***JOULUTONTUT -08, MAALISKUUSSA 2009 !***

Terppa!

Monet ovat todenneet että täällä mennään eteenpäin hyvässä hengessä ja saa vertaistukea, vinkkejä, lukea muiden kokemuksia yms. yms. Olen samaa mieltä! ja vielä kun vauvat ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa. Kiva kiva.

Mimmu84 kyseli päikkäreistä. Jos meillä "normi" kotipäivä, niin neiti heräilee seiskan aikaan, menee ekoille päikkäreille ysin aikaan ja niitä kestää noin 45 min. Sitten taas parin tunnin valveaika, jonka jälkeen päikkäriaika pihalla vaunuissa. Ja ne unet kestää yleensä sen reilu neljä tuntia. Ja nyt parina iltana neiti on ottanut iltapäikät jotka kestää minuutista varttiin :) Ja sitten yöunille joskus ysin aikaan.

Nappi82, ajattelin tehdä alkuun itse soseet ja katsoa miten lähtee käyntiin. Sitten ajattelin kyllä ottaa valmisruuatkin mukaan valikoimaan.

On niin helpottunut olo ollut pari päivää kun neidin iho on ollut parempi. Oiskohan kenelläkään ideoita miten pienen vauvan kädet vois suojata yöllä ettei pääsis raapimaan itseään? Alkuun pidin tumppuja, mutta eihän ne nyt kädessä pysy. Tällä hetkellä on käytössä se äitiyspakkauksen body josta saa hihat "kiinni". Mutta sen verran alkaa olla pieni ettei kaikkia nappeja voi laittaa kiinni. Mutta eipähän ole aamulla pää veressä.

Kuinka moni täällä käyttelee kantoliinaa? Itselläkin sellainen on, mutta en ole osannut sitoa sitä niin että pienen pää pysyis ilman käsin tukemista mukana. Ollaan sitten muuten vaan joskus kokeiltu sitä että neiti tottuis siihen. Sitten kun kannattelee itse päätänsä paremmin niin on varmaan helpompi sitoa kantoliinaakin. Pääsee sitten kesällä koirankin (ja pikku neidin =) ) kanssa käveleen mettään. Nyt koiruus joutuu tyytyyn kävelyteihin.

Joo noita kääntymisharjoituksia on mukava seurata =)

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa kaikille
 
Tepa77
Meillä on sukat käsissä ja kyllä pysyy! Sellaisia pitkävartsisia hommattiin/ kokeiltiin ku hermot meni tumppuihin jotka lähti koko ajan... :)

Olikos mulla muuta... ööö meillä ei kyllä käännytä mihinkään suuntaan, pientä yritystä on. Sohvalla joka ihan hieman kalteva niin pääsee masulle... Maassa vaan sätkii ja puskee, muttei käänny :D
Kova neiti o höpöttämään... Juttua piisaa :LOL:

Kat
 
Tulin päivittämään kuulumiset ja terkut täältä Espanjasta jossa olen kahdestaanvauvani (3,5 kk) kanssaollut jo kuukauden ja vielä 2 kuukautta jäljellä! Tämä on minulle sopiva tapa viettää mammlomaaja Claudia- tyttö saa täällä paljon virikkeitä.Eikä tarvii tuskailla toppahaalareiden kanssa.

Kyllä aluksi pelotti näin pitkä reissu että jos jotain sattuu ja kun nyt jää neuvolat ja rokotukset ottamatta ( hyi minua...), mutta hoituuhan rokotus sitten toukokuussakin.

Jännä huomata että tälläkin vauvelilla samaa unirytmiä ku teilllä eli nukkumaan 20.00 ja sitten pientä seurustelua 05.00 aikoihin ja hereille 07.00 jälkeen ja amun päikkärit 09.00. Sitten päikkäriä 12.00 aikoihin ja taas joskus 17.00 aikoihin. Milloinkaan tämä ei tosin nuku 4 tunnin päikkäreitä eli maksimissaan tunnin!? !!! Niin ja ne yösyötöt-en ees laske montako kertaa heräilee kun köllii tossa kainalossa.3 kertaa taita syödä yössä.

Minua kovasti kiinnostaa tietää Espanjan neuvola- ja rokotuskäytännöistä yms. ihan vertailun vuoksi sillä maissa on eroja eli koitan jotain urkkia täällä ollessani nyt. Niin ja uskokaa tai älkää- täällä mulle suositeltiin vauvan masuvaivoihin KAMOMILLATEETÄ! Siis täällä juotetaan jo synnärillä fenkoliteetä ja kamomillaa- se on vanhaa perinnettä. No en siihen kummiskaan ryhdy- mennään nyt ihan van äidinmaidolla vielä ja teekutsut sitten isompana. :)

Ja ohoh, huomasin, että aika moni teistä syöttää jo kiinteitä!? No minä ajattekin minimissään sen 6 kk ihan täysimetyksellä ja kiinteät vasta sitten!? Olenko harhaoppinen vai mikä on mielipiteenne?

Niin ja sit viel kun luin jostain neuvontapalstalta että äiti saisi lähteä vauvan kanssa kahvittelemaan kaupungille 2 kertaa viikossa ettei vauva häiriinny. Noh, mä vaan aattelin, että kun mä rullaan täällä liikenteen melussa päivittäin vauva vaunuissa ja on mopojen pärinää ja huudahduksia ja puheen pälpätystä ja tätä espanjalaista menoa.Ja perheillä näillä keikkuu täällä vastasyntyneetkin jo menossa mukana ravintoloissa yms. Että kyllä näistäkin ihan täyspäisiä ihmisiä tulee isona vaikkei heitä olekaan kasvatettu suomalaisessa rikkumattomassa hiljaisuudessa! :)

En tiedä että mihin perustuu väite ettei vauva saisi pehemmin mihinkään viedä,mutta kyllä minäkin käytän ihan tervettä äidinvaistoa enkä retuuta kultaani tuntikausia tuolla metelissä vaan käydään pari krtaa pvässä ihmisten ilmoilla ja kotona suurin osa- tämä kun kuitenkin onnellisimmillaan tutussa turvallisessa makkarissa...
Nii ja täällä on kyllä vähän viileetä ( about +21 C ja kova merituuli)mutta kai se kesä tulee pian!

Virtuaalihalauksin,Divina ja Claudia

Terkkusin
 
Buenos dias Divina! Tuosta täysimetyksestä: On ihan hyvä ja suositeltavaakin täysimettää se 6 kuukautta, mutta siinä kuuden kuukauden iässä pitäisi kyllä sitten aloitella se maistattaminen (koska vauva tarvitsee siinä vaiheessa jo pikkuhiljaa muitakin ravintoaineita kuin mitä äidinmaidossa löytyy). Tietenkin imetystä on hyvä jatkaa edelleen ja se tulee olemaankin maistattelusta huolimatta se vauvan pääsääntönen ruoanlähde vielä jonkin aikaa. Ja ei sitä imetystä tarvitse lopettaa muutenkaan kun vasta sitten kun sinusta ja Claudiasta siltä tuntuu. Antaa sitten vaan aterioilla (siinä vaiheessa kun ihan aterioita menee) esim. aina ruoan päätteeksi juomaksi tissimaitoa.
Mut on se varmasti mukavaa kun voi siellä "viileässä" köllötellä ja mennä B)
 
B-7
Kiinteiden aloitukseen siinä 6kk iässä vielä yksi tärkeä pointti =) Siinä 6kk iässä lapsen suun motoriikka tarvitsee sen harjaantumiseen kiinteiden syöntiin ja harjoitteluun karkeamman ruoan syöntiin.Jos kamalasti lykkää kiinteiden aloitusta tästäkin eteenpäin,se kostautuu myöhemmin syömisvaikeuksina,kun ei tottunut nielemään muuta kuin nesteitä!

Itsellä haaveissa se 6kk täysimetys,mutta täytyy katsella miten jatkossa vauvan paino ja vointi.Nyt viimeksi nimittäin painoa ei ollut tullut 3 viikossa kuin reipas 200g joka on periaatteessa liian vähän(suositus on 150g/viikko)Mutta kun tyttö ainakin vielä on tyytyväinen ja nukkuu pitkiä pätkiä(yöllä parhaimmillaan 8h putkeen heräämättä)en stressaa lisäruoista.Mutta jos alkaa kovasti tihentämään imujaan,niin sitten täytyy harkita aikaistamista.

Divinan elo espanjassa kuulostaa ihanalta.Mäkin olisin sielä tukka putkellä ja mieluusti vauvan kanssa ellei olis näitä koululaisia joita ei voi oikeen repiä pois koulusta pitkiksi ajoiksi.Jo 2 viikon amerikan lomamme toi rästiläksyjä monet sivut ja itkut!!!
On se vaan niin paljon helpompaa pienten kanssa kun ei tarvitse aamulla ikkunasta ulos katsoessa tuskailla,mitä tänään päälle laittaa,toppaa vai ei,kuratamineet vai ei....
Nauti nyt hyvällä omallatunnolla olostasi sielä,rokotukset ja neuvolat kyllä odottavat täällä ;)

Täällä sataa taas lunta oikeen kunnolla,minne se kevät hävisi????? :/

Ja ai niin,olinkin saanut kivan lyhenteen nimelleni,B7,sitä aattelinkin nyt käyttää!Kiitos =)

B7 ja ne 7 muksua :LOL:
 
Huomenta!
Pikasesti istahdan tähän koneelle, kun viimiset lasten ohjelmat telkkarista näkyy ja pikku pirpana nukahti n.puolen tunnin aamutirsoilleen.. Meilläkin aika lailla samanlaista päivärytmiä kuin useimmilla täällä. Sitä ihmettelen vaan et esikoinenkin on alkanut herätä 6.30-7.00 aikaan, vaikka enne tuhisi tonnen 8.00-9.00 paikkeille, ja sit reppana haukottelee aamun :/ Päiväunille en sitä saa, mut aijon tänään taas kokeilla, saas nähä ny sitte

Minunkin on pitänyt mainita että hirveen mukavassa hengessä täällä kirjootellaan ja saa sitä tarvitsemaan vertaistukea kun on samanikäisiä pienokaisia kaikilla:)

Iltariennoista ollut kovasti puhetta.. Itse en ole missään käyny, enkä edes jaksais/halua lähtä vielä, on niin kovasti väsynyt iltaan mennessä että oma sänky houkuttaa hippasen enemmän. Ja eipä me miehen kanssa päästäs kaksin täällä mihinkään, ku lähin hoitoapu löytyy n.100km päästä ja kaveripiirikin on vielä kovin suppea, ettei ole juuri kanssani lähtijöitä..Ehkä kesällä sit viimeistään.
Kirppareilla ja kaupoissa olen yksin käynyt ja lenkillä koiran kanssa, siinäpä ne mun menot yksinään, ihan tyytyväinen olen ollut. Jokainen tehköön omat ratkaisunsa ja se ei ole muilta pois!

Nyt ne lasten ohjemat loppui, ja esikko ryntäs keittiöön aamupalan toivossa, joten nyt mentävä

Aurinkoista maanantaita kaikille!
 
VALIVALIVALI!
Meillä neiti alkanu herää aikasempaan ja aikasempaan ja aikasempaan... Tänään alkoi pinniksestä kuulua 05.24 jokeltelua ja kiherrystä!!!! :headwall: Ja ei sit suosutunu nukkuu enää...???!!!
Sanon näin et onneksi mies LOMAUTETTU et ottaa neidin seurustelu/viihdytys aamuvuoron... :hug: Mut mitäs jos ukolla käy kutsu töihin? Min olen niin aamu-uninen jotta, UIKS!

Tänään sit kokeillaan siirtää sälekaihtimet makkariin jotta jos se et on hämärämpää pidentäis hieman aamua... Sellainen 7-8 aikaan olis ok (Aina voi toivoa) ;)

Mutta nyt nauttimaan kauniista päivästä ja auringon paisteesta!
 
Hola!! B)
Divinan kuulumiset olivat vallan aurinkoisia! mekin haaveillaan 6kk täysimetyksestä, mutta katsotaan nyt, vielä näyttää sujuvan mallikkaasti maidontulo ja tyttö syö hyvin. Missä päin espanjaa olet, divina ?

Joo, öisin mennään (ainakin nyt viikon verran menty) 22-03 nukkuu ja sitten syö, sitten 5 ja 6 ja noin puol 8 ylös..en tiedä onko "hyvin" vai ei, mutta välillä itse tosi tyytyväinen ja levännyt ja välillä ei millään meinaa jaksaa tota aamuyön rumbaa |O
MMmm..kaivoin pakkasesta joululimppua ja kahvia nautin tässä, nam!!

silmien väristä onko teidän vauvoilla jo selkeästi näkyvillä minkä väriset silmät tulee/on ?? mulla itsellä siniset ja puolisolla ruskeat ja jännätään kummat tyttö saa...vielä ei osata sanoa, on sellaset "tummat siniset" mutta tummat, voi olla ruskeatkin .EIkä sillä mitään väliä ole, mutta jännä nähdä...onhan toi ruskea dominoiva geeni kyllä, mutta ei se kai silti 100varmaa ole..
hikasta onko muilla?? meillä jatkuva hikka, nytkin hikottelee ja ärsyyntyy raasu välillä siitä... :(

huokaus, vielä omasta kuormasta yks "pikkujuttu"... tämä kyseinen nettisaitti, jonka nimeäkään en nyt henk.koht. syistä viitsi sanoa, niin sinnepä oli jakoon laitettu meidän perheen kuvia, ja syyllinen löyty ihan lähipiiristä :kieh: !!! tosi mukavaa...kun aikuiset ihmiset ei tajua tuota "oikeutta ladata ja jakaa kuvia internetissä" vaan kuvittelevat jos on sukua (vaikkakaan ei edes paljoo tekemisissä) niin omistavansa oikeudet näköjään kaikkeen...hitto oltiin miehen kans vihasia, kun meidän vaavistakin sinne oli laitettu..ei helvata...no nyt ne on (kai) poistettu ja homma ok, mutta ei edes anteekspyyntöjä tms!! kun tää netti on lapsillekin niin salakavala niin luulis edes aikuisten tajuavan yksityisyyden suojasta jotain, ja varsinkin jos kone kysyy "onko oikeus jakaa tämä kuva" ja sit klikkaa että "On" edes todellakaan tietämättä asianosaisten vastausta!! mutta kyseessä on nyt muutenkin vähän yksinkertainen tyyppi, että kai se täytyy sen piikkiin (taas kerran ) laittaa...mutta ehkei kande ihmetellä, kun jostain kumman syystä ei olla tekemisissä paljoa, no niin... meillä ei vaan hirveästi oo samoja kiinnostuksenkohteita elämässä.
just, no tämä tästä. kiitos.

nyt hammASpesulle.
kathe ja tyttönen pian 3kk
 
katherine tuosta silmien väristä, että meillä sama homma, mulla siniset silmät ja ukolla ruskeat, ja nyt ei oikeen osaa sanoa ton tytön silmistä, kun eka oli tosi tummat ja nyt näyttää ehkä enemmän sinisiltä, tosin muistelen jostain lukeneeni että 3 ikävuoteen asti voi muuttua.
 
Mä oon lukenut et 2 ikävuoteen mennessä olis lopullisessa värissä... no samapa tuo, joskus myöhemmin kummiskin ;) Meidän poitsun silmät täl hetkel selkeän kirkkaansiniset, et en usko et ihan hirveesti muuttuu. Mulla siniset silmät, miehellä sinivihreät ja miehen suvulla ruskeat..
 
Silmistä. Mun miehellä on kans ruskeet silmät ja tumma tukka. Mulla on taas perinteiset suomalaiset väritykset: siniset silmät ja vaaleen ruskee tukka (tai maantienharmaamikälie).
Esikoinen syntyi tumman tukan ja tumman sinisten silmien kanssa. Silmät muuttu ruskeiksi 3pvän sisällä ja sellaisina ovat siis pysyneet.
Tirri syntyi taas mun väreillä ja sellainen se on vieläkin. Tuskin muuttuu kun kulmakarvatkin on vaaleet.
Oon kuullu et voi muuttua ajan kanssa todellakin. Parin tutun lapsilla on siniset menneet vihreiksi tai ruskeiksi. Jos on varsinkin tumman siniset mahdollisuus on et vielä muuttuvat....
Laitan tähän tosta ukkelista otetun kuvan n 2vkoo sitten. :heart:
http://www.aijaa.com/albums.php?album&a=15777

Tänään on sit 3kk tarkastus, joten tästä on nyt lähettävä liikkeelle........ :wave:
 
katherine Noista silmien väristä..voihan niistä siniset tulla, jos esim miehesi toisella vanhemmalla on siniset silmät, niin kyllä se geeni mieheltäsikin löytyy!..sitten se onkin arpapeliä kumpainen geeni sieltä lapsoselle tulee.. :)
Mulla on siniset silmät ja miehellä ruskeat..esikoiselle tuli siniset silmät, jotka näkyivät heti muutaman viikon iässä..eikä ole siitä muuttuneet(nyt ikää 3,5v) Ja kuopukselle tulikin sitten vissiin ruskeat silmät, koska ovat olleen tumman ruskeat ihan syntymästä asti!! Vaikka aina sanotaan, että kaikilla on tummansiniset syntyessään..no meidän likka onkin sitten erikoisempi tapaus! :LOL:

Mää en kestä, kun meidän tyttö on oppinut koskettamaan leluja mitkä roikkuvat sellaisessa lelukaaressa..se kattelee ensin omaa nyrkkiäsä silmät kieroina ja suu supussa ja sitten alkaa sillain nykien liikutteleen kättänsä ja tarraa kiinni lelusta!! :heart: voi söps!

Meillä ei vielä käännytä mihinkään suuntaan, neiti ei oikein viihdy massulleen..kovasti olen yrittänyt, mutta aina pitäisi olla sylissä! No nyt kun saatiin toi lelukaari, niin siinä hän viihtyy sitten varmaan vartin verran enne kuin kutsuhuuto käy..

niin joo ja tosta hikasta..meillä on hikkaa ainakin pari kertaa päivässä..nyt se on alkanut jo tyttöäkin häiritsemään.

-Jennae ja A. n.3kk-
 
B-7
Silmien väristä.
Mä oon jo kauan toivonut lapsille niitä ruskeita silmiä kun miehen suvussa on...
Mutta mulla siis sini-vihreet,miehellä vihreet.
Esikolla sini-harmaat,kakkosella hiukan rusehtavan vihreet,kolmannella vihreet,nelkulla myös.Vitosella ja kutosella taivaan siniset ja tällä seiskalla vielä tumman siniset.Ensi ajattelin että näistä saattais tullakin ruskeat,kun olivat niin tiiviin tumman siniset.Nyt ovat hiukan vaalenneet mutta edelleen tumman siniset,mutten enää usko että ruskeiksi muuttuis...
Oh,tulipa pitkä selostus B) Mutta kun on monet silmätkin!

Meillä on niin erilaisia lapsia muutenkin,esikko vaalea ja suorat hiukset,kakkonen ristiverinen ja lähes afro-kiharat =) Kolmas brunette ja luontuvat.Pojilla vaaleat ja kihartuvat ja toka nuorimmalla tytöllä ihan vitivalkoiset haituvat,ohkasimmat hiukset näistä meidän lapsista :whistle: Tällä nuorimmalla näyttäis tummemmalta ja kihartuvalta,ainakin vielä ;)
Eli monen näköistä lasta tämän katon alla asustaa :LOL:
 

Moikat meiltä!

Hitto että on mennyt noi päikkäirelle laittamiset ihan huutamiseksi - siis Tuulian taholta vaan, itellä vielä toistaiseksi hermo kestänyt. En tiiä sitten, onko sillä liian kuuma vai liian ahdasta vaunukopassa vai muuten vaan suuri ahdistus kun joutuu nukkumaan. Onneksi kuitenkin on nukahtanut ja sen vähintään tunnin nukkuukin.

Mun iltariennot viime lauantaina oli ihan pettymys. Puoltoista vuotta poissa yöelämästä on vieraannuttanut mut siitä ihan täysin, tanssilattiallakin meni tovi ennenkuin olin sekoamatta jalkoihini. Vastaisuudessa taidan pysytellä kotosalla - ainiin, paitsi että kahden viikon päästä lähden Tahkolle, mutta se nyt on kai vähän eri juttu :p .

Mä odotan joka päivä että Tuulia kääntyis ihan kunnolla selältä massulleen! Molemmille kyljille se kyllä vääntää herkästikin, joten ei se mahalleen kääntyminenkään enää kaukana ole. Miten se onkin jo jotenkin niin ison tuntuinen, omasta mielestäänkin osaa jo istua mukamas näin hyvin!


Kohta ollaan viikon verran maisteltu kiinteitä, ja masuvaivojahan niistä ensalkuun tuli, mutta onneksi Cuplaton on auttanut pahimpiin. Peruna-porkkanavelli on ihan kamalaa Tuulian mielestä, sitä se nielee vaan kerran tai kaks, loput sylkee suupielestä pois. Tänään maisteltiin kasvissosetta, ja pikkuhiljaa on alkanut oppimaan lusikalle suun avaamistakin. Täytyy vaan käydä ostamassa vahakangasta ja tehdä muutama kopio siitä äp:n isosta ruokalapusta, on meinaan melkoista sottaamista toi syöminen vielä :D !

Kamomilla&Tuulia 3½kk
 
4kk neuvolakuulumisia (suluissa syntymämitat):

paino: 4820g (2500g)
pituus: 59cm (47cm)
päänympärys: 40cm (31cm)
silmien väri: kirkkaan sininen (th epäili ettei enää vaihda väriä, mulla ja miehellä ruskeat!)
ulkonäkö: Maailman kaunein! :heart: (musta tuntuu, että kaikilla on tää sama =) )

Joo ei sit ollutkaan se 5kg vielä. Vaikee silmämääräisesti arvioida, kun on sylissä koko ajan... Mutta omilla käyrillään kasvaa, mikä onkin se pääasia. Juteltiin pitkään kiinteistä th:n kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että aloitetaan maistelut! Keittelin perunaa ja kohta maistellaan sitä! Jännittää. Tyttö nukkuu ulkona vaunuissa. Tänään on sit sellanen päivä, että haluu nukkua pitkät päikkärit vaunuissa ulkona. Sopii mulle!

Käytiin neuvolan jälkeen shoppaamassa ja tarttuihan sieltä muutama rätti matkaan. Vaihteeks mulle, eikä aina vaan Lumille! Sain synttärilahjaks rahaa ja lahjakortteja ja ajattelin ihan itsekkäästi käyttää KAIKEN itseeni. Se Tallinnan matka on tosin viikon päästä, joten ei tässä kauheesti ennen sitä ehdi ostella. Mies sanoi, että mun vaateostobudjetti on 100 euroa! :LOL: :LOL: Mä siihen, että nii, PER KAUPPA. :LOL: Aaah... Home Art, Bershka, Cropp, Okaidi HERE I COME!

Tyttö hikkailee päivittäin, mutta ei se häntä häiritse millään tavalla, ni siinähän hikkaa.

Juu kiva kuulla Divinasta! Itsekkin Espanjassa monesti matkanneena tiedän, että siellä on IHANAA! Tai riippuu kohteesta... "Leikki-Espanjaan" (Canarialle) en kyllä matkusta enää ikinä. Kerta riittää! Mutta Barcelona... Oi että! Nyt tuli kaamee matkakuume!

Neuvolan jälkeen on aina niiiiiin hyvä fiilis! Sellanen, että on onnistunut äitinä! Kamalasti se meidän th aina kehuu ja kannustaa! Ihana tyyppi! Oon niin täynnä virtaa, että täytyy kehitellä jotain puuhaa. Meen vaikka seisoo päälläni.

Aurinkoista maanantaita!

Aino & Lumi-Emilie TASAN 4kk
 
Taas Kamomilla kerkesit mun kirjoittamisen lomassa rustata kuulumiset! :LOL: Meillä on näköjään samat ajat koneella hengaamiselle.

Söpö Tuulia! Me muuten mietittiin tota Tuulia -nimeä toiseks nimeks, kun on ainakin mun mielestä todella kaunis nimi! Mutta sitten Henriette vei voiton, kun se tulee suvusta...

Ei mulla muuta tähän hätään... Kai... Tai en nyt muista...
 
Heips!
Kylläpä ootte taas hurjasti kirjoitelleet!! :) Pikaisesti omia kuulumisia tänne laittelen nyt kun pojjaat on vaunuilemassa :)

kiinteistä ollut paljon puhetta. Meillä on tuota pottusosetta syöty nyt parisen viikkoa ja hyvin on uponnut! Olen toistaiseksi antanut kaupan sosetta, mutta tarkotus olisi nyt alkaa itse tekemään ja pakastamaan. Nyt ollaan myös maisteltu ruusunmarjasosetta, joka ei ollut menestys! Poika irvisteli ja väristeli niin kuin olisin myrkkyä syöttänyt! :LOL: Muutama päivä sitä kokeiltiin, mutta luovutin sitten kun ei tosiaan tuntunut siitä yhtään tykkäävän!! Tänään annoin luumua ja se menikin alas tosi hyvin! Massutteli vaan kovasti ja hymyili :)

öihin kiinteillä ei toistaiseksi ole ollut mitään vaikutusta. Edelleen heräillään n.3 tunnin välein syömään ja 5.30 - 6.00 herätään sitten höpöttelemään... mamma on kyllä melkoisen väsy ja kiukkuinen tuohon aikaan!! Edelleen on ollut aika levotonta nukkumista pojalla ja itselläkin. Viime yönä olin silitellyt miehen kättä kun näin unta että lohdutan itkevää poikaa :LOL: Heräsin siihen ja ihmettelin että mitäs mä nyt tota ukkoa hiplaan!!

karstaa on kovasti pojulla päässä täälläkin.. Kovasti olen yrittänyt iltaisin öljytä ja harjailla, mutta aika paljon sitä karstaa on silti :(

[/b]silmien väristä Meillä on myös miehellä ruskeat ja minulla siniset silmät. Pojalla on ruskean siniset! :D Eri valossa näyttää joko tumman sinisiltä tai ruskeilta... Jännät

yökyläilystä Mä kyllä varmaan jättäisin pojan jo yökylään jos vain nukkuisi yhtään paremmin! En raaski mummoja kiusata yöheräilyillä :) Vaikka mieluusti varmasti hoitoon ottaisivatkin!! Pitäisi päästä tätä parisuhdetta joskus johonkin hoitamaan... hmm.. no ei siitä sen enempää...

Sitten piti vielä tuskailla semmoista asiaa, kun mulla on ollu nyt jotenkin kamalan huono omatunto siitä etten vie poikaa tarpeeksi ihmisten ilmoille, vaan suurin osa päivistä oleillaan ihan vaan täällä kotosalla. Jotenkin kun en ole yhtään semmoinen joka kävisi kaikenmaailman äiti-lapsi-kerhoissa ym... Pelkään että pojasta tulee kamalan arka kun ei hirveesti olla ihmisten parissa.. Tokihan me vieraillaan mummoilla, kavereilla ja kaupassa käydään jne... No, ensi syksynä ajattelin että voitaisiin muskariin mennä, kun pojulla jo sitten sen verran ikää että siitä vähän jotain tajuaakin :) Toivottavasti poika ei peri äidin antisosiaalisuutta... :ashamed:

No niin, mitähän vielä oli... vaikka mitä varmasti, mutta nyt en muista! :D Palaamma siis asiaan myöhemmin :)

Hyviä vointeja joka iikalle :)

Sapis ja mussukka 3kk ja rapiat
 
Nopsaan vaan täältä...

Raapimisesta; mä koitan pitää pojun kynnet mahd. lyhyinä, mutta pakostikin vaan välillä pääsee raapaisemaan - just tänä aamuna oli useampikin pikkunen naarmu :/ . Ei niille oikein mitään voi, laitan bepanthenia niin parantuisi nopsaan.

Pieni nenuntukkoisuus ja satunnainen yskä vaivaa tosiaan Ottoa, ja sain minäkin nyt sen yskän kun tytöillä on se jo jonkin aikaa ollut. Ärsyttää, lämpökin nousee itsellä vähän väliä 37,5 muttei kunnon kuumeeseen asti kuitenkaan :/ . Olo ei ole tervein mahdollinen, harmittaa kun just eilen aloitin uudella kuntopyörällä ajelun ja heti pakko pitää stoppia.

Mies tämän viikon talvilomalla, mutta nyt on tosiaan keskimmäinen lapsista kuumeessa ja yskä tosi pahana niin ei ainakaan koko porukalla viitsi kyläillä tai muutakaan tehdä. Toivottavasti parantuisi pian! On vaan ressu mennyt ihan syömättömäksi.

Neuvolaan vielä viikko!

Lauantaina muutes vihdoin toimi Oton vatsa muutaman päivän tauon jälkeen, ja voi jösses oli sen mukainen tuloskin :x . Ääriään myöten täynnä vaippa ja vielä vaihdettaessa samanlainen satsi :whistle: - ja se haju, ekaa kertaa oikeasti voi sanoa että pienen tuotokset tosiaan haisi Pahalle! :eek: Niin kovasti toivoisin että edes parin päivän välein kuitenkin kakkaisi, ei tarvitsis ihan tuollaista satsia jemmata...

Silmistä; täällä taitaa pojulle vakiintua hiljalleen tummanruskeat silmät, niinkuin siskollaankin. Miehellä on ruskeat ja mulla vihertävänruskeat. Meidän ihania nappisilmiä :heart:

- Terhikki ja Otto kohta 3kk -
 
Huuuuuuuuurjasti taas tullu tekstiä, Kiva vaan!!!! =)

Silmistä, meillä on sellaiset syvän siniset simmut neidillä ja toivotaan et sinisiksi jääkin :)

Ihottumista Joskus täällä oli jotain puhetta. nooh meillä on nyt sitten noussut poskiin muutama vko sitten pientä ihottumaa joka vaan leviää ja pahenee :eek:
Huomenna aletaan hoitaa sitä vanhalla kunnon hyväsalvalla, ku ei oikein nuo muut rasvat tunnu auttavan...

Nyt on sitten siirretty sälekaihtimet makkarin ikkunaan jos saatais ihan hieman niitä aamu unia pidemmäksi... Hehheee! Toivossa on hyvä elää :LOL:

Mä haluan kanssa Tallinnaan shoppailee!!! :p
Hitsi vaan ku rahavarannot on niin pienet ettei uskalla mitään ylimääräistä ostaa :/

Kat
 
Katherine olen Aurinkorannikon Fuengirolassa eli en kovinkaan eksoottisissa ympyröissä sillä suomalaisia piisaa ja paljon! ;) Noh- ei tässä mikään Gambia olisikaan parhaaksi vauvan kanssa.Täällä apua saa ja suomeksikin jos hätä vaavin kanssa yllättäisi!

Niin siis empä ollut aatellakaan että totta totta- ei sitä sitten seuraavien lasten kanssa niin lähdetäkään sitten reissuun tällä tavalla kun ovat koulussa!

Niin ka sitten oli hyvä lukea kommenttejanne että enhän mää päätäkään loppupeleissä että mennäänkö täysimetyksellä se puoli vuotta vai miten kun painokäyristähän se riippuu!Että pärjääkö pallero tissimaidolla!Ja varmasti totta että paree aloittaa totutella ruokaan ettei tästä tule mitään ronkelia ruokailun suhteen.

En ole täällä vielä punnitellut tyttöä mutta aivan ihanan pullerolta ainakin tämä näyttää ja mukan ottamani potkarit jääneet jo pieneksi ja kaksoisleukaa on vaikka muille jakaa! :)Ja äiti se vaan kuihtuu vaikka ruokaa koitankin kauhoa!Nii ja just vedin jätskituutin ( oli muuten hyvä) kun nyt kesken öitä nousin ylös sängystä....
 

Huomenia! Kyllä taas talvelta näyttää täälläkin päin Suomea :kieh:

Meidän pojusta on tullut viikonlopun aikana oikee pulinakone! :LOL: "kaah", "vaah" ja "maah" sekä vastaavasti ä-kirjaimilla samat on tulleet mukaan äänteiseen. Ja söpösti mutustelee aina suutansa kun tekee kielijumpaa suu kiinni :D Eikös seuraavaksi olisi sitten vuorossa ns. tavu-jokellus "mama", "vava" jne.?
 
No niin, vihdoin perjantaisista 3kk neuvolakuulumisista...

mitat 3 kk (syntymämitat)
paino: 7175g (4350g)
pituus: 65,0cm (55cm)
päänympärys: 43,5cm (36,5cm)

Ihan kivasti, tasaisesti siis kasvetaan. +2 käyrällä mennään. Tämän suhteen siis kaikki menee hienosti. Ongelmana meillä on tuo iho. Poskissa oleva ihottuma kun oli neuvolassa käytäessä tosi tosi pahat. Ärsyyntyi niin pahaksi, että iho oli ihan rikki ja siitä tuli jo sellaista nestettä. Muutenkin iho on kuiva ja masussakin on sellaisia läiskiä. Neuvolantäti ehdotteli että josko koettaisin korvikkeen jättää vallan vielä pois ja pelkällä imetyksellä mennä. Tämä siis sen vuoksi, että nähtäisiin onko poitsu lehmän maidon proteiinille allerginen. Mutta en oikein asiasta innostunut, kun alusta lähtien ollaan jouduttu lisämaitoon turvautua ja tällä hetkellä menee korviketta jo noin 7 dl, välillä enemmänkin. Sitten lopulta päädyttiin siihen, että koetan miedolla kortisonivoiteella saada ihon rauhoittumaan ja jos ei sillä parane, niin sit otetaan aika lääkäriin joka varmaan kirjoittaisi sitten antibioottikuurin. Onneksi posket nyt rauhoittuivat kuitenkin kortisonivoiteella. Kyllä harmittaa, kun ei poika ole multa varmaan juuri muuta perinyt kuin kuivan, atooppisen ihon... :( 4 kk:n iässä onkin sitten neuvola-lääkäri, niin täytyy katsoa mitä lääkäri siitä sanoo. Toivon todella, ettei nyt olisi kyse mistään allergiasta...

Rokotuspiikki tuikattiin myös reiteen. Kyllä sitä vähän huudettiin ja neuvolasta lähtiessä itku oli jotenkin niin loukkaantuneen oloista, et "miten saatoit mulle noin antaa tehdä"... Voi pikkuista. Siitä rokotuksesta ei sen kummemmin oireita tullut, mutta samaan syssyyn tuli nuha. Se sit ehtoon teki kränkyksi. Tai tiedä sitten vaikka osaltaan olisi rokotuskin vaikuttanut. Mut se kumma juttu on rokotuksen jälkeen ollut, että kakkaa on tullut n. 6 krt / päivä, kun sitä ennen tahti oli 1 krt/ päivä. Onko muilla ollut samanlaista muutosta? Vai onkohan tämä vain sattumaa, jos suoliston toiminta vaan kehittyy johonkin suuntaan.

Kiinteistä jäi sitten puheet aika vähiin neuvolassa, kun järkytyin niin siitä täysimetyksen koettamisen ehdottamisesta. Sen verran kyselin, että neuvolantäti oli sitä mieltä että vellit olisi ihan turhia. Eli hän oli sitä mieltä, että maitoa vaan ja 4 kk:n iästä aloittaa maistelu. Sanoi, että kun on korviketta syövä, niin silloin tartteis aloittaakin kiinteät 4 kk:n iässä, kun ei ole tutkimustuloksia, että onko korvike riittävä enää tämän jälkeen. Ja sitten n.5 kk:n iästä alkaen puuroa. Puurosta sanoi, että on hyvää suun motoriikka-juttujen takia, josta olikin täällä palstalla jossakin vaiheessa vähän juttua. On tärkeää kuulemma puheen kehittymisellekin. Olen kyllä ajatellut, että josko velliä koettaisi alkaa kohta antamaan, kun yöunet on vähän tullut repaleisimmiksi. Nyt nukuttiin yks 4 tunnin pätkä ja sit pari parin tunnin pätkää. Kun jossakin vaiheessa nukuttiin jo jopa 9 tuntia putkeen! Ja tuntuu että maitoa alkaa mennä niin hurjasti. Korviketta meni jo yhtenä päivänä yli 9 dl. Sitä vaan ei tiedä paljonko rinnasta tulee, niin ei sit tiedä, että onko se määrän tarve lisääntynyt, vaiko tuleeko vaan pullosta suurempi osa. Tartteis rinnassa olla joku mittari, et paljonko maitoa menee =)

Meillä on tuo rytmi kyllä keikahtamassa koko ajan vaan aikaisemmaksi kans. On heräilty siinä 6 aikaan aiemmin, mutta nyt poika on 5.30 niin pirteä että ei oo hyvä tosikaan. Enkä sitten tiedä onko siellä jo kauan köllötellyt sitä ennenkin jo hereillä... Niin ja tämä juontaa siitä, että on uni tullut väkisin tuon saman puolisen tuntia ennen illallakin väkisin. Ja tämä taas johtuu (ehkä) siitä, että nuhan takia en oo uskaltanu poikaa laittaa pihalle nukkumaan vaunuihin ja päikkärit on sit lyhyempiä ja katkonaisempia. Tarvii varmaan koettaa illansuussa saada poitsu pienille päikkäreille vielä. Siinä vaan on muutaman kerran käynyt niin, että sitten onkin aloitettu yöunet jo klo 18 jälkeen...

Raapimisesta, meillä on koetettu kans tumppuja pitää kädessä, mutta kyllähän ne lähtee yöllä. Tartteekin kokeilla niitä sukkia! Koetan kans pitää kynnet lyhyinä, mutta ei niitä niin lyhyiksi taida edes saada, etteikö raapaleita tulisi. Varmaan noi iho-ongelmat osaltaan vielä lisää sitä raapimista.

Taidan kokeilla Ceralan -rasvaa poitsulle, josko se olisi vielä parempaa. Kun sitä atooppisen ihon hoitoon mainostetaan. Josko löytyisi paras siihen mennessä kun on lääkäri, jos sais sitten reseptin isoon purkkiin. Neitikat, millainen tuntuma Hyväsalvasta on noin heti ensikokeilemalta?

Mutta kutsu kuuluu...
Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!
 
Aamuja täältäki!

Meillä oli nyt sitte eilen se 3 kk neuvola ja samallahan käytin noi kaks vanhempaaki. Tais yrittää terkka olla juoni, ku kysy vanhimmalta, että joko äiti antaa Ronjalle perunaa, no ei kai 5 v osaa tollasesta valehdella, sit sieltä alko tulla likalta litaniaa, mitä kaikkee äiti Ronjalle syöttää. Ei siinä mitää olisin mä sen muutenki sanonu sille, mutta tuntu vaan niin hauskalta, että kysy kuitenki Veeralta :D Terkka onneks tuntee mut sen verran hyvin, ettei sit kommentoinu mitää kiinteiden alotukseen, sanoin vaan, että oon uuden ruoka-aineen alottanu 5 päivän välein ja maito määrät ei kuitenkaa oo vähentyny oikeestaan ollenkaa, melkeimpä lisääntyny.

Sit vähä mittoja
Paino 6190 (3525)
Pituus 61,2 (51)
PY 39,1 (34)

Painoo oli nyt tullu kk:ssa 740g, eli ihan hyvin, vaikka mulla ittellä ei oo tapana tarttua noin pienen aikavälin painonnousuun, vaan kattoo asiaa vähä laajemmalta kantilta. Nyt olis sit pari kuukautta aikaa saada lisää painoo 860g, jotta normi painonnousu täyttyy, eli lapsen syntymäpaino kaksinkertaistuu 4-5 kk:n ikään mennessä.

Mutta nyt pitää liitää, mun aamun "vapaa-aika" alkaa loppuun :wave:
 
Apua teidän kanssanne kun menee puoli tuntia ennen kun saa itsensä ajantasalle pinosta ja sit ei enää muista puoliakaan :D

Meillä neidillä on ihan tummansiniset silmät vielä. Mulla itselläni on niin tummansiniset että kaikki väittää ensi näkemältä ruskeiksi. Miehellä vaaleamman harmaansiniset =)

Saparo mä oon myös tosi huono meneen mihinkään Emman kanssa, ollaan enimmäkseen kotosalla. Hieman ollaan nyt yritetty enempi käydä jossain kun neiti on jo alkanut vierastaan, ettei nyt ihan kamalaksi yltyisi... Terkkakin mainosti mulle viimeks jotain äiti-vauva-ryhmää mutta mä en semmoseen haluu mennä.

Anoppi täällä on ihana, voin puhua kaikesta eikä oo kertaakaan arvostellu mistään. Appi sitten taas on oma lukunsa, vaikka mukava sekin...

Iltariennoissa en oo vielä ollut kertaakaan, ensi lauantaina olis tarkotus hetkeks mennä miehen kanssa yhdessä... saa nähdä mitä siitä tulee kun meidän äiti on tulossa Emmaa hoitamaan ja sillekin huudettiin viimeks pää punaisena :ashamed: Onneks se menee vielä ohi kun saa hetken kattella kauempaa. Meillä on perjantaina neuvola ja rokotukset, jos nousee lämpö niin sitten en kyllä neitiä jätä. Välillä tuntuu että oon varmaan muiden mielestä ihan liian kiinni tuossa neidissä, mutta minkäs teet, se vaan on niin ihana :D

Rytmi meillä on edelleen niin että aamulla heräillään noin seitsemän-kahdeksan aikaan, ja päivällä ollaan aina noin kahden tunnin pätkiä hereillä, päikkäreitä nukutaan vaihtelevalla pituudella. Nytkin on aamupäikkäreitä nukkunu ja kaks ja puol tuntia
:eek: Päivällä ei sit taas tuntia enempää varmaan nukukkaan kerralla :)

NeitiKat Viihdytäänkö teillä itekseen sängyssä vai huuteleeko heti herätessään? Meillä meinaan tämä mamma on myös tosi aamu-uninen, ja neiti viihtyy tosi hyvin itekseenkin. Välillä kuulen että herää ennen seitsemää, ja touhuilee, mutta mua alkaa huuteleen vasta ennen kahdeksaa. Annan touhuilla itekseen sen aikaa kun viihtyy :heart: Jonkun mielestä voin olla huono äiti (hehheh ;) ) mutta musta on hyvä että osaa olla itekseenkin hetken =)

Onko täällä muilla selkeät iltarutiinit vai mennäänkö nukkumaan sit vaan jotenkin jossain välissä? Meillä on kotiin pääsystä saakka ollu jokailta samat rutiinit :)

Mitäs teidän vauvat tykkää tehdä hereillä ollessaan? Meilä lemppareita on kaikki kotityöt :LOL: Innoissaan seuraa sitterissä tai lattialla kun laitan tiskejä, pyykkejä tai ruokaa :LOL: Puuhamatolla leikitään ja välillä lueskellaan kirjoja tai tanssitaan =)

Mulla alko toiset menkat lauantaina ja polvia särkee taas :| Onko kellään ollu tällasta vaivaa koskaan? äärimmäisen outoa..
Ne tikitkin muuten tuntuu vielä, eilen lähti solmusta pää... lääkärin kommentti asiaan oli vaan että se nyt vie mulla aikaa |O

Jahas, nyt täytyy kerätä luunsa ja vääntäytyä ylös sohvalta! Aurinkoista kevätpäivää, täällä paukkuu pakkanen!

Viivi ja Emma 2kk 3vko ja 3 pvää
 

Yhteistyössä