Kesäkuun Keijut 2017 toukokuussa

Zau!
Oon myös miettinyt tuota nukkumisjärjestelyä... Esikoinen nukkui vieressä, koska oli refluksi ja kaikki meni hyvin, kun oli tissi suussa. Ok, homma meni näin myöhemminkin ajateltuna ihan ok, mutta olin aamulla kyllä yleensä aika jäykkä ja särki paikkoihin. Nyt sitten en tiiä, että pitäisikö mennä tuolla samalla perhepetisysteemillä vai imetänkö ja laitan omaan sänkyyn... No, ehkä katsotaan ensin, millainen tyyppi tulee ja voihan sitä sitten kokeilla (y).

Mutta nyt pitää lähtee iltatoimien pariin, huomenna terkka (y).

Lahja 37+5
 
Tänään tuli vauvan sänky, eli se vaavisänky mistä oon puhunut aiemminkin :) Yllättävää että posti oli myöhässä toimitusaikataulusta ;) Sänky oli helppo kasata ja tukevan tuntuinen on. Jarruja ei ole, siitä pieni miinus, pitää joku patentti keksiä. (y)

Oli myös neuvolapäivä :) Vauva on laskeutunut ja pää haarovälissä, eli lähtökuopissa tukevasti. Ei supistele kuitenkaan. Sf-mitta oli pienentynyt, sekin kertoo vauvan laskeutuneen. Verenpaineet oli edelleen pikkuisen koholla, ei aiheuta toimenpiteitä edelleenkään. Eipäs siellä muuten ihmeitä ollut enää, jutusteltiin jännittääkö synnytys ja yleisiä fiiliksiä. Seuraava neuvola-aika saatiin lasketulle päivälle, tuskin tarvitsee mennä :D

Päästiin miehen kanssa nauttimaan terassikeleistäkin tänään ;) Minä kyllä kävin hakemassa pehmiksen jäätelökioskilta. Käytiin myös syömässä pitkän kaavan mukaan ja juhlistettiin ensi viikon 3. hääpäivää. Oli taivaallista ruokaa! Sitten tultiin kotiin päiväunille ennen kuin haettiin esikoinen päiväkodista. Ihan huippu päivä oli :love:

Nobelius & "rusetti" 38+0
 
@Lahja* , mä kans ajattelin, että katsotaan mimmonen vauva tulee, nukutaanko taas kans tissi suussa.. Mä olen vaan niiiin laiska yöllä tekemään yhtään mitään, että olen kokenut sen helpommaksi tavaksi, vaikka kieltämättä jumittaa paikkoja.

Me tavataan vauvan kanssa kahden yön päästä :geek::love: Jotenkin niiiiin outoa, nyt kun ekaa kertaa tietää päivän ja kellonlyömänkin. Ei mua niin hirveästi jännitä, enkä mielestäni kotona oo sitä voihkinut ainakaan, mutta lapsia tuntuu jännittävän. Esikoinen ei juuri koskaan heräile yöllä, viime aamuyönä kömpi mun viereen eikä sit enää kumpikaan nukuttu. Tyttö on itkeskellyt ihmeellisiä asioita koko illan. Rassukat, varmaan murehtivat vaikka odottavatkin tosi innolla. Sitten äiti vielä pois kotoakin monta päivää... Tässä nyt sitten pyykkiä pesty ja siivottu jajajaja.. Kaikki pitäisi saada valmiiksi, kun mulla koko ajan takaraivossa, että kohta ei sitte tehdä Yhtään Mitään muuta kun vauvanhoitoa... Taitaa kumminkin jäädä auto sisältä pesemättä (koska sehän onkin maailman tärkeintä) ja samoin sauna, ei vaan aika riitä! Huomenna illalla voitais vaan tehdä jotakin mukavaa koko poppoo. Sitten ke-aamuna startataan varhain :love:
 
@sitruunasorbetti :lle paljon tsemppiä, jännät päivät.
Ihme, ettei tästä porukasta ole vielä muita saanut. Toki osa on facessa, onko siellä kuulunut uutisia?

Mä täällä valvon ja lasken liikkeitä. Hirveen stressaavaa puuhaa... olen vesi+koko seurannassa ja pienuuden takia liikkeet tulee tuntea.
Illalla aloin laskea, enkä mielestäni tuntenut riittävästi. Seuraavalla laskemisella liikkeitä tuli lyhyessä ajassa paljon ja taas rauhoittui, joten nyt teen laskennan uudelleen. Mehua ja muuta makeaa syömistä, mut silti ei ala jytäämään kunnolla. Huoli alkaa olla... Lähen kyllä päivystykseen jos yhtään tuntuu.

Kyllähän tämmösen äärellä ehtii ajatella sitä pahinta vaihtoehtoa. Ei vaan saa päästää ajatusta valloilleen.

Anteeksi omanapaisuus.
Nuutti ja vauvveli 35+6
 
Täytyypä meidänkin varmaan sitten vaan odottaa ja katsoa, mikä järjestely meille parhaiten vauvan nukkumisen suhteen sopii. Luulen, että alkuun saa koisia äp-laatikossa, jonka asennan pinnasänkyyn (pelkään, että kissa änkeää sinne muuten mukaan...) ja myöhemmin oli ajatuksena, että vauva olisi meidän huoneen nurkassa pinniksessa. Pelottaa toki nuo yölliset ylösnousemukset, kun olen niin makeauninen normaalisti ja huomaan jo yhden levottomasti/katkonaisesti nukutun yön vaikuttavan ihan valtavasti seuraavaan päivään... Mutta pelottaa myös, että nukahdan vauva kainalossa yöimetyksellä omaan sänkyyn ja sitten mies unissaan kierii vauvan päälle ja tukehduttaa sen. Tai tosiaan se kissa, joka yleensä nukkuu mun jaloissa... Miestä en voi enkä raaski karkottaa sohvalle, koska meidän sohvaa ei todellakaan ole nukkumiseen tarkoitettu. :rolleyes:

Voi hurja, huomenna teillä on pieni sylissä @sitruunasorbetti ! Niin jännää ja ihanaa. :barefoot: Ehkä sen auton voi siivota tosiaan joskus myöhemminkin ja keskittyä nyt nauttimaan? ;):love:

Ja tsemppiä, @Nuutti79 , varmasti on kova huoli jos liikkeitä ei tunnu "tarpeeksi". Kannattaa varmaan mennä mieluummin vähän liian herkästi tarkastuttamaan tilanne kuin murehtia itsensä järjettömäksi kotona.

Meillä oli eilen lääkäri, ja tyyppi oli kuin olikin kääntynyt oikeinpäin lähtökuoppiin! Hän tosin omien tuntemuksieni mukaan kierähti vielä viime viikon aikana kaksi kertaa akselinsa ympäri, eli selkeästi on vielä tilaa temmeltää, mutta lääkäri oli hyvin luottavainen, että kyllä se asettuu lopulta oikein päin kun oli kerran nytkin. Ongelmia on yleensä vain silloin jos vauva sitkeästi pysyy perätilassa. Jee, hyvä vauva! Lapsi oli edelleen (täkäläisittäin) viikkoa isompi, mutta kun katsoin suomalaisilta sivuilta niin aika keskikäyrälle osui painoarvio (huh!). Nyt vielä, kun hän ymmärtäisi tulla ajallaan ulos... Mitään merkkejä syntymän lähestymisestä ei edelleen ole, ja saatiinkin lupa vielä pariin vähän pidempään viikonloppureissuun tänä ja ensi viikonloppuina.

Meillä kuulemma seuraavalla käynnillä (rv 38+0) on luvassa käyrillä makoilua. Siis niiden samojen anturien, jotka asennetaan synnytykseen. Onko tämä Suomessa tapana? Olin vähän yllättynyt, kun kuulin että kuuluu täällä tosiaan ihan normaaliin raskauden seurantaan tässä loppumetreillä...
 
Ei meidän tarvinnut ainakaan käyrillä makailla, ei nyt eikä viime kierroksella. Meillä siis oli just eilen se 38+0 neuvola.

Kävin siellä sokeroinnissa tänään :D Nyt on sileät jalat, eikä itse tarvinnut tehdä mitään (y) Jos näitä kesäkelejä riittää vielä niin voi hyvillä mielin pitää hamettakin. Lämpimät ilmat teki heti turvotusta jalkoihin, pitänee tehdä suolakylpy jaloille tänään, pistäisi nesteet liikkeelle taas.

Hyvä @mannamakaroni että teidän pikkuinen on kääntynyt itsekseen ;)

Tsemppiä @sitruunasorbetti! :) Teillä on kohta ihana pieni ihasteltavana.
 
Miten Nuutti79 ne liikkeet? Itsehän kävin ekassa raskaudessa äitipolilla, kun en tuntenut enää mitään ja alkoi paniikki kasvaa... Mutta asiat oli ihan ok. Toivottavasti teilläkin! Siitä neljä päivää ja esikonen oli maailmassa :).

sitruunasorbetti, kerro kaikki, kun voit :)!

Ja hienoa mannamakaroni, että lapsukainen oikeinpäin (y). On se jotenkin huojentavaa!

Kävin terkkarilla, no eipä siellä kummempaa. Poika reagoi hyvin tönäisyihin, mikä kertoo, että hänellä on kaikki hyvin. Paino oli noussut 500g viikon aikana, mikä kuulemma ihan ok tässä vaiheessa. Ja poika edelleen raivotarjonnassa (y).

Oma fyysinen kunto on suht hyvä. Tosin kävely tuottaa jo lieviä vaikeuksia, pyörällä pystyn ajamaan pitkiäkin matkoja. Kävely painaa välillä ihan kauheasti haaroväliin ja välillä pistelee ja kaikkea. Huoh. Ehkä hieman ottaa välillä kupoliin (näin lievästi sanottuna).

Henkisesti voinnista en tiedä :whistle:. Ihan kuin välillä elelisi jossain omassa maailmassa, miettien sitä sun tätä vauvaan liittyvää. Välillä pinna kireällä, välillä taas ihan jees fiilis.

Lahja 39+0

P.S En muuten edelleenkään tiedä, miten ne linkit saa noihin nimimerkkeihin...nytkin jotenkin mokasin, että sori vaan kaikille...
 
@Lahja* ja @mannamakaroni
Kiitos kysymästä ja tsempeistä. Liikelaskentaa olen tehnyt, aina ensimmäisen tunnin aikana ei liikkeitä ole tullut riittävästi, mut jo seuraavalla tunnilla ensimmäisen vartin aikana on tullut riittävä määrä. Alkuviikon laskin, nyt taas liikkeitä tuntuu niin, ettei tarvitse laskea. Oisko vauva voinut olla jotenkin eri asennossa, ettei liikkeet tuntuneet niin selkeästi?
Onneksi huomenna on taas Äpoli.

@mannamakaroni Meillä laitetaan äpolilla käyrille näillä loppuviikoilla, nyt olin ensimmäisen kerran 35+5. Viereisessä pedissä oleva puolituttu äiti oli yliaikakontrollissa ja hän lähti siitä sit saliin, puhkasivat kalvot. Oli jännää, sellaista se sairaalamaailma on. Kolme vuotta sitten taysissa svo:lla ollesssani en saanut pitää puhelinta päällä ollessani käyrillä, koska se heidän mukaan vaikuttaa siihen.

Vauvan vaatteet on nyt pesty, on ne pieniä 44 senttisiä. Jokunen 50 senttinen joukossa.
Pitäis miettiä sairaalasta kotiutumisvaatteetkin. Ja kaukalo kaivaa jo valmiiksi.

Kävin apteekista hakemassa ennakkoon jo tarvikkeita. Nännirasvaa, nännit on pian ruvella... hajusteetonta talkkia, niissä on kamala tuoksu, jos ei ota hajustamatonta. Sit nenäsumutetta, apteekista suositteli: sairaalassa kova ilmastointi niin nenä kuivuu ja mulla on siitepölyallergiaa.
Kotiin ostin niitä jättisuuria siteitä, kun se vuoto on yleensä niin runsasta synnytyksen jälkeen. Ja samoin jättialkkareita, jotka ei paina sektiohaavaa.

@sitruunasorbetti siellä mahdollisesti ja saa tuoksutella uutta elämän ihmettä. Toivottavasti kaikki meni hyvin!

Nyt jännityksellä odotellaan kuka meistä on seuraava, minunkin sektioaikaa saatetaan siirtää jos vauva ei kasva odotetusti.

Voikaa hyvin ja nautitaan vielä hetki!
 
Viimeksi muokattu:
Heips,
Mites kaikki jakselee? :) täällä on ainaki ollu ihanat ilmat viikonlopusta asti, se piristää hyvin. Viikonloppuna tuli siis juhlittua omia synttäreitä sekä tavattua työkavereita grillailun merkeissä, nautin! Tosin voimia se taisi myös viedä, kun alkuviikosta oli vähän heikko olo ja vauvakin liikkui vähemmän.

Pissatestejä on pitäny tehdä kotona ja ne proteiinit meinaa sieltä vähän plussailla, mutta labrassa ja paniikissa varatussa ylimääräisessä neuvolassakin kaikki ok.:ROFLMAO: nyt sovittiin etten testaa kotona oman mielenrauhan takia kun maanantaina on jo neuvola+lääkäriaika.

Vaikka viikonloppuna tuli herkuteltua älyttömästi niin paino oli laskenut! (n):ROFLMAO: kuulemma saan ihan rauhassa syöpötellä. :ROFLMAO: ainut "vaiva" tässä nyt on ollut matalat verenpaineet, neuvolassa meinasin pyörtyä vauvan sydänäänten kuuntelun jälkeen. Jotekin se selällään olo kävi niin pahasti päähän. Mittasi vielä uudelleen paineet siinä vaiheessa kun pyörrytti, ne oli jotkut ihan älyttömät tyyliin 46/67... Normisti pyörii siinä 65/105. Että varovaisesti pitää liikkua. :LOL:

Ainiin ja synnärille käyty myös tutustumassa!

Lämpimistä päivistä nautiskellen
Hannakau 36+1
 
Kiitos kysymästä @Hannakau, nämä kesäiset päivät on mennyt tosi kivasti :) Vointiin on ollut hyvä. Taaperon kanssa ulkoilua, lepäilyä ja vähän kotihommia, vauvalle vaatteiden laittamista valmiiksi ja sängyn päällä on odottamassa liinavaatteet pienokaista.
Ja onnea syntymäpäivän johdosta @Hannakau ! Kuulostaa kivalle grillailu ja ystävien kanssa hengailu (y) Voihan se olla, että vauva on olut vaan tyytyväinen jos olet ollut paljon liikkeellä ja siksi hän on ollut masussa hiljaisempi. Hurjalle kuulostaa nuo paineet, muistahan tosiaan lepäillä ja nousta varovasti ylös.
Muoks. Minkälaiset fiilikset jäi synnäriin tutustumisesta?

Mies sai sovittua ensi viikolle tekevänsä vaan päivävuoroja ke alkaen, me kun odotetaan synnytyksen käynnistyvän taas yöllä. Ja eihän tässä ole kun viikko ja 2pvä laskettuun aikaan. Oon ihan rikki varmaan jos menee yli la:n :D Sen verran orientoitunut ja hyväuskoinen olen että syntyy (taas) päivää ennen viimeistään. Avaudun sitten täällä, jos tässä joudutaankin odottelemaan kovin kauan vielä ;)

Tilasin vauva lehden tänään, sorruin tällaiseen ylimääräiseen, on sitten jotain luettavaa/tekemistä kun vauva roikkuu tissillä. Pitäis tällä kertaa älytä tehdä välipaloja valmiiksi jääkaappiin, siis sitten kun vauva syntyy niin ois valmiina. Viimeksi meinasi ruokailuvälit venyä, päivät tuntui niin kiireisiltä ja kun aikaa oli niin nukahdin... Nyt jos pilkkoisi hedelmiä ja laittaisi pähkinöitä, marjoja ja jogurttia valmiiksi. Nyt on mieskin paremmin kotona huolehtimassa tästä minun syömisestä.

Mitenkähän @sitruunasorbetti ja vauva jakselee... Niin jännittää kaikkien puolesta :)

Nobelius & "rusetti" 38+4
 
Mä kanssa joudun liikelaskentaa tekemään ja huonolta näyttää. Ei se vaan liiku. Keskiviikkona lääkärikään ei saanut tökkimällä liikkeelle, mutta seurasi ultralla samalla ja sanoi vauvan tekevän hengitysliikkeitä, mikä on hyvä merkki. Alan olla niin kypsä tähän tilanteeseen. Paikat oli vasta sormelle auki, ens viikolla katsotaan käynnistystä uudelleen.
 
Vauvantuoksuiset terkut kaikille :love: Täällä sitä ollaan kahden päivän ikäisen, pienen, Ihanan, suloisen poikasen kanssa! Hän painoi 3,3kg, 50cm pituutta. Sektio meni sata kertaa paremmin kuin oisin voinut kuvitella enkä ole juuri joutunut kipeänä olemaan, hyvät kipulääkkeet oon saanut. Tänään sängystä nousukin oli paljon helpompaa kuin eilen. Nyt iltapäivällä ekan kerran vähän epätoivo iski että kun liikkuminen ja vauvan siirtely on kuitenkin vielä hiukan hidasta ja kankeaa, mutta sain sit tsemppausta ja kipulääkettä niin helpotti.

Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, vauva on ollut mulla koko ajan vieressä ja ihokontaktissa, vaatteita ei ole hänellä päällä ollut vielä lainkaan. Maitokin tuntuu nousseen jo aika lailla, nännit huutaa jo hoosiannaa :D. Lastenlääkäri tarkisti jo tänään vauvan, kaikki hyvin. Päästään huomenna kotiin jos paino nousussa eikä biliribiiniarvo ole koholla.

Tsemppiä kaikille raskauden viime metreille.
Terkuin umpirakastunut, onnesta sekaisin oleva Sitruunasorbetti :love:
 
Kiitos nobelius onnitteluista! Tutustumiskäynti synnärille oli miun mielestä tosi hyvä. Meillä oli sellanen vanhempi mieskätilö "luennoimassa" kaikesta hyödyllisestä, hänellä oli paljon asiaa mutta parit vitsitkin mahtui väliin. Tykkäsin :LOL: tilojakin päästiin vilkasemaan. Edelleen ois se sairaalakassi pakattava... Eilen kävin kyllä jo ostamassa siteitä yms valmiiksi, että pikkuhiljaa... :ROFLMAO:

Tsemppiä adastralle, toivotaan että vauvalla vain rauhalliset päivät menossa. Miekin jouduin alkuviikosta liikelaskentaa tekemään, on se kyllä vähän ahistavaa. Ja varmasti siinä oma pääkin käy sitten tekemään tepposia... Ainakin miusta tuntu siltä!

Ja isot onnittelut sitruunasorbetille! :) kiva kuulla, että hyvin on mennyt. (y)
 
Onnea @sitruunasorbetti ! On varmasti kiva kun sektio mennyt odotettua paremmin :)
Oi mikä into olisi jo nähdä oma pikkuinen!

Täällä iski hulluus taas :D Aloin juustokakkua tekemään huomiseksi kun ystäväperheen uuteen kotiin mennään kylään, he rakennuttivat okt:n. Vähän niin kuin tuparilahjaksi ajattelin tuon kakun, siihen kahvipaketti ja ehkäpä vielä minineilikoita pieni kimppu (y)
Nyt seistessä alkaa tuo masu vaan painamaan ikävästi, alavatsaan ja nivusiin tulee hermosäryn tapaista kipua. Tämänkin voisi välttää kun ei vaan leipoisi enää tässä vaiheessa..

Pitääpä niitä siteitä hakea itsekin, olin unohtanut ne ihan kokonaan. Apteekista niitä Tenan super paksuja ;) Viimeksi mies kävi hakemassa ne siteet, kun en älynnyt varautua, silloin sairaalasta otin muutaman "supersiteen" joita käytin yöt ja Tenat sitten päivällä.
 
Ihania kuulumisia sitruunasorbetti :love:. Hienoa, että kaikki on mennyt hyvin ja imetyskin lähtenyt hyvin käyntiin (y). Ihan tosi hieno juttu, tsemppiä jatkoon!

Itsellä olo vähän niinkuin plääh. En enää edes jaksa miettiä sen kummemmin tätä raskausasiaa tai että milloin syntyy, pää varmaan poksahtaisi ajan kuluessa o_O. Esikoinen syntyi viikoilla 40+4 (tai 40+5), että jos tämä toistuu niin ensi viikollahan se h-hetki olisi. Mutta voi että välillä alkaa kismittää tää pötsi ja etenkin yöllä, kun kyljen kääntämiseen menee tyyliin 15 min. Muuten kunto ihan suht hyvä, että mitä tässä valitan, mutta huoh, odotusta odotusta.

Ensin stressasin sen synnytyspelon kanssa, sitten siirryttiin perätilastressiin ja nyt sitten käynnistellään yliaikaisstressiä :p. Joopa joo, stressintäyteinen 9 kk. Pelkopolilla kätilö kyllä sanoi, että jos ajan kuluessa alkaa pelottaa sitten se, että vauva kasvaa "liian suureksi", niin käynnistystä aletaan sitten miettiä ehkä nopeammin, mutta saas nyt nähdä, syntyisi nyt ihan itsekseen...

Tiistaina terkka, eipä siellä kai kummempia enää. Taidan ottaa esikoisen mukaan eka kertaa, pääsee kuulemaan sydänääniä.

Lahja 39+4
 
@Lahja* mulla samanlaista stressiä ollut koko 9 kk:ta aiheet vaan erit. Vaikein raskaus näin taaksepäin katsottuna.

Eilen illalla alkoi niin kovaa supistella, et tulin svo:lle ja nyt olen toista yötä osastolla. Onneksi tämän päivän aikana kivut ovat hävinneet ja pääsen huomenna kotiin. Tällä samalla osastolla on myös synnyttäneet, ihania pikkusia tuhisijoita on jo tavattu. :p
Pieni lepoloma...
Koko ajan olen neulonut ja aika on hurahtanut kovaa vauhtia. Kohta on vauvan peitto valmis...

Mies toi lukemista mulle, mut lehdet on vielä lukematta. Säästän ne sit kun tuun tänne pitemmäks aikaa. Se muistivihko ja kynä olis kova sana pakata siihen sairaalakassiin. Mitä vielä?

@AdAstra miten liikkeet? Tunnetko? Eikö ole kauhean stressaavaa? Ois kyllä hyvä, että jo oman mielenrauhan vuoksi alkais tuntua niitä.

Nuutti 36+4
 
Onnea @sitruunasorbetti ! Kiva kuulla, että sektio meni hyvin.

Huonosti tuntuu liikkeet edelleen, mut mulla on iltapäivällä neuvola, täytyy siellä puhua. Torstaina vasta äitipoli. Vauva arvioitiin kolmikiloiseksi, että mun puolesta vois kyllä jo käynnistelläkin, esikoinen oli 3,3 kg aikoinaan. Limatulppa lähti lauantaina, jospa se antaisi vähän viitteitä synnytykseenkin. Viimeksi lähti neljä päivää ennen käynnistystä ja olin käynnistykseen mennessä jo 4 cm auki. Toivottavasti nytkin aukeaisi paikat pikkuhiljaa torstaihin mennessä, sitten eivät varmaan enää lykkäisi käynnistystä.

Meinaatteko muuten käyttää sairaalassa omia vai sairaalan vaatteita? @Mannamakaronin täytyy tietty kaikki viedä. Itse ajattelin ensin, että käyttäisin omiani, ettei tulis niin potilasolo, mutta toisaalta tota tavaraa saa muutenkin raahata ihan tarpeeksi mukanaan. Oman aamutakin pakkasin mukaan, tyksissä oli ainakin viimeksi sellaisia aika retrohenkisiä tarjolla :) Ja sit niitä tenakalsareita...

Mulla kanssa ollut äärimmäisen stressaava raskaus, en tiedä johtuuko siitä, että toinen vauva meni kesken silloin alussa, alitajuisesti pelännyt koko ajan tämänkin menevän. Onneks sitä enää ei tarvii pitkään stressata, sit alkaakin varmaan koliikki ym. stressit...

AdAstra 37+5
 
Oih, onnea hurjasti @sitruunasorbetti ! Ihana kuulla, että kaikki on mennyt noin hyvin. :love:

@Hannakau Onnea syntymäpäiväsankarille (vähän myöhässä)! Ja on kyllä pelottavan kuuloiset paineet... Kannattaa varsinkin lämpimällä ilmalla juoda ihan tosi paljon vettä, mulla se ainakin auttaa vähän pahimpaan huippaukseen. :)

Täällä ollaan kotiuduttu viikonloppureissulta Normandiasta. Ihanat säät saatiin, ja oli kiva paeta pahinta hellettä meren rannalle. Nyt on komea (nolo) t-paitarusketus ja nenä palanut... Käytiin myös vielä vähän kävelemässä, mutta parin tunnin hyvin rauhallisen kiipeilyn jälkeen meitsin oli pakko taapertaa takaisin leirintäalueelle (yövyttiin mökissä, ei teltassa!). Harkkasupistuksia sain aikaan tuolla rehkimisellä, ja automatkat oli älyttömän epämukavia, mutta muuten ei ole kyllä merkkejä edelleenkään siitä että tyypillä olisi mitenkään epämukavat oltavat yksiössään. :cautious:

Tässä on vielä muutama viikko laskettuun aikaan, mutta nyt jo verenpainetta nostattaa hetkittäin lähipiirin painostus vauvan syntymäajankohtaan liittyen. Äiti ilmoitti, että on tulossa kylään heinäkuun alussa ja että vauvan on parasta olla silloin syntynyt; sisko puolestaan kyseli, että jos hän tulisi jo 28.6. niin olisko silloin valmista ja mies soittelee töistä että varmaan on ihan ok jos hän lähtee naapurimaahan päivän työreissulle 30.6. HITOSTAKO MINÄ TIEDÄN KOSKA TÄMÄ IPANA TULEE ULOS! :unsure::LOL: Mutta siis voin ilmoittautua luomaan meille kesäkuun ketjun, koska varmaan olen yhtenä kappaleena sitä päivittelemässä ihan tuonne loppukuulle asti olotiloista päätellen...

Täällä on edelleen niin kuuma, että en saa mitään aikaa. Lojutaan kissan kanssa kahdestaan tuulettimen edessä kuin lahot lahnat. Mielessä pyörii kaikki mikä pitäisi vielä hoitaa (mm. se sairaalakassi), mutta hyvä kun jaksan välillä vessaan nousta. Onneksi huomenna viilenee!

Kirjoittelin sentään ylös, mitä aion pakata sairaalaan mukaan. Sairaalan oma vaatimuslista tosin tuntuu jotenkin vähän kohtuuttomalta: vauvalla pitäisi olla esim. 6 pyyhettä (hän omistaa kaksi) ja äidillä joka päivälle puhdas pyjama. Ajattelin ottaa pari kolme pyjamaa tai muuta oloasua ja mies saa sitten tuoda lisää tarpeen mukaan. Joitain ostoksiakin vielä näemmä tarvii tehdä, kun en omista kuumemittaria (vauvalle onneksi tuli äitiyspakkauksessa, mutta äiti tarvii kuulemma oman) ja noita jättisiteitä siis ilmeisesti saa apteekista? Täällä ei ainakaan kaupoissa ole näkynyt perusyösiteitä kummempia...

Tsemppiä kaikille viime metreille! Ei ole enää paljon jäljellä odotusta edes meillä loppukuun viimeisillä villahousuilla. (y)
 
Minä käytän sairaalassa varmaan sairaalaan vaatteita. Ne on kuitenkin kivan väljät ja mulla ainakin jälkivuoto suttasi viimeksi parit sairaalan housut.

Aikamoinen lista siellä ulkomailla, 6 pyyhettä kuulostaa huikealta. Suomessa kun ei pyyhkeitä tarvitse, eikä oikeastaan muuta kun kotiutumisvaatteet itselle ja vauvalle.
Niitä supersiteitä pitäis kyllä apteekista löytyä.

Täällä lähti nyt viimeinen viikko sitten, siis jos laskettuna aikana syntyy. Ihan kivasti tässä vielä menee, ei ole hankala olla. Iltaisin meinaa olla välillä vaikea nukahtaa, kylkeä kääntämällä kyllä on vielä tuo ongelma ratkennut. Nyt valvottaa ehkä sekin että odotan synnytyksen lähtevän käyntiin taas yöllä ja jotenkin alitajuisesti varmaan jännitän nyt kaikkia öitä, että joko se yö olisi nyt :)
Anoppi kertoi toivovansa helteitä :D Minä en toivo, helteet lisää vaan turvotusta ja nyt vähän viileämmillä ilmoilla niitä ei ole taas ollut.
Minkäänlaisia supistuksia ei edelleenkään ole tullut. Tänään söin tulisia quesadilloja ja huomenna meen salille ja saunaan... (y) Tiedä sitten jouduttaako mitenkään tätä hommaa.

Tuo hoputtaminen on kyllä ärsyttävää. Mistä sitä tosiaan voi tietää koska se pieni päättää tulla maailmaan. Meillä äiti kyllä kyselee tuntemuksia melkein joka päivä, mutta se johtuu siitä että hän on taaperolle lapsenvahtina kun me ollaan synnärillä. Kyselkööt nyt sitten.

Tänään saatiin siivottua pojan huone, huomenna vuorossa meidän makkari, ei tarvitse sitten heti vauvan synnyttyä olla siivoilemassa, porukkaa kun ravaa kuitenkin kylässä yhtenään sitten. Eilen tilasin pimennysverhot meidän makkariin, saa vauveli totutella heti että pimeässä nukutaan öisin. Luin just lehdestä ettei vauvan päiväunet ole niin herkät valolle, mutta yöunet pitäisi nukkua pimeässä..

Mies ois nyt kotona vielä huomenna ja ke ollaan pojan kanssa kaksin, to ja pe menee pojalla päiväkodissa, saan huilia siis vielä pikkuisen. Sitten kyllä odotan jo jotain tapahtuvan vauvan tuloa ajatellen ;)

Tsemppiä kaikille odotuksen viime hetkiin ja viime viikkoihin!

Nobelius & "rusetti" 39+0
 
Täälä yhtenä kappaleena, enkä osaa kuvitellakkaan tästä jakautuvani ennen laskettua.
Laskettuna olis aika kontrolliin ja jutellaan käynnistyksestä ym.
Kukkatarhalle vielä haluan ennen synnytystä ja tänään ollaan menossa näkötorniin kiipeilemän ja maisemia kattelemaan lasten kanssa

Ei mitään kiirettä, mä jaksan odotella
Supistuksia tulee edelleen tiheään tahtiin välillä monta tuntia ja sitten loppuu.

Mimma 39+1
 
Meidän kesäkuisesta tulikin sitten toukokuinen :love:
Tänään syntyi tyttövauva klo 11.57, 3750g ja pituus selviää huomenna :) Aivan ihastuttava tapaus!

Supistuksiin heräsin 05.30 ja sairaalassa oltiin klo 10, neiti päätti syntyä vauhdilla klo 11.47 ja luomuna mentiin! :) Hurjaa mutta ihanaa! Kaikki meni hienosti kuitenkin (y)

Jos sopii, niin jatkaisin kirjoittelua kuitenkin kesäkuisissa :)

Nobelius ja rusetti-neiti, 8h ikäinen
 
Viimeksi muokattu:
Onnea hurjasti @nobelius ! Vauhdikas synnytys tosiaan. Taisi tuliset quesadillat auttaa (pitäisköhän itsekin kokeilla... :rolleyes:)? :LOL: Nauti pienestä ja totta kai kesäkuisissa saat jatkaa, eipä tuohon mitään lupaa tarvitse pyytää. :)

Juttelin eilen vikassa synnytysvalmennuksessa vielä tuosta sairaalalaukusta ja muiden mammojen mielestä oli ihan normaali vaatimuslista. Eli täytynee varmuudeksi pakata niitä pyyhkeitä ja vaihtovaatteita ja muuta härpäkettä tarpeeksi! Sen laukun pakkaamisen lisäksi meillä on enää pinnasänky noutamatta (järjestynee ensi viikon aikana) ja sitten vaan odotellaan. Vähän kumma ja levoton olo, mutta juuri nyt oon kyllä myös niin vetelä tämän loputtoman helteen vuoksi, että muutaman viikon lepoloma ennen vauvan saapumista tekee varmaan oikein hyvää.

Mikäs olo muilla on, kuka seuraavaksi pyöräyttää pienen maailmaan? :barefoot:
 

Yhteistyössä