Joulukuun tonttuset 2013

Moi taas kaikille! Meidän Olio on nyt 9kk ja 4pv. Neuvolassa oltiin 1,5vkoa sitten: pituus 75cm ja paksuus 8975g.
Edelleen meno on aikamoista, jokapaikkaan pitää nousta seisomaan ja sitten tohottaa niin, että kaatuu. Vasta kaksi kertaa Olio on laskeutunut itse alas.
Keittiössä kiskotaan laatikoita auki ja tietysti sormet välissä... Jne. Jne.
Ostettiin sellainen kävelykärry (siis mihin laitetaan lapsi sisään) muuten en pystyisi edes p..kalla käymään. Olen aina ollut tuollaisia härpäkkeitä vastaan, mutta niin se vaan Siperia opettaa vielä neljännenkin lapsen kanssa :D .
Mä imetän vielä aivan lapsentahtisesti, mutta kyllä se tosiaan alkaa unihetkiin painottua tuo tissittely (ja öihin). Pakko on opetella nokkamukiin kohta, kun menen tammikuussa töihin ja mies jää hoitovapaalle. Ajattelin silti jatkaa imetystä ainakin iltaisin, jos se onnistuu.
Mulla alkoi menkat jo ennen jälkitarkastusta, täysimetyksestä huolimatta ja ne on olleet heti säännölliset, huoh. Samoin kävi edellisen lapsen kanssa.
Meillä nukutaan vielä täysin epäsäännöllisesti. Mutta suurinpiirtein näin: yö klo 22.30-8.30, päikkärit 2xn.1tunti. Pakkaa sekoittaa ekaluokkalaisen kouluun vienti ja haku.
Ihana, pieni pallero meillä on, vaikka onkin varsin tempperamenttinen ja kovapäinen lapsi! Ainakin on saanut hoitaa! Ihanaa syksyä kaikille, kohta juhlitaan 1-v. synttäreitä, aika hurjaa!!
T: Alexa ja Olio 9kk4pv
 
Apuuva!!! Mun pikku neiti täyttää kohta jo 10 kk. Mihin tää aika katoaa?

Meillä on meno samanlaista kun niin monella muullakin täällä. Puita pitkin kävellään vähän kuin vahingossa. Kävelee siis esim. sohvaa pitkin jos toisessa päässä sohvaa on jotain mitä neiti haluaa mutta en ole ihan varma että tajuuko itse että liikkuu....Yksin viihdytään lelujen kanssa vähän vaihdellen. Joskus leikkii yksinään pitkätkin pätkät välillä on lahkeessa kiinni koko ajan. Mä olen taas ehkä maailman huonoin äiti mutta laitan neidin aina välillä noin 10 minuutiksi sitteriin että saan esim. tiskikoneen tyhjättyä. Meillä kun se on lattia tasossa niin muuten pikku tutkija on koneessa koko ajan...

Tänään ukon kanssa pohdittiin että onpa jännä juttu että kun täällä on sisällä näin pirun kuuma. Hiukan kun asiaa tutkittiin niin todettiin että pieni assari oli käyny kääntämässä keittiön patterin täysille. Ihmekös oli hieman lämmin :)

Äiti-sanaa meillä kovasti jo hoetaan. Joku tossa kirjoitteli samasta ilmiöstä. Miltein itku pääsi kun neiti ekan kerran sen tokas. Liikkistä! Tosin mäkään en ole ihan varma tietäänkö neiti mitä se tarkoittaa. Ukko on tosi tyytyväinen kun aina kun neiti tahtoo jotain tai jonnekin niin hokee vaan äiti-äiti-äiti....olen kyllä sitä isiä tai itiä kovasti yrittänyt neidille opettaa mutta hymyilee mulle kauniisti takaisin kaikilla kahdella hampaallaan ja tokaiseen selkeään ääneen "äiti". :)

Mukavaa iltaa äitylit. Tämä lähtee nyt yläkertaan muiden tuhisijoiden joukkoon :)

Maikkis ja neiti, kohta 10 kk
 
Heissan!

Arki kahden vipeltäjän kanssa on sen verran hektistä, et ei oo ehtinyt ees kirjoitella. 9kk tuli täyteen siis alkuviikosta.

Tyttö osaa meillä kontata, ryömiä, nousta ylös tukea vasten, tulla alas suht sujuvasti, istua ja mennä itse istumaan. Painoa on n. 9,6kg ja pituutta oli 8kk neuvolassa 72,5cm (paino mitattu lääkärissä viime viikolla).

Poika osaa ryömiä, istua (jos niin laitetaan), nousta ylös tukea vasten. Painoa n. 10,3kg (mitattu lääkärissä viime viikolla) ja pituutta 72cm (8kk neuvolassa).

Viime viikolla kärsittiin korvatulehduksista. Tytöllä meni ekalla kuurilla ohi, mut poika sai uuden kuurin. 1,5 vkon päästä ollaan menossa pojan kanssa kardiologille ekg:hen ja sydämen ultraukseen, koska korvalääkäri kuuli sydämestä sivuäänen.

Yöt nukutaan pääsääntöisesti hyvin. Nukkumaan mennään n. 20-21. Nukkumaanmeno on yleensä melko tylsää, joten silloin vähän itketään ja kiljutaan (tyttö). Tai sitten painitaan hetki unirievun kanssa ja nukahdetaan (poika). Heräillään aamulla 7-8. Päikkäreitä nukutaan kahdet. Leikit sujuu yleensä ok, mitä nyt se toisen kädessä oleva lelu on paras lelu. Sisko tykkää myös ryömiä veikan päältä (veikka ei tykkää). Viihtyvät aika hyvin lattialla omissa leikeissä.

Ruoka maistuu yleensä ihan hyvin. Syödään 5krt päivässä, pääsääntöisesti vain kaupan soseita. Kovasti odotellaan jo sitä, et päästään maistelemaan hapanmaitotuotteita ja ennen kaikkea siirtymistä tavalliseen maitoon :)

Ei kai tänne muuta oikein kuulu :)

Pohjoistuuli ja tuplat 9kk
 
Mukava kuulla teidän arjesta...
Varmasti aivan uskomattoman ihanaa kuulla äiti sana <3 Täällä odotellessa sitä. .

Kuinka paljon lapsukaiset syö kerralla muilla? Oma tekemissä toki vaikeampaa arvioida. Meillä kaupan purkeissa menee 8kk iso purkki tai 2x 5 kk purkkia..joskus 8 kk purkin päälle hedelmäsosetta...niin ja sormisyötävät päälle. Ja yhteensä se 5 kiinteää ateriaa+rintaa tai korviketta. Olen soseuttanut oma tekemät ruoat, vaikka tiedän et pitäisi totuttaa karheampaan, mutta meillä ei ole hampaita vielä:)

Luin tänään jonkun miehen kirjoituksen siitä kuinka vaimo on vain äiti ja hänen ulkoisesta että sisäisestä muutoksesta. Tunnistin niin itseni. Piti ihan mieheltä kysäistä, mutta tuskin vielä eroa hakee;)
Hyviä vastineitakin artikkeli sai.

Tosiaan ei päivässä huilia ole kuin uniajat. ..mutta en valita. Elämä on nyt tätä ja sitten joskus muuta. Vuodenajatkin ovat saaneetihan eri merkityksen lapsen myötä. ..

Minnie ja vaaveli 9, 5kk
 
Viimeksi muokattu:
On niin hankala kirjoittaa mobiililaitteella. Tietokoneelle ei pääse, kun tuo huone on niiiin tukossa rattaita,vaunuja ja kaikiee vauvakrääää. Voisko joku ostaa noita jo vähemmäksi? poltan roviolla kohta!!

Olipa kiva kuulla Pohjoistuulen kuulumisia pitkästä aikaa.

Meillö syödään 5 kiinteää ateriaa päivässä. Pitkän aikaa ruokailu oli aivan surkeeta, että meni vain lusikallinen tai pari. Nyt pikkuhiljaa alkaa maistua aamupäivän ruuat. Normaalina päivänä ruokaa menee aamulla 1dl puuroa ja hedelmäsosetta 1/2-1prk, lounaalla 8kk purkki+maitoa, välipalalla 8kkurkki hedelmäsosetta tai jotaii muuta herkkua ja maitoa, päivällisellä sama satsi ku lounaalla ja iltapalaksi 1-2dl puuroa hedelmäsoseella ja maitoa. Jospa päästäisiin tuohon samaan kuin mikä oli ennen hampaiden puhkeamista. Pikkumies päätti tehä 4 hammasta ylös kerralla... Meillä siisnyt 2 alhaalla ja 4 ylhäällä, mitenkäs muilla?

Nappula tutkii JOKAPAIKAN ja huilihetkiä ei tosiaan ole kuin uniajat. Tai uniaika :D vaihtelevasti nukutaan 1-3 päiväunet. Seisomaankin on alkanut nousta ihmistä vasten.

Paivih ja pikkumies 8kk 20pv
 
Moikka!
Meillä lähestytään 10kk ja kuulostaa tutuilta nuo teidän muiden touhut ja pienten tohotukset. Pieni mies menee puita pitkin ja tutkii joka paikan ja asian ja availee laatikoita ja vetelee kirjoja hyllyistä päivätyönään :) . Yöllä sitten tehdään hampaita ja podetaan nuhaa ja aina välillä vähän nukutaankin ;) .Syöminen on hammashommien takia huonoa ja maitoa menee luvattoman paljon ainakin tilapäisesti. Tarjolla on 5krt ateriat mutta usein nakertaa vaan leivänkannikkaa tai vihanneksen/hedelmän palaa ja muuta ei ottais.Ihme suosikkina olleet puolukat joita on ilmeisesti kiva poimia sormiin ja suussa poksauttaa rikki ja aina vähän rutistaa naamaa happamasta mutta kuitenkin vaan lisää,on hupaisaa katottavaa <3 .Tavuja on alkanut ilmaantua lisää ja tuntuu toistavan ja maistelevan sanan tapaisia.miten meinaatte juhlia lähestyviä 1-vuotisia,ootteko suunnitelleet?on tosiaan aika humahtanut kun jo kohta ykkösiä juhlitaan.niin ja miten ootte nukuttaneet pvunille ja missä kuteissa?meillä enimmäkseen ulos ja äp makuupussi ja ilmojen mukaan vähemmän ja enemmän vaatetta.on ollut niin vaihteleva keli että vaikee joskus arvioida mikä liikaa tai liian vähän.mukavia syyspäiviä kaikille pienten kanssa!
 
Moi pitkästä aikaa !

Päivät vilisee niin äkkiä ettei muista täälläkään käydä :) Syksy on ollut aikamoista sairastelua, syyskuulla oltiin 5 pvää Tayssissa pienen ´kanssa kun sai keuhkoputkentulehduksen. Henki ei kulkenut ja keuhkot rohisi. Onneksi siitäkin toivuttiin :)

Nyt suunnitellaankin 1 vuotis juhlia, joihin enää pari viikkoa aikaa :O Kävellä meillä ei vielä ilman tukea, mutta muuten on kova vauhti päällä. Yöt edelleen aika rikkonaisia, nyt tarvisi imetystä lopetella jos se rauhoittaisi yötkin. Ja kun töihinpaluukin häämöttää jo ...

Mukavaa loppusyksyä kaikille !

syyselo ja kirppu 11,5 kk
 
Neuvolassa käyty. Pojun mitat oli 9230g ja 74.5cm. Kasvaa hyvin ja muutenkin iloinen pikkumies. Nyt vaan vähän lentsu vaivaa, mutta ei hidasta menoa. :D Kuinka mo i on palannut jo työelämään?miten on lähtenyt arki sujumaan?
 
1 v neuvolassa käyty. Neidin mitat 8000 g ja 72,5 cm. Pieni, mutta kasvaa omalla käyrällään. Ja ruokahalut on valtavat :LOL: Pari askelta otetaan ilman tukea, mutta konttaaminen on varmempi tapa edetä. Sanoja tulee muutama ja nyt kun pidin unikoulun, ei enää yölläkään herätä kuin pari kertaa.

Niin se vauvavuosi vaan vierähti, ja nyt valmistaudutaan seuraavaan askeleeseen kun äiti palaa töihin.

Ihanaa joulun odotusta kaikille !

syyselo ja kirppu
 
Ihanaa lukea teidän kuulumisia ;)

Tänään meidän neiti täytti 1-v. Ihan käsittämätöntä että siitä on jo vuosi. Jotenkin äidin tunteet taas nousi tänään niin pintaan että ainakin kymmenen kertaa piti nieleskellä kyyneleitä....ihana uusi ominaisuuteni joka jäi lahjaksi raskaudesta. Itken kaikesta :)

Meillä mennään aika samoilla linjoilla kun muillakin...kontataan ja tukia pitkin kävellään. Näin on menty jo monta kuukautta mutta eiköhän se kävelykin sieltä sitten joskus tule. Harvemmin olen nähnyt viisivuotiasta joka vielä konttaa ;) ;);)

Ruuan kanssa meillä on nyt siirrytti 8 kk ruokiin. Kerralla menee aina noin puoli purkkia. Joo, meillä ei todella olla kovin reippaita syömään ja neiti saattaa olla viikonkin niin että ottaa ruualla aina vaan kaksi lusikallista ja päättää sitten et enpäs syökään ja blokkaan lusikan käsillä (jolla saa muuten aikaan todella ison sotkun ja ruokaa on tämän jälkeen niin äidin kuin tytönkin vaatteissa, hiuksissa ja parhaassa tapauksessa vielä keittiön matollakin) ja sulkee tiukasti suunsa.

Me ollaan neidin kanssa siinä mielessä onnekkaita, että olen päättänyt olla kotona ainakin ensi syksyyn. Töihin paluu ei kyllä kiinnosta yhtään joten katsotaan sitten ensi syksynä että mitä tapahtuu...

Joku kyseli juhlista. Meillä juhlitaan ensi viikonloppuna. Olen kutsunut väen kahtena päivänä niin ehtii vähän vieraiden kanssa vähän jutellakin. Ihan perus-kakkukekkerit on tiedossa. Täytekakkua olen tässä muutaman kerran jo treenaillut kun on ollut väkeä syömässä kun en ole sellaista ikinä väsännyt. Viimeisin oli jo ihan onnistunut joten ihan toivekkaana lähden vkonloppuun...

Ensi viikolla sitten juhlinnan jälkeen ne 1-v rokotukset tiedossa. Hieman hirvittää jos niistä tulee kovin kipeiksi. Onko teillä muille ne miten menneet?

Maikkis ja neiti 1v
ps. hampaita meillä nyt viisi. Kaksi alhaalla ja kolme ylhäällä. Neljän ylähammas on juuri tulossa ja hieman meitä nyt kiusaa...
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä