Kaukosuhde??

Haluaisin kuulla tarinoita/kokemuksia kaukosuhteista.
Mulla ois yksi aivan ihana mies, mutta välimatkaa olisi noin 2,5 tuntia matkustaen. Nyt tässä pohdiskellaan että miten jatkaisimme..

 

Jos mies on aivan ihana, niin eihän sellaisia satu joka oksalle, ei kenties moneen vuoteen jos koskaan. Ehkä kannattaa pitää aarteestasi kiinni? Luottamus täytyy kyllä olla kova ja mustasukkainen ei parane olla, muuten suhde on aika heikoilla kantimilla ja voi käydä turhan raskaaksi. Meillä reissataan ja yhdessä ollaan, jo vuositolkulla

 

Mulla on likka kaveri jolla oli kaukosuhde brittimieheen noin 4 vuotta. Näkivät suunnilleen 6:n viikon välein. En uskonut että suhteella on realistisia mahdollisuuksia mutta onnellisesti ovat nykyisin yhdessä, samassa osoitteessa asuen!

 

Onko mahdollista joskus vielä asua samalla paikkakunnalla? Jos on, niin eihän siinä mitän esteitä. Tietty jotkut suhteet voi toimia eri paikkakunniltakin koko elämän, mutta itse haluaisin että joskus vielä saisin jakaa kodin sen toisen kanssa.

 

Hyvä pointti gollum! Toi että tavoitteena on asua samalla paikkakunnalla vielä joskus. Kyllä jaksaa reissata, kun tietää että se on vain väliaikaista. Meillä vihdoin oma ja yhteinen koti -vaikka kakkosasunto käytössä vielä onkin

 

meillä välimatkaa n.180km eli matka kestää noin 2.5h. ollaan oltu yhdessä vuosi ja hyvin on menny. kun koulussa on ollut työharjoitteluja, olen hakenut paikat kaupungista missä hän asuu ja nyt olen kesän asunut hänen luonaan sillä sain myös kesätöitä siitä kaupungista.
"viikonloppu näkemisissä" on se hyvä puoli että kun näkee harvoin, pystyy täysillä keskittymään siihen toiseen ja aika vietetään yhdessä. kavereita kerkee näkee taas viikolla.
on hyvä kuitenkin olla myös pidempiä aikoja yhdessä jotta näkee toisen elämää ja elämän tapaa paremmin. viikonloppu näkemisissä ei ehdi kunnolla tutustumaan toiseen ja näkemään sitä toisen aitoa minää.
meillä suunnitelmissa muuttaa vuoden päästä saman katon alle kun mun opiskelut päättyy, se auttaa myös jaksamaan.
puhelut on pitkiä, usein reilu tunnin mittaisia tai useampi lyhyt puhelu päivässä + tekstiviestit ja s.postit.
nähdään noin kahden-kolmen viikon välein, pidempään väliin ei pysty.
välillä on helpompaa mutta harmittaa kun esim. on paha mieli eikä pääse halaan toista tai pussailee tai pitää kädestä. muiden asenteet kaukosuhteita kohtaa eivät useinkaan ole kannustavia mutta onneksi on niin hyviä ystäviä jotka tukevat valinnassani. olemme myös poikaystäväni kanssa tehneet sen valinnan että haluamme olla yhdessä ja tapella viimeiseen asti tän suhteen eteen, välimatkaa kun on useampi kilometri. se vain vaatii avoimuutta ja keskustelu taitoja, asioista pitää puhua ja paljon.

 

Itsellä ei niin hirveästi ole kokemusta. Olin kihloissa, kun mies muutti toiselle paikka kunnallle (2h suuntaansa). Hänen piti olla vain kesän, mutta jotenkin tiesin, että jää sinne - sen vanhemmat asui siellä). Myöhemmin kävi selväksi, että hän todella kuvitteli, että muuttaisin mieleni muutaman kuukauden sisällä. Mutta olin tehnyt kantani selväksi. Varoitin siinä vaiheessa, kun lähti, että pelisäännöt pitää olla selvät: haluan enemmän aikaa yhdessä tai en ollenkaan. Mikään viikonloppu kuvio ei enää kihlautuneena ja yleensäkin yhdessä asuneena parina (yli neljän vuoden seurustelun jälkeen) tulisi kysymykseenkään. Varsinkin kun selvisi, että hänen suunnitelmansa oli vahvasti jäädä sinne (asuu siellä edelleen ja erostakin on jo viitisen vuotta). Yritin vielä junailla aika tauluja - olisi sopinut, jos hän olisi voinut tulla torstai iltana ja lähteä maanantai aamuna. Mutta se ei sopinut taas kihlatulleni. Minun tahdosta erottiin. Eli siinä suhteessa ei kaukosuhde toiminut. Mutta olinhan silloin nuorempi, eikä tahto riittänyt.

Tässä hollilla olisi uusi kaukosuhde. Vaikkakin tässä tapauksessa muutto olisi minun kohdallani mahdollinen ja välttämätön (välimatkaa kun olisi 5,5h yhteensuuntaan). Ja mikäs siinä, tässä elämänvaiheessa, mikäli töitä uudesta kaupungista löytyisi. Mies olisi kyllä aivan eri tavalla kypsä kuin edellinen. Joten siinä mielessä voisi aloittaa hyvin rauhallisesti kaukosuhteella. Ja en jaksa uskoa siinä olevan ongelmia (ollaan tunnettu seitsemisen vuotta). Ja luottamus olisi omaa luokkaansa.

Mielestäni kaukosuhteessa vaikuttaa suhteen laatu, sitoutumisentaso ja ennen kaikkea se tahto. Luottamus toiseen on myös peruspilareita. (Vaikka eipä sitä voi tietää miten paljon rakkaus kestää - vaikka toinen eläisi vieressä fyysisesti). Onhan asia niinkin, että välimatka lujittaa suhdetta - vaikka liika on liikaa.

Minun mielipiteitäni tässä.

 

Haluaisin kuulla tarinoita/kokemuksia kaukosuhteista.
Mulla ois yksi aivan ihana mies, mutta välimatkaa olisi noin 2,5 tuntia matkustaen. Nyt tässä pohdiskellaan että miten jatkaisimme..

Poika johon olin ihastunut olisi halunnut alkaa seurustella kanssani mutta väli matkaa oli aivan liikaa en olisi sitä kestänyt. Hän asui monen tuhannen kilometrin päässä arabiemiraateissa ja tiesin että hänellä oli yhä lämpimät välit exäänsä joten minua pelotti myös että minua tulisi sattumaan ja pahasti. Näemme edelleen kerran vuodessa koska hänen sukulaisiaan asuu täälläpäin ja hänen perheensä vuokraa talon joka vuosi naapuristani.
Tiedän että eksyin hieman aiheesta mutta nyt näyttäisi siltä että en voi hillitä tunteitani. Vaikka en välttämättä tahtoisi taidan kuitenkin päätyä kaukosuhteeseen pojan kanssa joka asuu tuhansien kilometrejen päässä. Tämä johtuu siitä että välimme lähenivät taas viimekäsänä ja tunteeni heräsivät uudelleen.