Kesäkuiset 2019

Mitkäs on päivän fiilikset?

Täällä on yllättävän pirteä olo verrattuna pariin edelliseen päivään kun oon ollut aivan poikki. Oon ollut vähän huolissani tästä oireettomuudesta kun esikoisesta oksensin tässä vaiheessa todella rajusti ja oksensin koko ekan kolmanneksen. Silloin en sietänyt hajuja kun tuli oksennus, en voinut matkustaa bussissa kun ihmiset haisivat, en käydä lounasravintoloissa syömässä, en paistaa ruokaa, avata jääkaappia, käydä kaupassa enkä puhua ihmisten kanssa kun hammaskiven haju oli joillakin niin voimakas. Nyt en tunne hajuaistin erityisen paljon voimistuneen. Tissit eivät ole kipeät tai painavat vaikka esikoisesta olivat. Merkittävin ero oli se, että esikoisesta oli voimakas tunne siitä että kaikki on hyvin ja nyt ei ole tuota tunnetta, mutta ei siis mitään tuntemuksia senkään suuntaan että raskaus olisi mennyt kesken. Olenko ylipäänsä raskaana vai en? Oikeastaan ainoa oire on nyt ollut väsymys ja paineen tunne kohdun alueella. Onko kenelläkään muulla ollut ensimmäinen raskaus tosi voimakkailla oireilla ja toinen lähes oireeton? Voikohan imetys vaikuttaa? :unsure:
 
maris39
Lääkärissä käyty. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Kohdunsuu on kiinni ja mitään vuotoa ei näkynyt. Limakalvot oli myös siistit ja tulehdukseen viittaavaa ei näkynyt. Paineltaessa vatsaa ei myöskään tuntunut kipua. Joten on ehkä normaalia alkuraskauden vuotoa. Otin kyllä varuiksi sairaslomapäivän tänään. Ultraa ei voi vielä tehdä kun vasta 4 rv menossa. Tänään myös hiukan etovampaa oloa mitä aikaisempina päivinä. Ihan kuin vauva ilmoittaisi että ollaan vielä .
 
Soitin tänään neuvolaan kun sain jälleen positiivisen testin tänään. Mulla on tosiaan pitkä ja epäsäännöllinen kierto ja varasi sen takia ultran heti tämän viikon perjantaille raskausviikkojen tarkentamiseksi. Nyt alkoi jännittää! Mitenhän siellä voi edes vielä näkyä mitään...
 
Terve kaikki! Täällä kovasti odotettu kuukausia kahta viivaa tikkuun, aavistus saatiin toissapäivänä ja tänään vahvistus että voisi haikara olla matkalla!! <3

Viime viikolla olin poikkeuksellisen äkäinen, muuten aika oireetonta kuten oli tässä vaiheessa esikoisestakin :) Tuli silloin kirjoiteltua jo aktiivisesti täällä foorumeilla niin nyt ollu kiva seurata miten suht samanlaista ollut sillonkin, haha! Esikoisesta aloin voida pahoin tosi aikaisin ja siihen mitä viikot esikoisesta silloin oli niin siihen ei olis enää kun 3 pöivää aikaa ja nyt jo kuvotusta 3+5 ilmassa, se jännittää todella miten selviää alkuraskaudessa vilkkaa raaperon kanssa... Luen kohta tän ketjun aikaisemmat viestit ajatuksella läpi, pikainen esittäytyminen tähän vain :)

Eli Sandelinos/toinen/28.6 phks
 
Viimeksi muokattu:
Hei!
Meille tuli olussa viine lauantiana, ja tänään sitten menkoista laskettuna viikot 5+0. Ensimmäinen vauva tulossa, ja ollaan tosi onnellisia. Jännittää kyllä hirveästi, ja koko ajan tarkkailen oireita/oireettomuutta...

Mulla lähinnä tissit olleet arat, ja ajoittain menkkajomotuksia. Jonkin verran hajut etoo ja ruokaa on välillä vaikea saada alas.
Oireet vaihtelee tosi paljon päivien mittaan, ja välillä (kuten tänään) stressaan, että olenko edes raskaana, kun oireita ei juuri ole.

Varasin varhaisultran, mutta mietin uskaltaisiko sinne mennä aiemmin. Millähän viikolla sinne kannattaa mennä?
 
Pakko kirjoitella tänne tuntemuksia, kun ei päässä suostu muuta pyörimään kuin raskaus ja vauvajutut. Kahdeksas viikko siis alkanut, kaksi viikkoa aikaa ekaan neuvolaan, sittenhän se siitä pian pitäisi olla jo ultrakin kun menee jo niin pitkälle. Mutta mulla pyörii vaan mielessä että siellä ei olekaan ketään tai sydän ei syki. Ja toisaalta taas mietin jo vauvan vaatteita, tarvikkeita, nimiä, kummeja, sitä milloin ja miten kerrotaan muille, yms niin kuin vauva olisi varmasti tulossa. Tää on niin hirveen sekavaa, onnellista ja toiveikasta mutta älyttömän pelottavaa. Miten maltan odottaa sinne ultraan asti, vai voisikohan neuvolassa kuulua jo sydänääniä viikolla 10?
 
Mitkäs on päivän fiilikset?

Täällä on yllättävän pirteä olo verrattuna pariin edelliseen päivään kun oon ollut aivan poikki. Oon ollut vähän huolissani tästä oireettomuudesta kun esikoisesta oksensin tässä vaiheessa todella rajusti ja oksensin koko ekan kolmanneksen. Silloin en sietänyt hajuja kun tuli oksennus, en voinut matkustaa bussissa kun ihmiset haisivat, en käydä lounasravintoloissa syömässä, en paistaa ruokaa, avata jääkaappia, käydä kaupassa enkä puhua ihmisten kanssa kun hammaskiven haju oli joillakin niin voimakas. Nyt en tunne hajuaistin erityisen paljon voimistuneen. Tissit eivät ole kipeät tai painavat vaikka esikoisesta olivat. Merkittävin ero oli se, että esikoisesta oli voimakas tunne siitä että kaikki on hyvin ja nyt ei ole tuota tunnetta, mutta ei siis mitään tuntemuksia senkään suuntaan että raskaus olisi mennyt kesken. Olenko ylipäänsä raskaana vai en? Oikeastaan ainoa oire on nyt ollut väsymys ja paineen tunne kohdun alueella. Onko kenelläkään muulla ollut ensimmäinen raskaus tosi voimakkailla oireilla ja toinen lähes oireeton? Voikohan imetys vaikuttaa? :unsure:
Mulla ei ollut juurikaan mitään oireita esikoista odottaessani, mutta nyt on tosiaan enemmän pahoinvointia, kuvotusta, närästystä, turvotusta.... et silleen hauska nähä miten erilaisia raskaudet tosiaan voi olla! :)
 
Vajaan viikon ollut joka päivä vatsassa sellaista juilintaa, polttelua ja paineen tunnetta. Erityisesti aamuisin. eilen ensimmäisen kerran selvä ällötysolo, mutta ei ole muuta pahoinvointia ollut. Väsymys loistaa poissaololla, ennemmin pärjään lyhyemmillä yöunilla:rolleyes: hajuaisti jonkin verran herkistynyt. Eli aika oireetonta, joten raskaus unohtuu hetkittäin päivän ajaksi kun on töissä, kun tää on niin epätodellisista vielä :D koskas sulla @nowayhome on neuvola ja onko oireet lisääntynyt päivien myötä?
 
@Marjusk eka neuvola vasta 15.11. Meen yksityiselle varhaisultraan 5.11. Mites sulla?
Tosi vähän oireita kyllä. Tissit arat (etenkin oikea :ROFLMAO:), lievää kuvotusta välillä, nälkä tulee helposti ja vatsaa jomottaa välillä. Välillä kauhea ahdistus, että pitäiskö oireita olla enemmän, ja kamalaa kun ei tiedä onko kaikki hyvin vai ei. :unsure:
 
@nowayhome Täällä menossa 6+5 ja vasta pari päivää sitten alkoi kunnon pahoinvointi. Tai kunnon ja kunnon, ei vieläkään okseta, mutta kurja olo kuitenkin :sick: Ja ainakin mulla ihan todistetusti on kyytiläinen matkassa :)
Raskaudet ja ihmiset on niin erilaisia, ettei kannata miettiä oireita ja oireettomuutta. Huolestuisin vasta, jos oireita on ensin runsaasti ja sitten ne loppuvat kuin seinään. Tsemppiä varhaisultran odotteluun :)
 
Heippa kaikille!

Ilmottaudun mukaan joukkoon viikoilla 7+2. Pitkään olen jo raskaudesta tiennyt (plussasin jo kuukausi sitten), mutta tässä uutisessa on ollut aika paljon sulateltavaa. Nyt kuitenkin rohkaistuin liittymään tänne :)

Meille on tulossa kolmas lapsi ja sairaala on OYS, eli oululainen olen.

Unihiekkalapio/3/4.6./OYS
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lucille ja Annnvei
Pakko kirjoitella tänne tuntemuksia, kun ei päässä suostu muuta pyörimään kuin raskaus ja vauvajutut. Kahdeksas viikko siis alkanut, kaksi viikkoa aikaa ekaan neuvolaan, sittenhän se siitä pian pitäisi olla jo ultrakin kun menee jo niin pitkälle. Mutta mulla pyörii vaan mielessä että siellä ei olekaan ketään tai sydän ei syki. Ja toisaalta taas mietin jo vauvan vaatteita, tarvikkeita, nimiä, kummeja, sitä milloin ja miten kerrotaan muille, yms niin kuin vauva olisi varmasti tulossa. Tää on niin hirveen sekavaa, onnellista ja toiveikasta mutta älyttömän pelottavaa. Miten maltan odottaa sinne ultraan asti, vai voisikohan neuvolassa kuulua jo sydänääniä viikolla 10?
Sydänäänet voi kuulla jo 7 viikolla, eli kyl varmasti kuuluu (y)

@Maya123 Jokainen raskaus on erilainen. Tosin pahoinvointi tulee normaalisti vasta siinä 6-7 viikoilla. Nauti jos sitä ei ole.(y)

Me reissataan huomenna suomeen. Ostin pahoinvointirannekkeet jos niistä olis ees vähän apua:(:cautious:. Ei tarvis laatoittaa lentokonetta uuteen uskoon:ROFLMAO:.
 
  • Tykkää
Reactions: lucille
Mä katoin just meidän kunnan nettisivuilta äitiysneuvolan juttuja, siellä oli että ekalla neuvolakäynnillä neuvolalääkäri ultraa! Onko monessa paikkaa näin? (n) Toivotaan että näin on, niin ei tarvis jännittää kun pari viikkoa että näkee onko eloa ja oikeassa paikassa. Voi kun aika menis äkkiä. :cry:
 
Varovasti kurkkaan tänne
Pari päivää sitten tuli tikkuun toooosi haalea plussa, eilen hieman vahvempi, haalea edelleen.
Aiemmilla kerroilla tuo haalea plussa on kyllä ollut oikea plussa, uskon että on myös nyt.
La menisi ilmeisesti johonkin kuun loppuun..
tietyistä syistä täällä ollaan hyvin jännittynein / panikoivin ja sekalaisin tunnelmin.
Ilmoittaudun kuitenkin varovasti joukon jatkoksi
 

Yhteistyössä