Kenenkään koira kuollut syötyään purukumia?

  • Viestiketjun aloittaja Jee
  • Ensimmäinen viesti
Meidän koira söi palan, se ei ole vielä vaarallista. Muistaakseni pienen koiran piti syödä useampi pala, jotta olisi ollut todellista vaaraa. Ensiavuksi ja varotoimenpiteenä annoimme kuitenkin hunajaa jota hieroimme suun limakalvoille puolen tunnin välein.
 
hekoheko
Alkuperäinen kirjoittaja Koira:
Tuollahan niitä koiranraatoja makaa pitkin katuja
No ei kai nyt kenenkään koira niin paljoa kadulta purkkaa löydä, mutta esim. kotona voi hotkaista helposti pussillisen purkkaa, ja silloin on oikeasti hengenlähtö lähellä. Ja jos on pieni koira, niin ihan pari palaakin voi riittää. Esim jos mun koirat söisi 3 purkkapalaa/naama, se olisi henki pois välittömästi. Ohjesääntönä on yleensä ollut, että 1g/painokilo on hengenvaarallista koiralle, eli 10kg koira tekee itsemurhan 10 grammalla ksylitolipurkkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hekoheko:
Alkuperäinen kirjoittaja Koira:
Tuollahan niitä koiranraatoja makaa pitkin katuja
No ei kai nyt kenenkään koira niin paljoa kadulta purkkaa löydä, mutta esim. kotona voi hotkaista helposti pussillisen purkkaa, ja silloin on oikeasti hengenlähtö lähellä. Ja jos on pieni koira, niin ihan pari palaakin voi riittää. Esim jos mun koirat söisi 3 purkkapalaa/naama, se olisi henki pois välittömästi. Ohjesääntönä on yleensä ollut, että 1g/painokilo on hengenvaarallista koiralle, eli 10kg koira tekee itsemurhan 10 grammalla ksylitolipurkkaa.
Niin ja se on semmoista ainetta, että se hirveästi koiraa kiinnostaa. Meillä koira joskus kaivoi tosi syvältä hangesta pienenpienen purkanpalan. Ei niellyt sitä, mutta nuljutti sitä suussansa.
 
Ap
Kyseessä ei siis ole oma koira vaan toisen, jos oma olis niin en todellakaan olis täällä siitä avautumassa

Aikuinen koira olis syöny lootallisen purkkaa, oksentanu ja pissiny, makas lattialla velttona kun omistaja tuli kotiin

Saa nähä miten koiran käy :(
 
viiraska
Meidän koira söi 1-vuotiaana pussillisen purkkaa, eikä huomattu mutta koira kouristeli pariin otteeseen. Soitin eläinlääkärille, joka sanoi laimeasti että kysymys voi olla epilepsiasta, tuokaa tänne jos kohtaukset jatkuu... Lopulta koira oksensi jenkkipussin palasia niin huomattiin mikä oli taudin syy, mutta eipä siinä enää ollut mitään tekemistä, kun koira alkoi siitä jo virkistyä. Selvisi siis koira, mutta oli kyllä vakavasti sairas noin puolituntia-tunnin.
 
Meidän 2-vuotias labradorinnoutaja söi säästöpussillisen purkkaa. Oksensi niistä suurimman osan. Kun tulimme kotiin, koira makasi keittiön lattialla ja kouristeli hulluna.. Ei tajuttu mistä oli kyse ennen kun nähtiin ne oksennuskasat..
Vietiin koira eläinlääkäriin ja verensokeri oli 1,1. Koira tiputukseen ja odottelemaan että virkoaa, jos virkoaa ja että onko aivoissa vaurioita. Ihme kyllä ei ollut. Koira oli tiputuksessa vielä vuorokauden. Tuon kokoinen koira vuo kuolla 10 palaseen purkkaa. Meidän söin n. 100. Ilmeisesti oksensi ne aika heti..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ASD:
apua !! meijjän bichon frise söi jonku yhen purkkatyynyn MITÄ MUN PITÄS TEHÄ?!
No ei mitään.
Jos olisi syönyt pussillisen, olisi jo kiire lääkäriin.
Meillä koira veti askillisen täysksylitolipurkkaa ja alkoi kouristella, vatsantyhjennysreissu siitä tuli.
 
"ani"
Poikani koira söi xylitol-purkkaa, joka aiheutti tajuttomuuden, ulinaa, holtittomuutta. Eläinlääkäri nukutti, pupillit eivät reagoineet. Nukutuksen jälkeen heräsi, on toipunut, mutta hieman uninen ja poissa oleva. Voiko olla maksavaurio, mitkä ovat oireet?
 
"vieras"
[QUOTE="ani";22185021]Poikani koira söi xylitol-purkkaa, joka aiheutti tajuttomuuden, ulinaa, holtittomuutta. Eläinlääkäri nukutti, pupillit eivät reagoineet. Nukutuksen jälkeen heräsi, on toipunut, mutta hieman uninen ja poissa oleva. Voiko olla maksavaurio, mitkä ovat oireet?[/QUOTE]
Sitä ei valitettavasti voi heti tietää, mahdollinen maksavaurio käy ilmi vasta myöhemmin. Toivottavasti koiranne tulee täysin kuntoon!
 
"Elmo"
Mun koira söi valmiiksi pureskeltua purkkaa. Jotkut heittelee aina meidän pihalle purkkaa. varmaan siksi kun ne haluu että koirani kuolee. No ei se Elmo siihen kuollu oksensi vain vähän. Se nukkuu nyt sängyllä
 
tällanen ohjeistus saatiin
Meidän edesmennyt (kuoli muista syistä) koira söi purkkaa pussillisen ollessaan pentu. Eläinlääkäri antoi ohjeeksi laittaa koiran nieluun suolapalloja (suolaa ja siihen lisätään vähän vettä) jotta se oksentaisi purkat pois. Hyvin tuli kaikki ulos eikä koiran käynyt kuinkaan.
 

Yhteistyössä