kellä tuplat jo teinejä?

Kyllä kai sitä tulee ikäistään vanhemmaksi, kun saa kaksosveljeään "paimentaa". Tyttönä usein joutuu siihen tilanteeseen, että on vähän niinkuin "pikkuäiti" veljelleen. En mää nyt tiedä, että onko se paha asia. Mulle kävi niin ja huomaan, että toi munkin tyttö komentaa kaksosveljeään.

Meidän kaksoset menee vuoden päästä yläasteelle ja mietin täällä jo kovasti, että olisko niiden parempi mennä sitten samalle vai erille luokalle. Ovat tähän asti olleet samalla luokalla ja se on toiminut hyvin. Lapset itsee sanoo, että aivan sama, kunhan pääsevät parhaiden kavereidensa kanssa samalle luokalle. Mites muilla? Itse olin veljeni kanssa koko kouluajan lukiota myöten samalla luokalla ja se oli ihan jees. Mutta mietin, olisko kuitenki ollut parempi, jos oltais oltu eri luokilla.
 
meillä tytöt aloittaa nyt ylä-asteen ja menevät eri luokille.oli myös heidän oma tahto.alkaa se itsenäistyminen ja vastuun ottaminen,kun ei aina voi nojata toiseen.luokat yleensä hajoitetaan ainakin isommilla paikkakunnilla,joten välttämättä parhaiden kamujen kanssa ei pääse samaan luokkaan.näin kävi meillä ja sitä nyt jännittävätkin kovasti.luotan kuitenkin että kaikki alkaa sujumaan hyvin.
 
Meillä kasiluokkalaiset. Murkkuja on ja varsinki tytöllä se myös näkyy. Tosin äiti on edelleen auktoriteetti, mut voihan sitä vaikka ovia paiskoa :kieh: Olleet samalla luokalla aina eikä oo mitään ongelmaa. Päinvastoin oikeestaa, helpompi olla perillä niitten asiallisista kulkuajoista B)
Ehkä tyttö-poika-parille on helpompaa sama luokka, kun luontevasti tulee eri kaveriporukka.
 
meillä vietetiin 16v synttärit juuri, ovat olleet samalla luokalla (osin käytännön syistä, pieni maalaiskoulu ja ei ollut kiun yksi luokka), toki nyt yläasteella olisi ollut mahdollisuus eri luokille, mutta nuorille on ollut aina ihan sama, olen samaa mieltä tupla-tuplan kanssa, että tyttö-poika parille on varmaan helpompaa, kun kaveri piiri on kuitenkin eri. Murkku näkyy ja kuuluu ajoittain, mutta tärkeää on säilyttää keskustelu yhteys nuoriin. Välillä tekisi mieli hymyillä, kun ovat niin isoja mielestään, että...meillä poika suunnittelee kevari korin ajamista ja iso juttu nyt on jatko- opinnot...siinä on haastetta vanhemmillekin, että osaa tukea oikeaan valintaan, mutta ei tyrkytä omia toiveita nuorelle. Hauska juttu oli lapsille koulussa sattunut , nyt eräänä päivänä oli joku heidän luokan poika tajunnut, että ovat kaksosia ja oli tytöltä tiedustellut, että mitä te teette kotona?....tyttö kertoi menneensä hämilleen ja sanonut, että mitä itä nyt ihmiset kotona tekee? luokalla ei siis kaikki olleet edes tienneet että ovat kaksosia. Opettaja on mukavasti suhtautunut asiaa, on kuulema itse kaksonen. Kerran olen joutunut ala-asteella opettajan kanssa keskstelemaan, kun ope vertasi heitä aina kokeita palauttaessa tyyliin, kuinkas sulla nyt näin meni matikan koe, kun veli sai paremman numeron?
 

Yhteistyössä