Mä en ihan tuota osannut odottaa. Hoitotakuuhan on se 3kk ja siihen mennes pitäis olla se ensikäynti. Luulin et siinä on ne loput viimeiset tutkimukset ja sit olis joku suunnittelukäynti ja hoito alkais. Mut ei sitte vissii. Voi perse
❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃
- Viestiketjun aloittaja -tanjuska
- Ensimmäinen viesti
Mäkin voisin varovasti kurkistella tätä palstaa myös! Täällä siis esikoiselle annettu lupa tulla heti kesän 2018 jälkeen, mutta tässäpä sitä edelleen vaan ollaan. Tätäkin ennen vähän suurpiirteistä ehkäisyä takana vuoden verran. Yksi tuulimunaraskaus tämän vuoden alussa myös takana. Mulla munasarjoissa vähän monirakkulaisuutta, saattaa olla osasyynä, tai sitten ei välttämättä. Kierrot suurinpiirtein kuitenkin pääosin normaalipituisia ja ovistikkuihinkin tulee plussaa. Ensiaskelia ollaan otettu kohti hoitoja, mulla ensimmäiset verikokeet otettu ja mies käy testauttamassa oman tavaransa myös vielä tämän vuoden puolella, sen jälkeen gyne lupasi tehdä lähetteen julkiselle. Vähän sekin mietityttää, kun toisaalta ei jaksaisi millään enää odotella, ja toisaalta ei myöskään haluaisi kiirehtiä hoitoihin... Mutta kuten yllä olikin keskusteltu, niin siitä lähetteestä menee varmaan se 3kk ensikäyntiin ja sen jälkeen varmaan vähintään vielä saman verran että mitään alkais edes tapahtua, joten ei se ehkä siinä vaiheessa kovin hätiköidyltä enää tunnu :'D Ikää mulla on 28 ja miehellä 32, joten ei tässä nyt toisaalta ihan hengenhätäkään vielä kai ole (toivottavasti). Oon yrittänyt pysytellä kaukana kaikilta keskustelupalstoilta, mutta toisaalta sitä taas kaipaa kauheasti vertaistukea.
Tosiaan riippuu paljon sairaanhoitopiiristä. Meillä meni noin 3 kk ekaan käyntiin eikä sen jälkeen tarvinnut odottaa enää ollenkaan. Hoidot alkoi 2 pv ensimmäisen kerran jälkeen.
@KukkaSosuli @Wintersun
Mä olin kyllä todella hämmästynyt ja harmistunut tästä. Tuntuu, että tämä ensikäynti oli vain turha pyrähdys hoitotakuun täyttämiseksi, kun heillä kuitenkin oli tiedossa meidän tutkimukset yksityisellä. Lääkäri sanoi, että aloitetaan letrozoleilla sitten 3kk päästä ja varmisti vielä, että olihan yksityiselläkin pohdittu samaa. Ja totesi lopuksi, että meidän tapauksessa täytyy edetä hoidoissa nopeasti... Eivät varmaan voineet vielä aloittaa hoitoa, koska se vaatii seurantaa ja talossa ruuhka
Täytyy harkita, jos palaisi sinne yksityiselle. Ehtisi tässä 2 letrokiertoa käydä läpi.
Mä olin kyllä todella hämmästynyt ja harmistunut tästä. Tuntuu, että tämä ensikäynti oli vain turha pyrähdys hoitotakuun täyttämiseksi, kun heillä kuitenkin oli tiedossa meidän tutkimukset yksityisellä. Lääkäri sanoi, että aloitetaan letrozoleilla sitten 3kk päästä ja varmisti vielä, että olihan yksityiselläkin pohdittu samaa. Ja totesi lopuksi, että meidän tapauksessa täytyy edetä hoidoissa nopeasti... Eivät varmaan voineet vielä aloittaa hoitoa, koska se vaatii seurantaa ja talossa ruuhka
Täytyy harkita, jos palaisi sinne yksityiselle. Ehtisi tässä 2 letrokiertoa käydä läpi.
@sabs Hienoa, että olette pikkuhiljaa aloittaneet tutkimuksia! Ei tosiaan ole pelkoa, että kovin nopeasti mitään tujuja hoitoja aloitettaisiin, vaikka tutkimuksissa olisikin. Toivottavasti teillä onnistuu pian loppuun asti menevä raskaus!
Ei tosiaan ole pelkoa, että kovin nopeasti mitään tujuja hoitoja aloitettaisiin, vaikka tutkimuksissa olisikin. Toivottavasti teillä onnistuu pian loppuun asti menevä raskaus!Olet joutunut kyllä paljon odottamaan! Huh! Onneksi nyt sitten viimein
Niin justiin. Hyvä kuitenkin et lääkärit on ite samaa mieltä, et nopeasti tulis toimia! Meneekö se sit tammikuulle vai perätä helmikuulle ku pääsette alkuun? Tuossa kohtaa se yksityinenkään ei taida olla kauhean kallis. Me ollaan päätetty odottaa nyt tuo eka käynti polilla ja ollaan pohdittu, et jos joudutaan kovin odottamaan ni käydään yksityisellä@KukkaSosuli @Wintersun
Mä olin kyllä todella hämmästynyt ja harmistunut tästä. Tuntuu, että tämä ensikäynti oli vain turha pyrähdys hoitotakuun täyttämiseksi, kun heillä kuitenkin oli tiedossa meidän tutkimukset yksityisellä. Lääkäri sanoi, että aloitetaan letrozoleilla sitten 3kk päästä ja varmisti vielä, että olihan yksityiselläkin pohdittu samaa. Ja totesi lopuksi, että meidän tapauksessa täytyy edetä hoidoissa nopeasti... Eivät varmaan voineet vielä aloittaa hoitoa, koska se vaatii seurantaa ja talossa ruuhka
Täytyy harkita, jos palaisi sinne yksityiselle. Ehtisi tässä 2 letrokiertoa käydä läpi.
Hei,
Onkohan tässä ketjussa ketään, joka olisi teroluteja käyttänyt tiputteluun tai muuten pieninä annoksina (1 tbl kerran päivässä)? Onko tullut sivuoireita?
Onkohan tässä ketjussa ketään, joka olisi teroluteja käyttänyt tiputteluun tai muuten pieninä annoksina (1 tbl kerran päivässä)? Onko tullut sivuoireita?
Heips!
Voisin itse viimeinkin uskaltautua tällaiselle lapsettomuus-palstalle. Niitä on tullut luettua paljon, mutta jotenkin olen arastellut keskusteluun osallistumista. Nyt kuitenkin alan olla vertaistuen tarpeessa,kuten @sabs mainitsi.
Oma tilanteeni on se, että olemme yrittäneet mieheni kanssa raskautta 1,5 vuotta. Tänä vuonna olen hakeutunut lapsettomuustutkimuksiin julkiselle puolelle ja saanut ristiriitaisia tietoja omasta kropastani eri lääkäreiltä. Näyttää kuitenkin siltä, että minulla on endometrioosi, adenomyoosi sekä hieman pco-tyyppiset munasarjat. Kiertoni ovat luonnostaan hieman pitkähköjä, 38-42 päivää. Olen käyttänyt letrozolia kesäkuusta lähtien 5 mg annoksella (ensimmäinen kierto 2,5 mg annoksella ei toiminut). Se on lyhentänyt kiertoani ja sai aikaan ensimmäisen plussan syyskuun lopussa. Sitä riemua ei kuitenkaan kestänyt kuin 1,5 viikkoa. Nyt palasin takasin letrojen käyttäjäksi ja pääsemme (toivottavasti) tässä kierrossa ensimmäiseen inssiin. En usko siitä olevan mitään hyötyä, mutta haluan ne inssit alta pois jotta pääsisimme ivf-jonoon.
Olen jäänyt pohtimaan, voiko myöhään tapahtuva ovulaatio (siis esim. kp 25 tapahtuva) olla jotenkin huonolaatuisempi kun jos ovulaatio tapahtuisi sitä ennen? Olisi ihana ajatella, että tärppäämättömyys aiheutuisi vain siitä ja tuo kesken mennyt raskaus olisi vain huonoa tuuria. Pelkään kuitenkin, että endo ja adenomyoosi ovat tehneet kohdustani Mordorin veroisen hornankattilan.
Minusta on erikoista, että pelkkä letrojenkin aloitus meni teillä @MonaLisa33 kolmen kuukauden päähän. Meidän sairaalalla niiden aloitus onnistui onneksi jo heti ekalla gynekologikäynnin jälkeen. Meillä ei ole ollut virallista "suunnittelupalaveria", sillä hakeuduin tutkimuksiin epämääräistä kipujen takia. Siitä lapsettomuushoidot lähtivät sitten etenemään. Itsekin kokisin, että haluaisin käyttää letroja jo ennen helmikuuta, koska kolme kuukautta on ainakin itselleni pitkä aika tässä asiassa.
Voisin itse viimeinkin uskaltautua tällaiselle lapsettomuus-palstalle. Niitä on tullut luettua paljon, mutta jotenkin olen arastellut keskusteluun osallistumista. Nyt kuitenkin alan olla vertaistuen tarpeessa,kuten @sabs mainitsi.
Oma tilanteeni on se, että olemme yrittäneet mieheni kanssa raskautta 1,5 vuotta. Tänä vuonna olen hakeutunut lapsettomuustutkimuksiin julkiselle puolelle ja saanut ristiriitaisia tietoja omasta kropastani eri lääkäreiltä. Näyttää kuitenkin siltä, että minulla on endometrioosi, adenomyoosi sekä hieman pco-tyyppiset munasarjat. Kiertoni ovat luonnostaan hieman pitkähköjä, 38-42 päivää. Olen käyttänyt letrozolia kesäkuusta lähtien 5 mg annoksella (ensimmäinen kierto 2,5 mg annoksella ei toiminut). Se on lyhentänyt kiertoani ja sai aikaan ensimmäisen plussan syyskuun lopussa. Sitä riemua ei kuitenkaan kestänyt kuin 1,5 viikkoa. Nyt palasin takasin letrojen käyttäjäksi ja pääsemme (toivottavasti) tässä kierrossa ensimmäiseen inssiin. En usko siitä olevan mitään hyötyä, mutta haluan ne inssit alta pois jotta pääsisimme ivf-jonoon.
Olen jäänyt pohtimaan, voiko myöhään tapahtuva ovulaatio (siis esim. kp 25 tapahtuva) olla jotenkin huonolaatuisempi kun jos ovulaatio tapahtuisi sitä ennen? Olisi ihana ajatella, että tärppäämättömyys aiheutuisi vain siitä ja tuo kesken mennyt raskaus olisi vain huonoa tuuria. Pelkään kuitenkin, että endo ja adenomyoosi ovat tehneet kohdustani Mordorin veroisen hornankattilan.
Minusta on erikoista, että pelkkä letrojenkin aloitus meni teillä @MonaLisa33 kolmen kuukauden päähän. Meidän sairaalalla niiden aloitus onnistui onneksi jo heti ekalla gynekologikäynnin jälkeen. Meillä ei ole ollut virallista "suunnittelupalaveria", sillä hakeuduin tutkimuksiin epämääräistä kipujen takia. Siitä lapsettomuushoidot lähtivät sitten etenemään. Itsekin kokisin, että haluaisin käyttää letroja jo ennen helmikuuta, koska kolme kuukautta on ainakin itselleni pitkä aika tässä asiassa.
@-Susanna hei! En osaa sanoa tuosta onko munasolu huonompi myöhässä tapahtuvassa ovulaatiossa, mutta ajattelin vastata oman kokemukseni.
Eli siis itselläni on ollut, ehkä, ovulaatio häiriötä joten normaalisti kierrot olleet epäsäännöllisiä ja pitkiä. Sanon ehkä, koska itse sain hoidoissa vähän erilaisia syitä. Tai siis ensin monta lääkäriä sanoivat et molemmissa ei mitään syytä lapsettomuuteen ja sit sanottiin et on ovulaatiohäiriö, mutta ivf- suunnittelu käynnillä sanottiin et siitä ei oo varmuutta... Joten tiedä sitä...
Mutta siis pointtini oli se, että itse ovuloin kp35 tienoilla ja sain elämäni ensimmäisen plussan. Tämä oli siis luonnollinen kierto ilman lääkkeitä. Eli ei se raskaus ole mahdotonta myöhäisellä ovulaatiollakaan! Uskon et teillä oli vain huono tuuri ja toivon plussaa pian teille!
Eli siis itselläni on ollut, ehkä, ovulaatio häiriötä joten normaalisti kierrot olleet epäsäännöllisiä ja pitkiä. Sanon ehkä, koska itse sain hoidoissa vähän erilaisia syitä. Tai siis ensin monta lääkäriä sanoivat et molemmissa ei mitään syytä lapsettomuuteen ja sit sanottiin et on ovulaatiohäiriö, mutta ivf- suunnittelu käynnillä sanottiin et siitä ei oo varmuutta... Joten tiedä sitä...
Mutta siis pointtini oli se, että itse ovuloin kp35 tienoilla ja sain elämäni ensimmäisen plussan. Tämä oli siis luonnollinen kierto ilman lääkkeitä. Eli ei se raskaus ole mahdotonta myöhäisellä ovulaatiollakaan! Uskon et teillä oli vain huono tuuri ja toivon plussaa pian teille!
@-Susanna
Voi harmi, sun kohdalle on ikävästi sattunut tollanen trio Mutta toivon mukaan kuitenkin vaan pieni hidaste Mä oon lueskellut tosta myöhäisestä ovulaatiosta, et kohdun limakalvo ei välttämättä oo enää niin vastaanottavainen, mut toisaalta paljon niitäkin tarinoita on että on tärpännyt vaikka kuinka myöhäisestäkin. Onko sulla pahoja kipuja liittyen tohon endoon? Mulla kans aikamoisia menkkakipuja ja joskus arveltu että voisko olla, mut ei oo ultrissa yms mitään näkyny.
Mä mietin kanssa että voisko saada pco-tyyppisyyden takia jotain kokeiluun jo ennen ekaa käyntiä polilla, saa nähdä. Pitäs soittaa gyneltä lähetettä tässä loppuvuodesta niin saa nähdä mitä se sanoo. Eilen kävin ottamassa vielä progesteroniarvon, veikkaan et tästä tuli ovuloimaton kierto kun ovistestit ja kroppa käyttäyty oudosti, saapi nähdä!
Voi harmi, sun kohdalle on ikävästi sattunut tollanen trio
Mutta toivon mukaan kuitenkin vaan pieni hidaste Mä oon lueskellut tosta myöhäisestä ovulaatiosta, et kohdun limakalvo ei välttämättä oo enää niin vastaanottavainen, mut toisaalta paljon niitäkin tarinoita on että on tärpännyt vaikka kuinka myöhäisestäkin. Onko sulla pahoja kipuja liittyen tohon endoon? Mulla kans aikamoisia menkkakipuja ja joskus arveltu että voisko olla, mut ei oo ultrissa yms mitään näkyny.Mä mietin kanssa että voisko saada pco-tyyppisyyden takia jotain kokeiluun jo ennen ekaa käyntiä polilla, saa nähdä. Pitäs soittaa gyneltä lähetettä tässä loppuvuodesta niin saa nähdä mitä se sanoo. Eilen kävin ottamassa vielä progesteroniarvon, veikkaan et tästä tuli ovuloimaton kierto kun ovistestit ja kroppa käyttäyty oudosti, saapi nähdä!
@sabs
Mulla on ollut jo teinistä lähtien kivuliaat kuukautiset. Kivut on aina voimakkaimmillaan kiertopäivänä 1-2 ja noiden päivien aikana Buranaa kuluu n. 2600-3600mg. Olen niin tottunut lääkkeiden napsimiseen ja kipuihin kuukautisten aikaan, että en tiedä onko se koko naisväestöön verrattuna kunnon kipua vai ei. Mulla kivut liittyy etenkin siihen kohdun supisteluun ja tunnen sen kivun aaltomaisuutena. Jos en ehdi ottamaan lääkettä ajoissa (esim. kivut alkaa yöllä), niin silloin mun olo on todella tuskainen ja olen saanut monta kertaa viettää aamuyön tunteja lattialla sikiöasennossa tuskaillen, odottaessani lääkkeiden vaikutusta. Noiden kipujen lisäksi mulla on myös virtsaamiskipuja, jotka paheni tänä vuonna ja etenkin niiden takia aloin itse epäillä endoa. Onko sulla ollut muitakin endon oireita kun kuukautiskivut?
Se mun adenomyoosi kai liittyy just siihen, että se pahentaa sitä krampin aiheuttamaa kipua. Tai näin ainakin ymmärsin gynekologilta. Endoa ei ole ultrissa nähty, mutta edellinen sisätutkimus oli niin kivulias (tosin lääkäri tarkoituksella paineli kunnolla eri alueita, kun yritti selvittää sitä endon mahdollisuutta), että siitä sain sen diagnoosiksi.
Mulla toi letrosoli on auttanut tosi paljon kierron säännöllistämiseen. Sen vaikutus tarkastettiin ultrilla vain kaksi kertaa. Yksikin kerta kai riittäisi, mutta mulla se eka letrokierto ei toiminut liian pienen annostuksen takia ja siksi jouduin seuraavassakin kierrossa ultraukseen. Voi kun näitä olisi voinut käyttää jo vuosi sitten kun kierto huiteli 42 päivässä.
Mulla on ollut jo teinistä lähtien kivuliaat kuukautiset. Kivut on aina voimakkaimmillaan kiertopäivänä 1-2 ja noiden päivien aikana Buranaa kuluu n. 2600-3600mg. Olen niin tottunut lääkkeiden napsimiseen ja kipuihin kuukautisten aikaan, että en tiedä onko se koko naisväestöön verrattuna kunnon kipua vai ei. Mulla kivut liittyy etenkin siihen kohdun supisteluun ja tunnen sen kivun aaltomaisuutena. Jos en ehdi ottamaan lääkettä ajoissa (esim. kivut alkaa yöllä), niin silloin mun olo on todella tuskainen ja olen saanut monta kertaa viettää aamuyön tunteja lattialla sikiöasennossa tuskaillen, odottaessani lääkkeiden vaikutusta. Noiden kipujen lisäksi mulla on myös virtsaamiskipuja, jotka paheni tänä vuonna ja etenkin niiden takia aloin itse epäillä endoa. Onko sulla ollut muitakin endon oireita kun kuukautiskivut?
Se mun adenomyoosi kai liittyy just siihen, että se pahentaa sitä krampin aiheuttamaa kipua. Tai näin ainakin ymmärsin gynekologilta. Endoa ei ole ultrissa nähty, mutta edellinen sisätutkimus oli niin kivulias (tosin lääkäri tarkoituksella paineli kunnolla eri alueita, kun yritti selvittää sitä endon mahdollisuutta), että siitä sain sen diagnoosiksi.
Mulla toi letrosoli on auttanut tosi paljon kierron säännöllistämiseen. Sen vaikutus tarkastettiin ultrilla vain kaksi kertaa. Yksikin kerta kai riittäisi, mutta mulla se eka letrokierto ei toiminut liian pienen annostuksen takia ja siksi jouduin seuraavassakin kierrossa ultraukseen. Voi kun näitä olisi voinut käyttää jo vuosi sitten kun kierto huiteli 42 päivässä.
Kiitos tsempeistä!@-Susanna hei! En osaa sanoa tuosta onko munasolu huonompi myöhässä tapahtuvassa ovulaatiossa, mutta ajattelin vastata oman kokemukseni.
Eli siis itselläni on ollut, ehkä, ovulaatio häiriötä joten normaalisti kierrot olleet epäsäännöllisiä ja pitkiä. Sanon ehkä, koska itse sain hoidoissa vähän erilaisia syitä. Tai siis ensin monta lääkäriä sanoivat et molemmissa ei mitään syytä lapsettomuuteen ja sit sanottiin et on ovulaatiohäiriö, mutta ivf- suunnittelu käynnillä sanottiin et siitä ei oo varmuutta... Joten tiedä sitä...
Mutta siis pointtini oli se, että itse ovuloin kp35 tienoilla ja sain elämäni ensimmäisen plussan. Tämä oli siis luonnollinen kierto ilman lääkkeitä. Eli ei se raskaus ole mahdotonta myöhäisellä ovulaatiollakaan! Uskon et teillä oli vain huono tuuri ja toivon plussaa pian teille!
Tässä touhussa meinaa joskus usko loppua ja sitä jotenkin haluaisi vain selityksen sille, miksi ei tärppää. Ollaan siis tällä hetkellä selittämättömästi lapsettomia, vaikka mulla on nuo endon ja adenomyoosin "tyyppiviat"
Mutta jännä huomata, että moni nainen saa erilaisia diagnooseja eri lääkäreiden vastaanotoilla. Olisi aivan unelma, jos julkisella puolella sattuisi sama lääkäri ottamaan vastaan useamman kerran putkeen. Nyt kun lääkäri vaihtuu joka kerta niin samalla vaihtuu diagnoosi.
Käsittääkseni myöhäinen ovulaatio ei ole itsessään ongelma, ainoastaan silloin jos luteaalivaihe jää lyhyeksi. Pitkässä kierrossahan näin ei välttämättä ole, sillä luteaalivaihe kestää silti yli 10 päivää.
Minulla on PCO:n vuoksi pitkät luomukierrot, ja tulinkin syyskussa n. 60 päivän kierrosta raskaaksi (meni kesken 5 päivää plussaamisesta eli varhainen keskenmeno). Tuon plussakierron ovulaation kp:stä ei kylläkään ole mitään tietoa: jos luomuna olen testannut ovista, olen saanut positiivisia tuloksia yli viisi päivää (jonka jälkeen lopetin testaamisen).
Yritystä meillä takana about 1,5v ja lapsettomuushoidoissa ollaan tuon PCO:n takia, muuta vikaa ei tutkitusti ole.
Minulla on PCO:n vuoksi pitkät luomukierrot, ja tulinkin syyskussa n. 60 päivän kierrosta raskaaksi (meni kesken 5 päivää plussaamisesta eli varhainen keskenmeno). Tuon plussakierron ovulaation kp:stä ei kylläkään ole mitään tietoa: jos luomuna olen testannut ovista, olen saanut positiivisia tuloksia yli viisi päivää (jonka jälkeen lopetin testaamisen).
Yritystä meillä takana about 1,5v ja lapsettomuushoidoissa ollaan tuon PCO:n takia, muuta vikaa ei tutkitusti ole.
vierailija
@-Susanna Joo, sama täällä, teinistä asti ollut kipuja. Ja nimenomaan pakko ottaa heti lääkettä kun tajuaa että menkat alko, muuten saa tuntea nahoissaan.. Juurikin tuollaista aaltoilevaa on kipu. Mä pärjään ehkä suunnilleen sillä 1800-2000 annoksella ekan päivän niin oon ajatellut että olis normaalin rajoissa. Tiputteluista oon alkanut kärsiä myös ja kohdun takaosaa aristaa juurikin kovakourainen sisätutkimus tai yhdyntä tietyissä asennoissa, mut tiiä tästä nyt sitten.. Ehkä täytyy mainita sit kun päästään sinne polille...
Ehkä tässä voi lohduttautua sillä että apuja on toivottavasti tulossa! Mä en oo enää hetkeen jaksanut edes uskoa et joskus ne kaks viivaa vielä testissä näkis oikeesti, mut ehkä se taas tästä
Ehkä tässä voi lohduttautua sillä että apuja on toivottavasti tulossa! Mä en oo enää hetkeen jaksanut edes uskoa et joskus ne kaks viivaa vielä testissä näkis oikeesti, mut ehkä se taas tästä
@Hedvig Näköjään unohdin vastata
On kyllä maailman ihanin tyty, huumorintajuinen ja topakka ja energiaa on kuin pienessä kylässä Ikää 1v4kk. Lempilukeminen on jo pari kk ollut Tiede-lehti
Täällä melko laiskasti piinaillaan, dpo3. Tai siis ei kyllä uskoa oo tärppiin yhtään, mutta aina se jännitys tuppaa päivien edetessä nousemaan.
Tosi keljua kyllä tuo hoitojen odottaminen, plaah. ”Onneksi” ei kelvata enää julkiselle niin ei tarvi jonotella kun yksityisellä ollaan
On kyllä maailman ihanin tyty, huumorintajuinen ja topakka ja energiaa on kuin pienessä kylässä
Ikää 1v4kk. Lempilukeminen on jo pari kk ollut Tiede-lehti Täällä melko laiskasti piinaillaan, dpo3. Tai siis ei kyllä uskoa oo tärppiin yhtään, mutta aina se jännitys tuppaa päivien edetessä nousemaan.
Tosi keljua kyllä tuo hoitojen odottaminen, plaah. ”Onneksi” ei kelvata enää julkiselle niin ei tarvi jonotella kun yksityisellä ollaan
Moikka!
Kävin täällä pitkästä aikaa lukemassa teidän kuulumisia. Ajattelin tulla kertomaan miten meidän matka yrityksen aloituksesta tähän päivään meni
Me aloitettiin yrittäminen tammikuussa 2017. Aika pian kävi selväksi, että min kierroissa on jotain häikkää, kun ensimmäisiä kuukautisia sai odottaa 100 päivää. Kävin yksityisellä gynellä, jonka mukaan pco tyyppiset munasarjat, mutta koska tässä vaiheessa yritystä alle puolivuotta, niin jäätiin odottamaan. Marraskuussa 2017 lääkäri teki lähetteen naistentaudeille, jossa todettiin pcos.
Helmikuussa 2018 aloitettiin ovulaatio induktiot Letrozolilla + Terolut lyhentämään kiertoa. Lääkeellä oli hyvä vaste heti, mutta kauan odotettu plussa tuli neljännestä kierrosta (välissä taukokierrot) lokakuussa 2018. Raskaus sujui hyvin ja esikoispoikamme syntyi heinäkuussa 2019.
Yritystä tuli siis reilu 1,5 vuotta. Yritysaikamme on tietysti suhteessa lyhyt, mutta sen aikana oli paljon epätoivoisia hetkiä, syyllisyyttä, itkua ja surua. Mutta haluan sanoa teille, että älkää luovuttako! Aina on toivoa! Tukeutukaa kumppaniinne ja tehkää yhdessä matkaa, se helpottaa kun on joku jonka kanssa sitä jakaa. Tsemppiä ja kaikke hyvää teille toivotan! Ja paljon paljon plussatuulia!
Kävin täällä pitkästä aikaa lukemassa teidän kuulumisia. Ajattelin tulla kertomaan miten meidän matka yrityksen aloituksesta tähän päivään meni
Me aloitettiin yrittäminen tammikuussa 2017. Aika pian kävi selväksi, että min kierroissa on jotain häikkää, kun ensimmäisiä kuukautisia sai odottaa 100 päivää. Kävin yksityisellä gynellä, jonka mukaan pco tyyppiset munasarjat, mutta koska tässä vaiheessa yritystä alle puolivuotta, niin jäätiin odottamaan. Marraskuussa 2017 lääkäri teki lähetteen naistentaudeille, jossa todettiin pcos.
Helmikuussa 2018 aloitettiin ovulaatio induktiot Letrozolilla + Terolut lyhentämään kiertoa. Lääkeellä oli hyvä vaste heti, mutta kauan odotettu plussa tuli neljännestä kierrosta (välissä taukokierrot) lokakuussa 2018. Raskaus sujui hyvin ja esikoispoikamme syntyi heinäkuussa 2019.
Yritystä tuli siis reilu 1,5 vuotta. Yritysaikamme on tietysti suhteessa lyhyt, mutta sen aikana oli paljon epätoivoisia hetkiä, syyllisyyttä, itkua ja surua. Mutta haluan sanoa teille, että älkää luovuttako! Aina on toivoa! Tukeutukaa kumppaniinne ja tehkää yhdessä matkaa, se helpottaa kun on joku jonka kanssa sitä jakaa. Tsemppiä ja kaikke hyvää teille toivotan! Ja paljon paljon plussatuulia!
Hei!
En tiedä, lukeeko/seuraako tätä ketjua enää monikaan, mutta otan riskin ja kysäisen kuitenkin, että miten te voitte tämän odotuksen odotuksen kanssa? Tai siis miten te jaksatte psyykkisesti tämän kaiken?
Oma tilanteeni on se, että keväällä tulee täyteen 2 vuotta yrittämistä ja lapsettomuushoidot on alussa. Olen käyttänyt letroja viime toukokuusta lähtien ja inseminaatiot ovat vasta edessäpäin, vaikka niitä olisi pitänyt alkaa kokeilla jo syksyllä. Nyt näyttäisi siltä, että letrot eivät enää tehoa minuun ja sain (viimein) tänään kuukautiset kierron ollessa 54 päivää, letrojenkin kanssa. Saimme raskauden alulle syyskuussa, mutta se loppui jo 6. viikolla, eli lasketaan ymmärtääkseni kemialliseksi. Se helpotus ja ilo, mitä koin niiden 1,5 viikon aikana kun luulin olevani raskaana, oli todella iso. Vuodon alkaessa tatti otsassa otti ison kasvupyrähdyksen ja koin maailman olevan hirveän epäreilu, vaikka toki ymmärrän miten yleisiä keskenmenot ovat. Jotenkin toivoin, että koska olen jo valmiiksi epäluuloinen raskautumisen suhteen, niin universumi/mikälie ei "rankaisisi" minua keskenmenolla. Tämä on todella kummallinen ajattelutapa, myönnän sen täysin.
Pelkäsin jo ennen yrittämistä, että en saisi lasta ja joutuisin lapsettomuushoitoihin. Kuitenkin nyt, kun tämä asia realisoitui, olen yllättynyt siitä, miten rankasti koen tämän kaiken. Suhteeni omaan kroppaan on muodostunut yhtä ankeaksi kuin teini-ikäisenä. On vaikea antaa omalle kropalle "anteeksi" sitä, että se pettää minut tässä asiassa. Lisäksi alan olla turhautunut, kun joka kierrossa kropastani selviää jotain uutta, milloin ovuloimattomuutta, milloin endoa sekä adenomyoosia tai pco-tyyppisiä munasarjoja. Tyyppivikoja selviää koko ajan lisää.
Olen myös huomannut alkaneeni eristäytyä omista kaveripiireistäni. Tai siis olen edelleen kiinnostunut muiden elämistä ja kuulumisista, mutta en enää halua jakaa omia ajatuksiani ja elämääni. Yritän toki kertoa yleispäteviä kuulumisia, mutta lapsettomuus-teemaan en kajoa ystävieni kanssa. Käsittelen pelkojani sekä surua lapsettomuudesta/lapsettomuushoitoihin joutumisesta niin paljon omassa päässäni, että minulla ei ole ehkä enää voimia jakaa niitä kavereilleni, joiden kanssa asioita pitäisi analysoida vielä lisää. Tässä asiassa joutuu jakamaan jo niin paljon intiimejä asioita lääkäreille ja hoitajille, sekä pahimmillaan työpaikallakin poissaolojen ansiosta, että en halua kutsua enää lisää ihmisiä tähän "projektiin". Ehkä joskus myöhemmin elämässä olen siihen valmis, mutta juuri nyt tämän asian piilottaminen läheisiltä tuntuu parhaimmalta ratkaisulta, vaikka se on hyvin erikoista huomioiden miten avoin olen ennen ollut elämästäni.
Viestini alkaa nyt varmaan rönsyillä liikaa, mutta tosissaan kaipailisin ehkä eniten vertaistukea tähän lapsettomuushoitojen tai pitkän odotuksen odotuksen henkiseen puoleen.
Miten Sinä jaksat ja mikä auttaa sinua käsittelemään tunteita tässä asiassa?
Kiitos jos joku ehtii/haluaa vastata!
En tiedä, lukeeko/seuraako tätä ketjua enää monikaan, mutta otan riskin ja kysäisen kuitenkin, että miten te voitte tämän odotuksen odotuksen kanssa? Tai siis miten te jaksatte psyykkisesti tämän kaiken?
Oma tilanteeni on se, että keväällä tulee täyteen 2 vuotta yrittämistä ja lapsettomuushoidot on alussa. Olen käyttänyt letroja viime toukokuusta lähtien ja inseminaatiot ovat vasta edessäpäin, vaikka niitä olisi pitänyt alkaa kokeilla jo syksyllä. Nyt näyttäisi siltä, että letrot eivät enää tehoa minuun ja sain (viimein) tänään kuukautiset kierron ollessa 54 päivää, letrojenkin kanssa. Saimme raskauden alulle syyskuussa, mutta se loppui jo 6. viikolla, eli lasketaan ymmärtääkseni kemialliseksi. Se helpotus ja ilo, mitä koin niiden 1,5 viikon aikana kun luulin olevani raskaana, oli todella iso. Vuodon alkaessa tatti otsassa otti ison kasvupyrähdyksen ja koin maailman olevan hirveän epäreilu, vaikka toki ymmärrän miten yleisiä keskenmenot ovat. Jotenkin toivoin, että koska olen jo valmiiksi epäluuloinen raskautumisen suhteen, niin universumi/mikälie ei "rankaisisi" minua keskenmenolla. Tämä on todella kummallinen ajattelutapa, myönnän sen täysin.
Pelkäsin jo ennen yrittämistä, että en saisi lasta ja joutuisin lapsettomuushoitoihin. Kuitenkin nyt, kun tämä asia realisoitui, olen yllättynyt siitä, miten rankasti koen tämän kaiken. Suhteeni omaan kroppaan on muodostunut yhtä ankeaksi kuin teini-ikäisenä. On vaikea antaa omalle kropalle "anteeksi" sitä, että se pettää minut tässä asiassa. Lisäksi alan olla turhautunut, kun joka kierrossa kropastani selviää jotain uutta, milloin ovuloimattomuutta, milloin endoa sekä adenomyoosia tai pco-tyyppisiä munasarjoja. Tyyppivikoja selviää koko ajan lisää.
Olen myös huomannut alkaneeni eristäytyä omista kaveripiireistäni. Tai siis olen edelleen kiinnostunut muiden elämistä ja kuulumisista, mutta en enää halua jakaa omia ajatuksiani ja elämääni. Yritän toki kertoa yleispäteviä kuulumisia, mutta lapsettomuus-teemaan en kajoa ystävieni kanssa. Käsittelen pelkojani sekä surua lapsettomuudesta/lapsettomuushoitoihin joutumisesta niin paljon omassa päässäni, että minulla ei ole ehkä enää voimia jakaa niitä kavereilleni, joiden kanssa asioita pitäisi analysoida vielä lisää. Tässä asiassa joutuu jakamaan jo niin paljon intiimejä asioita lääkäreille ja hoitajille, sekä pahimmillaan työpaikallakin poissaolojen ansiosta, että en halua kutsua enää lisää ihmisiä tähän "projektiin". Ehkä joskus myöhemmin elämässä olen siihen valmis, mutta juuri nyt tämän asian piilottaminen läheisiltä tuntuu parhaimmalta ratkaisulta, vaikka se on hyvin erikoista huomioiden miten avoin olen ennen ollut elämästäni.
Viestini alkaa nyt varmaan rönsyillä liikaa, mutta tosissaan kaipailisin ehkä eniten vertaistukea tähän lapsettomuushoitojen tai pitkän odotuksen odotuksen henkiseen puoleen.
Miten Sinä jaksat ja mikä auttaa sinua käsittelemään tunteita tässä asiassa?
Kiitos jos joku ehtii/haluaa vastata!
Meillä yritystä takana reilu 1,5v. Mulla on ollut pco tutkalla jo lapsesta, kun on suvun naisilla ollut raskautumis-ongelmia, itse sain tuomion 10v sitten. Olin silti naiivi, ja uskoin että 34-vuotiaana onnistuisin nopsaan, kun olen elänyt terveellisesti ja käyttänyt ehkäisynä vain kuparikierukkaa. Voivoi...
Nyt olen 36v ja kohta tulee vuosi lapsettomuushoidoissakin jo täyteen. Tänä aikana ainoa, 5 raskausviikolla keskenmenoon päättynyt raskaus sai alkunsa hoitotauolla. Minullakaan ei kroppa enää reagoinut letrozoliin nyt joulukuussa. Päädyttiin siihen, että karistan muutaman liikakilon, ja palataan asiaan maaliskuussa. En haluaisi tämän järeämpiin hoitoihin, koska vain 20% onnistuu ja nämä kevyetkin hoidot vievät mehut.
Olen ollut viime aikoina todella katkera lapsettomuudesta. Meillä olisi puitteet kunnossa lasta varten, voisimme tarjota hyvän elämän lapselle. On tietoa ja kokemusta lasten kasvatuksesta (kummilasten ja sukulaislasten hoidosta), on säästöjä ja vakaa taloudellinen tilanne, on asunto joka ostettiin lasta ajatellen, on vakaa ja pitkäkestoinen parisuhde, jossa on parit koiratkin yhdessä hoidettu ja osa vanhuuden hautaan saakka. Millään näistä asioista ei nyt kuitenkaan ole merkitystä. Olen lisäksi ruvennut ajattelemaan olevani liian vanha äitiyteen. Munasoluni ovat varmaan skeidaa ja kaikki vuosien työn takana saavutettavat raskaudet menevät kuitenkin kesken.
Tuntuu, että lapsettomuus on rangaistus tai toisaalta sattuman julmaa ivaa. Vuosi 2019 oli elämäni rankimpia: ystäville tapahtui kauheita, läheisiä sairastui ja kuoli (ja ikävä kyllä kuolemasta aiheutuu aina myös hirveä määrä byrokratiaa), oma terveys rakoili ja töissä oli melko p*skaa. Ja sitten vielä nämä hoidot ja keskenmeno. Olen katkera elämälle vaikka olen normaalisti positiivinen persoona. En vaan ymmärrä miksi tämä kaikki päällekäin.
Hoitotauko on tullut todellakin tarpeeseen. En oikein tiedä, mitä enää haluan. Haluaisin päästä katkeruudesta, ja saada elämäni takaisin, siis sen johon ei kuulu oman kropan kyttääminen ja ovulaatiotikut ja ultraukset ja kaikenlaiset pillerit. Toisaalta haluan sen oman lapsen niin paljon että voisin räjähtää. Mitään takeita ei kuitenkaan ole, että sitä koskaan tulee.
Nyt olen 36v ja kohta tulee vuosi lapsettomuushoidoissakin jo täyteen. Tänä aikana ainoa, 5 raskausviikolla keskenmenoon päättynyt raskaus sai alkunsa hoitotauolla. Minullakaan ei kroppa enää reagoinut letrozoliin nyt joulukuussa. Päädyttiin siihen, että karistan muutaman liikakilon, ja palataan asiaan maaliskuussa. En haluaisi tämän järeämpiin hoitoihin, koska vain 20% onnistuu ja nämä kevyetkin hoidot vievät mehut.
Olen ollut viime aikoina todella katkera lapsettomuudesta. Meillä olisi puitteet kunnossa lasta varten, voisimme tarjota hyvän elämän lapselle. On tietoa ja kokemusta lasten kasvatuksesta (kummilasten ja sukulaislasten hoidosta), on säästöjä ja vakaa taloudellinen tilanne, on asunto joka ostettiin lasta ajatellen, on vakaa ja pitkäkestoinen parisuhde, jossa on parit koiratkin yhdessä hoidettu ja osa vanhuuden hautaan saakka. Millään näistä asioista ei nyt kuitenkaan ole merkitystä. Olen lisäksi ruvennut ajattelemaan olevani liian vanha äitiyteen. Munasoluni ovat varmaan skeidaa ja kaikki vuosien työn takana saavutettavat raskaudet menevät kuitenkin kesken.
Tuntuu, että lapsettomuus on rangaistus tai toisaalta sattuman julmaa ivaa. Vuosi 2019 oli elämäni rankimpia: ystäville tapahtui kauheita, läheisiä sairastui ja kuoli (ja ikävä kyllä kuolemasta aiheutuu aina myös hirveä määrä byrokratiaa), oma terveys rakoili ja töissä oli melko p*skaa. Ja sitten vielä nämä hoidot ja keskenmeno. Olen katkera elämälle vaikka olen normaalisti positiivinen persoona. En vaan ymmärrä miksi tämä kaikki päällekäin.
Hoitotauko on tullut todellakin tarpeeseen. En oikein tiedä, mitä enää haluan. Haluaisin päästä katkeruudesta, ja saada elämäni takaisin, siis sen johon ei kuulu oman kropan kyttääminen ja ovulaatiotikut ja ultraukset ja kaikenlaiset pillerit. Toisaalta haluan sen oman lapsen niin paljon että voisin räjähtää. Mitään takeita ei kuitenkaan ole, että sitä koskaan tulee.
Jos jollakulla on vinkkejä näiden tunteiden selättämiseen, niin otetaan kiitollisena vastaan! Koen nyt vähän syyllisyyttä synkästä tekstistä, kun täällä on kuitenkin muut samassa tai vielä pidempään jatkuneessa tilanteessa. Mutta uskon että tekee hyvää vähän tuulettaa ajatuksia, niin pääsee taas eteenpäin.
Ehkä teidän kannattaisi hakea vertaistukea Simpukasta? Itse yritin neljättä lasta viisi vuotta, kunnes päädyttiin luovutettuihin munasoluihin. Nyt 46-vuotias ja rv 23+2. Tätä edelsi kolme keskenmenoa. Itsellä auttoi jaksamaan omat luomulapset, joten olin sikäli onnekkaassa asemassa. Yrityksen kanssa olin koko lailla yksin, mieheltä en kokenut saavani tukea ja seksielämä meni ankeaksi.
Näiltä vertaispalstoilta sain riittävästi tukea ja tutustuin myös muutamaan Simpukan jäseneen.
Suosittelen harkitsemaan luovutettuja soluja, jos omilla ei onnistu!! Niillä onnistumisprosentti on parempi, jopa 50 %.
Näiltä vertaispalstoilta sain riittävästi tukea ja tutustuin myös muutamaan Simpukan jäseneen.
Suosittelen harkitsemaan luovutettuja soluja, jos omilla ei onnistu!! Niillä onnistumisprosentti on parempi, jopa 50 %.
@Disco Volante, lapsettomuus on henkisesti todella raskas asia joten kaikenlaiset tunteet ovat kyllä normaaleja ja "sallittuja". Varmasti vertaistuki on tässä asiassa se, josta voi apua parhaiten saada. Hoidoissa käyminen ja aina uudelleen pettyminen on myös todella kuluttavaa, eikä hoitojen jatkaminen ole järkevää jos oma jaksaminen ei siihen riitä.
Meillä on ollut hieman samantyyppinen tilanne hoitojen suhteen kuin sinulla, PCOS ja nimenomaan sen aiheuttama ovuloimattomuus ongelmana ja clomeilla/letroilla huono vaste (1 kerran onnistui raskaus näillä). Kuitenkin 2 raskautta on saanut alkunsa pistettävillä lääkkeillä (menopur/pergoveris), joiden avulla on saatu follikkelit kasvamaan ja ovulaatio tapahtumaan. IVF:ään ei siis ole toistaiseksi tarvinnut lähteä. Jälkimmäisessä näistä olin 39v. Raskaus päätyi kuitenkin myöhäiseen keskenmenoon viikolla 20+2 joten nyt 40-vuotiaana olen taas sen edessä että hoitorumba jälleen edessä. Ikä luo oman haasteensa ja laskee todennäköisyyksiä mutta mikään mahdottomuus tai edes harvinaisuus onnistunut raskaus ei ole tässäkään iässä.
Toivottavasti löydät pian keinon omien ajatusten selvittämiseen!
Meillä on ollut hieman samantyyppinen tilanne hoitojen suhteen kuin sinulla, PCOS ja nimenomaan sen aiheuttama ovuloimattomuus ongelmana ja clomeilla/letroilla huono vaste (1 kerran onnistui raskaus näillä). Kuitenkin 2 raskautta on saanut alkunsa pistettävillä lääkkeillä (menopur/pergoveris), joiden avulla on saatu follikkelit kasvamaan ja ovulaatio tapahtumaan. IVF:ään ei siis ole toistaiseksi tarvinnut lähteä. Jälkimmäisessä näistä olin 39v. Raskaus päätyi kuitenkin myöhäiseen keskenmenoon viikolla 20+2 joten nyt 40-vuotiaana olen taas sen edessä että hoitorumba jälleen edessä. Ikä luo oman haasteensa ja laskee todennäköisyyksiä mutta mikään mahdottomuus tai edes harvinaisuus onnistunut raskaus ei ole tässäkään iässä.
Toivottavasti löydät pian keinon omien ajatusten selvittämiseen!
Kiitos kommenteista, paljon ajateltavaa.
@-Susanna Oletko sinä harkinnut tuota Simpukkaa? Olen myös ymmärtänyt että on jotain lapsettomuusterapiaa, mutta en tiedä siitä tarkemmin. Olisiko helpompaa purkaa sydäntä jollekin vieraalle, kuin omalle lähipiirille?
@-Susanna Oletko sinä harkinnut tuota Simpukkaa? Olen myös ymmärtänyt että on jotain lapsettomuusterapiaa, mutta en tiedä siitä tarkemmin. Olisiko helpompaa purkaa sydäntä jollekin vieraalle, kuin omalle lähipiirille?