Kaksosten odottajia v.2009

Saanko kysyä, millä viikolla pienet syntyivät. Täällä huomenna 37vkoa täynnä ja olo jo melko tukala. Kyllä kai ne kohta sais jo tulla =) Viime viikon painoarviot oli kuitenkin jo 2,5kg ja 2,9kg eli ei ihan pieniä olis enää nämä kaverit. Onko teillä jo synnyttäneillä pitäneet nuo arviot miten hyvin kutinsa? Eka mittauksella lääkäri sai isomman nimittäin jo yli 3-kiloiseksi :eek:
 
mulla oli suunniteltu sektio eka 38+2 viikolle mutta huonon oloni takia sitä aikaistettiin 37+5 viikolle ja onneksi aikasitettiinkin koksa synnytys käynnistyi rytinällä juuri edellisenä yönä mutta sektio pystyttiin tekemään aikataulussa vaikkakin mulla supisteli ja kovasti koko edellisen yön ja oli leikkuriin mentäessä jo 3.5cm auki

Eilen kävi neuvola täti sa molemmat lapset oli kirinyt åainoa niin hienosti että 7 päivän aikana oli tullut 300g per tyttö joka on aivan uskomattoman hieno painon nousu.

Ens viikolla mennään lastenlääkärin luo saamaan syöttö ohjeita ja paino tarkkailuun ja samalla myös kontrolloijaan tyttöjen painot ja A vauvasta hb koska se oli aikasemmin sen verran matala että jos se ei oo noussut joudutaan A:lle aloittamaan rauta.
 
Soja meillä vellit aloitettiin jo 2,5kk iässä kun kasvutahti oli niin huima. Tyttö kasvatti elopainoaan parhaimmillaan 400g viikossa kun vauhtiin pääsi. Maissivelli tuntuu maistuvan paremmin molemmille ja oli alkuun paremmin siedettyä. Nyt on mennyt jo riisi- ja perunaporkkanavelliäkin. Lapset ovat siis 3kk ja 1viikon vanhoja ja tyttö 4,2kg ja poika 3,5kg. Soseista aloitettiin luumusta sillä pojalla vatsavaivaa ja vellit saattavat jumittaa vatsaa muutenkin. Soseita lusikasta aivan kärjellisiä mutta maidon sekaan sekoitettuna isommissa annoksissa. Nyt on maisteltu jo luumun lisäksi mangoa ja päärynää. Tällä viikolla ajattelin maistattaa perunaa.
Imetän osittain ennen pulloruokaa ja pumppaamisen olen ajan ja hermojen puutteessa lopettanut. Kyllä se 11 viikkoa pumpun kanssa sai riittää....

Jaksamista sinulle arkeen.

-tiki-
 
tiki

kiitos tiedoista. Mites, oliko teillä se BMF ravintolisä käytössä? meillä on, ja saadaan se nyt pojalta lopetella kun 4,1kg on painoa, mennään vielä siirtoajalla noin vko, että kerkiisi nanniin tottua samalla, ennen kun vellit parin viikon päästä aloitetaan (jos tarve vaatii, ja näyttäs vaativan) Tytön osalta lääkäri suositteli ravintolisän käyttöä 4,5kg asti, eli vielä ois matkaa 900g. sen takia pitää jatkaa siis lypsämistä... onneksi on pakkasessa maitoa.

nyt tarvitaan tissiä, pitää rientää, palaan asiaan... tämä on nyt niin sydämen asia...

soja
 
Moi kaikki!Kävin laittamassa profiiliin pikku-ukoista kuvan!

Kohta ukot jo 9kk. Toinen kierii mihin haluaa mennä ja toinen ryömii..on ne niin veikeitä ja hyväntuulisia poikia, nytkään eivät ole muutamaan päivään edes itkeneet..siis no toki sellasta pientä väsymysnatinaa saattanu olla, mut muuten..kai tää kesä tekee kaikista tooooosi hyväntuulisia!

Onnea vauvansa syliin saaneille ja vielä dottaville tsempit loppu odotukseen!!

Kirjottelen kuulumisia paremmalla ajalla!!
 
soja meillä alotettiin maissivelli 2kk iässä..kokeilin ensin vähän ja kun ei mahavaivoja tullut, niin annettiin joka ilta velliä. 3kk iässä otettiin mukaan peruna-porkkanavelli ja 5kk eteenpäin muita vellejä.

3kk iässä alotettiin kasvis ja hedelmäsoseiden syönti ja 5kk eteenpäin liahsoseet ym.

Niin ja puuro tuli mukaan kun pojat olivat vähän vajaa 5kk. :)

Meidän pikku-jätkät on siis syntyneet 4.10.2009 Rv. 37+6.
 
soja, meillä pojat aloittivat 3kk iässä peruna-korvike/tissimaitovellillä, siitä sitten joka viikko yks uus aines lisää. Aika nopeesti muistaakseni alkoivat syödä ihan soseita eikä sitten tarvinnu enää läträtä vellimuodossa :) 5kk iässä sitten lihat ja viljat, silloin taisi jäädä vellit kokonaan pois ja ruvettiin puuroilemaan. Pojille ei oo mistään tullu mitään vatsavaivoja, ja alkoivat nukkuakin paremmin sillon kun ruvettiin perunaa antamaan, joten kyllä suosittelen aloittelemaan jäykemmät eväät vastoin kaikkia suosituksia ihan sillon ku siltä tuntuu ;) Ja nythän ne jo popsiikin itse ruokansa, toisella kestää lusikkakin kädessä :) Tai itseasiassa ei suostu enää syömään jos ei oo lusikka kädessä, söi sitten sillä tai ihan sormineen :D Ohan tuota toki ikääkin jo vuosi ja vähän päälle. Niin ja syntyivät siis rv 38+2 :)
 
Kiitos noista tiedoista, ehkä mekin sitten kohta uskalletaan aloitella, tähän asti menty rintamaidolla (lypsetyllä ja osin imetetyllä), lapset nyt 2kk 2vko ja parin päivän ajan nälkäisempi ja isompi poika on saanu lisäksi korviketta. Nyt nimittäin tuntuu ettei mikään riitä, aina vaan on nälkä ja aletaan koko pesue väsyä, enkä varsinkaan jaksa enää lypsää. Lapset nyt 3,7 ja 4,2kg olivat maanantaina, syntyivät pieninä rv 32+3 ja jotenkin toivoin, että sinne 3kk asti ois päästy omalla maidolla. mut hyvä näinkin :D

missähän vaiheessa näille nappuloille vois yrittää jotain rytmiä saada? Tyhmiä kysymyksiä, kun ei oo kokemusta :ashamed: raskaita on yöt, kun unille ehkä 23 ja sitten taas valvotaan 02-05 :( ja mies lähtee kohta töihin... että pitäs yksin selvitä öistä ja jotenkin vielä päivistäkin.... jännittää....

soja ja nappulat
 
Heipat pitkästä aikaa kaikille.

Ei oikein ole mahdollisuutta ollut kovin istua koneella kirjoittelemassa ja kertomassa kuulumisia tai lukemassakaan toisten kuulumisia kun meidän elämä kyllä on ollut yhtä hullunmyllyä kaksosten syntymisen jälkeen.

Alkuhan aina on sitä että syödään sen parin tunnin välein ja imetinkin molempia ja NAN oli siinä lisänä.
Meidän poika sitten alkoi yhdessä vaiheessa kauheat karjumiset ja ärjymiset jotka tulkittiin vatsa vaivoiksi, mutta toisin oli. Hänellä oli vain niin kova nälkä koko ajan ja niinpä meillä aloitettiin kiinteät marja soseet ja vellit jo 2,5kk:n iässä molemmille.
Siihen loppui se ärjyminen.
Tyttö on ollut koko ajan tavallan helpompi tapaus.
Yhdessä vaiheessa poika ei nukkunut päivällä kuin rintarepussa :eek:
Vaunuissa ei ole tyttö suostunut kertaakaan nukkumaan, poika taasen on siellä nyt jo muutamia kertoja nukkunut.

Mutta, mutta. Meillähän ollaan jo 11.7 niinkin vanhoja kuin 7kk ja edelleen yöt on ongelmallia. Jatkuvaa kitihisemistä ja natinaa, eli toisin sanoen en edelleenkään ole saanut ainoatakaan yötä nukkua.
Alkaa olla välillä melkoisen sippi ja poikki kun kohta 7kk:n aikana tosiaan pisimmät unet minulla on olleet 3h.
Mies jäi kotiin muutama päivä vauvojen syntymän jälkeen ja tarkoitus oli että hän on sen pidennetyn vanhempainvapaan ja palaa sitten heti töihin sen jälkeen.
Mutta, sitten hän sairastui vakavasti ja on tosiaan ollut joulukuun lopulta asti tässä kotona minun kanssa. Sitähän voisi luulla että onpa hieno homma, kun on ollut hoitoapua siinä niin pitkään mutta tilanne ei valitettavasti ole ollut ihan niin ruusuinen.
Hänen sairautensa vuoksi hänestä ei ole ollut minulle juurikaan apua ja oikeastaan hänessä on ollut pahimmoillaan kolmas vauva hoidettavana.
Meillä onkin anoppi ollut ahkerasti hoitoapuna sitten tarvittaessa täällä ja se on helpottanut tilannetta.
Onhan meillä ollut melkein alusta asti kaupungilta kaksi kertaa viikossa puolipäivää hoitaja täällä. Siinäkin toisin sellainen, että alkuun hoitajia oli kaksi joista toinen kävi toisena päivänä ja toinen toisena päivänä, niin just se hoitaja josta olikin jotain apua ja joka tekikin jotain jäi itse äitiyslomalle. Eli tästä hoitajasta joka meillä nykyään käy ei juuri apua ole mihinkään kun se ei mitään tee.

Tokihan meillä on niitä valoisiakin päiviä ja näyttää että kyllä tämä tästä, mutta sitten kaikki taas suoraan sanoen romahtaa ja itkua täällä saa vääntää itse kukin.

Unikoulua kokeiltiin ilman huudatusta kotona itse opituna ja se tepsi tyttöön mutta pojan unet on edelleen huonot. Hän on niin sanottu unihäiriöinen ja puolen tunnin päästä nukutuksesta herää yleensä täyteen riemuunsa.

Ruokailuista, meillä syödään kaikenlaista ja myös itsetehtyjä ruokia.
Ruoka maistuu pojalle hyvin mutta tyttö on todellinen nirppanokka ja saa välillä tarjota monenlaista että hänet saa lopulta syömään.

Pojalla on jo 6 hammasta, ensimmäinen tuli 4,5kk ikäisenä, tytöllä ei ole vielä yhtään :)

Nyt on seuraava neuvola 8kk neuvola, 6kk neuvolassa poika oli 8550g ja 72,2cm, tyttö oli 7325g ja 68cm.

Tässäpä näin äkkiseltään meidän arkea...ja toivon kyllä sydämmestä että muilla menisi paremmin ja olisi helpompaa.
Meillä pätee se, että toinen kun älähtää niin toinen myös, ja toinen herätetään huutamalla jne...Rytmit on yö aikaan aika samat mutta päivällä voidaan mennä ihan eri rytmeissä.
Alkuun pidettiin samassa rytmissä mutta tyttö söi sen verran vähemmän ja pärjäsi pidemmällä syöttövälillä että ei nähty järkeä enää häntä herätellä pojan matkaan suotta ahtamaan.
Nyt on ollut ehkä pari kolme viikoa syöntivälit meillä 3-4h vasta päivälläkään vaikka vedetään tosiaan puurosta lähtien kaikkea.

Vielä loppuun sellainen, että tarttui tuolla aiemmista kirjoituksista silmiin hemoglobiini juttuja.
Minulla oli hemppa jossain 90 paikkeilla niin lääkäri määräsi foolihappoa 1g päivässä otettavaksi jotta rauta imeytyisi ja se auttoi. Testasin odotusaikana ainakin 5 eri valmistetta eikä mikään nostanut arvoja vasta kun tuon avulla sitten.

Lämmintä kesäpäivää kaikille ja pitäisi koittaa täälläkin vierailla useammin. On niin mukavaa lukea toisten kuulumisia.

P.S. Onko muilla jo kaksoset saaneilla jo vauvakuumettä? Niin hullulta kuin se kuullostaakin niin minulla on jo pitkään ollut :ashamed:
 
Enielle kovasti paljon jaksamista!! :hug: Kuulostaa raskaalta teidän arki, mutta onneksi kuitenkin on hyviäkin päiviä :) Tuohon yökukkumiseen sen verran kommentoin että enpä oo minäkään nukkunut täyttä yötä vielä yhtään kertaa poikien syntymän jälkeen, yli vuoteen. Ehdin jo tuossa yks yö valvoessa laskea että tais tulla jo 400 keikuttua yötä täyteen.. Joskus on toki "hyviä" öitä, että tarvii herätä vaan muutaman kerran työntämään tutin suuhun tai vähän rauhoittelemaan, mutta viime aikoina on ollut kosolti niitäki öitä kun kumpikin kirkuu ja huutaa eikä rauhoitu millään. Sitten meitä onkin neljä meidän sängyssä, minä, ukko ja pikku-ukot välissä potkimassa. Ja kukaan ei nuku kunnolla :D En tiiä mikä niille nyt on tullut, tuossa oli jo välillä kausia etteivät heräilleet ku pari kertaa yössä mutta nyt on kyllä oikein hulinat menossa. Ehkä näkevät pahoja unia kun ei se huuto oikei kipuhuutamiseltakaan kuulosta. Kaipa ne rippikouluun mennessä oppivat nukkumaan :D

P.S. Ei ole vauvakuumetta :D Jossain vaiheessa oli mutta onneks meni ohi :D
 
tirppa82 Kylläpä on lohduttavaa kuulla että muuallakin on samoja ongelmia. Toisaalta tietysti harmi teidän kannalta.

Tuossa tuli mieleen, että onko täällä jo olemassa sellaista "monikko arkea" pinkkaa?
Eli tarkoitan sellaista johon me monikko vanhemmat voitais pinoutua ja kirjoitella päivän kuulumisia kuten odotusaikanakin...kuten tämäkin pino, mutta periaatteessahan tämä on "odottavien" pino :)
Eihän sillä toki mitään väliä ole, vaikka näin olisi jatkossakin, mutta kun yrittää itselleen kehitellä jotain virikettä niin olisin kovin innokas ilmoittautumaan "ylläpitämään" sellaista...siis mikäli sitä ei ole ja on muitakin halukkaita sellaiselle kirjoittamaan ???
Itse kannatan tätä ns.avointa puolta, mutta tokihan sen vois tehdä "suljetullekin" puolelle.
Laitettais siihen ekalle sivulle poppoo kasaan ja muut kivat sinne aina ajankohdan mukaan.

Sanokaas rohkeasti mitä mieltä olette? Ja tosiaan ei ole mitään merkitystä minkä ikäisten lasten monikkoperheet siellä olisi niin saatais toisiltamme hyviä vinkkeja varmaan paljon arkeen puolin ja toisin. Ja toisaalta taas monikko odottajat voisi käydä tsekkaamassa monikko arkea sieltä :)
 
Moikka!Täällä olisi yksi halukas jakamaan arkea teidän muiden tuplamammojen kanssa, meillä täällä kotona 7kk kaksoset, poika ja tyttö. Syntyivät marraskuussa 2009 5 vkoa etukäteen rv35. Alku oli ihan kun jostain painajaisesta - maitoallergiaa, koliikkia....

Tällä hetkellä menee ihan kivasti, päikkäreitä eivät nuku kovin hyvin, yönsä kyllä jotenkuten!Samassa rytmissä pidän hampaat irvessä... :kieh:

Kiinteitä syöty jo 4 kk iästä lähtien, tällä hetkellä menee bataatti, kesäkurpitsa, kana, kalkkuna, päärynä, luumu, riisi ja maissi. Ja kukkakaali. Ja lorautan joskus tilkan rypsiöljyä omiin soseisiin.

Jekovit ja rauta menee näistä lisäravinteista. Mitään keskostippoja tms. ei koskaan ole meillä ollut.

Joo, että sellasta, kyllä noi niin muruja ovat, mutta kyllä niissä hommaa on, niin paljon, että en tod.pode vauvakuumetta!!!!!!!!!!!!!!!! :LOL:

Pärjäilkää!!! :)
 
Enie, samaa oon kaipaillut myös, että olisi oma pinkka meille taaperoikäisten vanhemmille kun vähän hassulta tuntuu kirjoitella tähän odottavien pinkkaan :) Ehkä tulisi useammin kirjoiteltuakin kun olisi joku "oikeammalta" tuntuva paikka.. Eli minua ainakin kiinnostaisi! :wave:
 
tirppa82 ja muutkin olisko se täällä monikoissa hyvä olla, kun tuolla lapsi kasvaa osiossa on sitten ne ikä osiot eikä monikoita ollenkaan varsinaisena valikkona?
Mietin sitä että ainakin tästä monikoiden alta osaa kaikki etsiä monikko juttuja helposti ja tuolla taapero puolella sitten on ne ikä jakaumat ryhmillä.
Siinä ikä jakaumassa mietin sitä, että jos meitä saataisiin mahdollisimman paljon eri ikäisten monikoiden vanhempia sinne niin silloinhan ne "ikärajat" ei oikein kävis yksiin aina.
 
Ok, minäpä väsään ja laitan tähän sitten linkin, vaikka näkeehän sen kyllä sitten muutenkin.
On vaan helpompi sitten kaikkien löytää se.

Minusta kans täältä monikoista on helppo löytää saman otsikon alta kaikki monikko jutut :)
 

Yhteistyössä