Kaksosten/kolmosten yh-äitejä ?

Enhän ole ainut kaksosten yh-äiti ?

Olis kiva jakaa ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Jotain meistä kolmesta:

Minä oon vm.-91, kaksoset ovat esikoiseni. En ollut suunitellut raskautta, mutta olen onnellinen pikkupojistani :heart:

JoJot syntyivät 25.02.2011 KYSsissä rv 30+4 sektiolla. Lähemmäs kotikaupunkia päästiin viikko kuopiossa kasvamisen jälkeen, pojat oli sairaalassa toukokuun alkuun saakka, kun syömisen kanssa oli ongelmia. Poikien isä kävi sairaalalla neljä kertaa, mutta siinä olikin kaikki mitä on poikia nyt nähnyt, eikä mun puolesta tarvitse enää nähdäkkään.

Nyt asutaan siis kolmestaan poitsujen kanssa, kaksi kertaa viikossa meillä käy kaupungin perhetyöntekijä pari tuntia kerralla. Kaksi serkkulikkaa on kans ollu aika hyvin apuna mut ei nekää aina kerkee. Mun vanhempien luona maalla ollaan aika paljon... tuntuu että ehkä vähän liikaakin, mut siellä on hyvin apulaisia (mun pikkusisarukset) niin saan itse lepäillä ja ei ole kädet niin täynnä koko ajan.

Semmosta näin ens alkuun, rohkeesti vaan juttelemaan :)
 
Hei, ja onnittelut ihanista pojista. Aika hurja on teilläkin toi alku ollut, kun lapset olleet pitkään sairaalassa. Miulla ei oo kokemusta yh:na olosta, pitää hattua nostaa sulle, kun oot pärjänny. Muista kuitenkin pyytää aina apua kun tuntuu että tarviit, tai mielellään jo ennen!

Jaksamista arkeen ja muista nauttia siitä onnesta ja rakkaudesta minkä voit jakaa poikiesi kanssa.
 
Hei DiscoJoJo! Ihanaa, muitakin nuoria kaksosten yh-äitejä! Itse olen vm.89 ja odotan viikolla 35+2 identtisiä kaksostyttöjä. Lasten isä ei ollut valmis isäksi, joten yksin oon ollut alkuraskaudesta lähtien.

Mä tuun saamaan ainakin kerran viikossa kaupungilta apua, kuulemma tarvittaessa enemmän kunnan resurssien mukaan. Asun siis pk-seudulla. Perheneuvolassa oon käynyt alkuraskaudesta lähtien juttelemassa parin viikon välein neuvolapsykologin kanssa ja se on tehnyt tosi hyvää psyykkeelle. On meinaan aika raskasta henkisesti.

Olisi tosi kiva jutella enemmänkin! Laita ihmeessä privaa jos kiinnostaa! :) Mä oon hirveesti etsinyt netistä ja kysellyt neuvolassakin, josko tietäisi kaksosten yh-äitejä ja mielellään nuoria. Tuntuu että vastaavanlainen vertaistuki on aika minimissä. :) On tässä kuitenkin monta "poikkeavuutta": monikkolapset, nuori ikä ja yksinhuoltajuus. Olisi tosiaan kiva kuulla miten oot pärjännyt!
 
monikkoperheet lehdessä oli muuten jokin aika sitten juttua tuplien yh-äidistä, hänellä jo nyt hieman isommat lapset, mutta hän saattaisi myös jakaa kokemuksia, kyselkää vaikka yhdistyksestä?
 
Soja, kiitti vinkistä! Monikkoperhe-yhdistykseen liityinkin vastikään, joten pitääpä ottaa yhteyttä! :) Jonkun vauvalehden toukokuun tai huhtikuun numerossa oli juttu kolmesta yh-äidistä, joilla kaikilla oli tuplat, mutta artikkeli oli tosi tynkä ja nämä äiditkin (ja lapset) vanhempia. Mutta oli kiva tietää että meitäkin on ja elossa voi selvitä!
 
mä olen nyt kesän alusta asti elelly yksin nyt n.1v kaksospoikien kanssa. Onhan se välillä rankkaa, mutta mielummin näin kuin elää poikien isän kanssa joka ei osallistunu kustannuksiin eikä juuri poikien hoitoon. nyt meillä hirveet tappelut poikien tapaamisista kun isä ei osaa ajatella poikien parasta vaan ajattelee vaan itseään, mutta se siitä...

DiscoJoJo ja Boboli en voi muuta neuvoa sanoa kuin että pyytäkää apuja aina kun mahdollista ja turhaa yrittää olla super äiti, sieltä voi useinkin mennä mistä aita on matalin...jaksamista =)
 
kaksi: Varmasti onkin helpompaa kolmestaan teidän, yks aikuinen vauva oliskin jo vähän liikaa tähä pyykki- ja tiskirumbaan ;)

Joo mä oon löytäny aika nopeasti sen aidan matalimman kohdan ja käytän sitä aina kun vain mahdollista. Se on jännä miten oppii nopeasti uusia taitoja kun kädet on täynnä, esim. kahvin keiton ja kokkauksen pelkästään yhtä kättä käyttäen :)

Meillä oli täällä nyt illalla sellainen kevyt itkuooppera nukkumaan mennessä. Kovasti pojat taisteli yliväsymystä vastaan, mutta vihdoin ne nukahti ja mä saan istua rauhassa koneella ja kattoo telkkaria. Tosin kai se ois itekkin kohta mentävä nukkumaan... Musta on vaan tullut ihan vainoharhainen, en uskalla nukahtaa, koska tuntuu että just kun olen nukahtanut tai nukahtamaisillani niin jompi kumpi herää. Pitäis taas totutella rentoutumaan edes hetkeks...