JOULUTÄHDET 2005 LOKAKUUSSA

Hmm. Rasmukselle annettiin mpr-rokoite tossa vähän reilu kuukausi sitten (23.9.), tuolla sairaslapsi.com sivuilla sanotaan näin: "Kolmen viikon sisällä MPR-rokotuksesta saattaa ilmetä lieviä rokkojen tai sikotaudin oireita kuten nuha, ihottuma, kuume ja sylkirauhasten turvotus. Oireet kestävät tavallisesti muutaman vuorokauden ja häviävät itsestään." Mut tosta on kyllä enemmän, kuin kolme viikkoa, ton rokotteen saannista, 4,5 viikkoa jo.

Tulirokosta sen verran, että kieli oli ihan normaali, eikä kasvoissa oo noita näppyjä, eikä oo aristavia rauhasia... Eikä noi näpyt näytä ollenkaan vesirokko-näpyiltä, ne on tooosi pieniä, pienempiä, kuin nuppineulan pää ja niitä on tosi tiheään.

Laitoin supon, joka alkoi sit vaikuttamaan ja Rasmus jaksoi jopa vähän touhutakin, kun aiemmin oli vaan sylissä, pään painoi rintaan ja siinä lepäili :heart: Tuntui, että olis ollut vähän kosketusherkkä, mut en tiiä, et johtuiko korkeesta kuumeesta, kun oli siis ihan tulikuuma.

Nyt sain molemmat nukahtamaan, Rasmus nukahtikin ihan hetkessä. Niin, just kun olin sänkyihin pojat laittaneet niin rupesin haistelemaan, että kylläpäs haisee pahalle, kurkkasin Rasmuksen vaippaan, mut siellä ei ollut mitään, haju vaan tosi pistävä. Sillä tulee usein kuumeen aikana kyllä noita erittäin pahan ja pistävän hajuisia kakkoja tai muuten vaan pylly haisee :| Et ei oo aiemminkaan ollut rotavirusta (eikös se se ollut, missä kakka haisee erittäin pahalle), lääkärissä kerran sanottiin, että se on ihan normaalia kipeenä ollessa. Pakko se oli mennä pyllypesulle ja kunnolla saikin pestä, että se haju lähti :x :ashamed:

Tässäpä oli "vähän" lisää meidän tautikertomusta :whistle: Sami on kaukkispelissä, tulee vasta puolenyön aikaan...
 
Iltaa. Minä täällä yksinpuhelen...

Oltiin tänään Jorvissa Rasmuksen kanssa, päätettiin mennä päivystykseen, kun noi näpyt paheni ja lisääntyi yön aikana ihan hirveesti. Koko yön poika oli aivan tulikuuma, eikä nukkunut kunnolla, ei kyllä reppana itkenytkään, mut piti vaan silmiä auki ja välillä vaihtoi asentoa :heart: Otin jo ennen puoltayötä sen viereen, kun alkoi niin levottomasti nukkua. Supon vaikutus ei kovinkaan kauaa kestänyt, mut en ruvennut sit yöllä lisääkään laittaa, kun ihan rauhassa oli jne.

Jorvin reissuun meni yhteensä 5h, sairaalassa sisällä oltiin yli 4h. Ensin odotettiin tunti lääkärille, joka sanoi, että täytyy verikokeet ottaa, verikokeitten tuloksia odotettiin taas tunti (tulehdusarvot oli koholla, 52), jonka jälkeen uudestaan lääkärille, jonka mielestä piti sit vielä pissakoekin ottaa ja keuhkoista röntgen kuva (kun Rasmuksella on niitä virstatietulehduksia ollut ja yskä kestänyt jo reilun kuukauden, vaikka välissä olikin se yksi antibioottikuuri). No, pissatuloksia odoteltiin sit vielä reilu tunti, siinä ei mitään ollut, mutta keuhkoissa näkyi jotain (en muista enää lääkärin sanoja :ashamed: ), mikä viittais keuhkokuumeeseen, mut se ei ollut kuitenkaan ihan täysin selvä.. Saatiin kuitenkin "erilainen antibioottikuuri" (niin lääkäri sitä kutsui), joka kestää 10 päivää, keskiviikkona pitää mennä ottaa taas uudet verikokeet omalla terveyskeskuksella. Koko ens viikon laittoi sairaslomaa, mut ajattelin kuitenkin huomenna töihin mennä, kun Sami voi varmaan olla Rasmuksen kanssa.

Nyt on semmosia vähän märkiviä näppyjä pari-kolme suun ympärilläkin, ne tuli vasta aika myöhään, ehkä tän päivän aikana. Tuntuu, että Rasmuksen on vaikea juoda, eikä ruokakaan oo maistunut, tai aamupäivällä kyllä söi, mut ei sen jälkeen. On halunnut juoda, mut on lopettanut sen sit pian, kun on kai sit sattunut :(

Niin, lääkäri sanoi alkuun, että on PERUSrokkoa, mitä se semmonen perusrokko sit onkaan :whistle: No, pitäis senkin sit helpottaa tän kuurin myötä.

Nyt pojat on nukkuneet jo tunnin, oli kumpikin aika väsyneitä, Jonttu oli mummun luona sen aikaa, kun oltiin siellä Jorvissa, eikä ollut sit saanut päiväuniaikaan unta, vaikka oli kovasti kuulemma yrittänyt :)

Osaispa sitä joskus itekin mennä ajoissa nukkumaan, mut en taida tänäänkään malttaa :ashamed: Nyt kattomaan Idolsin tuloslähetystä, eikös niitten pitäis jo alkaa... Hyvää yötä!

Heh, aika samaan aikaan kirjoitin kuin eilen viimeksi :whistle: :D
 
Peppi, ettei ois Rasmuksella enterorokkoa? kuulostas kovasti tutulta..

mulla jäi 10 äänestä kiinni etten päässy varasijalle :eek: olen suorastaan järkyttynyt.
kellojen siirto on persiistä, ollaan herätty tänäkin aamuna vaille 6, ja mä hötkyän kokoajan että myöhästyn töistä :kieh:

me päästään lauantaina ukon kanssa kahdestaan pois kotoo, kuulemma saadaan olla vaikka yötäkin poissa jos tahdotaan, ja mitään kiirettä ei oo kotio :heart: tomin emäntä kysy lauantaina koska me ollaan oltu kahdestaan jossain, hetken mietinnän jälkeen totesin että varmaan pääsiäisen tienoilla, ilmotti että ens viikonloppuna he tulee sitten kattoo lapsiia menkää johonki.. nyt vaan on onkelma et mihin??? ja tekee mitä??? ku nimenomaan lauantaina pitää mennä, eli kaupat on kiinni, sunnuntaina meidän vauva näät täyttää jo 6v ni eihä me sillon voida mennä mihinkään vaikka niitä ei sillon juhlitakkaan mutta oletettavasti ainakin appiukko käy piipahtamassa paaikalla sillon..

jessus mä oon huolissani tuosta systeristä, mut kait se hyvässä hoidossa on jne.. :ashamed:
 
Kohta täytyis töihin lähteä.

Koivunkäpy, vai olit ehdokkaana :) Enterorokkoa ihan ensimmäisenä epäilin minäkin, mut mun mielestä näpyt ei sille näyttänyt ja sit niitä alkoi tulla kaikkialle, ihan viimetteeksi vasta sun ympärille. Kyllä toi nyt silti vähän sille vaikuttais, vaikkei lääkäri sitä epäillytkään, mut jospa toi enterorokko lukeutuu niihin perusrokkoihin :LOL: Menkää ukkos kanssa vaikka leffaan ja syömään? Niin me tehdään melkein aina, kun vapaata on :D

Yö meni taas huonosti :| Rasmus heräili ihan vähän väliä, eikä mikään kelvannut/ollut hyvä, tuttikaan ei oikein pysynyt suussa, kai siellä suussa sit jotain on, vaikken ookaan oikein siellä mitään nähnyt. Ihana reipas poika, kun niin kiltisti tota antibioottia ottaa :heart:

Mut nyt rupeen lopettelemaan. Tulkaa oikeesti muutkin kirjoittelemaaaaan!!

Tinttaaaaa, Danjuskaa, Jellona!! Miks Lillukka ei oo aikoihin käynyt?? Miten Unettomalla menee töissä, entä muuten? Siru, tuuhan sinäkin jotain kirjoittamaan. Tigru kans! Hannamari, Jonna yms.!! :attn: Mitä Epelille kuuluu? MM70 :wave: kuusikon äiti!!
 
Pepin pyynnöstä tulin pikaiseen, kun töihin pitäis kiitää kohta...
Rasmukselle ihan hirveesti paranemisia. :hug: toivottavasti pian helpottais. jaksamisia koko perheelle. :hug:

käpynen on näköjään ehdolla ihan ollunna. :) niin ja syömään meette ainakin. jotain hyvää. =)

minun pitäis laittaa pyykit pois niin saa pojat illalla kylpääriin mahtuu noi jääkiekko kamat, kun tulevat harkoista. sit jos syödä hiukan ehtis.

me oltiin eilen illalla vanhempieni luona saunomassa. mukavaa pitkästä aikaa. kotiin tultua nakattiin vaan lapset petiin. :)

mut nyt täytyy mennä...
 
Heipparallaa :wave:

JELLONA, oli kaipaillut, kivaa :D
Eipä meille kummempia kuulu. Syyslomalla oltiin miehen kanssa yksi yö ihan kahdestaan täällä kotona :heart: . Pojat olivat mummolassa ja loistavasti heillä oli mennyt. Ottavat kuulema uudestaankin pojat yökylään!
Julius siirtyi tänään isojen puolelle päiväkodissa. Muuten olisi siirtynyt vasta vuoden vaihteen jälkeen, mutta on niin paljon tunkua pienten puolelle, että näitä alle 3-vuotiaitakin joudutaan nyt isojen puolelle siirtämään. Uskon kyllä, että Julius viihtyy mainiosti :heart:
Lauantaina olin bilettämässä ystäväni kanssa ja kyllä oli kivaa! Tanssittiin niin, että mulla on jalat ihan kipeinä :D Ja karaokee käytiin kans vetäsemässä :D . Ilmeisesti vedettiin aika hyvin, kun ihmiset jäi kuuntelemaan (puheensorina lakkas ja kaikki tuijotti meitä) ja muutama tuli puhelimen kanssa viereen nauhoittamaan laulua. Eli meistä digattiin, hih! Tai sitten ne järkyttyi siitä, kun laulettiin niin huonosti :D

PEPPI, Rasmukselle pikaista paranemista!!

KÄPYNEN, mikäs sun siskolla on?

TIGRULAN & KUUSIKON ÄIDIN ja toki muidenkin harvemmin kirjoittelevien kuulumisia minäkin kaipailen :wave:

Nyt lähden imuroimaan!
 
heips

Jee parturissa käyty ja olipaihana saada vähän jotain tolkkua tähän lettiin :D

Peppi:
rasmukselle paranemista! :hug:
Ja jaksuja teille kun yöt risaisia. Jos ei kärsi juoda kunnolla tavan lasista niin kärsiskö paremmin vaikka nokkamukista juoda jos suupielet kipeinä? ja yks mikä Tatulle kipeenä maistuu niin on hedelmä ja marjasoseet kun mikään muu ei mene alas. toivottavasti pina poika paranee!

Geberan
kuulimisa oli mukava lukea. Hienoa että saitte hiukan kahdenkeskistä aikaa ja tuulettumaankin olet päässyt =)

Käpy:
Juu ehottomasti ainakin syömään meette. Otatte nyt kaiken irti kerta lapsenvahti on ;)
Mikäs sinun siskolla?

Tatu nukui taas tosi hyvät yöunet. itellä vaan jäi vähäiseks kun nään taaas painajaisia (johtuneeko siitä että keskimäinen meistä otti yhteyttä vai mistä.. tiiä sitten.. ) mutta yöt on mulla pyörimistä, heräilyä ja vessassa juoksua. alamaha niin kipee että välillä tuntuu tuskaselta jopa autolla ajaa kun joutuu kytkintä ja jarrua polkemaan.. noo.. kyllä se tästä. kai sitä on jossain vaiheessa pakko nukkuakkin sitten ;)

huih, miten aika lentää.. taidan mennä laittelemaan ruuan aluilleen niin on miehelle evästä kun töistä tulee.. ite lähdenkin sitten melkein samalla oven avauksella neuvolaan.
 
Kiitoksia Jellona, Gerbera ja Danjuska :hug: :hug: :hug:

Rasmuksella noita näppyjä tuntuu vaan tulevan lisää ja kyllä siellä suussakin niitä on (ainakin olin näkevinäni), ei oo syönyt koko päivänä juuri mitään, äsken nuoli leivältä voit ja otti 2 pientä haukkua :whistle: On kyllä ollut aika kiukkuinen, mut kukapa ei olis, kun ei ruokaa ole syönyt. Juonut on onneksi jonkun verran, ei yhtä paljon kuin normaalisti (juo aika paljon kylläkin), mut kuitenkin. Kuumetta ei oo nyt enää tänää ollut.

Joonatanin vein kuitenkin aamulla hoitoon, kun ei siitä tulis oikein mitään, jos jouduttais koko päivä neljän seinän sisällä olemaan, kun ei ton Rasmuksen kanssa voi mihinkään lähteä. Ja paremmin pysyy päiväkotirytmissäkin mukana, kun ei oo koko aikaa pois, viime viikko oli vähän hankala, kun oli toissa viikon ollut kokonaan pois. Saa nähdä, että vienkö kuitenkaan huomenna, en välttämättä. Vaikka pitkä päivä sit itelle tuleekin, kun Sami on koko päivän töissä.

Nyt rupeen ihan just laittaa poikia nukkumaan, päiväunille Rasmus ei meinannut alkuun ollenkaan ruveta, haluaa pitää tuttia suussa, mut se ei vissiin kovin mukavalle kuitenkaan tunnu ja sitä sit huutaa...

Ihana Jellona, kun tulit mun takia kirjoittelemaan :hug: Kai sanoit miehelle synttärionnittelut? ;)

Gerbera, mukava, kun ootte saaneet kahdenkeskeistä aikaa ja sä myös vähän omaa aikaakin! Se piristää kyllä kummasti!

Danjuska, hus pois painajaiset, ne on ikäviä! Mitäs neuvolassa?

Mut nyt meen laittaa poikia untenmaille :wave:
 
Danjuska, mulla olisi sulle yhdet housut. Ei farkut, mutta kivat ja siistit. Hintaa niillä oli 6 euroa :whistle: . Joten arvelisin että sun kustannuksessi tulisi n. 11 euroa. Jos pistät yynä osotteessi, niin pistän tulemaan mun til.num. Jos et tykkää niistä, niin ainaskin pystyt myymään ne eteenpäin :D

Jäähdytä ne tutit esim. jääkaapissa peppi ;)
 
Smirgelaine laitan ihan jus yytä tulemaan.

Pepille
jaksuja! Varmasti suu kipeä jos niitä näppylöitä sielläkin. Ja jos tuntuu niin vie vaan Joonatan päiväkotiin. Saa kuitenkin siellä purkaa energiaa muiden lasten parissa ja voit sinä keskittyä Rasmukseen. :hug:

neuvolassa oli kaikki ok. hemoglobiini.. vai miten nyt kirjotetaankaan.. oli huikeat 141.. en älynny kysyä että onko siitä kohta jo haittaa jos liian isot lukemat tulee..
muuten kaikki ok. kaveri vaan aina karkas anturin alta kun sydänäänet saatiin kuulumaan.

pikku hiljaa unten maille. huomenna oliskin kerhopv.
 
Maanantai iltaa :)

Ton hymiön laitoin ihan teitä varten vaan tohon otsikkoon :/
Mulla on nimittäin helvetillinen päänsärky taas |O |O |O
Ottaa päähän kun sain oikein ruhtinaallisesti migreenilääkkeitä,kaksi kappaletta :eek:
Ja maksoivat ainoastaan 24 euroa |O |O
Toisen otin viikko sit ja nyt tarttis kai napata se toinen mutta kun tuntuu ettei millään raaskis vasta kun ihan pakosta :ashamed:

Enpä ole tännekään ehtinyt hetkiin,kiitos Pepille kaipailuista ja kiva että olitte käyneet kirjoittelemassa:)
Kaikki tekstit luin mutten muista pitikö jotain kommentteja laittaa :ashamed: :whistle: :/

Tyttöjen synttärit meni hyvin ja saivat ihania lahjoja,mm. Ticketin toppatakit :heart:
Ne oli sika makeet :D
Muitakin vaatteita tuli myös kivasti.

Oltiin viikonloppu äidin luona ja olikin kivaa vaihtelua,mies kun laukkaa hirvien perässä keskisuomessa....
Eli ollaan koko viikko sit täällä keskenämme,paitsi keskiviikkona mies tulee mummonsa hautajaisiin,menemme yhdessä kaikki muut paitsi Oskari jää mun äidin luokse siksi aikaa...

Huomenna toivon hartaasti ettei Oskari herää aikaisin ja saan käydä hetkeksi nukkumaan tyttöjen lähdettyä,välillä tuntuu et voisin nukkua vaikka puoliin päiviin,jostain syystä nukun todella huonosti öisin,mietin kaikkia asioita ja suunnittelen vielä unissanikin :/
Viime yökin meni täysin siihen kun pohdin mitä teen ensi vuoden puolella kun kodinhoitotuki loppuu :x
Saako muuten sitten enää mitään rahaa jos onpi kotona?
Suunnittelin jo et jos ottaisin uudestaan mainokset itselleni jakoon niin saisin saman summan ehkä hieman enemmänkin kuin kodinhoitotuella ;)
Ja oskari sais olla kotona vielä kevään ;)
Sit olis jo helpompaa kun vaan oskari tarvitsisi hoitoa :)

Nyt lopettelen ennenkuin pää räjähtää :wave:
 
Huomenta.

Nyt on sit Joonatanilla lämpöä/kuumetta :( Tuntui herätessä tosi lämpimältä, mittasin sit kuumeen (kainalosta tietenkin) = 37,8 :/ Mistähän se on kuumeen tuollekin nostanut?? Kun mitään muuta ei näy, ei oo räkäinen yms. Olin ajatellutkin kyllä pitää pojan tänään kotona, en sen takia viitti kumpaakin pukea ja lähteä viemään.

Rasmuksella ei näyttäis olleen tullu yön aikana näppyjä enää, onneksi! Mut eipä noi vielä ole hävinneetkään.

Joonatan heräs tossa vähän viiden jälkeen ja kesti varmaan yli puoltuntia, kun sai taas unta, mut onneks vielä hetkeksi kuitenkin nukahti.

Kiitos vinkistä Smirge :wave:

Danjuska, kiitos :hug:

Tintalle kovasti jaksamisia, toivottavasti migreeni helpottais pian!! :hug: En osaa sanoa, saako mitään tai mitä saa sen jälkeen, jos jää yli kolmevuotiaan kanssa kotiin.

Eipä mulla taas muuta ;) Enää alle 30 yötä etelänreissuun B)
 

Moikka!

Peppi, meillä pojat on sairastaneet tän reilun puoli vuotta minkä ovat päiväkodissa olleet niin semmosella syklillä, että pari viikkoa ollaan terveinä ja taas sairastetaan, taas pari viikkoa terveinä ja taas sairastetaan jne. Sanovat, että eka vuosi voi mennä sairastellessa... Jaksuja sulle sinne!

Werneri oli ollut eilen ihan hassu päiväkodissa (olivat siis ekaa päivää eri ryhmissä Juliuksen kanssa). Oli mennyt ulko-oven eteen makaamaan pylly pystyssä ja oli uikuttanut (ei itkenyt) ja hetken päästä oli taas noussut ylös ja mennyt vähäksi aikaa leikkimään ja taas mennyt sitten sinne ovelle makaamaan pylly pystyssä :heart: Tätä oli siis tehnyt koko aamupäivän :D Sitten kun Werneri oli ulkona Juliuksen nähnyt, niin riemu oli ollut aivan mieletön :D Oli hihkunut ja nauraa käkättänyt ja ihan mielihyvästä hyrissyt :heart: Ja veikan perässä oli tuppasut mennä ja seurannut Jullen leikkejä :heart:
Illalla halivat ja pusivat vähän päästään, eli ikävä oli ollut molemmin puolista :heart:

Mä aloitin tässä kuntoilun ja jätin herkut pois. Paino on noussut tän minun "jutun" aikana 5 kg ja sen huomaa farkuista...

Nyt katselemaan tallennuksesta ohjelmia!
 
Heippa!

Pääsin hiukan aiemmin töistä. ihanaa olla kotona ihan rauhassa hetken aikaa. :)

peppi, Miehelle kyllä kerrottu onnittelut heti kun luin täältä. =)
jaksamisia kovasti poikien sairasteluiden kanssa. :hug: toivottavasti näppylät alkais häviämään rasmukselta. ja jontun kuumekin pysyis aisoissa eikä näppylöitä hälle nousisi.

gerbera, mukava kun kävit kirjoittelee. ja ihanaa olet päässyt tuulettuu yksin ja miehen kanssa. =)

meille kuuluu muuten hyvää, mutta Mikkiksen hoitopaikka ongelmat jatkuu yhä. eilen hoitaja soitti puolen päivän aikoihin, että Mikkis riehuu ja raivoaa siellä, puree nahkasohvaa yms...olin juuri itse ajamassa töihin. joten tosi kiva mieli oli töihin mennä. :attn: tämä päivä kuulemma vielä katotaan. Minä jo yritin soittaa saman pk:n johtajalle, jossa Aksu on hoidossa, että minkälainen tilanne pienten ryhmässä on...että jos mikkis tammikuusta pääsis sinne. voi kuitenkin olla että ensi syksyyn menee.
nyt ne raivarit on sijoittunut tuohon päikkäreille menoon, joka on aika aikaisin (n.11.30)johtuen siitä vajaa 10kk ikäisestä lapsesta. ei meidän mikkis siihen aikaan ole vielä yhtään väsynyt varsinkaan kun aamulla sentään 7 asti nukkui eilen. ilman päikkäreitä nyt muutamat päivät ovat menneet oikein hyvin. eilen oli jaksanut illalla käydä ukin kanssa metässäkin marhaamassa ja koko yön nukkuin kuin tukki. 19 jälkeen oli käynyt sit yöunille.
toivottavasti mies pääsis töistä tänäänkin aiemmin niin voitais mennä yhdessä hakee poikia.

tintan pääkivut sais hävitä kauas pois. :hug: jaksuja.

mut nyt meen syömään, on kamala nälkä. :wave:
 

Jellona, teillä on kurja tilanne! Pystyttekö hoitajan kanssa puhumaan ihan avoimesti? Ajattelin, että voisitteko toivoa, että Mikkis ei nukkuisi päikkäreitä lainkaan, jos päivät (ja illat) sujuu ilmankin? Voisiko olla kyse hoitajan väsymisestä? En tarkoita, että Mikkikseen olisi väsynyt vaan ihan muuten tuohon työhönsä? Mitä Mikkis kertoilee päivän tapahtumista? Ja miten hoitotäti reagoi noihin raivareihin?
Mut tiedän tosiaan tuon tunteen, kun ei haluaisi itse lasta hoidosta pois hakea, kun ei jaksa joka päivä kuulla valitusta... Meillä oli nimittäin Aleksin kohdalla tuommonen tilanne silloin, kun muutettiin Kuopioon ja Aleksi sitten hoidon täällä aloitti. Oli tuolloin 5 v. Aleksi oli kylläkin päiväkodissa, mutta AINA sama täti naukui sitä ja tätä, koskaan sillä ei ollut MITÄÄN positiivista sanottavaa Aleksista. Koska kukaan muu ei Aleksista koskaan valittanut, niin kysäisin sitten ihan johtajalta, että mikä tilanne on. Niinhän siinä oli takana sitten se, että hoitaja oli väsähtänyt ja kun Aleksi oli kuitenkin energinen ja toimelias poika, niin ei vaan jaksanut sitä. Johtaja ja sit tää hoitaja itsekin olivat tyytyväisiä, kun otin asian puheeksi ja niin saatiin tilanne kuntoon. Aleksin puolesta oli vaan pitkään tosi paha mieli, toinen kun ei oikeasti ollut paha, vaan täti väsynyt :/

Jooh, tulipas sepustus! Nyt täytyy kiitää keittiöön pelastamaan lasagne uunista :wave:
 
Tiistaita

Päivä meni nopsaan tänään,aamulla oltiin kaverilla kylässä ja sit illalla tuli naapuri meille ehtookahveelle :)
Kiva saada vähän seuraa kun mieskin on poissa.

No,huomenna mennään sitten sinne hautajaisiin :/
Eipä kauheesti innosta :/
Mutta pakkohan se vaan on mennä:(
Tytöt tulevat mukaan mutta Oskaria en sinne ota,se kun on kova taputtelemaan kirkossa joten ei oikein sovi tilaisuuteen hurraa huudot ja taputukset :ashamed:

Jaksuja ja paranemisia kipeille :hug:
Nyt jatkan vaatteiden valmiiksi laittoa :wave:
 
Pitkästä aikaa moi! Tulin vaan ihan ilmoittautumaan että täällä ollaan. Olen vaan ihan tipahtanut kärryiltä, koska en ole lukenut nyt teidän kuulumisia, paneudun niihin myöhemmin. Nuo lapset ovat pitäneet niin touhukkaina että käytännössä olen ollut aukaisematta tietokonetta ja telkkariakaan en nykyään katso... Toki itse olen sitä touhua lapsille järkännyt, ulkoillaan paljon, ollaan nähty paljon äiti-lapsikavereita jne ja olen nyt innostunut paljon myös askartelemaan taas, niin aika vaan menee.... Aloitin myös opiskelun (omaan ammattiin liittyen), mulla on siihen liittyen 6 koulutuspäivää vuoden sisällä, yksi oli jo, ja tässä välillä on kaikenlaisia tehtäviä, joita itse asiassa nyt tulinkin tekemään. Mun vanhemmat ovat meillä, niin voin olla tässä koneella opiskelutehtävien parissa. Ehkä nyt kun illat pimenee niin mullakin tulee käytyä enempi koneella. Lspetvoivat hyvin, Onni on jo toki iso poika, tykkää piirtämisestä, rakenteluista, kavereista, kyselyikä jatkuu... sellainen papupatanen on. Elli puolestaan on reilut 6kk,
viittä vaille on että ryömii mutta ei ihan vielä kuitenkaan. Kovasti jokeltelee pap-pap-paa, mam-mam-maa, vau-vau-vaa jne...Itselle kuuluu ihan mukavaa nyt myös. Välillä meillä oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mies sai töistä homealtistuksen ja oli sairaslomalla tässä syksyllä, joutuivat järjestelemään työtiloja ja se on auttanut. Ja sit meidän autoon tuli iso ja kallis remppa. Anteeksi omanapaviesti, kaikille tasapuolisesti jaksamisia ja oikein ihania syyspäiviä, lunta odotellessa!
 
Heip.

Käytiin just Rasmuksen kanssa terveyskeskuksen labrassa ottaa verikokeet, klo 11 saan sitten soitella ja kysyä tuloksia. Mun isäpuoli oli täällä meillä Jontun kanssa, kiva, niin ei tarvinnut kummankin kanssa sinne mennä jonottaa, vaikka nopeasti reissu menikin. Jontulla oli ollut oikein kivaa, olivat rakentaneet dubloista autoparkkihallin jne. :D

Yö meni jo vähän paremmin, kuin edelliset, en oo kyllä ihan varma, että johtuiko mun uusista korvatulpista :LOL: :LOL:

Joonatanilla ei oo enää ollenkaan kuumetta ja nyt huutaa, että pitäis puistoon mennä, mut en oikein tiedä, uskallanko ton Rasmuksen kanssa mennä, haluaisin tietenkin, että se paranee nyt oikein hyvin ja kunnolla... Ja ruokakin on uunissa, sit pitää sinne hoitajalle soittaa. Päläpäläpälä (kaikkia kiinnostaa) :whistle:

Olipa mukava Lillukasta kuulla! :hug: Koitahan useamminkin kuulumisia kirjoitella! Huh, tosiaan illat hirveen pimeitä, varsinkin nyt, kun kelloja siirrettiin, viideltä on jo ihan yö (ainakin melkein) :x

Gerbera, huoh, kai se sit on tosiaan tämmöstä sen vuoden :| Nyt on työnantaja ollut ymmärtäväinen, mut en tiiä, et miten sit jos tätä jatkuu kauankin. Mulla on nimittäin huono, että en saa palkkaa jos sairaslomatodistus on lapsen nimellä :/ Ihana Werneri :D :heart:

jellona, kiitos :hug: Voi että miten ikävää toi hoitoasia, voin uskoa, ettei tommoisen puhelun jälkeen oo kiva töihin mennä :| Enkä mä nyt tiedä, että kuuluuko tommosesta äidille soittaa, eikö se hoitaja, ammattilainen, osaa tilanteessa toimia jne... Ei kyllä kivalle kuulosta :ashamed: Pääsittekö yhdessä poikia hakemaan?

Tintta, jaksamisia tähän päivään :hug:

Mut nyt täytyy mennä poikien kanssa touhuamaan :wave:
 
Heips taas pitkästä aikaa!

Jos pikaisesti yrittäis jotain kirjoitella, ennen kuin pitää hakea Matias puistosta. Mun piti mennä kyllä päikkäreille tässä välissä, kun Miika on normaalisti nukkunut aika hyvin tän pätkän, mut nyt nukahti vasta minuutti sitten ja lähteä pitää kuitenkin 15min kuluttua, niin en viitsi edes yrittää levätä, tuun vaan kiukkuiseksi.

Niin meidän pikkuisesta tuli siis viikonloppuna Miika Joakim. Ristiäiset meni rauhallisesti, tosin Miika kyllä välillä yritti kilpahuutaa papin kanssa ja repi sylikumminsa hiuksia. Lopun aikaa sitten nukkuikin ties kenen sylissä ja väläytti välissä hymyjä kaikille. Ristiäiset pidettiin mun vanhemmilla, joka oli jokseenkin outoa (jos joku on lukenut yhteisössä mun viestin, niin tietää miksi), mutta päätettiin se pitää silti siellä, ettei tarvii ihmisille selitellä miksi paikkaa muutetaan. Meidän ei siis tarvinnut oikeastaan kuin tulla paikalle, siivoukset ja tarjoilut hoiti meidän äiti. En olis kyllä jaksanutkaan kauheasti hässätä.

Neuvolassa ei olla käyty kolmeen viikkoon, ens viikolla on muistaakseni seuraava aika. Painoa on kuitenkin Miikalle kertynyt varmaan jo vajaa 6kg, sen verran on makkaroita tullut esille. Viikonloppuna oli iho ihan kamalassa kunnossa, mutta en tiedä johtuiko se mun ekoista menkoista (blaah, nyt jo), mun syömästä antibioottikuurista (jo toinen rintatulehdus) vai oliko jotain tavallista hormoninäppyä. Nyt onneksi näyttää jo paremmalta. Rasvailen kuitenkin Miikan kasvoja parikin kertaa päivässä, ettei niin kiristäisi. Jos pidemmän aikaa jatkuu, pitää varmaan kokeilla jättää esim. maito omasta ruokavaliosta pois.

Matias on nykyään niin reipasta ja isoa poikaa. Joka päivä menee puistoon, yleensä jo ihan hyvillä mielin. Tykkää myös kovasti rakentaa pikkulegoilla, tehdä palapelejä ja piirrellä. Mulla olis kova hinku päästä siivoamaan meidän askartelukaappi, että voitais tehdä vähän luovempiakin juttuja yhdessä. Matte on nyt melkein kuukauden pissinyt housuihin aina hiukan ennen kuin ehtii vessaan asti. Osin varmaan johtuu olosuhteiden muutoksestakin, mut päätettiin nyt jättää myös yövaippa pois, jos se sit jossain vaiheessa oppis. Vahinkoja tulee ja pyykkiä lisää, mut kun heräilen muutenkin niin usein yöllä, ei yksi herätys enää kauheasti lisää hallaa tee.

Mun päiviä piristää kovasti, että saan käydä täällä lukemassa teidän tekstejä, vaikka harvoin ehdinkin itse kirjoittamaan. Taaskin tuli omanapaista tekstiä. Mielessä olette kuitenkin monet ja usein.

Jellonalle lähettelen voimia hoitoasiaan, uskon, että on voi olla todella raskasta. Toivottavasti tilanne selkiää pian. Ei meidän Mattekaan tuohon aikaan vielä millään kyllä nukahtaisi, nykyään vasta 1- puol 2n aikaan muutenkin.. Ja suht sama heräämisaika kuin teillä. Tsemppiä!

Gerberasta oli mukava kuulla, ihanasti olit saanut omaa aikaa miehen kanssa! Ja sulosia pojat, kun niin välittävät toisistaan!

Pepille jaksuja sairastamiseen, kyllä se tilanne sieltä sitten pikkuhiljaa rauhoittuu ja varmasti työnantaja ymmärtää, eihän sairastumisille mitään voi. Toivottavasti poikien olo pian tasoittuu. Suloisia kyllä ovat, vaikka sairaana ovatkin, fb:sta katsoin kuvia...

Vitsit, kun Lillukankin Elli on jo 6kk! Aika menee niin nopeaan.

Voi ei, kello rientää, nyt pitää hilpaista puistoon pikaseen.

Pimeihin iltoihin lämmintä kaakaota, kynttilän valoa ja tunnelmallista musiikkia. Ainakin meillä myös Matte tykkää!

Haleja.
Kaisa

 
heips

Kiva kun Lillukka ja Kaiza käyneet kuulumisia kertomassa!

Toivottavasti Kaiza Miikan näpyt vain jotain väliaikaista hormoninäppyä niin ei tratteis rueta alkaa ruokavalion kans vekslaamaan.

Tinttamoosekselle jaksuja tälle päivälle. Ja pääkivun kans myös :hug:
itse en osaa sanoa että pystyyko saamaan mitään jos kotiin jää yli 3v lapsen kanssa. Tuntuis vaan että eikö siihen pitäis kuitenkin jonkunmoinen mahdollisuus olla. enkä kyllä pistä päätäni pantiksi ;)

Peppi:
Mitä ne sanoi Ramusken tuloksista??
Hyvä jos edes hitusen paremmin yö mennyt. :hug:

Meille tuli aamusta kaveri lapsineen käymään ja lähdettiin porukalla uloksin.. vieläkin tiet liukkaat ja varjossa maa kuurassa. ihana aurinkoinen ilma :D Sain matot kopisteltua ja yläkerran siivottua.. huomenna jos lähdetän anoppilaan niin on kiva sitten puhtaaseen taloon tulla takas. (joo arvatkaa vaan pysyykö se huomiseen asti puhtaana :whistle: ) petivaatteet vaihdoin kans.. vielä olisi alakerran siivous mutta se tehdään porukalla kun mies tulee.

Tatu onkin nyt päikyillä.. tai ei varmaan vielä unessa asti.

Tatu auttoi kovasti äitiä siivouksessa :D halus taas oman huoneen imuroida kaverina, pyyhkiä pölyjä jne =) voi kun ois vielä 10 vuoden päästäkin noin toimelias :LOL:

Eilen illalla täällä oi korvia huumaava melu kun poika innostui koirien kans riekkumaan.. hirvee räkätys ja töminä kuului yläkertaan asti kun taloa ympäri pistivät :whistle: ;) Tatu myös omien sanojensa mukaan "kouluttaa koiria".. ottaa kuppiin raksuja ja nakkelee niitä yks kerrallaan koirille. ja on hauskaa kun koirat kilpailee kumpi kerkee saada. joskus sitten komentaaa istumaan ja pyytää tassua.. sen jälkeen isoon ääneen tuumii koiralle että "kiiitos kiitos. hyvä poika!" :D

En tiedä olenko jo maininnut mutta Tatu aloittaa ensi viikolla kerhon.. oli paikka vapaana 3vuotiaitten ryhmässä niin pääsi siihen . ihan kiva niin saa muiden lasten kanssa touhuta ja jää äitille pari tuntia omaa aikaa perjantai aamupäivällä ;)

olo vähän tööt vaikka tuli nukuttua vaihteeks ihan kunnolla viime yönä. tatukin taas hujautti 11 tuntia nukkua.
 
Saikkulainen ilmoittautuu!

Menin sitten lekuriin, kun olo muuttui sen verta kareseaksi.

Danjuska housut meni postiin. Tuuthan sittten kertomaan että kuinka niitten kanssa sitten kävi. Tykkäsitkö vai et/sopivatko jne.

Tintalle :hug:
 
smirgelaine: kiitos! jep käyn informoimassa sitten =)
paranemista sinne! :flower:

uimassa käytiin ja poika aivan intona. kellukkeitten kans ui ite omnta kertaa lataan päästä päähän ja sukelteli :)

kohta unille.. huomenna lähetäänki sitten savoa kohti päivällä.
 
Huomenta. Tai johan tässä on reilu pari tuntia oltu hereillä.

Nyt on sitten Samilla toi enterorokko :kieh: Ja taas tuntuu, että se on kipeempänä, kuin pojat yhteensä (joilla oli, muistutukseksi, pienemmällä SEKÄ keuhkokuume, että enterorokko, samanaikaisesti ja isommalla korkea kuume) :ashamed: Ei riitä, että pojat, tai ainakin Rasmus, saa kaiken, mitä on liikkeellä ja vielä enemmänkin, vaan Samin on myös käytävä kaikki taudit läpi :headwall: No, eihän se mukavaa sille itsellekään ole, mut, no joo.

Hyvää nimipäivää Artulle:flower:

Ollaan nyt kahtena edellisenä aamuna herätty vasta lähempänä kahdeksaa! Eilen R heräs 8, J vielä vähän myöhemmin, tänä aamuna J heräs 7.40 ja R n. 8 :eek: Jee! Tosin, Jontulta jäi eilen kyllä päiväunet välistä, mut hyvin se silti ilman niitäkin jaksaa. Tänään toivon, että nukkuis niin sais itsekin sen lepohetken :ashamed:

Kaiza, kiitos. Ihana nimi tuli teidän pikkuiselle :heart:

Danjuska, Rasmuksella oli hyvin lähteneet tulehdusarvot laskemaan, nyt olivat 9, kun ekalla kerralla olivat sen 52. Ab-kuurin jälkeen täytyy varata aika lääkärille kontrolliin vielä.

Smirgelle paranemisia! Joko oot parempana?

Tulkaahan taas muutkin kirjoittelemaan :attn:
 

Moikkelis :wave:

Meillä pienet pojat taas kipeenä. Kova yskä molemmilla ja Wernerillä on mös nuha, Juliuksella on vähän kuumetta. Piti perua mun ja Jullen parturit, höh! Mut viikon päästä uusi yritys!
Olisin halunnut myös ehdottomasti isän haudalla käydä, mutta nyt sekin sitten jäi :'(

Keskiviikkona mulla oli hammaslääkäri ja nyt on kaikki reikäset hampaat korjattu!!!! *tuulettelen*!! Niitä reikiähän tuli Wernerin raskaus/imetysaikana 7 (!!!!!) kpl!!! Eivät siis päälle päin (eikä kuvissa) näyttäneet suurilta, mutta karu totuus paljastui, kun reikää alettiin poraamaan. Yksi reikä ulottui melkein luuhun saakka... Ihana hammaslääkäri minulla kyllä oli ja hammaslääkäripelko on aikalailla voitettu!

Ja tää mun -kilojenpudotusprojeki- on hyvällä mallilla! Mitään herkkua en ole tällä viikolla syönyt!! Eikä itse asiassa ole tehnyt edes mieli sen kummemmin! Kerran viikossaan namipäivän kuitenkin aion pitää, etten sitten retkahtaisi!

Onko kaikki Joulutähtöset jo päivä-sekä yökuivia? Meillä Julius vasta nyt harjoittelee ilman vaippaa olemista. Koettiin niin, että kun oli vaippa päällä, niin ei viitsinyt kertoa, että pissittää, mutta nyt kun ollaan pidetty ilman vaippaa, niin kertoo, kun pissittää ja on esim. tän aamun pysynyt kuivana. Jospa tää tästä alkais nyt vihdosta viimein sujumaan! Niin monta kertaa ollaan takapakkia asian suhteen otettu, että nyt tuntuu, että olis jo aika päästä vaipoista eroon! Stressiä en kuitenkaan asian suhteen ota.

Werneri on pari kk syönyt itse ja tuntuu, että meillähän alkaa olla jo isot pojat :heart:

Nyt taidan köllähtää miehen viekkuun sohvalle ja taidetaan katsoa Dexter tallennuksesta!

Oikein mukavaa vkl kaikille!

-G-
 
Heippa ystävät!

Artulle nimpparionnittelut! :hug: :flower:

vapaapäivillä olen ollut eilisen ja tän päivän. mukavaa kun ei ole tarvinnut viedä poikia hoitoon varsinkaan mikkistä.
sen asian tiimoilta olen soittanut päivähoidon ohjaajalle ja hoitaja itse soitti erityislastentarhanopettajalle saadakseen apuja häneltä. hänelle on kuitenkin pitkät jonot, mutta toivon että toi päivähoidon ohjaaja saa nyt vähän kiirellisemmäksi tän meidän jutun. keskiviikkona oli taas ollut hurja päivä hoidossa. Mikkis tehnyt vaikka mitä väärää, nukahtanut sit ruokapöydän ääreen. josta hoitaja kantanut sen sohvalle nukkuu. Mun suurin epäily mitä Mikkis tuolla hoidossa tekee on että pyörittää hoitajaa 6-0, kun on huomannut että hoitaja ei tiedä ihan tarkkaan miten tilanteissa toimitaan. siksipä tohon juttuun pitäis saada nopeaan jotain keinoja ennenkuin menee hirmu huonoksi ja hoitaja väsyy aivan täysin. gerbera, pystytään kyllä hoitajan kanssa juttelee asiasta, mutta minun on vaikea antaa niitä keinoja, kun asiat kotona luistaa tietyllä tavalla, mutta asiaa on vaikea varsinkaan toiselle selittää.

gerbera, ja meillä ei todellakaan olla päivä eikä yökuivia. enkä tiedä ollaanko vielä 4vuotiaanakaan tai kun kouluun menee..juuri nyt tuntuu tuolta. pissa homma onnistuis varmasti loistavasti, mutta kun kakkaa ei saada pönttöön tai pottaan millään tavalla. ei tunnista milloin kakattaa tai niihin aikoihin kun kakkaa normaalimmin tulee niin jos yrittää että istuttais potalla niin ei poika jaksa istua kauaa.

Mikkis tulee aika jäljessä mun mielestä kaikessa. ja luulen että tulee tarviimaan paljon apuja jossain vaiheissa. värejä ei tunnista kuin punaisen ja vihreä on aina punainen, joten epäilen että hällä on siinäkin jotain häikkää.

Peppi, jaksuja sairasteluihin kovasti. ja paranemisia samille. :hug: ja toi on niin totta että miehet on paljon sairaampia kuin ketkään muut.
niin ja ihan sika pimeetä on tosiaan. keskiviikko iltana astuin vahingossa rikotun kaljapullon siruihn, kun olin tulosta sisustuskurssilta. oli onneksi suht paksut kengänpohjat ettei ihan läpi mennyt. auto oli ihan pimeellä parkkipaikalla, oikaisin sit hiukan nurmikon kautta, jota ei olisi pitänyt tehdä. kynttilät palaa meillä melkein joka ilta.

lillukka, mukava kun kävit kirjoittelee. Ellikin on jo iso tyttö. muistan kun nimeä vasta arvuuteltiin. :)

danjuska, mukava kun tatun olet saanut kerhoon. tekee ihan hyvää varmasti tatun saada touhuta ikäistensä kanssa. muistan että aleksi tykkäsi hirveesti seurakunnan kerhosta silloin kun mikkis oli pieni. :)

smirgelainelle paljon tervehtymis :hug:

kaiza, mukavan nimen on poika saanut. ihana kuulla että teillä kaikki hyvin. =)

nyt meen pienelle nettikierrokselle...mieskin tuli jo kotiin. kohta pitäis yhden kaverin soittaa, jolla 6kk ikäinen tyttö, jos vaikka pitkästä aikaa nähtäis. ilma vaan on hiukan märkä.

palaillaan.. :wave:
 

Yhteistyössä