JOULUTÄHDET -05 HELMIKUUN 2009 PINOON

:heart: Hyvää ystävänpäivää kaikille :heart:

Jellona täällä ollaan taustalla edelleen, olen vaan niin laiska kirjoittamaan tänne.

Ihanaa kun alkoi talviloma. Mies tosin on vielä töissä sunnuntaihin saakka. Lähti eilen ja tulee huomenna. Ollaan täällä kotosalla ilman autoa ja tänään käytiin kaupungilla tyttöjen kanssa bussilla. Olipas reissu :D Ekaks oltiin jo pysäkillä kun huomasin että lompakko jäi kotiin. Sitten piti kävellä takas kotiin ja mennä seuraavalla bussilla. No kun oltiin lähdössä kotiin , niin myöhästyttiin bussista. Seuraava meni puolen tunnin kuluttua. Hyvä reissu kuitenkin oli vaikka noilla julkisilla kulkeminen on vähän vierasta meille. Tytöt ostivat noita Littlest pet shop elukoita joilla nyt kovasti huoneessaan leikkivät. Noi on ihan ykkös leluja meillä. Ostettiin vielä muutama Barbi dvd ja vaatteita. Kaupassa ravaaminen olikin sitten saanut kunnon nälän molemmille ja hampparit maistuivat.

Peppi Olisittekohan Ikaalisten kylpylään menossa? Siellä ainakin saa alennusta tolla ykkösbonuskortilla. Me mennään torstaina sinne kahdeksi yöksi.

Päiväkodissa hometutkimukset jatkuvat edelleen :kieh: Ensi viikolla avaavat rakenteita ja niiden tuloksissa menee sitten joku kuukausi ainakin. Varapaikkaa ei ole ja kun ei vielä ole homeen laajuudesta tietoa niin paikkaa ei voi sulkea. Ainoastaan ne osastot josta löytyi kosteutta ovat suljettuina. Ehkä saavat tutkimukset selviksi sitten kesälomalla kun päiväkoti on kiinni :kieh: Onneksi Veran ei tarvi olla hoidossa montaa päivää kuukaudessa , mutta eskarilainen haluaa käydä eskaria joka päivä. Sieltä ei löytynyt mitään kosteutta eikä hän oireile , niin voi sitten eskaria käydä.
Vera taas tuntuu sairastelevan edelleen kerran kuukaudessa korvatulehdukseen. Pyysin lähetettä korvalääkärille , mutta ainakaan vielä ei ole mitään kuulunut.

Pyykkäämään pitäis lähteä tästä koneelta joten Heippa vaan :wave:
 
Heip!

Kotona taas. Mentiin siis Nokian Edeniin :) :heart: Ihan mukava reissu oli. Ei siellä itse ehtinyt oikein mistään nauttimaan (syömässä pojat piti show:ta, syötiin ihan hetkessä, vaikka tarjolla oli alkuruoat, pääruoat ja jälkkärit...), altailla Rasmus meni ku joku huimapää, eikä syvissäkään kohdissa ois saanut pojasta pitää yhtään kiinni :eek: Semmoselta pikku tasanteelta hyppi hurjana veteen ja nauraa räkätti :whistle: Liukumäkiä laski jne. Joonatan noissa isoissa altaissa oli sitten varovaisempi ja halusi olla koko ajan sylissä, eikä niin paljoa niissä viihtynyt, mut kun näki et Rasmus siltä tasanteelta uskalsi hypätä niin hyppäs sitten pari kertaa sekin :D Hotellihuoneessa sitten kiljuttiin, nahisteltiin ja paiskottiin ovia :kieh: Tai siis pojat, ei me Samin kaa :LOL:

No, käytiin me sitten poikien mentyä nukkumaan kahdestaan rauhassa saunassa (meidän huoneessa oli tosiaan saunakin) ja katteltiin telkkaria, ennen ku mentiin nukkumaan.

Kiva reissu oli kyllä kaikenkaikkiaan! Lasten ehdoillahan se on mentävä, kun ne on mukana ja pitää tietenkin se asenne heti ottaakin :) Pojilla oli hirmu kivaa, tykkäävät kyllä kauheesti polskia ja loiskia =) Hotelli oli ihan täynnä, joten porukkaa riitti. Välillä ihmetytti, miten jotkut antaa lastensa mennä ja tehdä mitä vaan |O Yksikin Rasmusta pienempi sai ihan vapaasti juosta altaalta toiselle, kun vanhemmat istui lähellä baaritiskiä :eek: Muut sai sitten tätäkin tyttöä vahtia ja perään katsoa. No, kyllä se isä yhdessä vaiheessa sieltä pöydästä juoksi, kun tää tyttö jotain kaatui ja joutui uppelluksiin ja säikähti... Sit yksi isompi poika, 5-6-vuotias, kiusasi pienempiään (meidänkin poikia), eikä sen äiti sanonut mitään, vaikka vieressä istui, muut vanhemmat joutui mennä kieltämään, kun jatkuvasti jotain jäynää teki :headwall:

jellona, mites meni Miikan ja iskän kauppareissu? :)

Neve, kiva, kun kävit kirjoittamassa! Harmi tota Veran päiväkoti-juttua :( Meettekö koko perheen kanssa sinne kylpylään?

Mut nyt lähden mun äitin kanssa kävelylle. On tosi ihana ilma, aurinko paistaa B) Mua kyllä väsyttää jotenkin ihan hirveesti, joka paikka on ihan väsynyt. Mut eiköhän sitä siitä piristy, kun ulkoilee :)
 
peppi, kiva että teillä reissu meni mukavasti. :)
Miikan ja miehen kauppareissu sujui eilen oikein hyvin. ei ollut mitään huonoa sanottavaa reissusta. :D

mukava ilta eilen muutenkin. kerran otettiin yhteen miehen kanssa tästä niin ainaisesta rakkineesta siis tietokoneesta ja sen ääressä istumisesta, mut saatiin me sitä taas hiukan selviteltyä.

saunassakin käytiin kolmisin. Aksu ei niin kaivannu ja Mikkis halusi. Miehen veli tuli käymään niin oli Aksun kanssa sit sen aikaa. sit katottiin illalla huuma ja sen jälkeen poitsut lähti nukkuu. me sit juotiin miehen kanssa sellaset kivat drinksut ja jutskattiin. =)

mulla onkin monta viikonloppua peräkkäin ainakin osittain tai kokonaan vapaana. ihanaa. :)

mut nyt takas töihin... :wave:
 
heipat!

Peppi
: Kiva kun mukava reissu ollut =)

jellona: Hienoa että siellä kauppa reissu sujunut hyvin :D

Eilen kätyiin tosiaan siellä elokuvissa ja Tatu tykkäs =) tosin tuo1,5h on näkäjöön semmoinen maximi aika mutta eipä Tatu melskannut.. pahemmin melskasi meidän takana istuva, vähän vanhempi poika. Jos Ttaulla jotain asiaa oli niin nätisti kurottui supisemaan :D ;)

Tänään on vietetty ulkoilu pv. aamulla lähdettiin ulos ja oltiin hyvä tovi.. iltapäivästä oltiin Tatun kanssa yli kaksi tuntia. käytiin mäenlaskussa jne..
Tulipa koko porukan otettua päikkäritkin. Itse kamalan väsy ja miehestäkin veto ihan pois kun potee nyt sitä flunssaa.. ja mittari näyttää alilämpöä koko ajan. Ja tatu heräs jo enne seiskaa joten jokaiselle oli nokoset tarpeen ;)

Huomenna arki taas.. hirvittää vähän kun on neuvola aikaa, kerhoja, Tatun korvakontrolli aikaa jne, että miten jaksan vaapua joka paikkaan :eek: Nyt vasta huomaa kuinka helpolla sitä on päässyt kun on ollut auto käytettävissä päivisin. onneksi supparit mitä nyt parin pv:n aikana on tullut, ovat olleet kivuttomia..vetää vaan masun kivikovaks ja kirraa mutta muuten ei mitään.

mut pitänee tunnustaa että aion kallistaa pään tyynyyn ja rueta yöunille jo nyt.. ehkä tämä väsymys johtuu liiallisesta nukkumisesta kun oon peräti kaks yötä saanu nukuttua paremmin kun piiitkään aikaan :LOL:
 
Vielä minäkin täällä porskuttelen. Alakvat tytøt pikkuhiljaa virota vatsataudista (jo 3. syksyn/talven aikana). Me muut ei taaskaan sairastuttu :) .

Onko siitä tosiaankin vasta/jo 4 vuotta kun alettiin plussailla. Itse taisin uskaltautua mukaan vasta hieman ennen kesälomia. En ollut koskaan ollut mukana missään nettijutussa ja hirveesti jännitti kun ekan kerran kirjoitin. Teistä on tullut hirmu muutaman teistä voin rehellisesti mainita parhaiksi ystävikseni. Viimeaikoina on jäänyt kirjoittelu vähille, mutta onneksi on tuo facebook.

Meillä nukutaan äärimmäisen huonosti, joten paras lähteä nukkumaan enenkuin tyttøjen yøshow taas alkaa....

Kuusikon äidille iso :hug: . Uskomatonta miten taas kävi näin. Olen todella pahoillani puolestanne.

:heart: :lla Kati & CO
 
Heips :wave:

Oli mukava viikonloppu, kiva oli nähdä kummityttöä ja ystäviä :heart:
Nopeasti vain aika kului, kun matkoihinkin menee aikaa useita tunteja.

Kuusikon äidille suuri osanotto :hug: Ei osaa sanoa mitään muuta :'(

Peppi85 wau, teillähän oli luxusta :heart:

Mulla on nyt 3 vkoa putkella aikaisempi työvuoro ja se on oikeastaan kiva juttu. Tytöt lähtee tänään mummille hiihtoloman viettoon, tulee kyllä oudon hiljainen viikko :whistle: :whistle: Yritetään nyt miehen kanssa panostaa toisiimme, odotan innolla iltaa :heart: ;)

Täällä on tosiaan ollut ihanaa kirjoitella, lukea ja vaihtaa kuulumisia, kokemuksia jne. En ole yhtäkään teistä nähnyt livenä, mutta muutamasta on tullut tosi rakas ja tavallaan hyvinkin läheinen :heart:

Ja on ihanaa kun on niin monta äitiä, niin monenlaisia lapsia, kaikki ihania omanlaisinaan ja rikkaus saada monia näkökulmia asioihin.

Joo, tää pehmopää lähtee ny ruokaileen :LOL: :whistle:

 
Sirulle yv:tä :wave:

Pojat meni tänään viikon tauon jälkeen hoitoon, eikä kumpikaan ruvennut edes itkemään, kun hoitoon jäivät :heart: Rasmus huusi kyllä matkalla autosta päiväkotiin... Hyvin oli päivä kummallakin mennyt! Joonatanin ryhmän lastentarhanopettaja sanoi, että Joonatan on ottanut kivasti kontaktia ryhmän isompiin poikiin, mennyt mukaan leikkeihin kivasti :)

Kattinkalle kovasti jaksamisia :hug:

Unettomalle mukavaa viikkoa miehen kanssa :heart:

Kuunnellaan tämmöstä lastenlaulu cd:tä, nyt parhaillaan tulee suvivirsi :D

Lähden illalla kävelylle äitin kanssa, oltiin eilenkin, käytiin jäällä käppäilemässä :)
 
Heippa!

Mä aina herään yksityisviesteihin :D Peppi, vastasin :wave:

Täällä erikoinen rauha maassa, lapset on mun porukoilla yökylässä, vein jo eilen illalla ja mies hakee huomenna aamuvuoron jälkeen. Lotalla on hiihtoloma ja mies oli luvannut tehdä aamuvuoroja tässä ma-ke ylimääräisenä, lomaviikko siis oikeasti hälläkin. Mulla taas oli tänään aamuvuoro ja huomenna aamu+ilta. Lapset oli innoissaan, kun pääsivät mummulaan :heart: Hiihtämässä olivat heti aamulla olleet. Nyt oli neljä väsynyttä siellä, kun soittelin :whistle: Itse kävin rauhassa lenkillä ja sitten saunassa, kohta katsotaan Helppo elämä. Oletteko muut seuranneet sarjaa?

Peppi kiva, kun pojat jäivät hyvin hoitoon. Itse menee NIIN paljon paremmalla mielellä töihin, kun lapsi jää hyvillä mielin hoitoon. Meillä Otto on vielä toistaiseksi pienten ryhmässä, mistä olen tosi iloinen, kun kerran käykin tarhassa niin harvoin, n.8pvää/kk. Hienoa, että teidän reissu meni hyvin, lasten ehdoillahan se on mentävä. Btw suvivirsi on NIIN hyvä biisi :D

Kattinka muakin jännitti ekaa kertaa kirjoittaa tänne, enkä ollut myöskään alusta aktiivisesti mukana, taustailin kylläkin :) Mä olen facebook-lakossa, katsotaan, josko joku päivä taas palaan sinne. Siellä saa vaan menemään niin paljon aikaa, että alkoi ärsyttämään se ajanmeno, minkä voi käyttää muuhunkin, siksi siis lakkoilen =) Jaksamista kovasti tyttöjen yöshowhun :hug:

Saatiin liput Metallican konserttiin muuten... pakkohan sinne on mennä, kun täällä kerran esiintyy. Mun sisarukset on kaikki myöskin tulossa sinne, ja se on kivaa :heart: Viime hääpäivän aikoihin mies osti liput Iron Maidenin konserttiin ja nyt Metallican =) ja juu ei, en ole hevari ;) Mutta musiikin suhteen melko kaikkiruokainen.

Nyt tv:n ääreen, jätskiä jos löytäis pakastimesta.

Talvista viikkoa kaikille ja hyvää hiihtolomaa, kellä sellaista nyt vietetään! Ainakin Unettoman luona, viettäkäähän rentouttava viikko miehen kanssa!
 
Jaha, Viljamilla on EHKÄ hoitopaikka oman duunipaikan vieressä, hoitajalla tosin on nyt olkapää kipeä, käy huomenna lääkärissä ja katotaan tuleeko saikkua. :kieh: ja ei, en kiristele hampaitani sen saikun takia vaan että se menee sinne EHKÄ. muille lapsille ei olekkaan mitään tietoja vanhemmille asti viel asiasta tullu :eek:

Mulla on mahassa kummatunne, oottelen alkaako se mahatauti mikä pomoa riesas 3päivää, kyllä näytti heikkohappiselta tänään :( joulun jälkeen nyt vasta vajaa kaks viikkoa syöny ja viikon ehti olla suht ok ni moinen iski. no jospa hää paranis pian.

Päivällä oli mielessä paaaljon asioita mitä kipata teille, mut unohtu jo sitten.
Eilen ostin uutta rasvaa ihottumaan ukoille, (tämähän kiinnostaa kaikkia) eka ukko pisti sitä ja järkytty, kutina loppu liki heti, pojalle laitoin, jee se ei kirvelly pätkääkään ja poika nukku ekaa kertaa vissiin kahteen kk huutamatta yöllä! ja aamulla ei jalat punottanu, aamulla lisäsin rasvaa ja nyt oli ihanan pehmoset ihottumakohdatkin ku nukkumaan meni. on siis semmosta rasvaa mikä riittää jos laittaa kerran vuorokaudessa mut arvelin pari päivää käyttää 2*päivässä.
ja poika nukku sen verran hyvin yön että ei ilmeisesti ollu ihan heränny pissahätään, oli pissiny sänkyjen väliin :LOL: :kieh:

Jaaha, jos lähtis koiran käyttämään nopsakkaasti ja könyis petiin, isäntä taitaa olla sairastumassa valittaa että kylmää ja kurkkuun koskee tajuttomasti. toivottavasti en nyt sit enää mitään influenssaa kanna pomolle :ashamed: saattaa toinen hajota muuten kokonaan.
 
Heipä hei!

Arvatkaappas mikä meille tuli tänään kotiin? Meille tuli 40 tuumaine taulutöllö B) . Miehelle ei kelvannut enää meidän 21 tuumainen putkitelkka, joten hää sitte päätti että meille ostetaan moinen kapistus osamaksulla. Toivoa sopii että se pysyy kunnossa. On se kyllä iso entiseen verrattuna :eek: .

Käpy
toivotaan että sun pomossasi pihisee vielä pitkään henki.
 
Keskiviikkoa!

vapaapäivää vietellään poikien kanssa. ulkona käytiin aamupäivällä, vaikka pakkasta jonkin verran olikin. eipä juuri menoa haitannut. käytiin hetki olemassa kaverin pihassa. Aksu jäi vielä hiihtää taloa ympäri siksi aikaa kun tein ruoan valmiiksi.

eilen käytiin illalla hiihtää koko porukalla tuossa uimahallin ympäristössä. Miikka juoksenteli meistä jomman kumman mukana sen ajan kun toinen hiihti kunnon lenkit. minäkin jopa 2x2km. Aksu hiihti itekseen kenttää ympäri ja sellaista pienempää lenkkiä sekä yksinään kerran 2km lenkin. mukavaa oli. :)

tänään saatetaan illalla lähtee uudestaan. Aksu vaan luistelee sen aikaa ja ehkä mikkiskin jos innostuisi ja taas vuortellen miehen kanssa hiihdetään. sit olisi mukava kömpiä lämpimään saunaan. :)

huomenna ja perjantaina olis työvuorot. viikonlopuksi tuleekin miehen kummityttö meille ja on nuo vaakuna-rallit jota mennään kattoo. tietty aksulla harkat lauantaina, joten ohjelmaa ihan riittävästi.

peppi, mukava kun pojat ovat jääneet ilman itkuja hoitoon. jopa minäkin jo tiedän miltä tuntuu jättää itkevä lapsi hoitoon. tämä viikko meillä mennyt hyvä sekä onnistuihan se viime viikkokin hienosti. saatetaan siis selvitä tästä keväästä ehjin nahoin. sitten syksyllä Mikkis vaihtaa pk:hon.

danjuskalla, la sen kuin lähenee. nopeesti tää aika vaan loppujen lopuksi menee. jaksuja. :hug:

siru, mukava kun kirjoittelit. en ole kyseistä sarjaa seurannut, kun en juuri muutenkaan tuota tv:tä tule kattoneeksi.

käpynen, toivotaan että pomosi elelee vielä pitkän tovin.

uneton, mukavaa viikkoa teille miehen kanssa. kivaa kun lapset pääsee mummulle ja te omaa aikaa. :)

nyt viel vilaisu naamakirjaan ja muu neti surffailu. Aksu jo pyrki koneelle... :wave:
 
:wave:

Kuusikon äidille :hug: ja jaksamista!

Pikaisesti luin tämän kuun kolme sivua tekstiä. Valtteri ottaa torkkuja ja herää ihan varmaan heti, kun äiti alkaa kirjoitella jotain :)

Kaiza: Jaksamista kovasti! Kyllä se päiväkoti varmasti alkaa helpottaa sinun arkeasi sitten. Meillä Niilo edelleen joka päivä päikyssä. Nyt harkitsen osapäiväistämistä tai osaviikkoistamista :), kun Valtteri alkaa olla sen verran vanha, että sen kanssa voi mennä pihalle vaikkei nukkuiskaan. Rattaisa voi ruveta kohta istuskelemaan.

Eipä täällä kummempia, arkea arkea arkea. Valtteri alkaa pikkuhiljaa saamaan jostain rytmistä kiinni, päiväunien osalta siis. Yöt poika on nukkunut ekasta kotiyöstä lähtien hyvin (siis monta kertaa edelleen tissittä, mutta ei varsinaisesti herää). Pöperöitä syödään ihan kohtuu hyvin jo ja lihat+viljat on otettu mukaan.
Poitsu kasvaa kovaa vauhtia ja 9,5kg ja n. 70cm on mitat nyt (6kk).

Niilo tykkää Valtsusta tosi paljon, aina päikystä tullessa kysyy ensimmäisenä, että missä pikkuinen on ja menee halimaan :) :heart:

Terveenä on toistaiseksi oltu (koputtaa puuta), joten niiltä osin kaikki ok.

Ulkona on tänään aivan ihana ilma, mutta pikkasen kylmä. En viitsi Valtterin kanssa vielä hirveän kauaa viettää aikaa ulkona 15 asteen pakkasessa. Niilo kohta varmaan haetaa päikystä kyllä, jos tuo Valtsu herää ajoissa :)

No, jotenkin pää on niin tyhjä, että ei saa kirjoitettua enempää.... kun ei mitään ihmeellistä tapahdu.

Hei, sitä voisin kysyä teiltä, että kattooko teidän joulutähtenne Transformers-piirrettyjä tai StarWarsia (piirrettyä ) tai Turtleseja?
Meillä on Niilo ihan hurahtanut noihin... ne ei kyllä oo ihan näin pienille, mutta... (huonoa omaatuntoa täällä poden, kun olen antanut pirulle pikkusormen). Kerran viikossa saa katsoa noita.

Nyt Valtsu herää, palataan! Kaikille ihanaa kevättalven jatkoa!!


Hannele
 
torstaita!

Kerrankin kun ois saanu nukuttua ja poikakin ois nukkunut niin piti seiskalta herätä :kieh:
oli se Tatun korvakontrolli.. onneksi korvat oli ok.

Vähän aikaa pihalla oltiin tultua ja sitten sisätouhuihin.

Täällä on pyykkikone laulanut urakalla.. vaihdoin lakanat ja pesin kaikki tyynyt jne.. eilen oli kaikki petivaatteet ulkona kun aamulla mittari näytti -23.4..
Illasta tiesi taas tehneensä :whistle:

Huomenna lähdetään vielä savoon.. on miehen tätin 60v juhlat. hyvää ruokaa tiedossa :p
tarkoitus oli myös että kuun vaihteessa vielä minun porukoilla pyörähdetty mutta lääkäri tiistaina sanoi että ei suosittele.. supistukset saaneet pientä "kypsymistä" aikaan joten sanoi että ei ole hyväksi pitkälle automatkalle lähteä. Porukat tulee sitten käymään maaliskuun alusta.. ois vaan niin haluttanut vielä ponit nähdä jne.. sitten kun ei tiedä millon päästään reissuun seuraavan kerran.

Smirgelaine: *kade telkkarista* tahtois itsekkin eroon tuosta valtavasta töllöstä.. siis ei näytöltään isosta vaan ihan muuten :LOL:

Hannele
kyseli starwasista ym. ohjelmista.. meillä en anna Tatun kattoo vaikka aina jos sattuu näkemään jollain kanavalla niin kovasti kyllä natisee että haluais katsoa..

Jellonan
perheen talviurheilut kuullostaa niiiin kivalta :D

Käpy: onkos hoitopaikasta mitään uutta kuulunut?

Meillä edelleen ootellaan että Tatu pääsis virikepaikalle johonkin.. taitaa vaan mennä ens kuukin kun niiä sumpliivat.. laitto nämä lomautukset kaiken aivan sekaisin ja näkyy myös sitten tuolla päivähoitotoimistossa ku saavat suplia kaikki uudestaan.

Meillä menee vähän totutellessa uuteen arkeen.. Tuntuu oudolta kun mies ei olekkaan heti töitten päädyttyä kotona vaan menee se 45min vähintään kun ajaa kotiin.. lisäksi autottomuus tuottaa mulle välillä ongelmia.. varsinkin nyt :whistle: :ashamed: onnks kaikki palvelut on kuitenkin käden ulottuvilla.. mut ei pitäis valittaa kun töitä kuitenkin miehellä on.
suurin asia mikä huolestuttaa on kun mies on aivan tuhotoman väsynyt.. joutuu aamulla aikasemmin heräilemään ja ajomatkakin väsyttää.. mutta jospa siihen tottuis ajan kanssa.
Lomautuksia on tiedossa nyt keväällä mutta vakipaikka säilyy.

Tatun sängystä kulluu höpötys vaikka selvästi väsy oli :kieh: vetäs kuvun pullolleen lakka-omena keittoa mitä keitin ja vainteli jo pitkälleen.. ei vaan tunnu uni tulevan.. köllötelköön vielä hetken kun ei ole vielä kuulunut "en saa unta"

 
danjuska, ei oo kuulunu hoitopaikasta muuta ku et katotaan huomenna että joutuuko hoitaja leikkausjonoon |O
no, meil äon ukko 9&10vk lomautettuna, mä oon sit vk 11&12 lomautettuna, joten, onhan niillä aikaa. ja sitten ku viljami on erityislapsi niin kaikki ei halua sitä ottaa kontolleen :ashamed: tänää jo ukolle sanoin että jään kotio ja mänen takas töihin sit ku poika on eskari-ikänen.

Täällä lentsua kärsitään, oon päivän vetäny avaavia ja tuntuu ettei silti oikein henki kulje, korvaanki pistää aika imelästi.
Unettomalle kiitos huolenpidosta, lämmitti kummasti :heart:
 
Iltoja!

Tulin just taas kävelylenkiltä, äitin ja niiden koiran kanssa käveltiin n. 5km, semmoinen lenkki ollaan tehty viitenä iltana! Ihanaa on ollut :)

Huomenna lähdenkin aamupäivästä äitin ja pikkuveljen kanssa Tallinnaan, ollaan siellä yö :) Aiotaan äitin kanssa käydä kampaajalla ja shoppaillaan, käydään syömässä ja saan nukkua yön rauhassa :D :heart: Pikkuveljen kanssa käydään varmaan toisen hotellin kylpylässä vähän uimassa.

Pojilla on mennyt tarhaviikko TOSI hyvin! Kumpikaan ei ole ollenkaan itkenyt jäädessä ja Joonatan on tosi kivasti leikkinyt muiden lasten kanssa ja kauheesti on kaikille jutellut, mm. kertonu meidän kylpyläreissusta jne. :heart: Rasmus on jopa syönyt tosi hyvin!! Hyvä ruokahalu pojalla, kun oli viikon syömättä :whistle:

Siru, kyllä sitä tosiaan lähtee paremmalla mielellä töihin, kun pojat jää hyvin hoitoon, ei mene huolehtiessa ja pahalla mielellä pvä =)

Koivunkävylle paranemisia tätäkin kautta :hug: Selviäispä toi hoitoasia nyt jo...

Smirge, onnittelut taulutv:stä :D Meilläkin on, viime kesänä semmoinen hankittiin ja tyytyväisiä ollaan oltu :D Onhan se hienompi, vie vähemmän tilaa ja kuva hyvä jne. Vielä sitä on kyllä pari erää maksamatta :whistle:

jellona: Joonatan on kai käynyt kerran hiihtämässä mummonsa kanssa, saatiin sille sieltä sukset ja monot, Sami uhkaili, että lähtee pojan kanssa hiihtämään, se ku osti 3 vuotta sitten sukset itselleen, mut ei ole niitä vielä käyttänyt :LOL: Mun mielestä on kauheen kiva, kun Jontun pk ryhmä käy joka viikko luistelemassa :) Ja kerran viikossa ovat Sami ja Joonatan käyneet kans hallilla.

Hanneleen perheen kuulumisia oli kiva lukea :hug: Meillä ei olla katottu starwarsseja, turtleseja tai muitakaan. Mun mielestä noi 3, 4 ja subilta tulevat lastenohjelmat on kauheita :x Mut tuleehan nekin kuvioihin sit jossain vaiheessa, vielä ei olla onneksi kuin kerran käännetty niille kanaville niihin aikoihin, kun ne tulee ja silloin se vinkuminen kyllä heti alkoi: "haluun kattoa tota", en muista sit et loppuko se vai mitä siinä kävi, ettei kuitenkaan katottu :D

Danjuska, vitsi, että aika on mennyt nopeesti! Kohta teillekin pieni nyytti tulee :heart: Jaksamisia sulle loppuraskauteen ja tsemppiä h-hetkeen, kun se koittaa :hug:

Pojat jo nukkuu. Minäkin meen tohon sohvalle telkkaria kattomaan Samin seuraksi :wave:
 
Moro :wave:

Äkkiä tämä viikko on mennyt, voi että. Ollaan saatu miehen kanssa laatuaikaa yhdessä kyllä mukavasti :heart: :p On tehnyt hyvää.
Huomenna (blääh) on pakollinen työkuvio, onneksi sieltä pääsee kummiskin kahden jälkeen jo kotimatkalle. Sunnuntaina haen sitten tytöt mummin luota ja arki normalisoituu.

Meitin esikoinen täyttää maanantaina jo 9 :heart: :'( :heart: Ihan käsittämätöntä miten vuodet vierii... :whistle:

Danjuska voimia ja tsemppiä uuteen arkeen :hug: Itselläni meni edellisen työn myötä 2h päivässä matkoihin ja se oli aika uuvuttavaa kaikille.

Käpy miten voit? :wave:

Smirge superkade teitin telkusta :D ois sellanen kiva, mut ei vaan oo nyt sijoittaa siihen.

Peppi85 en ole vielä hennonnut aloittaa sitä :D :whistle:

Siru kyllä tämä ikäänkuin lomaa oli, kun töiden jälkeen sai vaan olla ja keskittyä itseensä/mieheen. Mutta kyllä silti kovasti kaipaan ja odotan lapsia kotiin jo :heart:

Hyvä että saitte liput, nekin tais mennä aika nopsaan.

Jaahas, jos viel 2h20min viel sais meneen nopsaan, ni sitte pääsis puis.

Hyvvee viikonloppuu kaikille :wave:
 
Uneton, olo on edelleen tukkonen ja kaamee.

käytiin pojan hoitajalla tänään, haettiin tavaroita ja se leikkas pojan hiuksia, nyt sillä ei enää ole ihania kiharoita |O :kieh: :'( sanoin et lyhentää pari senttiä, nyt tuolla on parin sentin pituset karvat, seki mieli sannoo rumasti. :ashamed:
saapi nähä mitä ukko sanoo ku kotiutuu..
 
Väsynyt :wave:

Werneri aloitti keskiviikkona noron, Julle eilen ja Allu tänä aamuna... Me miehen kanssa odotellaan viel vuoroamme :x Werneri ei eilisen aamun jälkeen ole oksennellut, mut nyt ripuloi. Poikien serkkutyttö piti tätä tautia 8 päivää, joten tiedossa on, että tää saattaa kestää ja kestää... Onneksi mies ajoi Oulusta kotiin jo silloin keskiviikkona! Auttava käsipari oli tarpeen!

Juups. Pojat nukkuu päikkyjä ja mies laittelee tuolla ruokaa... mulla kiertelee vähän mahaa, että katsotaan nyt miten meidän käy...

 
Heipsan!

Minä täällä perjantai-iltaa itsekseen viettelen. pojat on nukkumassa. Mies lähti päivällä hakee kummityttöään s-linnasta, mut tulomatkalla, joku pässi ajo eteen niin mies joutu ja onneksi pystyi väistämään ojaan niin nyt ovat sit vieläkin s-linnassa. vara-auto pitäisi järjestyä, kun on onneksi nuo vakuutukset kunnossa, mutta hiukan pitkäksi meni kun on se ihminen joka niistä vastaa niin viemässä jotain toista autoo hiukan kauemmaksi. jäävät sit yöksi sinne ja tulevat huomen aamuna kotia. auto siis jotenkin ehkö vialla, mut ihmisille ei ole käynyt mitään. luojan kiitos. :ashamed:

me käytiin poikien kanssa kaupalla illalla ja sitten tässä kotona touhuiltiin sen minkä ehdittiin. Aksu katto yhden mestis- pelin tv:stä. jne..

vapaa viikonloppu oli mulla, valkkari maistuu mukavasti. Alkossa sain taas esittää paperit, ikäni todistaakseni, minäkö ikinuori. :whistle: :D kysytäänkö muuten keltään muilta papereita missään?? minulta siis aika usein ja näytän niin mielelläni, kun saa hymyn monen myyjän kasvoille, kun niin väärin erehtyvät. :)

Huomenna minä käytän varmaankin Aksua harkoissa ja mun vanhemmista toinen tulee siksi aikaa mikkiksen kanssa olemaan. mies varmaan sit toivottavasti aamupäivän aikana pääsee tänne niin päästään ralleja kahtoo pätkille. niin kuin on ollut pitkään jo tarkoitus. :)
muuten suurempia viikonloppu suunnitelmia ei ole.

mitähän kaizalle kuuluu? kuinka asiat ovat järjestyneet? :wave:

mukavaa viikonloppua kaikille!! B)
 

Huh! Nyt alkaa elämä jo voittamaan! Itse sairastuin eilen iltapäivällä, onneksi pääsin suht vähällä! Mies on enää sairastamatta, joten sitä odotellessa...

Julle oksensi silloin torstaina läppärin näppäimistölle ja läppäri meni tietty rikki. Vakuutus korvaa onneksi vähän. Mies kävikin eilen sitten ostamassa uuden läppärin.

Smirgelaine, onnittelut uudesta telkkarista! Me ostettiin 40 tuuman taulutelkkari silloin, kun Julle oli pieni. Nyt remontin jälkeen se siirtyi Aleksin huoneeseen, mies halusi olkkariin videotykin. Nyt sitten katsellaan 77 tuuman kokoisena taulukankaalta (ihanat mustat samettikehykset, jotka ihanasti kerää pölyä...). Ei siis tarvia elokuvissa käydä saadakseen elokuvasta jotakin irti :D Kyllähän se alkuun tuntui älyttömän suurelta, mut kaikkeen tottuu. Tuo 77 tuumaa on maksimikoko meidän katseluetäisyydelle. Alkuun olin hanketta vastaan, mut aika nopsaan jouduin myöntämään, että ratkaisu oli hyvä.

Täällä pyykkikone ja kuivuri jyllää aamusta iltaan, näin mennyt jo monena päivänä. Mietin eilen, että missä vaiheessa jompikumpi sanoo sopimuksensa irti...

Kaiza, minulta kysyvät myös aika usein papereita :D Ja yhden kerran mulla ei ollut Prismalla ajokorttia mukana, niin jouduin jättämään sidukat tiskille. Silloin ei kyllä naurattanut, hävetti vaan! Pitkä jono takana ja oikein tunsin huvittuneet katseet selässäni. Miestä nauratti makeasti, kun autoon takaisin menin, ilman saunasiideriäni :D

Mutta joo, pitäisi kait siirtyä kotihommien pariin.

Oikein mukavaa vkl kaikille!

T. Gerbsukka
 
Huomenta!

Ihanat 2 päivää vietetty Tallinnassa ja hotellikin oli kiva, saatiin huone 17 kerroksesta, oli aika kivat näköalat, vaikkei me siellä huoneessa käytykään, kuin nukkumassa. Kierreltiin kaupungilla, käytiin syömässä ja uimassa Tallinks Spassa, eiliseksi varattiin mulle ja äitille kamapaamoon ajat, otin kaksia raitoja (vaaleita ja ruskeita), leikkautin, ostin shampoita (kampaaja suositteli mulle semmoista "hiusmaskia", kun mulla on niin kuivat hiukset ja paljon uusia, lyhyitä hiuksia pitkin päätä, imetyksen aikana on kuulemma vanhat hiukset niiltä kohdin tippuneet, tai kun imetyksen on lopettanut, en aina ihan täysin ymmärtänyt, mitä kampaaja tarkoitti, kun virolaisittain suomea jotenkin puhui tai sekaisin :D ), värjäytin kulmat ja ripset!! Nyt on kyllä hyvä mieli :)

Ei muuten tullut kauheesti osteltua, Joonatanille yksi t-paita, missä on hämähäkin kuva ja siinä lukee: Don´t bite me. Mun mielestä se oli niin hyvä, kun Joonatan aina kyselee kaikista ötököistä ja muistakin: pureeko se :D

Kun sitten oltiin Suomeen päin lähdössä, jo laivassa niin saatiin kuulla, että mun äitin serkku on kuollut :(

Uneton: :p :D

Koivunkäpy, no kuis se niin paljon sit niitä hiuksia oli leikannut? :eek: Onko vointi yhtään parempi?

Gerberan perheelle pikaista paranemista! Tai toivottavasti ei nyt sitten vielä mieheen iske.

jellona, huh, ettei pahemmin tosiaan käynyt :hug: Multa kysytään AINA papereita. Ihan joka kerta :D

No, nyt rupeen jo lopettelemaan :wave:
 

Huomenet!

Täällä vielä pienet ripuloi, mutta onneksi vaan pari x vrk, joten ei paha.

Pepin reissu kuulosti kivalle ja ihanan rentouttavalle! Minä pääsen aikataulujen yhteensovitusten takia kampaajalle vasta 12.3 ja nyt on jo hiukset sen näköiset, että jotakin tarttis tehhä :D

Tuleva viikko on melkoisen rento, mies on huomisen Kuopiossa töissä, ti-ke Jyväskylässä ja torstaina lentää Helsinkiin (jos ei tule lentäjälakkoa) ja tulee illalla sitten takaisin. Ja sit alkaa LOMA!!! Jeeee!

Nyt lukemaan kirjaa tappitermiiteille!
 
Sunnuntaita :)

Oltiin äitillä nyt viikonloppuna,eilen illalla tultiin. Mies on mettillä keskisuomessa ;)
Käytiin kaupoissa ja ostin itselleni kengät,sellaiset mustat ihanat nilkkurit(vähän juhlavammat), ja kaksi paitaa,toinen on juhlavampi ja toinen musta neule :)
Olipas kiva ostaa vaihteeksi jotain itselle :ashamed: ;)

Peppi:kuulostipas kivalle teidän reissu,mekin oltiin uimassa perjantaina ja oskarista se on niin hauskaa! Mua myös välillä tosissaan ihmetyttää vanhemmat jotka antavat lastensa touhuilla ihan mitä vaan eivätkä komenna tai muuten seuraa lastensa tekemisiä :x

Smirge:Onnea uudesta töllöstä :D
meillä on vuoden asustellut 42 plasma ja hyvin näkee ohjelmat :D

Hannele:Mä en anna Oskarin katsoa oikein mitään taistelujuttuja,aika tarkkaan yritän seurata mitä katsoo. Mutta eivät kai nuo mainitsemasi nyt ihan kamalia ole ;)

Jellona:Multa ei kysellä papereita,en muista milloin olis kysytty viimeksi :) Tosin kyllä mulla on melkein aina joku muksuista mukana jokapaikassa :whistle:

Kohta tarttis lähtee pihalle jos vaikka tulis kivempi olo nuppiin :whistle:
Mulla oli tossa viime viikolla 6 päivänä peräkkäin kova migreenikohtaus,nyt onneksi helpottanut,odottelen neurologille pääsyä joten pakko kärvistellä vaan :(

Nyt lopettelen,palaillaan

Tinttamooses
 
heipsan

Mepä palailtiinkin eilen jo kotiin.. (siitä myöhemmin)

Kävin Tatun kanssa aamusta ulkoilemassa kun niin ihana aurinkoinen ilma =) poika kipitteli pitkät matkat ja kiipeili lumikasoilla :D

Gerberan
poppoolle paranemista!! :hug:

Peppi: Kiva kun reissu oli mukava =) mites pojat oli sillä välin pärjänneet?? Ikävöivätkö?

Tintta:
Toivottavasti pääset pian neurologille ja saisit helpotusta oloon, :hug:

nyt tulee sitten omaa valitusta :ashamed:
Tosiaan lähdettiin jo eilen anoppilasta kotia niitten miehen tädin juhlien jälkeen.. Mulla alkoi pinna kiristyä kun Tatun kanssa saa siellä joka asiasta ottaa yhteen.. ja minusta tuntuu että anoppi talloo koko ajan minun varpaille.. jos jotain kiellän ja Tatu alkaa kiljumaan niin anoppi menee väliin rauhottelemaan ja hyssyttelemään jne.. ruokailu, nukkumaan meno ym on yhtä tappelua.. ja minusta tämmöiset päivän selvät, joka päiväiset asiat pitää sujua samalla tavalla kuin kotonakin :ashamed: en sitten tiedä vedänkö liian tiukan linjan mutta ei se tuommoista ole meidänkään porukoilla kun ollaan.
Totesin sitten miehelle että nyt on mitta täysi, haluan kotiin.. Ei huonosti nukutut yötkään parantaneet mielialaa yhtään.
Lisäksi ajeltiin vähän myös sen takia että mies tuli kipeäksi.. saa tämän pv:n levätä rauhassa.. saa nähdä lähteekö huomenna töihin.
Eilen sain myös tietää että mummo todella huonossa kunnossa.. eivät ole saaneet eilis päivän aikana hereille, eikä reagoimaan mitenkään :'(
Täällä vähän kireet ja mökötyksen omaiset tunnelmat.. |O

Tatu on menossa päikkäreille eikä sekään näytä onnistuvan... mulla pullataikina kohoamassa joten menen leipomaan. Saa mies selvitä pojan kans.
 

Yhteistyössä