Kesäkuiset 2020 <3

@lilja1234 Kyselit tuolla aiemmin siitä neuvolasta. Sen voi ihan hyvin varata kun testiin on tullut plussa ja kuukautiset ovat jääneet tulematta :) Kun soittaa aikaisin, pääsee ehkä paremmin myös valitsemaan itselle sopivan ajan, kun on vielä enemmän aikoja vapaana.
 
@JenniSyys minulla oli viidennellä viikolla oireina lähinnä huimaus, väsymys ja vähän etova olo.

Onko muilla ollut "menkkakipuja"? Siis saman tyyppisiä kipuja, joita tulee kuukautisten aikaan, mutta tietysti ilman niitä kuukautisia. Minulla on ollut niitä tässä silloin tällöin, mutta eivät ole olleet erityisen kipeitä. Tänään iski kuitenkin sen verran luja kipu, että oli pakko päästä hetkeksi makuulle. Luin kyllä, että kivut eivät olisi vaarallisia, mutta aika hurjalta tuntuu (n) Kiristävät vaatteet pahentavat kipua ja vatsa on niin turvonnut, että kaikki kotiverkkaritkin ja alushousutkin kiristävät :ninja: Minulla on aina ollut tosi kovat menkkakivut, niin onkohan tämä nyt vaan minun osani kärsiä myös kovista kohdun kasvukivuista? No, niin kauon kun alkio pysyy mukana kestän kyllä mitä vaan kipuja :rolleyes:
Mulla alkoi tänään 6. viikko ja kyllä, menkkakipuja ollu lähes koko ajan. Tosin nyt jo paljon lievempänä. Viime viikolla oli ihan kunnon kipukohtaus yksi yö, siis sellainen menkkakipu potenssiin 100. Heräsin siihen ja oli todella tuskainen olo, kipu säteili ylävatsalle saakka ja olin täysin varma että menee sillä hetkellä kesken. Herätin miehenkin ja sanoin että nyt täytyis päästä varmaan vessaan, mutta en vielä pystynyt nousemaan ylös.

Kivun väistyttyä soitin Naistenklinikalle, josta onneksi sanottiin tuon kuulostavan näille viikoille (tuolloin siis 4+4) täysin normaalilta. Muistutteli vielä miten keskenmenoon ei pysty itse vaikuttamaan yms., mutta painotti, ettei tuo kuulostanut yhtään sellaiselta. Säikähdin sitä kyllä ihan hirveästi

Ja housuut kiristää myös, etenkin loppupäivästä ei pysty istumaan vaikkapa farkut jalassa. Tuntuu kuin joku työntäisi jotain navasta läpi vatsaan Sellanen inhottava pistely ja tuikkiminen. Tuntuu että on lähellä että pissa lirahtaa housuun.
 
Siis herätin miehen kivusta säikähtäneenä, en sen takia että piti päästä vessaan :D
 
Mut voi myös lisätä listaan
Täplävaahtera / 32 / 1. lapsi / LA 10.6.

Mites muuten muilla, oletteko saaneet jo ns. leffaviivat testiin? Tuolla aiemmin laittelin kuvaa omista liuskoistani dpo 12 ja dpo 19, kun en ollut vielä onnistunut saamaan tasavahvoja viivoja. Oon vähän neuroottinen tän asian kans... Tiedän että ehkä vähän tyhmää, mutta minkäs epävarmuudelleen tässä kohtaa mahtaa -_-
 
Sain suunnilleen 4+3 aikoihin lähelle tasavahvat viivat testiin. Se oli ehkä dpo 17 paikkeilla. Mutta tässä on paljon yksilöllistä vaihtelua ja varmaan riippuu testistäkin :) Jos asia stressaa, kannattaa ehkä tehdä digitesti? Minulle ainakin tuli paljon varmempi olo, kun se näytti +3 tiistaina.

Tässä vielä viimeinen tekemäni viivatesti (noin viikkoa ennen kuin digissä näkyi +3): https://aijaa.com/NIFSuP
 
Riippuu varmaan kovasti testin herkkyydestä (ja ihan merkistäkin), milloin viivat on tasavahvat :) mulla tänään dpo13 predictor earlyssä tasavahvat viivat ja cb sanoo 2-3viikkoa :)

Mutta. En kehtaa valittaa tästä vauhahaaveilijoiden threadissa enää, mutta ehkä täältä sias jotain lohtua tai helpotusta tähän huoleen.. Mulla siis dpo7 alkoi tiputella verta, eikä se ole yhden päivän poikkeusta (viime sunnuntai) lukuunottamatta loppunut, eli kestänyt nyt 7 päivän ajan. Verta ei tule valumalla, mutta pyyhkiessä vessassa on paperissa aina selkeästi verta ja pikkuhousunsuojaa joutuu käyttämään. Ahdistaa, vaikka viivat vahvistuu. Ei mun esikoisesta tullut koskaan vuotoa. On sellanen olo, että pian tää vaan vuotaa ulos :( Onko kellään kokemuksia tällasesta?
 
Tänään rv 6+3. Viime viikosta asti kärsinyt etovasta olosta, joka on ollut läsnä kellon ympäri. :sick: Ainoa helpotus oloon on ollut mandariinit ja raitis ilma, mutta nekin ollut hetkellisiä. Myös järjetön väsymys on vaivannut.

Ensi tiistaina meillä on varhaisultra, enkä malta ollenkaan odottaa. :love:Neuvolankin varasin viime viikolla ja ajan sain parin viikon päähän. Tajusin äsken, etten ole kovinkaan paljon keskenmenoa pelännyt. Viime raskaus pari vuotta sitten oli mennyt kesken rv 8, mutta silloin oli ihan erilaisia oireitakin ja jotenkin tiesin, ettei kaikki oo hyvin.

Toivon tämän huonovointisuuden helpottavan pian ja että ultrassa olisi kaikki hyvin. (y):)
 
KESÄKUISET 2020
pehmistä / 27 / 3. lapsi / LA 29.5.-2.6.
alixa / 22 / 1. lapsi / LA 1.6.
Cipressi / 29 / 1. lapsi / LA 1.6.
Toukkis / 31 / 3. lapsi / LA 2.6.
Jenn-a / 25 / 1. lapsi / LA 4.6.
Rosina31 / 33 / 3. lapsi / LA 4.6.
Emmeka / 30 / 2.lapsi / LA 4.6.
Myria / 35 / 3. lapsi / LA 5.6.
Mammakatri / 40+ / LA 6.6.
taatelinen / 33 / 1. lapsi / LA 6.6.
#Exec / 35 / 2. lapsi / LA 7.6.
Sleh / 34 / 3. lapsi / LA 7.6.
Kerttu-Inkeri / 29 / 1. lapsi / LA 8.6.
Anskuliii / 23 / 2. lapsi / LA 10.6.
BabyElephant / 34 / 2. lapsi / LA 10.6 / NKL
Täplävaahtera / 32 / 1. lapsi / LA 10.6.
Eksyksissä / 36 / 4. lapsi / LA 11.6.
mimosalaha / 30 / 3.lapsi / LA n. 16.6.
JenniSyys / 37 / 4. lapsi / LA 16.6. / TYKS
serissamay / 21 / 2. lapsi / LA 17.6.-20.6.
pallomaha123 / ? / 2. lapsi / LA 21.6.

Salaisessa Facebook-ryhmässä ruhtinaallisesti tilaa vielä! Mikäli mielit liittyä, laita minulle yksityisviestillä nimesi ja jokin tuntomerkki profiilikuvasta. (y)
 
Mä sain leffaviivat testiin jo aikaisin. Digikin näytti 3+ jo dpo 18.

Nyt on alkanut etova olo ja pää on hassun tuntuinen.
Huimaa kivasti ylös noustessa.

Missähän vaiheessa soittelis neuvolaan?
En ole edes ajatellut kunnolla tuota, että sinnekin pitäisi soittaa.

Haluaisin vaihtaa terveydenhoitajaa. En halua sitä mikä oli edellisessä odotuksessa ja on lapsillakin. Jotenkin ei vaan kemiat kohtaa.
 
Voisin varovaisesti liittyä mukaan.
Lennis/34v/2.lapsi/la 18.6.

Digin mukaan raskaana, sata muutakin testiä tehnyt. Todella hailakat viivat päiviin nähden. Tämän vuoksi vähän skeptinen.
Olen myös kiinnostunut facebook-ryhmästä, toivottavasti sinne pääsee liittymään vielä tässä hiukan myöhemminkin. Vielä en uskalla liittyä.

@Mammakatri vähän sama tuon neuvolan kanssa, haluaisin vaihtaa, koska kyseessä puolituttu. Tällä kertaa taidan kyllä odotella ihan rauhassa, ennenkuin varaan.
 
Kyllä minä ainakin pysyn vielä tällä puolella. :)

Nyt on parit viime päivät ollut tissit tosi kipeenä. Portaita kävellessä tekisi mieli tukea käsillä, mutta se voisi näyttää vähän oudolta ja ei ehkä katsottaisi töissä hyvällä :D
Tissikipu on kyl ikävää :( Tässä vaiheessa ei paljon tee mieli harrastaa liikuntaa :cool:
Odotan sitä pahoinvoinnin alkamista. Se ei lopu ikinä :sick:
 
Oletteko muuten muut ladannut puhelimeen jotain raskaussovelluksia? Minulla on nyt vaan flo raskaustilassa, mutta mietin, että jonkun voisi ehkä ladata... Olisi kiva saada kaikki raskauteen liittyvät päivämäärät johonkin helposti ylös, kun tuntuu ettei päässä ole nyt oikein tilaa järkeville ajatuksille :rolleyes:
 
Täällä yksi plussailija myös. Ensimmäinen meille ja hieman yllätyksenä.
HemuliHoo/30v/1.lapsi/LA 10.6

Nyt mennään 5+2 ja pikkuhiljaa aletaan tottumaan ajatukseen, vaikka ihan täysin ei vielä uskalla iloita kun vasta niin alussa.
Itse aloin epäilemään raskautta pahasta olosta ja kuvotuksesta joka ei hellittäny. Nyt on myös tissit kippeenä ja jäätävät menkkakivut.

Kovasti haluan asiasta puhua ja puida ja kertoa ja hehkuttaa, mutta sovimme että odotamme ultraan asti. Siispä pitää tulla tänne höpöttelemään ja se salainen Faceryhmä kiinnostaa
 
Mä toivon, että tissit eivät kamalasti ala kipuilla.
Imetän vielä ja haaveissa olisi ehkä tandemimetys.
Taaperolle tissi on edelleen todella tärkeä.
Itsekin imetin esikoista pitkään. Ja lähes niin pitkään kun imetin, ei ollut menkkoja. Jännitti kierron käynnistyminen imetyksen jälkeen.
Toivotaan, että tandem onnistuu!

@taatelinen, käytin jo kuukautisten seurantaan Oviaa ja nyt sitten Ovia pregnancy. Näyttää kivasti viikot ja alkion koon viikottaisina kuvina. Ei tarvitse muistaa ulkoa missä mennään.

@HemuliHoo, täälläkin sovittiin, ettei kerrota vielä ainakaan. Omalle äidille kerroin heti plussattuani, sillä se polku siihen vaiheeseen oli pitkä. Mutta myös km takana, jotenkin on niin epävarma olo, etten vielä uskalla edes hehkuttaa. Aika vähän oireita, mutta aika alussa täällä vielä ollaankin, 4+1 vasta.
Varhaisraskauden ultraan meinattiin, ehkä sen jälkeen uskaltaa vähän luottaa.
 
Me kanssa mietittiin ettei kerrota vielä. Töissä tosin joutunut kertomaan koska olisivat huonovointisuudesta huomanneet.
Kovasti tekisi mieli raskaudesta kaikille jutella ja vähän pelkään etten onnistu tätä salassa pitämään
En oo ennen pelännyt keskenmenoa tms mutta nyt kun täällä lukenut niistä niin pelko on hiipinyt mieleen. Ja nyt kun @Lennis kerroit haaleista viivoista niin tuli pakkomielle päästä heti huomenna aamusta apteekkiin hakemaan testejä ku en ole saanut niitä "leffaviivoja" minäkään Kauheaa jos viiva on yhtä haalea tai kadonnut kokonaan
 
@Lennis minä en ainakaan karkaa faceen vielä aikoihin, mieluusti täällä puhelen kuulumiset :) jotenkin ei tunnu omalta puhua vielä omalla naamalla näin epävarmassa tilanteessa :)

Tänään, dpo14, oli eka vuodoton päivä lähes puoleentoista viikkoon! Varovaisesti toiveet nousee (y) ja oon kyllä himotestaillu kohta viikon jo putkeen kun tosiaan tiputtelu saanut epäilen, että tää raskaus loppuu heti alkuunsa. :poop:

Tarkottaako leffavoivat tasavahvoja viivoja? Jos, niin mulla pc:llä nyt dpo14 sellaset. Vielä odotan, että jos viikon päästä saan digiin 3+ niin sit lopetan testaamisen siihen. Jotenki tuntuu tärkeeltä nähdä vielä se kun muita raskausoireita ei kipeiden rintojen ja mielialavaihteluiden lisäks oo :) varasin itselle oviksesta 7+0 varhaisultran, vielä 3 viikkoa saa kärvistellä sinne kun nyt oviksesta 4+0 :rolleyes:
 
Hyvä että tiputtelu loppunut! (y)

Sinne kolmen viikon päästä olevaan ultraan on ikuisuus, toisaalta äkkiä se menee. :ninja:
Ehkä minäkin käyn hakee vielä digin viikon päästä. Esikoisen kanssa viivat kans lähti hitaasti tummenemaan, ottaen huomioon et eka positiivinen testi oli vasta eilen. Jos näin järkevästi ajattelisin, niin ovis on ollut myöhemmin. Nythän ei vielä edes välttämättä oo menkat myöhässä, jos kierto ois venynyt 34 päivään. Sen mukaan nyt olisi vasta 30/34.

Niin, jos siis järkevästi ajattelisi. Mutta kun ei ajattele. Vaan vetää pahimman kautta, lähteekö viiva vahvistumaan :cautious: