karhut joi sata tölkkiä olutta

olutta.

Mökin omistajaa Even Borthen Nilseniä kohtasi karu näky, kun hän palasi kesämökilleen perheensä kanssa. Mökki oli kuin myrskyn jäljiltä.

Kaikki merkit viittasivat siihen, että tuhotyön takana oli karhuperhe.

- Niillä oli täällä hitonmoiset bileet. Koko mökki oli tuhottu, kaikki sängyt, keittiökoneet, uuni, kaapit ja hyllyt oli murskattu palasiksi, Nilsen kertoo todayonline.comin uutisessa.

Karhut olivat pureet tölkit rikki ja juoneet oluet. Epäselvää on, tuhosivatko karhut mökin ennen vai jälkeen juopottelun.

- Tämä oli kuin Kultakutri ja kolme karhua -sadusta, mies toteaa.

Karhut olivat päässeet mökkiin ikkunan kautta. Oluiden lisäksi karhut olivat mussuttaneet perheen suklaat, hillot ja hunajat.

- Ikkunoissa näkyy tassunjälkiä. Äitikarhu on tuonut tänne hänen pentunsa. Ei ole mitään takuita siitä, ettei tätä tapahdu muille mökeille tai meidän mökillemme uudestaan, Borthen Nilsen epäilee.

Kolme vuotta sitten saman perheen mökki koki kovia, kun mökkiin kaivautui näätä, joka aiheutti merkittäviä tuhoja.

Katso kuvat karhujen mylläämästä mökistä täältä!

IS
on mahtanut olla melkoinen rapula nalleilla tuon jälkeen
 
vierailija
On siinä juopolla kova kohtalo.
Roudaa mökilleen 100 tölkkiä olutta, ehkä vain viikonlopuksi ja karhu siemaisee alkkiksen viikonloppueväät kitusiinsa.
Kuinka moni lukijoista on yhtä alkoholisoitunut, että pitää mökillään 100 oluttölkkiä?
EIkö olut mene vanhaksikin muutamassa kuukaudessa, joten ne olisi vielä juotava aika pikaisesti.
Haiskahtaa vakuutusyhtiön huijaamiselta.
 

Yhteistyössä