Kesäkuiset 2019

Täällä ilmoittaudun myös varovasti mukaan. Toista lasta odotellaan ja laskettuaika on 27.6. eli nyt on menossa 6+4. Olo on ollut aika huono Jo pari viikkoa, mutta kertaakaan en ole vielä oksentanut. Jännittää, että onkohan kaikki hyvin, sillä esikoisesta muistan oksentaneeni jo näillä viikoilla. Ajattelin mennä ensi viikolla alkuraskauden ultraan niin selviää, onko siellä todella elämää. Yhden tuulimunan kokeneena en pysty odottaman nt-ultraan asti.
 
Mitä te syötte kun pahoinvointi on päällä? Mun ei oo moneen päivään tehnyt mieli mitään oikeaa ruokaa, enkä tahdo saada sitä alas. Tuntuu, että elän pelkällä suolakeksillä, jäätelöllä ja mandariineilla.
 
Täällä etova olo kadonnut oikeastaan noin 3vko sitten o_O oireina enää ainoastaan rintojen kasvu ja aristelu, herkistynyt hajuaisti ja satunnaiset nippailut mahassa. Lauantaina alkoi rusehtava/vaaleanpunainen vuoto... kerran pyyhittäessä kirkasta verta :poop:(n):eek: paniikki ja ahdistelu alkoi siis entistä kovemmin, torstaina neuvola, jossa ehkä jo ultraus, jos ei niin varaan Terveystalolta varhaisultran. Viikot oletettavasti tänään 7+7.
 
Uusi ilmoittautuja täällä Weevil, 2. Lapsi, LA 29.6 ja HUS. edellinen tule reippaasta lasketun ajan jälkeen, joten heinäkuulle varmaan mennään.

Olen tehnyt raskaustestin ja neuvola parin viikon kuluttua.. odotellaan ja katsellaan mitä tapahtuu:)
 
Viimeksi muokattu:
Mitä te syötte kun pahoinvointi on päällä? Mun ei oo moneen päivään tehnyt mieli mitään oikeaa ruokaa, enkä tahdo saada sitä alas. Tuntuu, että elän pelkällä suolakeksillä, jäätelöllä ja mandariineilla.
Mulla jo pahin olo tuntuu helpottaneen mut kyllä tässä edelleen aika luova saa syömisen suhteen olla kun ei mitään tee mieli (n) Pahimman kuvotuksen aikaan sain alas lähinnä hedelmiä, just mandariineja, viinirypäleitä, vesimelonia, omenaa..
Aamuisin etenkin on edelleen heikko olo ja vaikea syödä. Iltapäivällä onneks maistuu ruoka jo ihan normaalisti.
 
Mun on tosi vaikee hahmottaa mitä saa syödä ja mitä ei saa syödä raskausaikana. o_O Eka neuvola on vasta ens viikolla ja lähinnä oon vaan netistä lueskellu, mutta sieltä saa jokseenkin ristiriitaista tietoa. Oon surutta käynyt hampparilla miettimättä onko majoneesi nyt sit turvallista vai ei. :cry:Tänäänkin kaupassa katsoin glögipurkkia ja sehän sisältää inkivääriä, joten saako sitä nyt sitten juoda vai ei. :unsure:
 
Sama.. Just tänään join kaverilla glögiä enkä ees aatellu asiaa sen kummemmin.. (n)
 
Täällä etova olo kadonnut oikeastaan noin 3vko sitten o_O oireina enää ainoastaan rintojen kasvu ja aristelu, herkistynyt hajuaisti ja satunnaiset nippailut mahassa. Lauantaina alkoi rusehtava/vaaleanpunainen vuoto... kerran pyyhittäessä kirkasta verta :poop:(n):eek: paniikki ja ahdistelu alkoi siis entistä kovemmin, torstaina neuvola, jossa ehkä jo ultraus, jos ei niin varaan Terveystalolta varhaisultran. Viikot oletettavasti tänään 7+7.
Noi vuotelut ja oireiden häviäminen/vaihtelu on kyllä niin pelottavia ja ahdistavia. Itsellä siis samaa. Viikolla 8 tuli ruskeaa vuotoa useamman päivän ja osa oireista hävisi kuin seinään samaan aikaan. Käytiin lääkärillä ultrassa, ja siellä se pikku-sydän kuitenkin kiivaana sykki :love: Vieläkin välillä tulee pyyhittäessä rusehtavaa valkovuotoa tms. mutta lääkäri sanoi, että ei tarvitse palata sinne ennen kuin vuoto on kuukautisia runsaampaa ja kirkasta. En siis panikoisi vaikka tiedän että on ahdistavaa. Täällä ollaan nyt 10+2 ja oireet on tosiaan koko ajan vaihdelleet niin että välillä on täysin "normaali" olo kaikin puolin. Lääkärin mukaan siitäkään ei yksistään voi mitään päätellä. Nyt koitan itse ainakin vaan pitää pään kylmänä ja odotella pari viikkoa np-ultraan. Tsemppiä! (y)
 
Mun on tosi vaikee hahmottaa mitä saa syödä ja mitä ei saa syödä raskausaikana. o_O Eka neuvola on vasta ens viikolla ja lähinnä oon vaan netistä lueskellu, mutta sieltä saa jokseenkin ristiriitaista tietoa. Oon surutta käynyt hampparilla miettimättä onko majoneesi nyt sit turvallista vai ei. :cry:Tänäänkin kaupassa katsoin glögipurkkia ja sehän sisältää inkivääriä, joten saako sitä nyt sitten juoda vai ei. :unsure:
Ravintoloiden majoneesit on yleensä aina purkkikamaa, joissa kananmuna on pastöroitu. Eli en stressais.

Mä kävin tänään varhaisultrassa. Kaikki hyvin. Viikot 7+3 ja sydän sykki.
 
  • Tykkää
Reactions: LailaH
Ite tänään kans hermoillu useiden viikkojen pahoinvoinnin jälkeen täysin oireettomasta päivästä. Kiva kuulla, että muillakin olotilat on vaihdellu. Esikoisesta muistan vaan, et huono-olo jatkui jonnekki rv 15-16 ennenku helpotti päiväkskään. Saa nyt sit hermostuttamaan tällanen oireeton päivä.
 
Sain varattua ekan neuvolan! Huomenna viikkoja kasassa 9 että vähän myöhään meni, mut olipa vaikea saada taas ketään kiinni kun päivällä töistä ei pysty soittaan! Ja tarkoituksella kyllä lykkäsin aika pitkälle kun omat km olleet viikolla 7 ja halusin sen yli päästä ennen kuin varaan aikoja. Mutta viikon päästä siis neuvola, ja sit jo kohta ultrakin! Jännittää mutta tällä hetkellä voitolla tunne siitä että kaikki on hyvin.
 
Josko sitä lopulta ilmoittautuisi myös mukaan. Ketjua tullut luettua jo tovi, mutta melko pitkän yrityksen jälkeen ei ole meinannut sisäistää, että sitä itsekin on lopulta raskaana :) Viime viikolla käytiin varhaisultrassa ja sen mukaan nyt olisi 8+1 menossa. Pahoinvointi ja väsymys on tullut tutuksi. Toisaalta raskasta, mutta toisaalta vähän konkretisoi asiaa itselle.

Facebook-ryhmä kiinnostaisi myös, laitan @ipanassu :lle viestiä!

Hennis88/ensimmäinen/LA 18.6./K-SKS
 
E88
Mie ilmoittaudun mukaan myös. Ensimmäistä odotellaan nyt viikolla 6+5 ja alkuraskauden ultrassa käyty jo maanantaina. Sydämen sykekin löytyi, vaikka melko aikasessa vaiheessa ultra olikin... la 28.6. Tokihan tässä vielä kriittisillä viikoilla mennään. Voisin ilmottautua mukaan myös fb-ryhmään, laittelen viestiä.
 
Äää, vuoto vaan pahentunut, sidettä joutunut tänään käyttää, alavatsakipu todella voimakasta, menkkamaista kramppailua nyt noin vuorokauden :cry:(n) toki oon yrittänyt ajatella, että voi olla normaalia vuotoa ja varsinkin noin laskettuna nyt ois menkkojen aika, joka joillekin aiheuttaa vuotoa.. mut tietenkin myös pelottaa. kiitos kaikille tsempeistä:love:
Huomenna aamusta neuvolaan, jos sit rauhallisempi olo:confused:
 
Moikka!
Haluisin mukaan faceryhmään @ipanassu lle laittelen yv jos vaan osaan :):ROFLMAO:
Plussattu muutama viikko sit..jännitetty sen jälkeen enemmän ku mitään. Ens viikolla ultraan. Nyt menossa 7+0, mutta voipi olla enemmänkin mutta sen näkee sit ensi viikolla. Kunhan vaan kaikki on hyvin. Pahaolo ihan jäätävä ja päänsärky kiusana jo useamman viikon.

Poreilevalimu/ekaa/LA27.6
 
Onko kukaan käynyt vielä alkuraskauden seulontojen verikokeissa? Jos, niin minkälaisia arvoja teillä on ollut? Tai osaatteko muuten avata noiden merkitystä, kun viitearvoja ei tunnu löytyvän.

Erehdyin katsomaan OmaKannasta omat tulokseni ja nyt olenkin ihan maani myyneissä tunnelmissa täällä, kun nuo s-hcgbv/d ja s-pappa arvot olivat niin matalat :( Etenkin tuon s-hcgbv/d:n pelkään pahoin viittaavan siihen, ettei raskaus ehkä olekaan jatkunut normaalilla tavoin.
 
Onko kenelläkään ilmavaivaongelmaa heti näin alkuraskaudessa?
Mulla on toissaillasta asti ollut vatsa kipeä ja pinkeä. Tuntuu olevan täynnä ilmaa, joka ei vaan tule kokonaan pois. Alkaa olemaan aika tukala olo tämän kanssa, kun housut puristaa ja ottaa kipeää. Mitähän voisi kokeilla avuksi?:poop::poop::poop:
 
Nytkö jo sulette fb ryhmän? :( Ois ollu kiva et kaikki jotka menossa np ultraan nii sen ultran jälkee viel ois voinu liittyä. Multa jää sit fb ryhmään liittymättä, kun np ultra vasta viikonpäästä. Sit uskallan iloita raskaudesta ja uskallan kertoa läheisillekkin.
 
Yhteistyössä