Kansalaisaloite steriloimislain ikärajan muuttamiseksi on käynnissä!

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Mielestäni tuo 30-v on ihan hyvä ikäraja. Useimmat 25-vuotiaat ovat vielä varsin keskenkasvuisia ja esim. kymmenen vuoden päästä ajattelevat asioista täysin eri tavalla.
En tiedä, miten paljon nykyisin tuossa on harkinnan varaa, mutta joissain tapauksissa sterilisoinnin voisi tehdä huomattavasti aikaisemminkin.

Lisäksi jäin miettimään tuota kohtaa:kun hän on synnyttänyt kaksi lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kaksi alaikäistä lasta;
En ottaisi tuohon mukaan kuin omat lapset. Aika moni avioliitto päätyy eroon, joten monelle kävisi niin, että reilu-parikymppisenä eläisi onnellista perhe-elämää kahden lapsen perheessä, sitten tuleekin ero ja puolison lisäksi ne lapset häipyvät elämästä.
 
vierailija

Jos päätös epäilyttää, ei kannata mennä sterilisaatioon.
Jos on varma päätöksestä, ei kannata muuttaa mieltä jälkeenpäin.
 
Niinpä.
Enemmän tällaisissa päätöksissä vaikuttaa henkilön persoonallisuus kuin ikä.

Jos kirjoittaja on sitä mieltä, että alle 30-vuotias ei ole kypsä päättämään siitä, ettei halua lapsia, niin pitäisikö samoin lailla kieltää, että niitä kersoja ei myöskään saa hankkia alle 30-vuotiaana?
 
vierailija
Ruotsissakin ikäraja on tuon 25 v, itse tunnen useammankin, jotka eivät lapsia halua. Silti pakotetaan syömään pilleireitä/käyttämään kortsua, vaikkeivat ne monellekaan sovi ja noissa on muitakin haittoja. Jokaisen tulisi itse saada päättää haluaako lapsia vai ei. Onneksi mieheni halusi vasektomian, niin minun ei tarvitse enää käyttää hormonaalisia ehkäisyjä (ei sovi minulle mikään pillereistä kierukkaan!). Syvältä koko laki!
 
Yhteistyössä