Kauanko vuotoa ja kipuja keskenmenon jälkeen?

Siitä tulee nyt 9 päivää kun minulla todettiin keskenmeno, raskausviikkoja 7 kasassa. Olin tuolloin todella kipeä ja kävin tutkimuksissa jossa todettiin kohdun jo tyhjentyneen lähes kokonaan (en tarvinnut siis lääkitystä tai kaavintaa). Se vuosi sitten aika rutkasti pari ensimmäistä päivää (verta, hyytymiä..) ja sen jälkeen vähemmän. Kipuja on ollut koko tämän ajan, nyt ollaan yksi päivä oltu ilman sellaisia kovempia.

Nyt sitten kuitenkin yön aikana vuoto onkin ollut hieman runsaampaa taas ja jälleen löytyi samanlainen hyytymä kuin alussa. Kipuja ei juuri tunnu, ajoittain menkkatyylistä.

Ohjeeksi sain käydä verikokeessa (HCG pitoisuus) neljän viikon päästä tapahtuneesta, eli siihen olisi siis noin 2,5 viikkoa. Jos tuolloin arvot ok, en tarvitse muuta.

Kuinka kauan keskenmenon kokeneilla on vuoto ja kivut kestäneet? Huolestuisitko siitä, että vuoto jo vähentynyt pikkuhousunsuojatasolle kunnes yhtäkkiä löytyykin taas hyytymää ja vuoto vaatii siteen?

Tässähän tietysti saa päähänsä kaikki kohtutulehduksen mahdollisuudet :( tosin kuumetta eikä pahenevia kipuja ole, mutta kaikenlaista sitä pyörittelee päässä.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on takana kolme keskenmenoa, ja joka kerta vuoto on kestänyt reilun viikon. Mielestäni on ihan normaalia, että vuoto välillä vähenee ja sitten taas runsastuu. Liittyy ehkä siihen, että kohtu supistelee ja ikään kuin "sylkäisee" sitä verta välillä runsaammin pihalle. Ne menkkatyyliset jomotukset on supistuksia.

Ehkä sinun tilanteessa menisin herkästi lääkärille, varsinkin jos kivut yltyy tai nousee kuumetta. Voihan olla, että sinne kohtuun on vielä jäänyt sitä raskausmateriaalia, joka ei ilman avustamista tule pois.
 
Theodore Itse sain keskenmenon tasan viikko (rv 6+3) sitten. Viimeisin tarkistus tehtiin maanantaina, jolloin todettiin, että kohtu on tyhjentynyt aikalailla normaalisti. Kohdun suulla nähtiin vielä jotain ja seuraavana iltana sieltä sitten tulikin sikiöpussi ulos. Mulla on ollut vuoto suhteellisen vähäistä koko tämän ajan, ihan pikkuhoususuojilla olen pärjännyt. Mutta kivut ovat olleet väliin aivan liian kovat. Tänä aamuna en päässyt kivuiltani kävelemään, enkä pystynyt istumaan! Kipu ei ole enää sitä samaa supistuskipua, vaan se on enemmänkin jatkuvaa kipua. Aamulla tuli vielä pieni hyytymä, mutta kun laitoin lääkärilleni viestiä kivun laadusta, hän vastasi heti, että ei ole enää normaalia kipua. Menen ihan kohta käymään siellä. Minäkin epäilin heti kohtutulehdusta, mutta ei mullakaan ole kuumetta eikä pahanhajuista vuotoa.
Lupaan tulla sulle ilmoittamaan heti, mitä sieltä sanottiin. Sulla on aika sama tilanne nyt kuin mulla.
 
Heips...
Mulla oli sitten pelkäämäni kohtutulehdus. :(
Theodore en usko, että sulla on tulehdusta, koska ei ole oikeastaan mitään siihen viittavaa. Tämä kipu on niin järkyttävä, että ei voi olla huomaamatta jonkun olevan pielessä.
Vuotoa saattaa kestää useita viikkojakin, on niin yksilöllistä. Mutta jos kivut pahenee, vuoto muuttuu pahanhajuiseksi ja tulee kuumeilua, niin silloin kipin kapin lääkäriin!
 
Minulla tyhjennettiin tuulimunaraskaus lääkkeellisesti. Vuotoa kesti muutaman päivän todella runsaana, kunnes väheni. Luulin päässeeni helpolla, mutta mitä vielä... Vuoto väheni välillä, kunnes taas runsastui aaltomaisesti. Yhteensä sitä kesti 7 viikkoa, kunnes menin yksityiselle, joka totesi materiaalia olevan vielä vähän kohdussa (mutta ei kaavittavaksi asti) ja antoi toisenlaisia kohtua supistavia lääkkeitä. Niillä vuoto vihdoin tyrehtyi.
 

Yhteistyössä