Käy mahdollisimman harvoin ruokakaupassakin. Sen lisäksi vain apteekissa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kaupassakäyntien määrä lisää riskiä saada koronavirustartunta. Tee mieluummin ostoslista ja osta nopeasti tarpeelliset ruoka- ja hygieniatarpeet minimoiden kaupassaolon aika. Sama apteekissa. Muissa liikkeissä ei kannattaisi edes käydä.

Ulkona säilytä metrien turvaväli muihin, kuin perheenjäseniin tai työtovereihin, joiden kanssa joudut olemaan.

Suomalaistutkijalta kylmäävä arvio koronan tarttumisesta: Edes 2 metriä ei riitä turvaetäisyydeksi – "Itse en ainakaan laskisi sen varaan"
"Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorisen mukaan myös puhuminen on omiaan levittämään viruksia.

Vuorinen havainnollistaa viruksen leviämistä käytännönläheisen esimerkin kautta: Viruksen leviämistä voidaan verrata tilanteeseen, jossa tupakansavu leviää sisätiloissa. Kun ihminen puhuu, hänen suustaan lentää pienenpieniä pisaroita, joita kutsutaan myös aerosoleiksi. Pienet pisarat kuljettavat mukanaan erilaisia viruksia.

Sisätiloissa, kuten ruokakaupassa, pienet pisarat – ja siten myös virukset – voivat kulkeutua hyvin pitkiäkin matkoja ilmanvaihdon aiheuttamien virtauksien mukana.

– Pisarat lentävät pilvenä ihan erityyppisen matkan kuin isot pisarat. Suositus on ehdottomasti tässä vaiheessa se, että koronaviruksen suhteen pitäisi pysyä sisällä.

– Suosittelen lämpimästi, että ei liikuta missään julkisilla paikoilla. Mahdollisimman suuri etäisyys, ja en itse ainakaan laske tällaisen kahden metrin säännön varaan, vaan haluan maksimoida etäisyyden muihin ihmisiinä, Vuorinen ohjeistaa."

Näin helposti korona oikeasti tarttuu
"Pisaratartunnan lisäksi koronavirus voi levitä ilmateitse, tutkijat arvioivat.

Aiemmin on ajateltu, että koronavirus leviää lähinnä kosketus- ja pisaratartuntana.
Koronavirus leviää niin tehokkaasti, että on epäiltävissä, että korona tarttuu myös ilmateitse.

Influenssasta tiedetään, että jos ollaan samassa tilassa tartunnan saaneen kanssa, riski tartunnan saamiselle on suuri. Influenssa voi levitä ilmateitse. Pisarat ovat niin pieniä, että ne leijuvat ilmassa pidemmän aikaa.

Koronaviruksesta tiedetään, että se käyttäytyy samalla tavalla kuin sars-virus.

Vuonna 2003 sars levisi ilmateitse tarttuvana aerosolina Hong Kongissa yhdessä kerrostalossa.

Koronavirusta sisältävä aerosoli voi levitä, kun yskimme tai aivastelemme.

Riippuu olosuhteista, miten kauan leijuva aerosoli pysyy ilmassa. Jos on ahtaissa sisätiloissa, missä on huono ilmanvaihto, tartuntavaara voi kestää tunteja."

Valheellinen turvallisuudentunne hiljaisilla kaduilla ja kaupoissa.
 
vierailija
Aalto-yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen:

”Jotkut sanovat, että ei saa pelotella ihmisiä, mutta nyt on se hetki, kun pitää pelotella. Kuukauden päästä ottaisin mielelläni vastaan syytökset siitä, että maalasin lopun ajan näkymiä ja eihän se sitten niin paha ollutkaan. Yhdelläkin toteutumatta jääneellä tartuntaketjulla on iso vaikutus lukuihin.”
 
vierailija
Vertailutietoa koronaepidemiasta

Kun palstaa lukee, niin Suomessa koronakriisiä on hoidettu viestien mukaan aivan päin helvettiä.

Vertailua:
Suomi: ensimmäinen tapaus 28.1. Nyt koronaan kuolleita 9.
Italia: ensimmäinen tapaus 29.1. Nyt koronaan kuolleita 10023.
Britannia: ensimmäinen tapaus 30.1. Nyt koronaan kuolleita 1019.
Espanja: enisimmäinen tapaus 30.1. Nyt koronaan kuolleita 4812.
Ruotsi: ensimmäinen tapaus 30.1. Nyt koronaan kuolleita 104.

Juu maat ovat erikokoisia, mutta esimerkiksi kun Espanjassa koronaan kuolleita on 124 / miljoona asukasta ja Britanniassa 12, niin Suomessa on 2.

Ei kannata todellakaan tuudittautua nyt turvallisuudentunteeseen ja kannattaa olla erittäin varovainen esim. ruokaostoksilla käydessä, mutta Suomen hallituksen rajoitustoimet ja suomalaisten toiminta ovat pitäneet toistaiseksi tilanteen hallinnassa.
 
vierailija
Juuri näin. Olen suunnitellut ostaa parin kuukauden ruokatarpeet ja mennä niillä epidemian huippuvaiheen yli käytännössä poistumatta kotoani.

Tartuntariski lisääntynee nyt joka päivä edellispäivään verrattuna, kunnes aletaan olla lähempänä epidemian huippuvaihetta.

Nytkin jo poistun ulos vain kerran tai kaksi viikossa ja keskitän kaikki kauppaostokset ja muut ulkona liikkumista edellyttävät asiat noihin päiviin.
 
Vertailutietoa koronaepidemiasta

Kun palstaa lukee, niin Suomessa koronakriisiä on hoidettu viestien mukaan aivan päin helvettiä.

Vertailua:
Suomi: ensimmäinen tapaus 28.1. Nyt koronaan kuolleita 9.
Italia: ensimmäinen tapaus 29.1. Nyt koronaan kuolleita 10023.
Britannia: ensimmäinen tapaus 30.1. Nyt koronaan kuolleita 1019.
Espanja: enisimmäinen tapaus 30.1. Nyt koronaan kuolleita 4812.
Ruotsi: ensimmäinen tapaus 30.1. Nyt koronaan kuolleita 104.

Juu maat ovat erikokoisia, mutta esimerkiksi kun Espanjassa koronaan kuolleita on 124 / miljoona asukasta ja Britanniassa 12, niin Suomessa on 2.

Ei kannata todellakaan tuudittautua nyt turvallisuudentunteeseen ja kannattaa olla erittäin varovainen esim. ruokaostoksilla käydessä, mutta Suomen hallituksen rajoitustoimet ja suomalaisten toiminta ovat pitäneet toistaiseksi tilanteen hallinnassa.
Suomen ensimmäinen "todellinen" tapaus oli 25. helmikuuta eli epidemia on edennyt meillä vähän yli kuukauden. Tuo tammikuun yksittäisen kiinalaisturistin tapauksen helppo ja nopea hoitaminen loivat ilmeisesti väärää turvallisuudentunnetta THL:n virkamiehille.
 
Näin. Mutta silti onneksi vain vähän kuolemantapauksia. Yleensä he kuolee vissiin noin 3-4 viikon sisällä altistumisesta?

Mites jotain maitoa hamstraat kuukaudeksi? Lapset ei juo iskukuumennettua eikä maitojauheesta tehtyä. Suklaatakaan ei voi hamstrata, koska se tulee syötyä... Samoin taitaa monilla käydä viinin kanssa?

Mitenkäs kauas maalle ne tuo niitä cittarin kotiinkuljetus-kasseja?
 
r0s

Tuohon maitojuttuun sen verran, että maito ei ole välttämätön edes lasten ravintona. Juustosta saa vastaavasti kalsiumia. Tai voihan sen iskukuumennetun kätkeä vaikka pannukakkutaikinaan.

Ja janojuomana vesi on kaikille paras.
 
  • Tykkää
Reactions: m.e.k.
r0s
Minäpä, tänään autoton, harpoin lähimpään kauppaan heti kun se ysiltä aukesi ja odotin hetkeä jona kaupassa -ei ainakaan autojen perusteella- ollut kuin joku ja siis ostelin rinkallisen ruokaa pysytellen koko ajan toisella puolella markettia kuin se toinen rouva.

Kaupalle myös plussa siitä että käsidesiä oli sekä sisään mentäessä että kassoilta poistuttaessa.

Nyt suunnittelen, mistä tilaisin tännekin (aiemmin keräämäni vvaraston kun jätin lapsille kotiin) kuiva-aineita, maustekastikkeita sun muita. Sen jälkeen pitää kai alkaa suosimaan valmiiksi pakattuja kauppakasseja tai jopa kotiin kuljetettuja.
 
vierailija
Meillä juodaan vettä aterioiden kanssa. Aamupalalla lapset saa mehutiivisteestä tehtyä mehua. Murojen sekaan laitetaan maitoa. Kahviin ja leipomiseen käytetään maitoa, samoin puuroon.

Maito on iskukuumennettua ja sitä meillä on 50 litraa.
 
vierailija
Suomen ensimmäinen "todellinen" tapaus oli 25. helmikuuta eli epidemia on edennyt meillä vähän yli kuukauden. Tuo tammikuun yksittäisen kiinalaisturistin tapauksen helppo ja nopea hoitaminen loivat ilmeisesti väärää turvallisuudentunnetta THL:n virkamiehille.
Miten muissa maissa lasketaan ensimmäinen "todellinen" tartunta?
Paljon päivämäärät silloin vaihtelee muissa maissa?
 
vierailija
Tuohon maitojuttuun sen verran, että maito ei ole välttämätön edes lasten ravintona. Juustosta saa vastaavasti kalsiumia. Tai voihan sen iskukuumennetun kätkeä vaikka pannukakkutaikinaan.

Ja janojuomana vesi on kaikille paras.
Riippuu varmasti siitä, minkä ikäisiä lapset on, kuinka nopeasti ne oppivat tai hyväksyvät uuden tavan. Jos maitoa on juotu ja yhtäkkiä tulee vettä, niin voi tulla hylkimisreaktioita.
 
vierailija
Kaupassakäyntien määrä lisää riskiä saada koronavirustartunta. Tee mieluummin ostoslista ja osta nopeasti tarpeelliset ruoka- ja hygieniatarpeet minimoiden kaupassaolon aika. Sama apteekissa. Muissa liikkeissä ei kannattaisi edes käydä.

Ulkona säilytä metrien turvaväli muihin, kuin perheenjäseniin tai työtovereihin, joiden kanssa joudut olemaan.

Suomalaistutkijalta kylmäävä arvio koronan tarttumisesta: Edes 2 metriä ei riitä turvaetäisyydeksi – "Itse en ainakaan laskisi sen varaan"
"Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorisen mukaan myös puhuminen on omiaan levittämään viruksia.

Vuorinen havainnollistaa viruksen leviämistä käytännönläheisen esimerkin kautta: Viruksen leviämistä voidaan verrata tilanteeseen, jossa tupakansavu leviää sisätiloissa. Kun ihminen puhuu, hänen suustaan lentää pienenpieniä pisaroita, joita kutsutaan myös aerosoleiksi. Pienet pisarat kuljettavat mukanaan erilaisia viruksia.

Sisätiloissa, kuten ruokakaupassa, pienet pisarat – ja siten myös virukset – voivat kulkeutua hyvin pitkiäkin matkoja ilmanvaihdon aiheuttamien virtauksien mukana.

– Pisarat lentävät pilvenä ihan erityyppisen matkan kuin isot pisarat. Suositus on ehdottomasti tässä vaiheessa se, että koronaviruksen suhteen pitäisi pysyä sisällä.

– Suosittelen lämpimästi, että ei liikuta missään julkisilla paikoilla. Mahdollisimman suuri etäisyys, ja en itse ainakaan laske tällaisen kahden metrin säännön varaan, vaan haluan maksimoida etäisyyden muihin ihmisiinä, Vuorinen ohjeistaa."

Näin helposti korona oikeasti tarttuu
"Pisaratartunnan lisäksi koronavirus voi levitä ilmateitse, tutkijat arvioivat.

Aiemmin on ajateltu, että koronavirus leviää lähinnä kosketus- ja pisaratartuntana.
Koronavirus leviää niin tehokkaasti, että on epäiltävissä, että korona tarttuu myös ilmateitse.

Influenssasta tiedetään, että jos ollaan samassa tilassa tartunnan saaneen kanssa, riski tartunnan saamiselle on suuri. Influenssa voi levitä ilmateitse. Pisarat ovat niin pieniä, että ne leijuvat ilmassa pidemmän aikaa.

Koronaviruksesta tiedetään, että se käyttäytyy samalla tavalla kuin sars-virus.

Vuonna 2003 sars levisi ilmateitse tarttuvana aerosolina Hong Kongissa yhdessä kerrostalossa.

Koronavirusta sisältävä aerosoli voi levitä, kun yskimme tai aivastelemme.

Riippuu olosuhteista, miten kauan leijuva aerosoli pysyy ilmassa. Jos on ahtaissa sisätiloissa, missä on huono ilmanvaihto, tartuntavaara voi kestää tunteja."
Espanjassa uusi pysäyttävä 8 kohdan ohje koronahygieniaan: Riisu vaatteet muovipussiin, mene suihkuun, desinfioi tavarat, tuuleta asunto!

Katalaanien uudet hygieniasuositukset sisältävät kahdeksan kohtaa:

1. Yritä olla koskematta mihinkään.

2. Jätä laukku ja avaimet ulko-ovelle.

3. Ota kengät pois.

4. Riisu vaatteet ja laita ne suureen muovipussiin.

5. Laita henkilökohtaiset käyttötavarasi, kuten puhelin ja silmälasit, pieneen muovipussiin.

6. Mene suihkuun.

7. Puhdista kännykkä ja silmälasit saippualla ja desinfiointiaineella. Käytä kumihanskoja tai pese kädet perusteellisesti puhdistuksen jälkeen.

8. Tuuleta asunto kunnolla.
 
Miten muissa maissa lasketaan ensimmäinen "todellinen" tartunta?
Paljon päivämäärät silloin vaihtelee muissa maissa?
Ensimmäinen tartunta, jonka on saanut maassa pysyvästi asuva ihminen. Ei Diamond Princess-risteilijän tartuntojakaan laskettu Japanin tartunnoiksi, vaikka laiva seisoi viikkoja Yokohaman satamassa. Tartunnan saaneet olivat turisteja eri puolilta maailmaa.
 
Yhteistyössä