itsekin ihan suosiolla siirtyä salille crosstrainerille jossain vaiheessa.
Kun kumminkin lenkkeily on nyt viime kerrat tapahtunu ihan vaan kävellen, muutamia pieniä juoksuaskelia lukuunottamatta.

En tiedä miten tärkeä se laskettava laita on pinnasängyssä, mutta meille tulee pinnasänky jossa on just tuo laskettava laita. Little Footprint Lilly taitaa olla nimeltänsä.

Multa kysy tänään ensimmäistä kertaa yks työkaveri, joka oli tossa lomalla, että onko nyt ihan varma, että sieltä tulee vaan yks. Vastasin sit vaan, että niin ovat sanoneet.

@Nanna-87 hienoa ettei sokereissa ollut vikaa.

Huomenna ois tarkoitus lähteä ostamaan vaunut ja kaukalo + telakka!
Vielä niitä ei kyllä oo tarkotus laittaa kokoon vaan viedä säilytykseen. Onneks on nyt tilaa säilyttää.

Täällä olis periaatteessa kaksi synnäriä suhteellisen lähellä.
Periaatteessa siksi, että toiseen ajaa sen 1,5h ja toiseen about n. 40-45min. Ja me kyllä mennään tonne, jonne ajaa nopeammin.

Tultiin hetki sitten saunasta ja nyt laitettiin pientä herkku "iltapalaa" ja katsotaan vielä varmaan joku leffa ja samalla mies sit hieroo.
Sit mennäänkin varmaan jo nukkumaan ja huomenna edessä se ostosreissu.
Täytyy samalla katsella jotain syntymäpäivälahjaa siskolle.

Mä en malta kyllä enää yhtään odottaa, että saa laittaa äitiyspakkaus hakemuksen vetämään.
Ens perjantaihin täytyy malttaa odottaa, kunnes neuvola on ohi. Toki siinä varmaan aikansa kestää ennen kuin se tulee ja niitä pääsee hypistelemään.
Toi on kyllä niin ihana tuo äitiyspakkaus, värit ja kaikki.
Mua vieläkin ihmetyttää se, miten nopeasti nää viikot/kuukaudet on menneet, vastahan sitä plussas ja nyt kohta saa jo laittaa hakemuksen menemään. Hui!

Amanda 21+2
 
Tuun nopsaan omanapailemaan, en oo ehtinyt oikein lukea foorumia ja teidän viestejä, paraan paremmalla ajalla!

Mutta asiaan: Osaako joku neuvoa, onko tämmöinen "starttipaketti" mistään kotoisin? https://www.ozbaby.fi/tuote/starttipaketti-vauvalle-sisaltaa-kaiken-tarpeellisen-vauvan-kanssa-liikkumiseen/2000024/ Hinta miellyttää ja se, että olisi sitten monta juttua hankittuna kerralla, ja oon jotenkin tykästynyt ajatukseen Britaxista. Tuossa on siis Britax Smile II -yhdistelmävaunut.

Satasen kalliimmalla olisi tämmöinen starttipaketti: https://www.ozbaby.fi/tuote/britax-go-starttipaketti/200002314799/ , onko nuo Go-vaunut merkittävästi paremmat kuin Smilet?
 
@Shara Meillä on nuo Brion Smilet, eli nykyisin vissiin britaxin valmistamat, ja on loistava tuo travelsysteemi noissa kärryissä. Kaikki kolme klikkaa samaan runkoon ja matkustus on ollu suhteellisen vaivatonta. Voin kyllä suositella, vaikkakin vanhempi malli noista kärryistä löytyykin. Meillä rattaat on näppärät, toimii lenkkiajossa mutta myös loistavasti kaupungissa, ovat näppärät ja pienet. Ja lumihangessa kulkee myös hyvin, vaikka pienet etupyörät onkin. Nämä saa myös tarvittaessa lukkoon pahimmilla sohjokeleillä.
Vaunut oli käytössä toisella lapsella ja samat kärryt jää käyttöön tälle kolmannellekin, toimivat ovat joten miksi vaihtaa. :)
 
Vaunut ja kaukalo tarvikkeineen ostettu!
Meillä oli pientä arpomista vaunujen värin kanssa, mutta päädyttiin kuitenkin loppujen lopuksi samaan väriin.
Siis sitä tavaraa löyty kivasti.
Oli vaunut (sekä vaunu, että ratasosineen), kaukalo, telakka ja sit toki kaikki vaunujen härpäkkeet mitkä tuli mukaan.
Turvakaukalo meillä vaihtui. Todettiin toinen paremmaksi ja se sopi siihen adapteriin mikä ostettiin, joten.
Merkki on kyllä sama mikä siinä edellisessä, malli vaihtui.

@Shara tuo starttipaketti vaikuttaa ihan hyvältä mun mielestä. Ei oo loppujen lopuksi hinnalla pilattu ja tosiaan tulee kerralla hankittua isompi määrä tavaraa.
Itse ehkä ottaisin nuo Smile 2, ne miellyttää mun silmään enempi.
Mutta en osaa sanoa, kun ei sen enempää kokemusta ole.

Enkä shoppaile ikinä enää!
Me pyörittiin vajaa 5 tuntia kaupoissa, eikä ostettu loppupeleissä noiden mitä lähdettiin hakemaankin lisäksi mitään.
Muutama vaate bebelle. Ja sit käytiin syömässä. Siinä meijän shoppailureissu.

Huomenna aamupäivällä töihin, joten nyt nukkumaan.
Ei pyöri tällä hetkellä edes ajatukset enää.

Amanda 21+3
 
Kiitos kommenteista @-Amanda- ja @Surusilmät! Eiköhän nuo lähde tilaukseen, mikäli huomisessa rakenneultrassa on vaan kaikki kuten pitääkin. Jännittää jostain syystä ihan valtavasti.

Mulle on tullut nyt raskauden alusta vähän vajaa kuusi kiloa lisää, kohta paukkuu 70 kiloa, hui! En oo tainnut koskaan painaa niin paljoa, sillon kun alettiin miehen kanssa seurustella ja vaan herkuteltiin kotona paino käväisi näissä lukemissa, mutta äkkiä kyllä sen siitä pudottelin takaisin normaalilukemiini eli vähän päälle kuuteenkymppiin. Täytyy tunnustaa, että muuttuva kroppa on ollut mulle vähän vaikea välillä sulattaa. Vatsa mulla on edelleen sinänsä pieni (tässä aamun kuva, 20+0: http://aijaa.com/rqS7n1), mutta on kaikin puolin turvonnut olo ja rinnat on ihan massiiviset.

Liikkeitäkin uskon tunteneeni jo viikon verran enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ihan varmaksi en uskalla sanoa, mutta muutaman kerran päivässä tuntuu vatsalla outoa muljuamista.
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
@Shara tuo smile 2 startti paketti vaikuttaa kätevältä :) meillä tuo kaukalo (tosin silloin oli Brio valmistaja) ja edelleen yli 1v mahtuu siihen hyvin :)
Kylläpä on vielä pieni maha :)
Tsempit huomiseen ultraan, aiotteko sukupuolta kysyä? :barefoot:
Tuo paino kriiseily on kyllä valitettavan tuttua. Mäkin viihdyn kropassani parhaiten silloin kun vaaka lukema alkaa 5 ja nyt kun näyttää jo 76 niin pelottaa meneekö taas 90 rikki :cry: tilapäistä se vaan on, järkyttävä määrä vaan taas pudotettavaa edessä todennäköisesti, jos entisiin mittoihin haluan..

@-Amanda- Nythän on kuitenkin suurimmat hankinnat tehty (y) Täällä ei etene ollenkaan, muuten kuin ajatuksen tasolla :ROFLMAO:

Maha jäänyt kuvaamatta, vkl mennyt vatsataudissa :sick: muihin perheenjäseniin ei ainakaan vielä ole tarttunut..

Mimmi 23+1
 
@mimmi92 Kiitos tsempeistä! Mehän käytiin muistaakseni rv 16 ylimääräisessä ultrassa missä saatiin varovainen tyttölupaus, toivon kyllä että saadaan sille nyt joko vahvistus tai sitten vahvaa näyttöä siitä että onkin poika tulossa.

Huvittavaa sinänsä, että täällä on julkisella puolella selvästi paremmat ultrauslaitteet kuin yksityisellä. Sitä kuvittelisi että yksityisellä on kaikki enemmän viimeisen päälle, mutta täällä Mehiläisessä on semmoinen postimerkin kokoinen näyttö ja muutenkin huonompi kuvanlaatu, kun tuolla julkisella on hyvät laitteet, iso näyttö ja muutenkin paremmat tilat.
 
@Shara ihan näppäriltä ja suht edullisilta näyttää noi setit! En osaa muuta sanoa kun ei noista vaunuista ole kokemusta. Ja tsemppiä ultran odotteluun! Mulla ke virallinen rakenneultra, mutta mekin käytiin yhdessä ylimääräisessä ultrassa tässä välissä.

@mimmi92 voimia vatsataudista toipumiseen! Kamala tauti ei-raskaanakin.

@-Amanda- teillähän hankinnat jo pitkälle ja suurimmat hankittu niin ei enää tarvitse miettiä. :)

@Nanna-87 hyvä että sokerit kunnossa!

Meillä on jäljellä esikoiselle ilmaiseksi tutuilta saatu pinnasänky. Pohjan saa laskettua kolmeen tasoon, laitaa ei saa alas. Muutaman kerran kaipasin sitä, että laidan saisi laskettua, mutta tolla mennään tämäkin vauva-aika kun sänky kerran jäljellä on.

Mä oon ajatellut vaunuja ja kaukaloa ym. hankkia joskus marras-joulukuussa. Esikoisellekin taidettiin hankkia kuukautta ennen laskettua aikaa, en jotenkaan uskalla vielä kaupoille lähteä. Pienempiä hankintoja voisi vähitellen alkaa tekemään.

Mä pääsin viikonloppuna testaamaan tens-laitetta, ja aion vuokrata sellaisen synnytykseen. Tuntui jotenkin miellyttävältä ja sillä ei ainakaan mitään vahinkoa aiheuta niin tuntuisi jotenkin luontevalta vaihtoehdolta kivunlievitykseen. Voisi helpottaa kotona oloa ja toisaalta myös automatkaa sairaalaan. Onko kenelläkään aiempaa kokemusta tensistä? Käsittääkseni moni saa siitä apua supistuskipuihin.

Tänään puoliväli, aika rientää. :love:

Lumi 20+0
 
@Shara toivottavasti saatte vahvistuksen sukupuoleen :)

@Lumi87 ei ole kokemusta, mutta kiinnostaisi myös itseä kokeilla ja kuulla kokemuksia, huomasin perhe arten sivuilla kyseisen laitteen kun vuokraavat niitä :)
Mulla kun nimenomaan se alku on mennyt niin hitaasti, joten olisi ihan mahtavaa, jos jostakin olisi oikeasti apua supistuksiin. Kuuma suihku alaselkään auttaa mulla jonkun verran, mutta ei sitä vettä viitsi montaa päivää valuttaa :D
 
@mimmi92 hyvä että tauti on väistymässä! Vatsatauti on kyllä kaikista kauhein, itse en ole sellaisesta kärsinyt vuoden 2010 jälkeen, joten aina jos yhtään on paha olo tai vatsaa vääntää pelkään, että sieltä se nyt tulee :rolleyes:

@Lumi87 meilläkin oli alunperin suunnitelmissa hankkia isommat hankinnat, kuten vaunut, vasta veronpalautuksista joulukuun alussa, mutta nyt tosissaan harkitaan vakavasti tuota starttipakettia. Tänään kyllä meni just iso summa rahaa, kun pitkällisen pohdinnan jälkeen päätettiin miehen kanssa että haen ensi keväänä yliopistoon, ja ostettiin mulle valmennuskurssi syksyksi ja kevääksi. Täytyy vielä pohtia, eiköhän tuo sama paketti ole tarjouksessa uudemmankin kerran syksyn mittaan, kun ei se nyt ole tosiaankaan mikään akuutti hankinta tässä kohtaa.

Rakenneultra oli aamulla, ja kaikki rakenteet kunnossa. Tosin sain itselleni kehiteltyä pienen paniikin, kun lääkäri kuvaili siinä sydäntä, oli pitkään hiljaa ja kuvaili aina vaan tarkemmin ja tarkemmin. Yhtäkkiä siihen näytölle lävähti lukemaan "Warning! Drifting spine", ja mähän sitten jo kuvittelin päässäni että vauvalla on joku paikasta toiseen seilaava selkäranka, mikä ei ole kunnolla kiinni missään :DLääkäriä nauratti kun kysyin siitä, sanoi että se vaan tarkoitti että vauva oli eri päin kuin kone oletti, eikä selkärankaa siksi löytynyt oikeasta kohdasta vaan lääkärin piti se itse koneeseen merkata.

Aiempi epäily vahvistui, eli tyttö olisi meille tulossa :love: Nyt vauva oli vähän "normaalimman" kokoinenkin, eli vastasi mitoiltaan aika lailla täysin raskausviikkoja. Siinä meidän ylimääräisessä ultrassahan oli oikeastaan kaikilta mitoiltaan noin viikon edellä ja pelotti jos siellä on nyt jo joku puolikiloinen pötkylä.

Joudutaan/päästään vielä ainakin kerran kunnalliseen ultraan, viikon 28 paikkeilla, kun istukka oli osittain kohdunsuun päällä. Kuulemma se yleensä siitä itsekseen kipuaa ylemmäs niin ettei ongelmia tule, mutta mikäli se siihen jämähtää niin alatiesynnytys ei tietysti ole sitten mahdollinen, joten se kontrolloidaan sitten vielä. Ihan kiva juttu toisaalta että pääsee vielä kertaalleen vakoilemaan kohtuun, muuten olisi voinut tulla liian suuri hinku mennä vielä kerran yksityiselle... :rolleyes:
 
Meilläkin on tulossa nimiäiset. Ajankohtaa ei kyllä olla pohdittu vielä lainkaan. :)

Täällä sokerirasitus tulossa syyskuun alussa. Alkuraskaudessa kävin jo kerran sukurasituksen vuoksi. Homma ei ollut ollenkaan niin paha kuin etukäteispelotteluista olin luullut! En nyt kuitenkaan riemusta hypi uusintaottelusta..

Täälläkin pohdittu paljon vaunuasioita. Ja ou nou ton kaiken lisävarustelun kanssa..! Me varmasti kelpuutettais jotkut tuohikärryt jos sellaiset saisi. :D Pari viikkoa sitten tuntui, että onhan tässä vielä valtavasti aikaa ennen kuin se on ajankohtaista. Nyt kun arkeen on laskeuduttu, tuntuu että joulukuuhan on jo ihan kohta.

@Lumi87 , yhdellä ystävällä oli tuo tens-laite käynnissä, ja oli kuulemma erityisesti helpotus tunnin taksimatkalla sairaalaan. Omaa kokemusta ei tiettykään oo.

@Shara hieno päätös kohti opiskeluja! Ja toivottavasti valmennuskurssi on hyvä. Ja toivottavasti istukka hiippailee ylöspäin. Ihanaa kun pääsette vielä vaklaamaan tyttöä!

@mimmi92 voimia vatsataudin nurjertamiseen!

Olikohan täällä jo joskus puhetta noista vauvavakuutuksista? Aiotteko ottaa? Erityisesti kiinnostaa, jos jollakulla on esikoisen kanssa jo ollut: miten ootte kokenut, oliko tarpeellista/toimivaa? Mua yllättää se, että ne on niin suosittuja. Ei oltu edes mietitty asiaa, kunnes mun sisarukset hyvin lämpimästi suositteli.
 
Täällä taitaa yksi odottaja uskaltautua keskusteluun mukaan :barefoot:Olen kyllä keskustelua seurannut innolla, mutta jostain syystä raskauteen liittyvät pelot esti avaamasta sanaista arkkua..:rolleyes: Eli Susu90 ilmoittautuu mukaan, Rv 23+0 tänään, la 12.12, ikää on 27v, miehellä 32v ja ensimmäinen lapsonen on tulossa. Varovainen tyttölupaus saatiin rakenneultrassa:love:

Meillä oli lähes 2 vuotta yritystä takana kunnes sitten ensimmäisillä pistoshoidoilla sai raskaus alkunsa. Vieläkin on välillä vaikea uskoa olevansa raskaana vaikka masu kasvaa ja potkut tuntuu! Mies tunsi vasta nyt viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa potkut vatsan päältä:love:

Tarvikehankintoja ollaan tehty sen verran, että ostettiin pari viikkoa sitten Oran yhdistelmävaunut käytettyinä, vauvan vaatteita ollaan myös saatu eri suunnilta jo useampi kassillinen. Silti löydän aina itseni selaamasta vauvanvaatteita netistä!:LOL: Toppahaalari pitäisi vielä löytää talvivauvalle. Olen ajatellut, että suurimman osan tavaroista ostamme käytettyinä, mutta turvakaukalon uutena.

Ihania masukuvia täällä! Pitää ehkä yrittää jossain välissä omastakin napata kuva. Kiloja on tullut lisää melkein 15 mikä on aivan j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-ä:eek:Tosin syytän tästä alkuraskauden pahoinvointia kun koko ajan piti pupeltaa jotain huonon olon välttämiseksi...

Me ollaan mietitty kanssa näitä vakuutuksia ja uskoisin että varmaan niihin tullaan päätymään. Mutta mielellään vielä kokemuksia myös näistä kuulisin!

Seuraavalla viikolla olisi meillä neuvola sekä sokerirasitus. Sitten pääsee tilailemaan myös äitiyspakkausta, en malta odottaa!!:love:
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92

Yhteistyössä