Kannattaakohan ottaa yhteyttä biologiseen äitiin...

Olen siis adoptiolapsi ja minulla on ollut hyvä lapsuus, molemmat vanhemmat tosin kuolleet jo vuosia sitten. Koskaan minulla ei ole ollut tarvetta ottaa sen enempää selvää biologisesta äidistäni, mutta nyt kun alan olla jo kohta nelikymppinen on asia alkanut pyöriä mielessä.

Tiedän hänen nimensä ja osoitteensa ja pyörittelen päässäni tilannetta, jossa ilmestyn paikalle soittamaan ovikelloa ja näen... ja tämä on se kohta joka pelottaa. Mitä jos siellä onkin joku juoppo, hullu, tms, ja sitten ajattelen lopun elämääni että ei olisi pitänyt mennä, olisi ollut parempi kun en olisi tiennyt.

Olen ymmärtänyt että adoptioon on liittynyt jonkinlaista mielenterveysasiaa, siksi varmaankin pyörittelen näitä negatiivisia ajatuksia, en oikeastaan osaa ajatella edes sellaista vaihtoehtoa että siellä olisi joku ihan "normaali ja tavallinen" ihminen. (Ja ennen kuin joku älähtää, niin tiedän kyllä että mt-ongelmat ei tee ihmisestä mitenkään kamalaa, mutta jos ne on niin pahoja ettei voi enää lapsestaan huolehtia niin pistää miettimään mistä on ollut kysymys.) Kaikkein negatiivisissa kuvitelmissani saan sitten loppuiäkseni riesaksi jonkun alkkiksen joka yrittää väkisin muodostaa jonkinlaista suhdetta lapseensa ja lapsenlapsiinsa... mitään sellaisia onnellisia "kaikki yhtä suurta perhettä"-kuvitelmia ja haaveita mulla ei ole ollenkaan.

Taidan olla vähän seko itsekin. Olen jopa miettinyt että ajan sen jotain 100 km sinne stalkkaamaan. Haluaisin ihan vain nähdä hänet.

 

Laita postikortti tai kirje aluksi!

 

Mielenterveysongelmat voivat myös parantua. Skitsofreniakin pysyy hyvin kurissa lääkityksellä.

 

En laita kirjettä, enkä soita, haluan nähdä hänet sellaisena kuin hän oikeasti on, enkä sellaisena joksi hän mahdollisesti tekeytyy jos tietää että minä olen tulossa.

Jep, kuten sanoin, mt-ongelmat ei normisti ole mulle mitenkään peikko, ystävilläkin erilaisia juttuja on, mutta juuri tähän tapaukseen mä kuvittelen ne kaikki pahimmat vaihtoehdot...

 

Mä olisin kyllä sen verran utelias alkuperästäni, että jos mulla olisi nuo sinulla jo olevat tiedot, niin kyllä mä ottaisin yhteyttä. Tai ainakin lähtisin käväisemään sillä suunnalla

 

Itse tuskin menisin suoraan kenenkään oven taakse. Yllätys voisi olla liian iso molemminpuolin, voi olla että niin utelias olisin että taustoja haluaisin selvitää, mutta kaikessa rauhassa esim. ensin kirjeenvaihdossa. Voi olla että yrittäisin myös selvittää ennen käyntiä miten äiti asuu, missä, millaisessa ympäristössä, kenen kanssa jne.

 

Vaikka olisi mitä, haluaisin tavata..ja uskon että äitisikin haluaa tavata vielä elinaikanaan sinut. Olipa mitä tahansa mielenterveysongelmia tms. Voihan olla että ne on ollut aikoinaan, vaikka synnytyksen jälkeinen masennus? tms. Ja saat tietoa hänestä. Soita ja mene...tai kirjoita kirje tai maili tms.!

 

kyllä mä ottaisin yhteyttä ja tapaisin äitin. ei sitten tarviis myöhemmin katua, kun äiti esim. kuolee, että et tavannut häntä.

 

Oven taakse yllättäen pöllähtäminen kuulostaa aika epäkohteliaalta ja huonolta käytökseltä. Haluaisitko että sinut yllätettäisiin sillä tavalla? Ei se ainakaan kovin aikuismaista ole. Jos pahin kauhuskenaariosi toteutuisi niin ei äitisi pystyisi teeskentelemään mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Lähetä asiallinen kirje, jossa kerrot jotain itsestäsi ja kysyt hänen halukkuuttaan tavata sinut. Sen jälkeen voit soittaa ja mahdollisesti tavata jossain neutraalilla maaperällä (eikä toisen kotona yllättäen!).

 

En laita kirjettä, enkä soita, haluan nähdä hänet sellaisena kuin hän oikeasti on, enkä sellaisena joksi hän mahdollisesti tekeytyy jos tietää että minä olen tulossa.

Jep, kuten sanoin, mt-ongelmat ei normisti ole mulle mitenkään peikko, ystävilläkin erilaisia juttuja on, mutta juuri tähän tapaukseen mä kuvittelen ne kaikki pahimmat vaihtoehdot...

SInuna en tekisi tuota, mutta omapahan on asiasi.

 

Mä suhtaudun vähän varauksella näihin tapaamisiin. Ystäväni on samassa tilanteessa kuin sinä, ja hän päätti että ei halua tavata bioäitiään. Selvitteli vähän taustoja ja tuli selville, että on saanut paljon lapsia eri miehille, päihde ongelmaa yms. Eli sellaista taustaa, jota ystäväni ei halua ns. taakakseen. Mitäs jos kävisit katselemassa seutua jossa bioäitisi asuu? Jos saisit siitä helpotusta oloosi? Se mitä mä tekesin, ei varmaankaa ole suositeltavaa. Mä nimittäin yrittäisin anonyyminä selvittää millainen ihminen on kyseessä, eli saattaisin katsoa autosta tms. kuka taloon menee ja tulee tms.

 

Otahan myös huomioon että 40vuotta sitten suomessa lastensuojelu oli ihan toista kuin nykyään.
Siihen aikaan ei tarvinnut kuin yksi ilmoitus tulla vaikka naapurilta ja siinä ei kyselty että kuinka voidaan auttaa vaan lapsi vietiin heti.

Nykyään lastensuojelu kartoittaa tarkasti tilanteen (vaikka ikävä kyllä välillä sekään ei aina riitä ja voidaan tulkita väärin)
jolloin perheelle tarjotaan yhteiskunnan suomin perustein tukea ja jos se ei riitä aletaan sitten vasta puhua lapsen pois ottamisesta.

Eli ajat on siis paljon muuttuneet, 40v sitten lastensuojelu valitettavasti oli monessakin paikassa se mörkö ja peikko jolla peloteltiin kuin nykyään tuo on auttava käsi

 

Tekisin myös niin, että menisin tutkimaan ensin vähän että minkälaisen näköinen ihminen hän on, ja minkälaisessa ympäristössä asustaa. Helppohan se on, kun ei kukaan niillä nurkilla tunnista sinua.

Ei siis ole ollenkaan huono vaihtoehto tutkia ensin ennen kuin ottaa yhteyttä. Sitten voi päättää lähetteleekö niitä postikortteja ja kirjeitä.

Ei vara venettä kaada.

 

Eikös sun adoptiovanhemmat ole kertoneet mitään liittyen olosuhteisiin adoption aikaan?

 

mä ottaisin yhteyttä mutta en menis suoraan pimputtamaan ovikelloa

noilla kympeillä paperinen kirje olis mun valinta ensimmäiseksi kontaktiksi

 

Tunnen kaksi ihmistä, jotka on adoptoitu vauvana ja ovat sitten ottaneet yhteyttä aikuisena biologisiin vanhempiinsa. Toisessa tapausessa vanhemmat olivat alkoholisteja. Tuttuni oli menossa heidän luokseen sosiaalityöntekijän kanssa. Kun tulivat ovelle,sossu kävi tarkistamassa tilanteen ensin. Hän tuli sitten sanomaan tutulleni, että ei kannata mennä, ovat niin humalassa ettei keskustelusta tule mitään. Tuttuni oli tullut pitkän matkan takaa tapaamaan, heitä, mutta ei sitten yrittänyt toista kertaa.

Toinen tuttuni otti yhteyttä biologiseen äitiinsä kirjeellä. Pari kertaa vaihtoivat kirjeitä, mutta siihen asia jäi, koska tuttuni ei voinut kirjeiden perusteella ymmärtää, miksi hänet oli annettu adoptioon ja sisaruksia ei.

 

No itsekin olen miettinyt tuota tarkkailua mutta kun asuu sellaisen pitkän maantien varrella josta aina joka pihaan käännytään, niin eipä ole paljon paikkoja "kyttäämiselle". Google street viewillä olen tietenkin jo paikan katsonut

Joku kysyi eikö adoptiovanhemmat ole kertoneet mitään. Jos eivät olisi, niin en tietäisi tuosta mt-asiastakaan mitään... nyt on niin, että minä en ole halunnut tietää nuorena sen enempää ja kuten sanoin, vanhempani ovat kuolleet. Olen joskus lapsena nähnyt paperin jossa on ollut bioäitini allekirjoitus, jossa siis antaa minut adoptoitavaksi. Lisäksi olen kuullut että hän olisi kuulema jossain vaiheessa halunnutkin minut takaisin, siitä en tiedä sen enempää tai sitäkään, mistä vanhempani sen olisivat voineet tietää.

Olen syntymäkunnastani tilannut sossusta itseäni koskevat paperit, joista jotain pientä käy ilmi äidistäni, mutta ei paljoakaan, ja se loppuu mainintaan hänen muutostaan toiselle paikkakunnalle. En ole vielä tilannut papereita sieltä joten en tiedä miten tarina jatkuu.

Ja kyllä, jos olisin antanut syystä mistä hyvänsä lapseni adoptoitavaksi, varmasti minussa lopun ikääni eläisi pieni toivo siitä että jonain päivänä hän etsisi minut käsiinsä ja saisin nähdä ja kuulla että hänellä on ollut hyvä elämä. Siksi en pidä huonona käytöksenä sitä, että jonain päivänä ilmestyisin oven taakse. Sisään en tietenkään ole väkisin pyrkimässä...

 

Ex-mieheni on adoptoitu samoin kuin "sisarensa". Sisar otti jossain vaiheessa selvää biologisista vanhemmistaan ja sisaruksistaan. On tavannutkin biologisia sisaruksiaan mutta käsittääkseni ei ole vielä bio-äitiinsä ollut yhteydessä. Ko äidillä useita lapsia ja ilmeisesti kaikki annettu adoptioon. Exänikin jossain vaiheessa taisi pariinkin otteeseen olla yhteyksissä olikohan jkn seurakuntaan tai vastavaan ja olisi saanut sieltä biologisen äitinsä nimen selville mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa sitten mennyt sen pidemmälle. Ts ei edes sitä nimestä ottanut selvää. Minua asia harmitti melkoisesti (tiedän, tiedän asia ei kuulu minulle pätkääkään, enkä myöskään mitenkään painostanut exää asiaa selvittämään), minusta olisi vaan mukava ollut tietää mikä adoption taustalla on ollut ja kenties sekin että lapset olisivat joskus saaneet nähdä isänsä biologiset vanhemmat.

 

Itse olen myös adoptoitu ja asioita paljon miettinyt vuosien varrella. En myöskään menisi toisen oven taakse varoittamatta. Et voi tietää mitä toisen ihmisen elämässä on tapahtunut ja mikä tilanne sillä hetkellä on (ja mitä ko. järkytys voi aiheuttaa). Rehellisesti sanottuna en osaa olla niin itsekäs että paukkaisin keskelle toisen elämää ja mahdollisesti sekottaen sen kokonaan ilman että toisella on mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Juu hän on antanut minut adoptioon mutta siihen päätökseen en joka tapauksessa olisi silloin voinut vaikuttaa - onneksi ei tehnyt aborttia! Antoi tässä mielessä minulle vaihtoehdon elää ja päättää mitä elämälläni teen - sitä elämää elän täysillä joka päivä

Huomiona myös että ihmiset ovat erilaisia - yksi osaa kertoa ja käsitellä asioita paremmin paperilla, toinen kasvotusten. Tiettyjä asioita voikin olla helpompi aluksi kertoa paperilla "anonyymisti" kuin tuijottaa kasvoihin ihmistä joka voi mahdollsiesti muistuttaa ties mistä kipeistä muistoista - silloin voi mennä moni sinulle tärkeä asia ohi kun toinen menee lukkoon. Rauhassa kun saa miettiä ja käsitellä asioita, on niistä helpompi puhua, asiota muistuu mieleen, mahdollisia perheenjäseniä jotka eivät asiasta tiedä ehtii varoitta jne. Tämä erityisesti jos mielenterveysongelmat ovat oikeesti olleet syy (mielenterveysongelmiksi on tosiaan ennen vanhaan laskettu melkein mitä vain...).

Asiat ei ole niin mustavalkoisia ja asioilla on aina kaksi näkökulmaa. Muista myös se että kun kerran sen portin avaa pitää olla valmis vastaanottamaan mitä ikinä sieltä tulee ja niitä kokemuksia ei saa koskaan pyyhittyä pois - se pyörii siellä alitajunnassa ja vaikuttaa tiedostamattakin asioihin ja valintoihin. Itse en ole ottanut yhteyttä bioäitiini vielä, mutta se pyörii mielessäni. Haluan kuitenkin että olen siinä tilanteessa elämässäni että pystyn ottamaan vastaan mitä ikinä sieltä tulee - ottamaan myös vastuun siitä jos mahdollisesti sekoitan muiden ihmisten elämää samalla - "dominoefektin liikkeelle" panija voi kuitenkin olla vain minä päätökselläni halusta tietää biologisen taustani. Haluan kantaa vastuuni - vaikka kaikki eivät ehkä näe että tarvitsisi. Näin vain kasvatukseni sanoo.

Tekstisi perusteella tulee kuva että ole ajatellut asioita vielä loppuun asti. Kuten aikaisemminkin muut todenneet - selvittelisin muuta kautta lisää ja lähetä vaikka se kirje ja laita palautusosoitteeksi joku muu kuin oma osoitteesi jos pelkäät "riippakiveä". Nämä asiat ei ole koskaan helppoja ja ei ole oikeita ja vääriä vastauksia, mutta reilut ja samat oikeudet pitäisi kaikilla olla.