Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017 *toukokuu*

FB ryhmästä en ainakaan minä tiedä mitään..

Pari päivää on ollut nyt todella huono olo. Oksennus refleksi tulee vähän väliä ihan yhtäkkiä, mitään ei ulos kuitenkaan tule. Kaikki hajut oksettaa myös. Eikös tämän pitäisi näillä viikoilla yleensä alkaa helpottamaan, eikä menemään pahempaan suuntaan?

Niin ja meninpä sitten omakannasta katsomaan niitä verikoe tuloksia, eipä niistä itse mitään ymmärrä, molemmat arvot n. puolet pienempiä mitä edellisellä kierroksella..

Mimmi 11+1
 
@mimmi92 Toivottavasti täälläkin menis ohi jossain vaiheessa tuo kahvi inhotus. Tai ainakin sen verran helpottais, että pystyisi olemaan edes samassa huoneessa kahvin kanssa. Tällä hetkellä kun oikeesti se kahvin haju ällöttää.
Mulla on oikeesti jo vähän ikäväkin kahvia.

En voi sanoa, että itsellä ois vielä kunnon raskausmahaa, mutta kyllä tosta sellanen pienenpieni kumpu jo löytyy.
Ei sitä hevillä huomaa vaatteet päällä. Joten vielä ollaan turvassa sen osalta, että siitä huomais raskauden.

Mutta miten osaakin olla noilla vanhemmilla ihmisillä tarkka/tietävä silmä.
Töissä tuli sellanen vanhempi mummeli siihen ja sanoi sitten yht'äkkiä, että "Sinähän vallan hehkut, taitaa olla vauva tulossa. Onneksi olkoon." Enhän mä voinut siinä sit muuta tehdä kuin kiittää.
Ja varsinkin kun musta itsestä ainakin tuntuu, että hehkuminen on hyvin kaukana.

Mutta ihanaa nyt on se, että eilen oli ensimmäinen päivä kun en oksentanut kertakaan!
Pahoinvointia on, mutta oksennusta ei oo kertakaan tullut. Jee!
Eikä tänäkään aamuna / tähän hetkeen mennessä oo oksennusta tullut, vaikka pahoinvointi itsestään muuten ilmoitteleekin.

Eilen myös testattiin ensimmäistä kertaa doppleria ja pienen etsinnän jälkeen kuului beben sydänäänet. Ihanan kuuloista.

Nyt takaisin nauttimaan auringosta, kun se kerran paistaa.

Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita. :)

Amanda 9+4
 
Minäkin olisin kiinnostunut fb-ryhmästä mutta vasta kun np-ultra käyty, eli se 1,5vko vielä..

Pahoinvointi on mullakin nostanut nyt vasta päätään. Ihan samat ajatukset kun @mimmi92 sullekin..Että eikö tän pitäis olla jo takana päin?

Vatsa mulla näkyy jo selvästi. On tosi vaikea yrittää enää peittää. Johtuukohan kun jo kolmas tulossa? Ennen ei oo näillä viikoilla ollut todellakaan näin selvä! Parhaani mukaan verhoan itseäni vielä vähintään tän kuukauden. Mitä lämpimämmät ilmat, sitä vaikeampaa... puuh..

Nellinu ja kolmonen 12+0
 
Vatsa on täälläkin nyt ottanut yhtäkkiä kunnon kasvuspurtin. Aamulla tyhjällä vatsalla on vielä melko huomaamaton, mutta heti kun syö/juo niin turpoaa sen verran että raskausvatsalta näyttää. Kesä vaatteet tekee kyllä vaikeaksi piilottaa tämä :D ihanaa kuitenkin päästä kerrankin vatsaa "esittelemään" kun aiempien raskauksien iso maha ajoittunut talveen :)

@-Amanda- eli ehkäpä siellä alkaa vähän olo helpottamaan :)

Joo ja päästään nyt sitten kuukauden päästä muuttamaan tästä kerrostalo kolmiosta 5h+k paritaloon :) on sitten tulevaisuudessa lapsille omat huoneet, tosin mies jo vähän puhui, että mahtuisihan tuohon lisääkin lapsia :ROFLMAO:

Kokemuksia Hyvinkään tai Porvoon synnytyssairaaloista? Ne kun nyt sitten on itsellä lähimmät, ja ihan vierasta aluetta :)

Mimmi 11+2
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin elellään 11.raskausviikon loppua, kohta alkaa ensimmäinen kolmannes olla takana. npultraa odotellessa..

Olo on edelleen melko oireeton, välillä muistuttaa etova olo ja repäisykivut että jotain vatsanseudulla tapahtuu. Turvotus vaivaa edelleen iltaisin, muutoin ei masusta ole tietoakaan, pelkkää läskiä siinä on. :D Sydänääniä pitää dopplerilla kuunnella välillä että sitä oikeasti tajuaa odottavansa. Ei mene meikäläisellä kaaliin vielä että raskaana ollaan? :D:eek:

Vaunut aattelin jättää kauppaan ja mennään noilla vanhoilla, ostetaan sitten uudet jos näyttää että ei elo onnistu- muutenkin kaikki löytyy jo valmiina joten tavarat jää tällä kertaa kyllä melko vähäiselle hankinnalle. Vaatteita löytyy jo molemmille järkyttävä läjä, ehkä kuitenkin sorrun jotain uutta jossain vaiheessa kuitenkin ostamaan, pakkohan se on.:censored:

Nyt odotellaan kesäkuun ekaa viikkoa, silloin ultra..
 
@Surusilmät mäkin ajattelin tehdä nyt hyvin vähän hankintoja, viimeksi tuli hommattua aika paljon kaikkea turhaa niin nyt sitten vasta jos tuntuu että jotakin välttämättä tarvitsee, pojan ja tytön jäljiltä kaikki vaatteetkin tallessa niin ei senkään puolesta mitään tarvitse.

Libero kerhosta tilasin yhden 50cm lindexin bodyn kun kertyneillä vaippa pisteillä sai ilmaiseksi tilattua :)

Täällä reilu viikko ultraan..
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
Liityn joukkoon, nyt vasta uskallan.. Tänään 12+1, eilen oli ultra ja kaikki kunnossa :D laskettu siis 4.12. pysyi ennallaan (kiitos kellontarkat kuukautiset).

Mun taustoista hiukan; olen 31v. Yritystä vuosia takana ja lapsettomuushoitoja varten alkuvaiheen tutkimukset tehty keväällä 2013. Kaksi luomuraskautta -13 ja -14 päättyivät alkuraskauden keskenmenoihin ja toivotettiin hoitoihin tervetulleeksi silloin mutta ajatus jätettiin taka-alalle kun menin tosi huonoon kuntoon tokasta keskenmenosta.

Ja nyt kun mä en oo pariin vuoteen edes ajatellut tulevani luomuna raskaaksi niin tässä sitä ollaan (n) piti tehdä kolme testiä että uskoin sen oikeasti olevan plussa ja nyt yritän käsittää että pahimman yli ollaan menty :D

Hilma 12+1
 
  • Tykkää
Reactions: *Elba*
@mimmi92 mä oon synnyttänyt Hyvinkäällä, mutta siitä on jo 7 vuotta aikaa. Oli silloin ihan hyvä kokemus ja rauhallinen ja mukava paikka. Ei ole kylläkään vertailukohtaa muualle.

Mulla on niin oireetonta ollut tähän asti että ihan hirvittää. Rinnat on ainoat joista huomaan olevani raskaana. En oikein muista oloja esikoisen aikaan mutta pahoinvointia nyt ainakin oli. Mutta raskaudet on erilaisia ja tää on nyt ainakin toistaiseksi tälläinen. :)

Hankintoja täytyy sitten aikanaan tehdä paljon, mitään ei ole esikoisen jäljiltä enää tallessa. Ihan kivakin, vuosien saatossa oma makukin muuttunut jonkin verran.

Doppleria oon kokeillut pari kertaa mutta en ole mitään tietenkään kuullut. Millä viikoilla te olette kuulleet sydänäänet?

Lumi rv 8+2
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
@Lumi87 mähän Olin kuulevinani ekan kerran jo 7+5, mutta sen jälkeen kuului seuraavan kerran vasta 9+ jotain? En enää muista, välissä kokeilin muutaman kerran pitkään etsiä, joten epäilyttää kuuluikohan sittenkään ekalla kerralla, vaikka kyllä sen äänen hyvin tunnistaa sitten kun kuuluu :)
 
Hei!
Ajattelin kanssa liittyä mukaan, la 13.12. Ekassa neuvolassa käyty pari viikkoa sitten ja alkuraskaus ultrassa kolmisen viikkoa sitten, jossa näkyikin alkio oikeassa paikassa ja syke. NP-ultra on rv 12+5 eli 5.6, ei oo enää pitkä sinnekään.
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
Tervetuloa mukaan @likka90 :)

Täytyy sanoa, että tuo mun doppleri käyttäytyy kummasti, nyt kun sikiön äänet kuuluu selvästi niin ei näytä numeroina kuin omaa sykettä ja silloin kun kuului heikommin niin näytti hyvin..
Tänään lähdetään loppuviikoksi mökille :)

Mimmi 11+4
 
@mimmi92 toivotaan että näin on.

Mähän en uskaltanut yrittää kuunnella sydänääniä kuin vasta tossa viikonloppuna. Viikkoja oli 9+3 ja hyvin kuului sydämen pampatus.
Oli se kyllä ihana fiilis, että sai me kuuluviin. Nyt niitä kuunnellaankin sitte joka päivä. ☺

Tänään 10+0! Reilu muutama viikko np-ultraan.

Käytiin tänään aamupäivällä katsomassa taloa, alkaa jo puuduttaa tää etsiminen.
Tän päivänen talo oli järjestyksessään kymmenes talo (vuosi ollaan nyt etsitty) ja ensimmäinen johon oikeesti rakastuttiin samantien.
Pientä pintaremonttia siellä täytyy kyllä tehdä (kaapit maalata ja lattiat vaihtaa) mutta muuten täydellinen, niin sijainniltaan, kuin kooltaan.
Nyt hetki pohditaan miehen kanssa vielä tarjousta ja jätetään se, katotaan miten sitten käy.
Ois ihana päästä muuttamaan omaan kotiin ennen kuin vauva syntyy.

@likka90 tervetuloa mukaan! :)

Oksennus on pysynyt pois! Kertaakaan en oo nyt oksentanut (vaikka se pahoinvointi edelleen on tossa taustalla.)

Amanda 10+0
 
  • Tykkää
Reactions: likka90
Ajattelin, että pärjäisin ilman doppleria, mutta pakko oli tänään käydä ostamassa! Kyllä vaan helpottikin kuulla vauvan äänet <3 sai taas todisteita siitä että joku siellä asuu :) :) Tänään siis 12+1.

@-Amanda- Pidän peukkuja että oikea koti löytyy! Meilläkin asuntokuume ja tekisi mieli muuttaa uuteen kotiin ennen vauvan tuloa, mutta aika tiukoille taitaa mennä. Täytyy toivoa että sopiva ja sopivan hintainen löytyisi viimeistään syksymmällä :) ihan viimesilläänkään ei olisi kiva muuttaa :D
 
talojen ostaminen ja etsiminen on ihan suosta. Meillä on toinen remontissa ja tämä toinen pitäisi varmaan myydä jos ja kun tulot tippuu äitiyslomalla..
Lyhyt oli taas mun helpotus. Eilen tuli vuotoa ja hyytymiä paperiin, ultrasivat päivystyksessä ja kyllä täällä vielä kyytissä ollaan :unsure:. Mun on pakko hankkia doppleri myös.
@noora.l mistä hait dopplerin? Oon yrittänyt metsästää joka puolelta että saisin sen heti mutta mistään ei meinaa löytyä..
 
talojen ostaminen ja etsiminen on ihan suosta. Meillä on toinen remontissa ja tämä toinen pitäisi varmaan myydä jos ja kun tulot tippuu äitiyslomalla..
Lyhyt oli taas mun helpotus. Eilen tuli vuotoa ja hyytymiä paperiin, ultrasivat päivystyksessä ja kyllä täällä vielä kyytissä ollaan :unsure:. Mun on pakko hankkia doppleri myös.
@noora.l mistä hait dopplerin? Oon yrittänyt metsästää joka puolelta että saisin sen heti mutta mistään ei meinaa löytyä..
Kommentoin täältä taustalta että omani ostin Verkkokauppa.comista, https://www.verkkokauppa.com/fi/product/5353/drsfx/Unbornheart-Fetal-Doppler-kotidopplerlaite-alypuhelimelle-iO

Jos siis oot Helsingissä päin, saa heti hyllystä.
 
Huhhuh, täällä vietetty hiljaiseloa vähän aikaa..hirvee oksentelu oli viikon päivät ainakin..

Lisäksi Poltin tiistaina itseni pahasti puurolla n. 20% kropasta on toisen asteen palovammoilla, mukana myös 3 ja 1 asteen..ambulanssilla sairaalaan,mut pääsin sit onneksi kotiin samana päivänä..paha olo sentään vähän on helpottanut,mutta samalla epäilyttää onko kaikki hyvin,kun olin aika shokissa siitä kivusta.
Tänään kävin plastiikkakirurgin tutkittavana ja hoito siirtyy jorvin palovammayksikköön..yrittivät saada mua osastolle,mut en halunnu vielä mennä, kun pärjään jotenkin kipuineni kotona ja mies hoitaa lasta..maanantaina kumminkin sinne tutkittavaksi ja saas nähdä joutuuko ihonsiirtoon..

Pyysin ultraan aikaa, plastiikkakirurgi laitto gynelle tietoa ja ne ottaa sieltä yhteyttä jos näkee tarpeelliseks ultrata..

Jestas sentään :D
Nems 8+3
 
@Hilma85 ostin dopplerin vauvatalo johannasta! Siellä oli kahta erilaista, semmoinen mikä näyttää sykkeet ja sellainen jolla voi vaan kuunnella. Ostin tuon, joka näyttää sykkeetkin, maksoi 109e. Tuo toinen oli muistaakseni noin 50e. Kaveri tilasi netistä saman laitteen tai ainakin tosi samanlaisen, mikä mulla on paljon halvemmalla ja sai sen kolmessa päivässä. Raskauskeijusta muistaakseni. Mutta itsekään en malttanut odottaa vaan oli heti pakko käydä hakemassa :D

@Nems voi ei, kuulostaa pahalta! Toivottavasti saavat hoidettua sut nopeasti kuntoon! Pikaista paranemista! Pitää ilmeisesti itsekin alkaa olla varovaisempi. Tää raskaus on tehnyt musta sellaisen, että unodan kaiken ja tiputan kaiken mihin kosken :D ilmeisesti melko normaalia kuitenkin...

Onko täällä muita, joilla on ollut vaikeuksia kertoa töissä raskaudesta? Mä en ole vielä uskaltanut, ajattelin ensi viikolla ultran jälkeen jos siellä kaikki hyvin. Aloitin juuri pari kuukautta sitten uuden työn ja teen nyt sellaista työtä, ettei ole ketään korvaamassa mua jos joudun sairaslomalle tai viimeistään kun jään äitiyslomalle. Lisäksi työ on fyysisesti rankkaa, ja montaa kuukautta en pysty samalla tavalla töitä siellä tekemään. Pomo inhoaa saikuttelijoita ja hänellä tuntuu olevan kova luotto muhun. Koeaikakin on vielä päällä, niin pelottaa, että lennän talosta ulos heti tai saan muuten vain saarnan raskaudesta. Tapahtui mitä tapahtui, niin tiedän, että uutista ei tulla ottamaan hyvin ja siksi jännittää töissä kertominen enemmän kun äitille kertominen :D
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
@Hilma85 ostin dopplerin vauvatalo johannasta! Siellä oli kahta erilaista, semmoinen mikä näyttää sykkeet ja sellainen jolla voi vaan kuunnella. Ostin tuon, joka näyttää sykkeetkin, maksoi 109e. Tuo toinen oli muistaakseni noin 50e. Kaveri tilasi netistä saman laitteen tai ainakin tosi samanlaisen, mikä mulla on paljon halvemmalla ja sai sen kolmessa päivässä. Raskauskeijusta muistaakseni. Mutta itsekään en malttanut odottaa vaan oli heti pakko käydä hakemassa :D

@Nems voi ei, kuulostaa pahalta! Toivottavasti saavat hoidettua sut nopeasti kuntoon! Pikaista paranemista! Pitää ilmeisesti itsekin alkaa olla varovaisempi. Tää raskaus on tehnyt musta sellaisen, että unodan kaiken ja tiputan kaiken mihin kosken :D ilmeisesti melko normaalia kuitenkin...

Onko täällä muita, joilla on ollut vaikeuksia kertoa töissä raskaudesta? Mä en ole vielä uskaltanut, ajattelin ensi viikolla ultran jälkeen jos siellä kaikki hyvin. Aloitin juuri pari kuukautta sitten uuden työn ja teen nyt sellaista työtä, ettei ole ketään korvaamassa mua jos joudun sairaslomalle tai viimeistään kun jään äitiyslomalle. Lisäksi työ on fyysisesti rankkaa, ja montaa kuukautta en pysty samalla tavalla töitä siellä tekemään. Pomo inhoaa saikuttelijoita ja hänellä tuntuu olevan kova luotto muhun. Koeaikakin on vielä päällä, niin pelottaa, että lennän talosta ulos heti tai saan muuten vain saarnan raskaudesta. Tapahtui mitä tapahtui, niin tiedän, että uutista ei tulla ottamaan hyvin ja siksi jännittää töissä kertominen enemmän kun äitille kertominen :D
Tuohon koeaikaan liittyen, muista että laki on tässä meidän turvana: jos työnantaja purkaisi työsuhteesi koeaikana, heillä on todistustaakka siitä ettei se johdu raskaudestasi (tai siihen liittyvistä saikuista tms). Itse olin samassa tilanteessa ja kerroin heti, mutta jokainen tietty tekee niin kun parhaimmaksi näkee :)
 
@Nems Hurjaa, parempia vointeja sinne! :/

Dopplereista Mulla on tuo verkkokaupan doppleri joka maksaa sen 50e. Ostin käytettynä. Ihan hyvä peli sinänsä mutta sykkeitä on näillä viikoilla (rv12) vielä todella vaikea saada kuulumaan. Saa kyllä hakemalla hakea, itse tosin opin jo missä pikkutyyppi majailee joten enää ei ole kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Mielenkiintoista olisi tietää onko ns. kalliimmat parempia? :)
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
@Nems Hurjaa, parempia vointeja sinne! :/

Dopplereista Mulla on tuo verkkokaupan doppleri joka maksaa sen 50e. Ostin käytettynä. Ihan hyvä peli sinänsä mutta sykkeitä on näillä viikoilla (rv12) vielä todella vaikea saada kuulumaan. Saa kyllä hakemalla hakea, itse tosin opin jo missä pikkutyyppi majailee joten enää ei ole kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Mielenkiintoista olisi tietää onko ns. kalliimmat parempia? :)
Mulla kuulu jo 8+2 ja tosi hyvin kuulunu siitä asti tolla Verkkiksen laitteella. Et ehkä nuo kaikki on melko samanlaisia, osalla vaan kuuluu paremmin ja osalla on istukkaa yms. edessä vaikeuttamassa? Tiedä häntä :) Mulla on jo tosi aikasessa vaiheessa tuntunut kohdun reuna alavatsalla, joten varmaan se asentokin vaikuttaa..
 
Ihanaa, eilen kuului dopplerilla ekaa kertaa selvästi sikiön sydämensyke. <3 mulla käytössä edellisestä raskaudesta angel sound -merkkinen, onihan perusmalli ilman näyttöä. Mies ei ollut kotona ja kun myöhemmin olin hänelle ääniä kuunteluttamassa, en niitä enää löytänyt, mutta äsken löytyi taas helposti.

Kävin tällä viikolla vielä varmuudeksi ultrassa, kun ollaan lähdössä ulkomaille. Pikkutyyppi oli jo reilut 2cm pitkä, selkäranka ja raajat jo erottui. Oli tosi mukava ja pätevä gyne. Kaikki kunnossa siis ja reissuun voi lähteä hyvillä mielin. Ultran mukaan olen päivän edellä edellistä ultraa, mutta katsotaan np-ultran jälkeen mikä on la.

@Nems voi hurjaa, palovammat on niin äärimmäisen kivuliaita että varmasti ihan kamala tilanne ja vielä vauva mahassa. Toivottavasti pääset oman mielenrauhasi vuoksi ultraan!

@Hilma85 toivottavasti vuodot pysyy jatkossa poissa! Hyvä että ultrassa oli kaikki hyvin.

@noora.l raskaana sairaslomalla olevan työsuhteen purkamista ei varmasti katsota hyvällä... sinuna en olisi huolissani, vaikka toki varmasti mietityttää. Mä olen pomolleni jo kertonut kun hän tiesi lapsettomuushoidoista ja halusin, että jos käy kurjasti ja joudun sen takia olla saikulla, olen ehtinyt välissä kertoa iloiset uutiset.

Lumi rv 8+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nems

Yhteistyössä