Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017 *kesäkuussa*

@Surusilmät, mekin ollaan kerrottu jo lähipiirille, mutta omille lapsille ei olla vielä viitsitty kertoa. joulukuuhun on vielä niin pitkä aika! Toivottavasti sitä pystyy vielä vähän pitkittää.

Osaako joku kertoa, onko kantaminen vaarallista? Moni välttää raskausaikana painavia kantamuksia. Ymmärrän sen viimisien kuukausien aikana, mutta onko siitä haittaa normaalissa raskaudessa vielä tässä vaiheessa? Olen meidän tontilla kyllä kantanut aika huoletta tukkeja ja risukkoja sen verran kuin jaksan. Millään ei malttaisi olla tekemättä töitä ja lapset ei tykkää, kun käytän raivaussahaa

Henriette (huomenna 14!!)
 
Henriette en tiedä mikä on virallinen kanta, mutta esim. itse esikoista odottaessa olin töissä tekemässä julkisivuremppaa n. puoliväliin saakka ja kyllä ne kaikki tarvittavat tavarat joutui kantamaan portaita pitkin 8 kerroksisessa talossa telineitä pitkin. Huolehdin kuitenkin itse että max nostettavat olisi n. 25-30kg ja pyysin jonkun avuksi kantamaan painavammat koneet. Ja joo joku joutui erikseen aina tulemaan työmaalle sen tekemään.. Eli hankalaksi meni työpäivät välillä. Ja raskaskaan fyysinen työ ei ole peruste erityisäitysvapaalle kun työterveydessä kävin aikanaan asiasta juttelemassa. Kemiallisen altistuksen varjolla pääsin pois sitten..
Tulevassa muutossa aion kantaa tavaroita ihan normaalisti, ellei ala tuntumaan ikävältä.
Salilla olen tosin tiputtanut painoja n. 5-10kg normaalista, vähän varmuuden vuoksi, kun mikään liike ei vielä tunnu pahalta :)
 
Heippa!

Liitynpä mäki nyt mukaan. Oon 26-vuotias ja Pohjanmaalla asustelen. Esikoista odotan ja laskettu aika olis 19.12. Varhaisultra on maanantaina ja pikkasen jännittää. Oireita ei oo oikeestaan ollu, muuta kuin väsymys ja vessassa ravaaminen.

-Janika
Tervetuloa! Kiva, meillä on sama la ja kummallakin esikoinen :) Mulla koko vastaa jo neljä päivää suurempaa mut ei menty päivämäärää muuttamaan. Tsemppiä ultraan!

Vihersmoothie, 12+6 tai 12+2 :)
 
Onnea ja tervetuloa uudet! :)

@mimmi92 Jep, täällä kans.
Luki kyllä, että ei oo väliä missä kunnossa asunto on (siivouksen kannalta) mutta en mä haluais niitä just sillon tänne tutkimaan paikkoja, kun kämppä on täysin kaaoksen vallassa.
Sen takia toivoisin, että tulisivat mahdollisimman pian, että täällä ei oo sitä kaaosta ja ois siistiä.
Eli näinollen todennäköisesti olis kiva, että tulisivat ennen juhannusta, silloin täällä tuskin vielä on hirveetä kaaosta, kuun viimeinen viikko on ihan eri asia.

Me ei tosin olla vieläkään aloitettu pakkausta.
Tarttis vähitellen aloittaa, mutta työpäivän jälkeen ei jaksa eikä huvita. Pakko ottaa niskasta kiinni ja alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan, ettei sit loppu kuusta tuu turhan kiirus.
Jos huomenna työnpäivän jälkeen jaksais ees vähän aloitella.

Mä en siis kesästä liiemmin välitä, mutta pakko sanoa, että ihanaa kun oli tänään vapaapäivä.
Mies teki tänään lyhyen päivän ja kun tuli kotiin, niin syötiin ja lähdettiin rannalle makoilee.
Sieltä kun lähdettiin haettiin pitkään himoittua (mä oon himoinnu) patonkia Subwaysta ja sieltä kotio.

Mä oon päättäny jättää tulevassa muutossa sängyt ja sohvat kantamatta. Voi olla sekin, että ensimmäinen raskaus ja ei tiedä mitä uskaltaa tehdä ja kuinka paljon, mutta kuitenkin suosiolla jätän nuo painavat muille kannettavaksi.

Töissä en loppujen lopuks joudu painavia nostelemaan ja kantamaan, joten siellä ei tarvitse ees miettiä noita.

Muuten nää jumpat menee vanhoilla painoilla, joskaan alkupainotkaan ei oo niin hurjat, voihan niitä kuukausien edetessä pienentääkin.

Amanda 12+0!
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
Terkut Etelä-Euroopasta! Yöllä palattu kotiin viikon reissusta. Lämpö ja lomatunnelma sopii mulle, ei ole ollut yhtään pahoinvointia eikä oikein muitakaan oloja, tullut vissiin syötyä, nukuttua ja rentouduttua riittävästi. :) Oli kyllä ihanaa, vaikka syömiset tuotti vähän päänvaivaa, en oo yhtään uskaltanut ravintolassa syödä esim. kypsentämättömiä salaatteja, joilla yleensä kuumassa elän.

@Nanna-87 ihanaa, että sait ultrasta hyviä uutisia ja kivaa olla samassa ketjussa! :) mulla vielä vähän aikaa ultraan ja jännittää ihan kauheasti.

Onnea kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille! Mä sain ultra-ajan tänään postissa, on juhannusviikolla rv 12+2. Huomaan olevani yhä huolissani tästä raskaudesta ja pelkään kaikenlaista, en ole oikein uskaltanut huokaista tai ajatella, että me oikeasti saataisiin vauva syliin asti. Lapsettomuus näköjään jättää pitkäaikaisia pelkoja ja ne ei tosiaankaan lopu plussaan vai varhaisultraan. Toivon vaan, että viikot kuluisi nopeasti ja pääsisi edes vähän turvallisemmille vesille. Tänään kävin antamassa seulontaverinäytteet, esikoista odottaessa en niitäkään oikein osannut jännittää mutta nyt nekin tulokset jännittää. Kai tää tästä vähitellen helpottaa...

Mä en oo jumppaan viime viikkoina paljoa ehtinyt joten täytynee painoja senkin takia vähän laskea kun taas menen. Juosten olen lenkkejä tehnyt muutaman kerran viikossa, matkat on lyhentyneet lähinnä siksi ettei ole mitään tavoitetta juoksulle raskauden vuoksi, mutta vauhdit on pysynyt samoina. Kovia treenejä en tosin ole tehnyt vaan hölkkäillyt peruskestävyyslenkkejä.

Toka neuvolakäynti rv 14+3, lääkärineuvola. Mustakin tuntui aikaiselta mutta tossa tais olla jotain kesätaukoa minkä takia vähän aikaistui.

Raskaudesta en haluaisi appivanhemmille kertoa vielä aikoihin, kun anoppi sellainen hölösuu että esikoinen saa samassa yhteydessä asiasta varmasti tietää. Vietetään kuitenkin juhannusta yhdessä ja mun on pakko kertoa siinä yhteydessä kun en mitään alkoholia ota. En yleensäkään ota kuin lasin, pari viiniä, mutta sen verran otankin aina erikoistilaisuuksissa. :D Taidan kuitenkin vannottaa anoppia, että ei kerro asiasta muulle suvulle. Haluaisin esikolle kertoa vasta vähän myöhemmin, 7v ymmärtää niin paljon ja jos jotain tapahtuukin, miettii sitä varmasti tosi paljon.

@Henriette ja @Esme87 ja @Jansu91 tervetuloa :)

Lumi rv 10+4
 
Viimeksi muokattu:
@Lumi87 ymmärrän hyvin nuo huolet, edelliset raskaudet tärppäsi yk 28 ja 18 ja silloin stressasin paljon enemmän kuin nyt kun tärppi tuli nopeasti. Kai se oli juuri se kun pelkäsi jos käykin huonosti, kun ei tiedä kauanko joutuu seuraavaa plussaa sitten odottamaan jos tulee ollenkaan..

Mites muuten @Nems palovammojen hoito on sujunut?
 
Ymmärrän kanssa huolet. Nyt ensimmäistä odotan, plussaa saatiin odottaa 2v1kk yrityskertoja en enää puolentoista vuoden jälkeen laskenut oikeastaan mutta monta niitä pettymystä kertyi.
Itsellä koko ajan hieman epätodellinen olo et oonko mä nyt oikeasti raskaana vaikka ultrassa näkikin et siellä joku on, lapsettomuus jättää arvet..
 
Täälläkin oli lapsettomuutta kahden ekan kohdalla, ensimmäistä odotettiin 3,5v ja toista 2v. Tämä kolmas raskaus lähti itsestään ilman yrittelyä, onkin ollut hiukan hankala sisäistää tätä raskautta, että todella odotan vauvaa.

Nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa tänään se on iskostunut mieleen ja olen itkeskellyt koko päivän. Ultrakuvaa katsoessa se konkretisoituu että lapsi on todella tulossa. Mahassa majailee pikkutyyppi.:love:

Onko kellään muuten sukupuoliveikkauksia? Tyttö/poikaoloa? :D

Meillä tuli miehen kanssa ultran jälkeen molemmilla erittäin vahva poikafiilis, jännittää elokuussa nähdä pitikö paikkaansa.
 
Ompas täällä paljon lapsettomuus taustaisia odottajia :eek: toivon toisella, että kaikilla menee hyvin loppuun asti!

Omaan napaan ei niin mitään ihmeellistä, ehkä voisi viikon päästä yrittää liikkeitä alkaa kuulostelemaan. Varsinaista pahoinvointia ei nyt pariin päivään ole ollut ollenkaan. Hampaiden pesu vaikeata, mutta niin se on ilman raskauttakin kun tulee helposti oksennus refleksi joka saattaa jäädä päälle pidemmäksi aikaa..

@Surusilmät Mulla tyttöolo oli alkuun, mutta nyt ei enää olekkaan niin varma olo siitä :) sen näkee sitten viimeistään synnytyksessä :D
Rakenne ultraahan mulla ei ole enää varattuna muuton takia ja eilen kun yritin soitella aikaa tulevaan synnäriin niin olikin ajanvaraus peruttu eiliseltä. Kivasti 2h viikossa yhteensä mahdollista aikaa varata, joten toivottavasti muistan soittoaikana yrittää sitten soitella sinne

Mimmi 13+6
 
Onpa tosiaan useita lapsettomuustaustaisia. Toisaalta jotenkin helpottavaa tietää, ettei ole yksin näiden ajatusten kanssa. Ja on oma olo ihan alun jälkeen jo paljon rauhoittunut, mutta sitä ihan viimeistä kiintymistä vauvaan ei jotenkin millään uskaltaisi tehdä, vaikka tosiasiassa sitä on kuitenkin jo niin kiintynyt, että jos jotain tapahtuisi, suru olisi suunnaton.

Mä olen jotenkin ihan varma, että mahassa asustaa poika. Mulla oli kyllä ekassakin raskaudessa, josta syntyi tyttö, niin vahva poikaolo että edes rakenneultran tyttölupauksen jälkeen en uskonut. Saa nähdä muuttuuko olo vielä vai pysyykö poikaolona.

Tänään ekaa kertaa juostessa tuntui jotenkin häijyltä jossain nivusissa/häpyluun sivulla. Kai siellä jotain jo vähän venyy ja paukkuu? Olen tosi pieni kokoinen ja hoikka, en tiedä voiko se vaikuttaa. Kävelin välillä ja vähitellen olo helpottui.
 
Mites muuten lisäilenkö listalle noita sukupuoli oloja? :)

@Lumi87 itsehän en ole juossut nyt raskauden aikana ollenkaan, ja voisin kuvitella, ettei kovin mukavalta tunnu, vaikka maha vielä pieni onkin. Kaikki äkkinäiset liikkeet ainakin saa vatsassa järkyttävän kivun aikaiseksi, kun satunnaisesti yrittänyt jotain sulkapalloa/tennistä pelata.
 
@Lumi87 on kyllä mukavaa, kun on joku "tuttu" samassa ryhmässä. :) Pitkään mietin tuunko ollenkaan tänne odottajien ryhmään, mutta kun kuitenkin päivittäin tätäkin ketjua luin, niin ajattelin vertaistuen olevan paikallaan. Voi niitä omia tuntojakin sitten täällä vähän purkaa. :)

On kyllä monia lapsettomuustaustaisia tässä ryhmässä! Ehkä ymmärretään toistemme tuntemuksia sitten sitäkin paremmin. :)

@Surusilmät mullekin on vasta nyt pikkuhiljaa alkanut oikeesti hahmottumaan, että masussa oikeasti kasvaa pieni. On ollut niin epätodellinen olo tän kanssa, mutta kyllä tuo nt-ultra auttoi nyt ymmärtämään että totta tää on.

Mulla on tyttöolo. Ehkä johtuen juuri siitä, kun esikoinen on tyttö, niin ei osaa kuvitella muuta. Sukupuolella ei kyllä ole mulle väliä, kumpikin on ihan yhtä tervetullut ja rakas. Mutta aiotaan rakenneultrassa kuitenkin kysyä, koska minusta ois vaan kiva tietää. Osais sitten taas hahmottaa tulevaa pientä paremmin. Tiedän, että mies toivoisi poikaa. :rolleyes:

@mimmi92 mulla myös hampaiden pesu, varsinkin aamuisin, on todella vaikeeta ollut molemmissa raskauksissa. Lähes poikkeuksetta tulee mahanesteitä ylös, kun aamulla hampaat pesee. Alussa iltaisinkin oli peseminen haastavaa, usein tuli iltapalat ylös, mutta se on onneks jo helpottanut. (y)

Miten usein muilla on nuita lääkärineuvoloita? Täällä ei ole kuin kerran koko raskauden aikana, joskus puolivälin jälkeen! (n)

Mulla on nuita liitos/repäisykipuja ollut jo pidemmän aikaa. Ilmaantuu juurikin äkkinäisissä liikkeissä, kuten sängyssä kylkeä äkisti kääntäessä, liian nopeasti seisomaan noustessa tai jos huonossa asennossa yskittää...
Välillä on jotenkin tosi tietoinen olo kohdun kasvusta. Tulee sellainen venyvä/painava tunne alavatsalle. Kyllä innolla odotan, että milloin niitä liikkeitä alkaisi tuntumaan, kyllä niitä parin viikon päästä voisi jo varmaan alkaa kuulostelemaan! :love:

Nanna rv 13+1
 
@Nanna-87 Täällä niitä pitäisi olla 2, n. Rv 18 (tai vähän aikaisemmin) ja sitten joskus rv 34-36?
Esikoisen aikaan oli n. rv 26 ja rv 36 tai jotain sinne päin, mutta sitten tuli joku muutos noihin.
Nyt kun kunta vaihtuu niin en saa vielä varattua tuota lääkärineuvolaa uuteen paikkaan, koska mua ei ole olemassa ennen kuin olen kirjoilla siellä :D eli tulee myöhästymään tuo aika, mutta tuskin on niin justiinsa. Kaikki mua ja lapsia koskevat paperit tulostivat mulle viimeksi mukaan niin ei tarvitse sitten uuden neuvolan niitä erikseen tilata ja postia odotella :)
Eniten sitä loppuraskauden lääkäri neuvolaan olen odottanut, että saa vähän jotain koko arviota (ultra oli viimeksi pienipainoisen esikoisen takia) ja tietoa kohdunsuun tilanteesta :D
 
Sain aihetta oman selkäni taputukseen nyt kyllä.

Nukuin ke-to yön todella huonosti, oli kuuma. Mä pyörin ja pyörin monta tuntia, mieskin jo meinas hermostua siinä.
Viimein sain kolmelta unta ja kun töihin piti mennä kasiks, niin ei siinä montaa tuntia unta saanut kaaliin.
No kahvia en edelleenkään pysty juomaan, joten arvatenkin työpäivä meni vähän väsyneissä merkeissä, oli hauska päivä ja väsyneet jutut. Onneks asiakkaiden läsnäollessa pystyin olemaan vakavana.

Mutta työpäivän jälkeen me pakattiin. Olisin voinu mennä päiväunille, mutta en mennyt, vaan käytin ajan hyödyksi ja pakkasin.
Mä oon niin tyytyväinen, että saatiin aloitettua jo pikkaisen.

Meillä lähti raskaus "ns" itsestään. Meillä ei varsinaisesti yritystä ollut, mutta ehkäisy oltiin jätetty aiemmin pois, sillä ajatuksella, että tulee jos on tullakseen.

Mutta täällä pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että bebet pysyy kaikilla mukana loppuun asti.

Tänään onneks vapaa ja sai nukkua pitkään.
Ja no, kohta jatketaan ainakin vähän pakkausta. Näyttäs olevan kyllä sen verran nätti ilma, että vois varmaan jossain vaiheessa tonne uloskin mennä.

Nyt on oloja tullut, mulla on jotenkin ihan on. Mikään muu kuin tyttö ei voi ottaa äidistään kaiken irti jo tässä vaiheessa.
Mutta sellasta varmaa fiilistä ei oo.
Tulee kumpi on tullakseen. Erittäin onnellisia ollaan molemmista.

Ja huomasin tossa herätessäni, että eipä oo sitä pahoinvointia enää. Täytyy pitää peukut pystyssä, että pahoinvointi on nyt kokonaan historiaa.

Maanantaina np-ultraan, jännittää..

Amanda 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92 ja Lumi87
Lääkärineuvoloita on täällä kaksi, eka nyt rv 15 ja toka kai joskus loppuraskaudessa.

Kerroin raskaudesta taas yhdelle ystävälle joka tiesi hoidoista, tulipa onnellinen olo kun hän oli niin onnellinen meidän puolesta. Tulee raskaus jotenkin konkreettisemmaksi kun siitä puhuu jollekin. :)

Tänään oli aamulla taas etovaa oloa. Selvästi huono syöminen kostautuu, jos illalla ei syö kunnon iltapalaa tai aamupalaan menee liian kauan aikaa herättyä.

Doplerilla on ainakin nyt hetken helppo etsiä äänet, pikkunen majailee ihan kohdun oikeassa reunassa, yllättävän sivusta kuuluu sydämen jumpsutus. <3

Lumi 10+6
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
@-Amanda- hieno suoritus (y) ja tsemppiä ultran odotteluun :)

@Lumi87 onhan se ihanaa kun toiset myös ovat omasta onnesta iloisia :) toivottavasti pahoinvointi hellittää pian.

Voihan raskaus hormonit. Oltiin tänään hautajaisissa ja mun osalta meni kyllä ihan täysin vollottamiseksi ennen kuin koko tilaisuus oli edes alkanut. Eikä siis ollut kyseessä mikään lähisukulainen. Mieskin jo vähän huolissaan kyseli olenko ihan kunnossa..

Maha on muuten nyt kyllä pullahtanut ihan kunnolla esiin. Siis ei ole mikään iso mutta erottuu selvästi ihonmyötäisissä vaatteissa:) äitiysvaatteita alan kaivelemaan sitten muuton yhteydessä, kun ne tällä hetkellä jossain varaston perukoilla..

Mimmi 14+0
 
Kauheasti juttua tänne jo ehtinyt tulla :)
Mä olen kiskonut rv 7 jo mammahousut jalkaan kun muut on painaneet niin että sattui.. Nyt on kyllä vatsa jo niin selvästi raskausvatsan näköinen ettei tätä kauaa piilotella :whistle:

Mä muuten olen taas flunssassa ja kuumeessa, jo toinen kerta tässä raskauden aikana. Nenä on ihan tukossa eikä mitään avaavaa saa käyttää.. Oon joskus naureskellut kun joku sairastuu raskauteen, en muuten naura enää :cry: panadolia on ollut pakko ottaa vaikka pyrin välttämään särkylääkkeitä muuten..

Mun oli myös nt-ultraan saakka vaikea uskoa tätä todeksi kun on pitkä lapsettomuus takana. Toki mitä vaan voi vielä sattua, mutta pakko vain yrittää luottaa ja uskoa.

Hilma 14+5
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
@Hilma85 paranemisia flunssaan, raskaana ollessa taitaa valitettavasti vastustuskyky olla alhaisempi, tuntuu että itsekkin saan kaikki taudit heti jos käy vähänkään kodin ulkopuolella.. Mä oon välillä käyttänyt noita lasten keittosuola tippoja, ei ne kyllä avaa, mutta vähän saanut ainakin allergia kaudella huuhdottua.

Onkos muilla muuten tulossa sokerirasitusta?
onnistuin tällä kertaa välttämään kun sijasen mukaan ei nähnyt tarvetta.
Edellisissä käynyt sen pari kertaa, ja nyt pelkään että uudessa neuvolassa näkevät sittenkin tarpeelliseksi (ekassa raskaudessa paasto arvo rajalla ja lähisuvussa 1.tyypin diabetes)

huh nyt on kaikki "turha" pakattu. Loput sitten juuri ennen muuttoa. Kaapeista purin hyllyt pois niin sain laatikoille tilaa, eikä häiritse silmiä :D

Mimmi 14+1
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
Moikka kaikki! Ei ole tullut ilmoituksua uusista viesteistä, joita on tullut hirveästi :) kaikille pitkään yrittäneille voimia jaksaa uskoa kaiken menevän tällä kertaa hyvin :)

@mimmi92 vältyin nippa nappa ihonsiirrolta ja nyt ihmetellään miten parantuu ja joutuuko arpia korjailemaan leikkauksella :/ hitaasti paranee.
Niin ja mä joudun sokerirasitukseen :( viime raskaudessakin jouduin ravaamaan vaikka arvot oli hyvät, mut suvussa 2 tyyppiä niin pakko se on mennä. Itku kurkussa varasin ajan 22.6 :D

Mites ootte voineet? Mun pahoinvointi on alkanut helpottaa, jo yli viikon pysyny ruoka sisällä(y):D välillä huono olo palaa, iltaisin varsinkin ja se on ärsyttävää kun olisi nälkä, mutta ei pysty syömään :cry:

Sukupuolituntemuksista vielä, että tuntuu olevan ainakin tosi erilainen raskaus.. ehkä tämä tulokas on poika :rolleyes: tai ehkä siellä köllöttelee kaksi:D tiedö sitten, maha on kuin viimeisillään olisi :LOL:

Nems 10+5
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
Kiitos @mimmi92 ! Kyllä mä siis voin kantaa aika huoleti vielä, kun se ei edes tunnu missään. Ellei sitten tee liian pitkää päivää.

Niin siistiä että muillakin alkaa näkymään. Olenkin miettinyt, että olenko vain syönyt ihan liikaa kun maha on jo niin esillä!

On kurjaa kuulla noista lapsettomuuksista. Mulla on monta kaveria, jotka potevat sitä myös.. Tuntuu että se on niin yleistä.. Meillä kaikki kolme näyttänyt plussaa noin kk päästä siitä, kun ehkäisy on jätetty pois. Toki silti ajattelen aika paljon keskenmenoa yms.

Mulla on aika poikaolo. En tiedä mistä se johtuu, mutta niin vahva että nimiä jo itsekseni miettinyt.

Mulla on ollut kyllä jo jonkin aikaa toisen kolmanneksen superfiilikset! Toivottavasti muidenkin pahoinvoinnit päättyy pian!

Henriette 14+3
 
@Nems toivottavasti pahoinvointi takanapäin, ja palovammat paranisi itsestään nopeasti. Ei kyllä varmasti kivalta tunnu.. Tsempit myös sokerirasitukseen :sick:

Mulla ainakin oli esikoisen (poika) ja toisen (tyttö) raskaus ihan erilaisia oireiltaan. Ja niin tämäkin myös, mutta muistuttaa ehkä enemmän tytön raskautta :ROFLMAO:

@Henriette täällä ollaan syöty myös liikaa, mutta Kai se on myös ihan vauva mikä mahaa on kasvattanut kun on kovan tuntuinen, eikä enää pehmeä :D
Ja tosiaan suosittelen kuuntelemaan omaa oloa. Ainakin itsellä on mahassa alkanut tuntumaan jos tarvitsee himmata:)

Meillä on ollut jo esikoisen odotus ajalta veljelle kiva nimi valmiina, ja olisihan se ihana päästä myös käyttämään :) toisaalta olisi mukava saada toinen tyttö nyt kun pieni ikäerokin tulossa. Molemmat käy siis hyvin ja jännätään kumpi sitten lopulta tulee :ROFLMAO:

Mimmi 14+2
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
Meilläkin esikoinen poika ja siltä ajalta veljelle olisi yksi etunimi. Mutta joka tapauksessa tulee olemaan pitkät keskustelut nimistä.. meillä on vähän erilainen nimimaku :notworthy: pitää siis aloittaa hyvissä ajoin. Aiemmin ollaan tehty lopullinen päätös ristiäispäivänä..
Tytön kanssa meilläkin tulee vähän ikäeroa. Meidän tyttö on kyllä niin dramaattinen ja temperamenttinen prinsessa, että vähän pelottaa jos tulee toinen tyttö, joka on luonteeltaan kuten esikoinen. Olisivat kuin yö ja päivä ja vielä samaa sukupuolta. Varmaan aina toistensa kurkussa kiinni :eek: liekö tämä syy siihen että muka poikaolo :LOL:

Henriette 14+4
 

Yhteistyössä