kamalinta synnytyksessä

\

Pelolla on suuri rooli kivun kokemisessa. Jos etukäteen on jo asennoitunut synnytykseen kovin pelokkaasti, on kivunhallinta paljon hankalampaa. Kätilö varmaan näkee paljon synnyttäjiä joilla on ihan epärealistiset odotukset jo tullessaan. Usein hyvin negatiiviset. Oman kehon selviämiseen ei luoteta lainkaan.

Naiset toki haluavat korostaa muille näitä omia kamalia "synnytys- eli sotatarinoitaan" ja kertovat niitä suurella mielihalulla erityisesti ensisynnyttäjille. Tosiasiassa kuitenkin suurin osa synnytyksistä sujuu vallan mainiosti. Naisen kroppa on suunniteltu synnyttämään, siihen kannattaa luottaa. Vuosisatoja on synnytetty mitä ihmeellisimmissä oloissa, tähän maailman aikaan meillä ei ole mitään hätää. Liikaakin synnytyksestä on jo tehty lääketieteellinen tapahtuma, aivan kuin se olisi joku sairaus.

Miksi pelätä koko odotusajan synnytystä joka voikin mennä ihan hienosti? Ei se synnytys ole lasten saamisessa kuin pieni osa ja suurin osa äideistä varmasti on sitä mieltä että se on sittenkin se helpoin osa äidin roolia. Lasten kasvatus ja lapsien mukana tuleva elämänmuutos on paljon vaativampaa. Siitä ei selvitä vuorokaudessa.

TOTTA. Itselläni on kaksi alatiesynnytystä takana. Pojat olivat kooltaan 3480g/ 50cm ja kuopus 5310g/56cm ja pipokin 39,5cm. Etenkin kuopuksen synnytys oli todella hyvä kokemus ja asennoiduin siihen etukäteen positiivisesti. YHTÄÄN tikkiä ei tullut ja ponnistin vain 9 minuuttia. Olin todellakin ajatellut koko raskausajan, että kaikki menee hyvin ja kestän kivun jne.

Nyt EN tarkoita, että kaikki pystyvät synnyttämään, koska esim. lantioita on monenlaisia ja pelkoja on monilla naisilla. Turhaa kuitenkin kuvitella, että synnytys olisi kivuton vaikka saisi kaikki mahdolliset puudutteet. Mutta kipu on vauvaa lähemmäksi tuovaa "positiivista" kipua - ei samanlaista kuin esim. jos jalka menee poikki. EN osaa selittää, mutta ehkä joku ymmärsi.

Tsemppiä kaikille synnytyksiin! B)

 

Epiduraalin laittaminen. Toivottavasti ensi kerralla ei tarvita!

 

Hei vaan kaikille

Luin juuri nämä 128 viestiä aiheesta "kamalinta synnytyksestä", olen lukenut ne kyllä joskus aiemminkin, muttta täytyy sanoa, että nämä viestit todennäköisesti se viimeinen vahvistus pelkosektiopäätökselleni.

Olen käynyt keskustelemassa synnytyspeloistani neuvolalääkärin kanssa, pelkopolilla, josta sain lähetteen psykologille, siellä käynyt useamman kerran, nyt tänään viimeksi kävimme miehen kanssa tutustumassa synnytysosastolle (raskausviikkoja 33 +). Positiivinen yllätys siellä osastolla oli kodinomaiset synnytyshuoneet, kaikki matkan varrella tapaamani kätilötkin ovat olleet mukavia.

Koko lääkärikunta, psykologeineen, kätilöineen päivineen ovat ponnekkaasti olleet alatiesynnytyksen kannalla, yhtään positiivista kommenttia en ole saanut sektiota puoltamaan. Voi melkein sanoa tähän menneen ilo koko raskausajasta. Joutuu itse ottamaan hirveän vastuun, kun kaikki ovat sitä mieltä, että lapsen parasta ajatellen alatiesynnytys on ainoa oikea tapa ja kun ei vaan silti itse kykene eikä uskalla.

Pelkään, että minut saadaan ansaan, luvataan kymmenen hyvää, kaikenlaisia kivunlievityksiä, joita sitten ei kukaan ehdikään antamaan ja jätetään yksin. Pelkään myös, ettei mies kauaa siellä sairaalassa viihdy, vaan häipyisi kesken kaiken. Ja sitten minusta tulisi samanlainen kauhusynnytyksiäni lopun ikääni toitottava katkera nainen kuin äitinikin, marttyyri joka uhrasi kehonsa, virtsanpidätyskykynsä jne. Pahinta olisi myös se, jos jatkaisin kierrettä ja tartuttaisin synnytyspelon mahdolliselle tyttärelleni. Itselläni on synnytyspelko kulkenut mukana pikku tytöstä saakka. :'(

 

ei mikään

 

\

Epiduraalin laittaminen. Toivottavasti ensi kerralla ei tarvita!

Olen ehdottomasti samaa mieltä!!!

 

45 minsan ponnistaminen \|O

 

Käynnistyksen odottaminen ja istukan iroittaminen. Varsinkin senjälkeen kun tiesi mihin kelloaikaan tiputus aloitetaan, jos ei synnytys ala oli kyllä kamala olo! Pelkään toimenpiteitä. Itse synnytys oli senverran nopea ja raju toimitus, että eipä siinä ehtiny paljon miettiä onko tämä epämukavaa vai ei ja se tiputuskammokin siinä unohtui, uskalsin jopa liikkua synnytyksen alettua.

Synnytyksen jälkeen taas ei olis enää halunnu että joku tumpeloi vatsaa ja repii istukkaa ulos, kun olis jo halunnu keskittyä vauvaan.

Toisella kerralla kamalinta oli sisätutkimus avautumisvaiheen lopulla. Sitä ei saatu tehtyä ennen kohdunsuun puudutusta, joka taas oli kamalaa, ton toimenpidekammon takia. Mulla kun se kammo kohdistuu erityisesti neuloihin...

 

Mun mielestä kamalinta synnytyksessä oli se kokonaisvaltainen rankkuus. oli hirveetä väsyneenä ja parin päivän avautumisvaiheen jälkeen (supistukset loppui yhtäkkiä kesken kaiken ja alkoi taas...) ponnistaa täysillä 3450 grammaa ulos! hermostuneisuus ei yhtään helpottanu (ensisynnyttäjä.. ..)

 

Mikään ei ollut kamalinta. Inhottavimmalta tuntui kuopuksen synnytyksessä se kun vauva jäi hieman jumiin, kun ei kääntynyt kuten piti. Ulos sieltä kuitenkin tuli 5min ponnistuksella, ilman että tunsin supistuksia (epiduraali alkoi vaikutta mukavasti kun olin jo ponnistamassa, sitten ponnistelin ilman tietoa supistuksista ).

Se alkoi ihmetyttää, kun moni oli laittanut että kamalinta oli ompeleminen kun puudutetta liian vähän. Kyllä mä kuopuksen jälkeen kun ommeltiin sanoin kätilölle aina kun jotakin alkoi tuntua että lisää puudutetta. Sitä lisättiin ja pitkään kestänyt ompeleminen sujui mukavasti vauvaan tutustuen.

Esikoisesta kun ommeltiin joutuivat ompelemaan paikasta johon puudutteet ei tehoa, niin huusin kyllä iloisesti ja käskin jättää ompelematta, kyllä se muutenkin paranee. :ashamed: Hengissä selvisin kuitenkin ja aamulla olin jo valmis uuteen synnytykseen.

 

Mulla esikoisen synnytyksessä oli ikävintä avautumisvaiheen pitkä kesto. Se, että supistukset tekee jo aika pirun kipeetä, mutta kohdunsuulla vaan ei tahdo tapahtua mitään... Se pettymyksen tunne, kun sisätukimus tehtiin ja klö sanoi "tää on edelleen väljästi sormelle auki." tms. Vedenmenosta ponnitusvaiheeseen kesti melkein 40h... Jos ajatellaan kipua, niin pahinta oli supistukset juuri ennen epiduraalia ja juuri ennen ponnistusvaiheen alkamista, kun puudute alkoi olla lopuillaan. Kuitenkin synnytyksestä jäi palkästään positiivinen muisto ja toivon oikein kovasti sydämeni pohjasta, että pääsen synnyttämään taas tammikuussa!

 

Minnuu peloteltiin kauheesti ennen synnytystä vaikka millasilla jutuilla, just ett "se koskee ja tuntuu ett kuolee.." ja kaikkee siis ihan kamalaa.
No, sit ko ite pääsin synnyttämään, ni ei se ollukaan nii kauheeta, mitä muut oli pelotellu, vaikka omasta mielestäni en kestäkkään kipua.
En saanu puudutteita, ko kohdunkaulan, mut hyvin meni!

Tsemppiä kaikille synnyttäville! Kätilöt kyllä osaavat hommansa ja olette siellä paremmissa käsissä kuin missään muualla.!
:hug:

 

Yksi "sotatarina" lisää: sektiossa inhottavinta kun tunsi lääkärin kädet mahansa sisällä ja vauvaa nyittiin ulos + jälkikäteen kamala kipu vatsassa aina kääntyessä, yskiessä ym. Sektiohaavan painelu oli kamalaa. Alatiesynnytyksessä vaikein hetkin (ei kamala) oli juuri ennen epiduraalia; kipu hirveä, kuin salamanisku selkään, ja oksentaminen kovasta kivusta. Alatiesynnytksen "valitsisin", jos pitäisi. Siitä jäi miellyttävämpi tunne.

 

Toinen tyttö tuli todella nopeasti maailmaan.Synnytys kesti tunnin ja kipu oli sen mukanen.Hyvä kun järjissä pysy! Ei sitte sairaalaan asti ehitty vaan vauva synty ambulanssiin.Mutta hengissä selvittiin molemmat. =)

 

Kamalinta synnytyksessä oli etukäteen väijyvä sectio"uhka" ahtaan lantion vuoksi.

Parasta oli ehdottomasti se, kun molemmilla kerroilla olin jo synnytyksestä seuraavana päivänä kotona, toivuttuani niin loistavasti pitkäkestoisista ALATIEsynnytyksistäni!! (jälkimmäisestä olin 2. synnytyksen jälkeisenä päivänä pyöräilemässä..)

 

aika monta asiaa oli "kamalinta"..

-odotin liian kauan kotona, en saanut enää itse vaatteita päälle kun supisteli niin tiheästi ja kipeesti

-sairaalassa eivät uskoneet että ensisynnyttäjänä avaudun niin pikaisesti, eivät uskoneet kipuihini (kätilöt myönsivät ton myöhemmin, ehdin olla sairaalassa vain pari tuntia ja aluksi sanottiin että menee ainakin puoli vuorokautta)

-aquarakkuloiden laitto, onneksi auttoi siihen hetkeen

-en ehtinyt saada epiduraalia ja koski

-kätilöt komensivat olemaan hiljaa ponnistaessa ja sitten paniikissa mietin vaan sitä etten saa päästää ääntäkään enkä tajunnut miten pitää ponnistaa (henkinen kamaluus)

-mutta ehdottomasti superhyperkamalinta oli ne jälkeisten painelut pois, kun luulin jo kaiken olleen ohi

onneksi tuloksena on ihana emilia esikoinen, nyt 2kk

 

Yli tunnin kestänyt ponnistusvaihe jonka jälkeen siirryttiin imukuppiin. Paikathan siinä repes ja sitten lääkäri tikkas niitä repeemiä ikuisuuden ja se se vasta sattui! Enemmän kun synnytys :/ Varsinkin vuotavan veren kuivaaminen silvotusta alapäästäni Järkkyä!

 

Olen edelleen samaa mieltä ettei pelottelu kannata. Vihreänä kirjoittelin palstalle marraskuussa ja synnytin tytön joulukuussa. En kiellä ettenkö tehnyt töitä vauvan ulossaamiseksi, mutta se ei ollut kauheaa...uuvuttavaa kylläkin. Tärkeintä on luottaa omiin voimavaroihin ja osaavaan henkilökuntaan. Tsemppiä kaikille ja hyvää kesää. =)

 

\

sektiossa inhottavinta kun tunsi lääkärin kädet mahansa sisällä ja vauvaa nyittiin ulos + jälkikäteen kamala kipu vatsassa aina kääntyessä, yskiessä ym. Sektiohaavan painelu oli kamalaa. ; kipu hirveä, kuin salamanisku selkään, ja oksentaminen kovasta kivusta.

Luulin, että olen "ainut", joka tunsi sektiossa kaiken mitä tehtiin. Minulla kaksi erittäin epämiellyttävää sektiota ja jälkeenpäin juuri samat oireet kuin sinulla. Minulla lisäksi jäi istukan palat kohtuu, joita synnytin supistuslääkkeiden avustamana viikon todella kipeän sektiohaavan kanssa. Nyt kolmas sektio tod. näk. edessä ja mietin jo nukutusta....

 

Sektiossa oli kamalinta, jos jokin täytyy nimetä niin ylös nouseminen sängystä...se oli eka viikon hidasta, ensimmäiset päivät vaikeaa kun haava puristi... ja sitä sai varoa.

 

\

supparit ennen epiduraalia, kaikki muu oli lasten leikkiä

Samaa mieltä ja ite sain 3 epiduraalia, ni aina se väli ku edellisen vaikutus loppu ennenku uus ehittiin antaa.
Nii ja sitte jälkeiset ku ei meinannu istukka irrota ja sitä puol tuntia väännettiin ulos, ei niinkä sattunu vaa pelotti et vieläkö joutuu sen takia leikkuu pöydälle.

 

se kun häpyhuuli repesi ja kätilö ei suostunut laittamaan puudutusta siihen ompelun ajaksi kun kuulema sattuu yhtä paljon kuin ompelu.sitä jännitin/pelkäsin myös muissa synnytyksissä.sattui meinaan pirusti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

\

se kun häpyhuuli repesi ja kätilö ei suostunut laittamaan puudutusta siihen ompelun ajaksi kun kuulema sattuu yhtä paljon kuin ompelu.sitä jännitin/pelkäsin myös muissa synnytyksissä.sattui meinaan pirusti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Miten kävi häpyhuulelle? Leikattiinko tai ommeltiinko se sitten "kuntoon" vai törröttääkö muodottomana vieläkin?

 

\

\

se kun häpyhuuli repesi ja kätilö ei suostunut laittamaan puudutusta siihen ompelun ajaksi kun kuulema sattuu yhtä paljon kuin ompelu.sitä jännitin/pelkäsin myös muissa synnytyksissä.sattui meinaan pirusti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Miten kävi häpyhuulelle? Leikattiinko tai ommeltiinko se sitten "kuntoon" vai törröttääkö muodottomana vieläkin?

kyllä se ommeltiin ihan kuntoon,5 tikkiä tuli mut sattui pirusti.elämäni kauhein kipu oli siinä.kumma juttu että ei suostuneet laittaa puudutusta vaikka kuinka pyysin...!tuota tulen pelkäämään jos vielä joskus satun synnyttämään.

 

-Kesto 19h josta ponnitus 1h45min.
-Kivut suorastaan #&%£$!* joista hiukan lievitystä vain reilun tunnin ajan.
-Imukupin laitto paikalleen.
-Lääkärin naureskelu mun huudoille ja kivuille.
-Häntäluun pamahtaminen isoon ääneen.
-Repeämiset niin emättimestä kuin kohdunkaulasta vaikka tehtiin iso välilihaleikkuu.
-Voimien loppuminen.

Siinä synnytykseni ja vaikea ajatella mikä pahinta. Varmaan siis itse kipu pahin. :snotty:
Siitä nyt 3v3kk ja silti juoksisin hullu taas synnyttään iloisna ja positiivisin mielin. Vaikka kokemus...öh ja huoneen ulkonäkö sen jälkeen oli kuin kauhuleffasta, sanoin jo osastolla että haluan lapsia lisää. En ymmärrä en :kieh:

 

18 tunnin ähellys. Kamalaa oli. Ajattelin sen sata kertaa, etten tule tänne enää ikinä. Meinas mennä usko ponnistusvaiheessa.

Etukäteen en pelännyt ollenkaan,eikä mua hirvittänyt muitten synnytystarinat. Vaikea pelätä ilman aiempaa kokemusta ja halusin vain mahasta eroon. Hymy hyyty osastolla, mutta vauva on ihana!!! Ja kyllä mä toisenkin haluun!!!