Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017 *lokakuussa*

Täällä kyllä ruoka maistuu, välillä vaan tulee syötyä sellanen ähky, ettei jaksa tehdä mitään, joten oon yrittäny nyt katsoa silleen, ettei tuu ihan ähkyksi itseä syötyä.
Pyrin kyllä syömään 3-4 tunnin välein pieniä määriä.

@Hilma85 Mulla on se, että mä en voi istua kauaa väsyneenä paikallaan, kun väsyn lisää siitä ja se sit taas tarkoittaa sitä, että vaikka väsyttää ei uni tuu ja sit ärsyttää sekä kiukuttaa.
Joo, sisko kans sanoi, että jos ois tiennyt niin ei olis käynnistystä halunnut. Tai no lääkärihän sen siis oli päättänyt, mutta oli siis hänen mielestään täyttä sitä itseään, verrattuna kolmannen lapsen luonnollisesti alkaneeseen synnytykseen.

Mutta myönnettäkööt, että jos tätä naamaa ei ehostais, olisin nimenomaan sen zombien näköinen tai ainakin hyvin lähellä.
Kun sais ees kerran viikkoon kunnon yöunet..
Mutta nyt siis kärvistellään näillä unilla ja toivotaan, että vielä ennen vauvan syntymää sais hetken ees nukuttua paremmin.
Mutta vaikka yöunet on olleet heikot, niin pakko sanoa, että kyllä tää on kaiken arvoista, sieltä tulee niin ihana palkinto kuitenkin.

Tänne tuli eilen illalla lunta, joten hyvään aikaan kävin vaihdattamassa renkaat. Miehen autoon oli varattu täksi päiväksi renkaiden vaihto, joten "vaihdettiin" autoja tänään päikseen ja mies otti toisen auton käyttöön ja mä menin toisella autolla talvirenkaita vaihdattamaan.
Eihän tuo lumi pysy, mutta on ainakin renkaat vaihdettu.

@Lumi87 miten sä pystyt nukkumaan vatsallaan, täällä ei tulis kuulonkaan. Mä kaipaan vatsallaan nukkumista.

@Nanna-87 mä oon tehny noita eri päivinä, ei nuo tulis kuulonkaan samana päivänä tehdyiksi.

Meillä on itkuhälyttimenä Philipsin Avent digitaalinen, hintavahan se oli (saatiin kyllä hyvään tarjoushintaan se) mutta tuo sama menee sitten myöhemminkin.
Varsinaisesti kylläkään kokemusta ei ole kuin sen verran tuosta, että miehen kanssa pikaisesti sitä testattiin.

@aprikoosinkukka mun mielestä saa valittaa, jokainen on kuitenkin todennäköisesti sen pienen valittamisen alla kiitollinen raskaudesta.
Vaikka raskaus on lähtenyt hoitojen kautta käyntiin, niin on oikeus valittaa.
Meillä lähti raskaus helposti käyntiin, ja olen erittäin kiitollinen vauvasta ja raskaudesta, mutta kyllä minäkin koen olevani oikeutettu valittamaan, jos en saa unta tai jos selkä sattuu.

Me saadaan seuraavan neuvolan aikaan ne influenssarokotteet ja tosiaan siis molemmat me otetaan ne.

Amanda 32+1
 
Kiitos tsempeistä asunnon suhteen! En mäkään jaksais tässä vaiheessa muuttaa, mutta olen niiin onnellinen että löydettiin tästä läheltä isompi asunto ennen vauvaa. Lapsilla on enemmän tilaa leikkiä ja pääsevät vaikka takapihalle samalla kun syötän vauvaa! :) Olen tässä asunnossa kokoajan niin ahdistunut kun yks leikki valtaa koko kämpän ja sitten ei mahdukaan kävelemään. Ei ole kiva kokoajan leikkejäkään kerätä pois.

@Hilma85 on kyllä vatsalla ja vauvalla kokoa! Tsemppiä sektioon odotukseen, se varmaan jännittää ihan eri tavalla.

@Lumi87 ihanalta kuulostaa noin hyvät unet, onneksi joku täällä nukkuu! Ja vielä mahallaan, uskomatonta!

Meillä on vauvat saaneet helposti alkunsa ja raskauksien fiilikset on olleet hyvin erilaisia, tietysti kun elämäntilanne on joka kerta hyvin erilainen. Mä en oo ikinä valittanu vaivoista muille kun miehelle. Neuvolassa kysyttäessä kaikki on tosi hyvin, ei oireita. Jos kaverit ja tutut on kysellyt vointia, kaikki on tosi hyvin, ei oireita. En mä ole laskenut pahoinvointia ja väsymystä oireisiin kun ne "kuuluu raskauteen". Nyt olen ihan opetellut kertomaan miltä tuntuu. Itse asiassa nyt vasta huomaa miten kokonaisvaltaisia aiemmat raskaudet on ollut fyysisesti. Tietysti elämäntilanne on nyt rankempi joten väsymystä ei kestä samalla tavalla. Mutta kaikki odottajat (ja raskaudet) on erilaisia. Ja kaikki saa "valittaa" just sillon kun siltä tuntuu. :)

Henriette 34+0
 
Viimeksi muokattu:
Tänään käyty neuvolassa ja kaikki on edelleen normaalisti. Maha on iso, mullakin rv 34 ja sf-mitta 33. @Hilma85 perässä tullaan! :ROFLMAO:
Kokoarviossa en ole vielä käynyt, mutta olen ihan varma että vauva on iso ja päädytään käynnistykseen. Pelkään kyllä sitä, mutta yhtäpaljon pelottaisi suunniteltu sektio. Olen kans kuullut monilta että käynnistys on ollut inhottava. Inhottavimpia niissä on varmaan hormonaaliset käynnistykset, jotka tekevät tekosupistuksia. Mulle laitettiin ekassa synnytyksessä kesken kaiken tippa ja sen tuomat supistukset oli kyllä paljon inhottavampia kuin luonnolliset.

Henriette 34+1
 
  • Tykkää
Reactions: Hilma85
@Hilma85 Ompas tosiaan suurehko kokoarvio näille viikoille! Tsemppiä loppuodotukseen, sektion odottelukin varmasti jännittää! :rolleyes:

Valitukset Tämähän on se ikuisuusfraasi, miksi ei saisi valittaa? :ROFLMAO:
Itsekin lapsettomuudesta useita vuosia kärsineenä ja lukuisien keskenmenojen jälkeen kyllä koen että saan valittaa ihan siinä missä muutkin, jos siltä tuntuu. Tosin se kohdistuu yleensä mieheen tai jos joku kysyy, kerron rehellisesti että ei tämä kaikki ihan herkkua ole ollut. Valittamalla en valita huonoa oloani ympäri kyliä :ROFLMAO: Oli se raskaus lähtenyt kertalaakista tai sitten vuosien yrityksen tuloksena niin vaivoja on jokaisella ja eihän tämä raskaanaolo kaikille herkkua ole. Toisilla olo on hyvinkin tukala ja raskaus voi olla erittäin vaikea. Joten anti tulla vaan, itse ainakin lataan täyslaidallisen jos siltä tuntuu, ei se sitä onnentunnetta vähennä, ikionnellinen ja kiitollinen ole tästäkin lapsesta ja raskaudesta joka meille vielä suotiin. Siltikin odotan joulukuuta kuin kuuta nousevaa, alkaa nimittäin tämä olotila olla finito. :LOL:

@Henriette Onnea uudesta asunnosta, tilaa on ihana saada, tiedän tunteen! vaikka muuttaminen on työlästä niin on se vain ihanaa päästä uuteen (isompaan) kotiin :love:
 
Mäkin olen kuullut, että käynnistys olisi paljon inhottavampi kokemus. Mullekkin ekassa synnytyksessä laitettiin oksitosiini tippa kun eteni niin hitaasti, mutta mä olin muutenkin niin pihalla jo koko hommasta, etten tiedä oliko se sen kamalampaa kuin luomu supistukset. Kuitenkin toinen omalla painolla edennnyt synnytys paljon mukavampi, mutta olikin huomattavasti lyhyempi, joten ei voi oikein verrata :D

Ja siis mäkään en kyllä tutuille valita, aina kysyttäessä vointia "ihan hyvä". Miehelle (ja tänne) tulee sitten valitettya :) ja tuntuu ettei mieskään oikein kunnolla tajua, muut raskaana olevat ymmärtävät liitos yms. asiaan kuuluvat kivut paljon paremmin :)

Ja lisää valitusta siis tulossa..
Jalkoihin pari päivää sitten ilmestynyt järkyttävä turvotus.. Eipä muuten haittaa omaa oloa, mutta eilen sitten polvesta kuului epäilyttävä poksahdus kyykkyyn mennessä ja on ollut kipeä siitä saakka. Onneksi lääkäri ensi viikolla, niin pääsee vähän kyselemään mitä tälle voi tehdä. Jalka siis kyllä toimii, mutta taittaminen sattuu. Epäilen, että turvotus nostanut painoa sen verran paljon, että ei vaan kroppa tahdo pysyä mukana.

Mimmi 34+0
 
@mimmi92 Mulla on tuo sama homma nivelten kanssa, polvet on kovilla kun tulee painoa lisää, toivottavasti löytyy apu, kun on noin sattunut, kumpa ei olisi naksahtanut pahasti (n)

Käynnistys Itsellä on jouduttu myöhäisen km vuoksi käynnistämään synnytys lääkkellisesti ja kyllä se epämiellyttävämpi kokemus oli entä mitä luomuna käyntiinlähtö.
Synnytys Jännittääkö muita? Mua meinaa vähän hermostuttaa vaikka takana onkin jo kaksi positiivista kokemusta, silti pelottaa ja hermostuttaa että meneehän kaikki hyvin..

Vauvantavarat Onko muilla jo kaikki hommattuna? Itsellä puuttuu vielä ainakin...
*rintapumppu
*reunapehmuste pinnikseen
*harsoja lisää
*tuttipullot
*unipesä (tätä harkitsen vielä)
*tuttiketju
* isoveli halusi ostaa tulokkaalle sellaisen soivan vedettävän pehmon, mikälie nimeltään :ROFLMAO:
 
@Surusilmät polvi itseasiassa on paljon parempi nyt (y) kipeä vielä, mutta selvästi paranemassa :)

Kaikenlaista puuttuu vielä.. Lisää harsoja myös pitäisi tilata, pumpun osat pitäisi etsiä ja puhdistaa (kahva löytyi lasten lelulaatikosta!?), vaippoja, korviketta, lansinoh rasvaa yms. pientä vielä. Isommista hoitopöytä +alusta siihen edelleen hankkimatta ja pinnasänky tytöllä käytössä :ROFLMAO: jotenkin ei vaan saa aikaiseksi taas mitään :oops:

Synnytys ja miten se menee mielessä jo usein. Lasten hoitoon vienti kuviot myös mietityttää. Voi olla että synnytyssairaalakin vaihtuu lennosta jos tilaa nkl/jorvissa kun ovat lähempänä sitten lastenvahteja, ellei joku sitten ehdi tulemaan kotiin vahtimaan.. Sekin kun vielä auki kuka hoitaa (kaikki töissä arkisin), eikä kaikilla onnistu ihan samalla sekunnilla lähtö.. ja etukäteen kun mahdoton tietää päivää :p viikonloppu olisi paras jos sille sattuisi osumaan :rolleyes:

Myös huvittaa kun mies hakenut opiskelu paikkaa (tänään pääsykokeissa), niin osuuuko synnytys taas mahdolliselle haastattelu päivälle, kuten edellinen synnytys esivalintakoe päivälle :ROFLMAO: ei siis päässyt edes siihen viimeksi..

Mimmi 34+2
 
Ei oo meilläkään vielä ihan kaikkia hankintoja tehty. Ajattelin yrittää saada loput kuntoon kunhan äitiysloma parin viikon päästä alkaa :)

Synnytys täälläkin alkanut pyörimään mielessä aikaisempaa enemmän. Ensimmäisen lapsen kohdalla pääsee siinä mielessä helpommalla, ettei tarvitse miettiä sisaruksille hoitajia.

Influenssarokotteen hain viikonloppuna, ei onneksi tullut mitään oireita siitä.

@mimmi92 Toivottavasti päivät osuu sopivasti ja mies pääsee opiskelemaan! Mun mies on myös hakenut nyt kouluun ja marraskuussa on pääsykoe.

Tänään neuvolassa sf-mitta 29.5, on tasoittunut. Sain kuitenkin nyt sen ylimääräisen ultran varattua kolmen viikon päähän, niin näkee vauvan kokoa paremmin :)

33+0
 
Synnytys mietityttää. Viime aikoina on alkanut jännittää, että ehditäänhän ajoissa sairaalaan, kun ensimmäinen synnytys oli niin nopea. Pelottaa, että ollaan matkalla ja tulee ponnistamisen tarvetta tai muuta hässäkkää. Melkein tunnin ajomatka kuitenkin sairaalaan kotoa... No eipä näitä auta liiaksi miettiä kun ei voi tietää miten kaikki lopulta menee. Sehän voi olla että olen lopulta vielä enemmän pelkäämässäni käynnistyksessä valmiiksi sairaalan seinien sisäpuolella. :ROFLMAO:

Minusta kukin saa vaivoistaan "valittaa", eihän se kivaa ole jos vaivoja on. Selkäkipukin voi olla tosi lamauttavaa jos se estää normaalin elämän.

Hankinnat vähän vaiheessa. Puuttuu kaikkea pientä kuten vaipat, harsot, tuttipullo, liivinsuojia ym. sekä isommista vaunut, kaukaloon lämpöpussi, huppupyyhe, pinnasängyn lakanoita, hoitoalusta... Turvakaukalo saatiin just tutuilta.

Enkä mä usein nuku vatsallaan mutta joskuspieniä hetkiä. Nyt on alkanut välillä alaselkä kipuilla yöllä tietyissä asennoissa mutta asennonvaihto onneksi auttaa.

Mä oon vielä jumpassa käynyt pari kertaa viikossa, lähinnä crosstrainer-tunneilla. Tekee hyvää selälle jamielelle. :) Odotan, että työt parin viikon päästä loppuu ja on aikaa tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu. Ihanaa, kun omavointi on niin hyvä eikä vaivoja juuri ole, niin jaksaa puuhailla esikoisen kanssa ja muutenkin. Koululainen odottaa kovasti mun kotiin jäämistä. :love:

Lumi 31+2
 
Hyvää marraskuuta! Ensi kuu on sitten meidän, mahtavaa :)

@Lumi87 kiva kuulla että jaksat käydä vielä jumpissa. Itse olen siirtynyt kävelyyn ja joogaan kun muuten tulee aika tukala olo mutta kunhan jotenkin saa itsensä liikkumaan..

Tuosta valittamisesta, itse olen tehnyt sitä varmasti liikaa mutta yritän aina muistaa lopettaa valituksen huomioon että on tämä kuitenkin parasta mitä voi olla, vaikeuksineen kaikkineen :)

Täällä hankinnat alkaa olla jo hyvällä mallilla, varmasti ihan liikaa kaikkea mutta myyn sitten eteenpäin kun paljon olen käytettynä ostanut :)

Raskausoutouksia: onko teillä muilla luomet tummenneet tai muuttanut muuten ulkonäköä? Mulla ainakin yksi luomi on vähän tummentunut reunasta ja paniikissa sitä kävin jo ihotautilääkärillä näyttämässä. Sanoi että raskaus teettää tuotakin, ei mitään pahalaatuista muutosta nähtävissä. On tämä sitten outo tauti tämä raskaus :unsure:

Vihersmoothie 33+2
 
@Lumi87 mukava kuulla, että edes jollain vointi vielä hyvä ja pystyy kaikenlaista tekemään (y)

@Vihersmoothie Mulla Kai luomi alkanut tummumaan. Jalkaan ilmestyi reilu vuosi sitten pieni ihonvärinen patti ja on nyt tämän raskauden aikana kasvanut (n.5mm kokoinen nyt) ja alkanut myös tummumaan. Oletan siis että on luomi, aion kyllä jossain välissä käydä näyttämässä lääkärille, mutta aina unohtuu.. Myös selässä oleva koholla oleva luomi on tullut paljon herkemmäksi. Ennen sattui vain jos vahingossa raapaisi tms. nyt saattaa pyyhe tai paidankin hankaus aiheuttaa kipua, mutta ihan saman näköisenä on pysynyt tuo.

Koitan tänään ehtiä tekemään uuden ketjun marraskuulle!
Tytön neuvolareissusta selvisin yllättävän hyvin. Ei (ainakaan vielä) satu selkään, supistukset ainoastaan oli kävellessä riesana. Influenssa rokotteet otettiin kaikki ja lapset vesirokkorokotteen. Pitäisi vielä jaksaa joku päivä viedä tyttö labraan verikokeisiin kun nyt aletaan tutkimaan miksi ei paino nouse :unsure: huomenna onkin sitten oma neuvolalääkäri, jännittää kyllä vähän onko alapäässä mitään edistystä tapahtunut :barefoot:

Mimmi 34+4
 

Yhteistyössä