Kertokaa miten olette päässyt suhteessa 7.-vuoden kriisin yli? Tai mikä tahansa kriisi parisuhteessa.

Miten osata tehdä päätös erotako vai ei?
Onko vaikeiden aikojen yli mahdollista päästä? Vai onko parempi luovuttaa kun
alkaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta?

Kokemuksia? Neuvoja?

 

Ei ole koskaan ollut henkinen puoli niin paskana että olisi pitänyt miettiä jotain tuommosta.

 

Aina tulee myös niitä vaikeita aikoja. Niistä selviytyminen on tahdon asia; Meillä päätettiin yhdessä että me ei erota. Piste. Kun tulee vaikeita aikoja niin annetaan ajan kulua ja hyväksytään se, että elämä ei aina ole herkkua. Jos eroon on todellinen syy (alkoholismi, perheväkivalta tms), niin se on tietysti asia erikseen.

 

Meille lapsettomuushoidot oli todella kova kriisi. Oltiin kai kumpikin kahden vuoden tutkimuksissa ja hoidoissa käymisen jälkeen niin väsyneitä, että tuntui onko meillä enää mitään muuta yhteistä kuin lapsettomuus. Sovittiin, että unohdetaankoko asia puoleksivuodeksi ja sitten joko erotaan jos todella näyttää siltä tai sitten kokeillaan vielä yksi IVF hoito jos kummastakin tuntuu siltä. Puoli vuotta oli todella ihanaa aikaa vaikka alussa olikin vaikeaa koittaa unohtaa kaikki murheet ja keskittyä meneillään olevaan hetkeen. Päätimme kokeilla vielä viimeisen kerran IVF:ää ja saimme lapsen. Nyt jälkeenpäin tuntuu, vähän kornilta kun usein sanotaan, että aika jona yritetään tulla raskaaksi on parisuhteen parasta aikaa mutta meidät se ajoi melkein eroon. Kumpikin oli vain niin väsyneitä jatkuviin polikäynteihin (jotka määräsivät kaikki muut aikataulut) ja jatkuviin pettymyksiin.

Mutta tuo puolenvuoden "miettimisaika" kyllä pelasti parisuhteemme. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja saatoimme esim. lähteä extempore piknikille tai linnanmäelle. Makoilimme päällekkäin sohvalla ja katsoimme huonoja tv sarjoja yms. mitä teimme parisuhteen alkuaikoinakin. Nyt lapsemme on 2 vuotias ja parisuhteemme voi todella hyvin. Toisen lappsen yrittäminen saa kyllä yhteisellä päätöksellä jäädä.

 

Keskustelemalla. Ja keskustelemalla. Ja keskustelemalla lisää. Etsimällä syitä, analysoimalla suhdetta, mitä siltä kumpainenkin haluaa, mitä toivoisi lisää, mitä vähemmän. Miltä tuntuu, miltä ei tunnu, miksi niin. Mitä tehdä asioiden parantamiseksi, että molemmilla olisi parempi olla. Ja todella kuunneltu toista ja pyritty sitten ihan käytännössä toteuttamaan kehityskohteet.

 

Miettimällä vielä yhden yön yli.

 

Puhumalla yhä uuvestaan ja uuvestaan avoimesti, miettimällä mitä kumpikin todella haluaa.

 

[QUOTE="vanha ämmä";27929520]Aina tulee myös niitä vaikeita aikoja. Niistä selviytyminen on tahdon asia; Meillä päätettiin yhdessä että me ei erota. Piste. Kun tulee vaikeita aikoja niin annetaan ajan kulua ja hyväksytään se, että elämä ei aina ole herkkua. Jos eroon on todellinen syy (alkoholismi, perheväkivalta tms), niin se on tietysti asia erikseen.[/QUOTE]

Peesaan tätä täysin. Suhteeseen kuuluu hyviä ja huonoja aikoja. Meillä ero ei ole vaihtoehto

 

Puhumalla ja puhumalla ja vielä kerran puhumalla. Ja - vallankin kuuntelemalla. Omaa itseään että vallankin toista osapuolta. Puoleen väliin tulemalla.

 

[QUOTE="Vieras";27929956]Keskustelemalla. Ja keskustelemalla. Ja keskustelemalla lisää. Etsimällä syitä, analysoimalla suhdetta, mitä siltä kumpainenkin haluaa, mitä toivoisi lisää, mitä vähemmän. Miltä tuntuu, miltä ei tunnu, miksi niin. Mitä tehdä asioiden parantamiseksi, että molemmilla olisi parempi olla. Ja todella kuunneltu toista ja pyritty sitten ihan käytännössä toteuttamaan kehityskohteet.[/QUOTE]

Ei toimi meillä, keskustelu on turhaa ja turhauttavaa, yksinpuhelua --> pettymystä ja pahaa mieltä kummallekin, myös sille puhumattomalle. En halua lähteä suhteesta joten päätin vaan elellä elämää eteenpäin ja keskittää energiaa itseeni ja lapsiini. Toinen ei ole oikein koskaan mitenkään "hoitanut" parisuhdetta joten ei sitä jaksa vuosikausia yksin vääntää. Menee se elämä näinkin, ihminen sopeutuu. Onneksi seksi sentäs toimii, toivotaan vielä perheenlisää, olemme varmaan muuten enemmän perhe kuin pariskunta.

 

Kirjota kirje ja avaudu siinä jos ei voi keskustella.

 

7:nnen vuoden kriisi? Onneksi en ole kuullutkaan ja tuon ohi on jo menty. Riippuu vaikeuksien syvyydestä, mutten missään tapauksessa heti olisi lopettamassa suhdetta siihen. Ensin kannattaa molempien tiedostaa ja tunnustaa tilanne. Yhdessä täytyy tehdä töitä suhteen eteen ja yrittää. Antaa ajan kulua ja katsokaa esim. vuoden päästä miltä tilanne silloin näyttää. Kirjaa vaikka ihan ylös tuntemuksia, jotta on mihin konreettisesti verrata.

Ja joskus liika yrittäminenkin voi olla pahasta. Tilanteet on niin erilaisia. Toiset tarttee enemmän yhteistä, kahdenkeskeistä aikaa. Toiset aikaa perheen kesken/ perheelle. Toiset taas hetkellisesti enemmän omaa tilaa ja aikaa. Silloin pitää vain antaa sitä löysää, eikä kaiken aikaa miettiä mitä nyt minä tai toinen tekee väärin.

 

no me erottiin seitsemän vuoden jälkeen. muutettiin erilleen. kesä oltiin ja mentiin. syksyn tullen muutettiin takaisin yhteen. nyt ollaan oltu yhdessä 17 vuotta, jos tota ero aikaa ei lasketa.... ja toi pieni ero teki todell a hyvää meille