Kesäkuun kullanmurut *marraskuussa*

Kääk! Tajusin neljän aikaan, että olen unohtanut kysellä neuvolasta verikokeiden tulokset ja ne pitäisi olla mukana huomenna ultrassa.. noh, onneksi neuvolassa oli vielä paikalla joku 10 yli neljä ja kaivoi mun tulokset esille. Yritin noudattaa neuvolatädin ohjetta, että "älä sitten mene googlettamaan näitä arvoja ja vertailemaan"... mutta googletin kuitenkin ja eihän sieltä mitään vastauksia löytynyt. Nyt se stressi huomisesta iskee, mutta jospa edes vähän saisi yöllä nukuttua...

Ja vaikka olen väittänyt, ettei rinnoissa ole tapahtunut muutosta niin nyt huomasin olevani väärässä. Sain H&M:n paketin, jossa oli pari alennuksessa ollutta mammapaitaa ja kolmet rintaliivit (mulle siis aina on sopinut henkkamaukan 70b) jotka oli kaikki auttamatta pieniä! Pakko siis lähteä uudelle sovituskierrokselle ihan kauppaan.

aida1, kiva että äänet kuului! Ja nopeasti se viikko menee :)
 
Yksäriin vastailu, mut tän mukaan ei oo lähetetty sitä, hmm.. :D

Täällä käyty ekassa ultrassa, toispuoleiset Vatsakivut varmistuivat normaaleiksi! Eli viikkoja vastaava pikkuinen kölli kohdussa, sydänkin sykki <3 Se helpotuksen määrä oli sanoinkuvaamaton, se hetki, kun pieni ilmestyi ruudulle.

Piupom rv 8+1
 
  • Tykkää
Reactions: Staffy85
Voimia unnalle täältäkin!:hug:

Eilen oli neuvola, ultrassa näkyi yksi elävä pikkuinen ja sydän pamppaili kovasti :heart: Viikkoja näytti 8+5. Ensi viikolla verikokeisiin yms ja sitten odotellaan uutta ultrakutsua. Oireet ei ole helpottaneet ollenkaan, pahoinvointi jatkuu kamalana ja nyt olen oksennellutkin useammin. Lisäksi on sitä vilua ja sellaista horkkatilaa vähän väliä :( Onneksi saan olla kotona mutta toisaalta mulla on lasten kerhoja yms mihin pitää kuskailla.

Tänne on niin paljon tullut tekstiä, yritän aina lueskella päivittäin mutta aina ei ehdi kirjoittelemaan ja sitten nyt ei millään muista kaikkea.. Toivotan kuitenkin kaikille voimia ja jaksamista, sekä hyvää loppuviikkoa :)
 
Moikka!

Unnalle kovasti voimia <3

Mä en ole jaksanut oikein kirjotella kun on ollut ihan kamalaa pahoinvointia, päiviä mennyt sohvalla maaten ja oksennellen. Tai siis illat, kun päivällä kärsiny töissä.

Tänään oli neuvola ja siellä kuului syke/sykkeet. Pamppaili siinä 165-170 nurkilla ja toinen syke joka oli vähän korkeampi. mutta ei niitä vielä oikein pysty erotella kun niin pieniä ovat. kaksi viikkoa vielä ultraan.

Ehkä paha olo alkaa vähän nyt helpottaa, sitä neuvolassa sanoikin että näillä viikoilla usein voi alkaa jo helpata. välillä on ihan parikin tuntia ettei ole paha olo :D

Mutta ei tällä erää oikein muuta..mukavaa loppu viikkoa

Ninatus 10+2
 
Ultrassa käyty! :) Yksi jääräpäinen vauvanalku siellä jumppasi. Oli niin syvällä kohdun nurkassa ja kohtukin vielä todella takana, että kätilö ultrasi kahteen kertaan vatsanpeitteiden päältä ja kaksi kertaa alakautta, että saatiin kaikki mitat ja turvotus otettua :D aivot, sydän, munuaiset kaikinpuolin kunnossa ja nt-mittakin vain 0.66 ja riskiluvuksi tuli 1:100 000. Jouduin kätilön huoneessa hyppimään tasajalkaa ilman housuja, että saatiin vauva oikein päin käännettyä :D Muutaman päivän oli raskaus pidemmällä ja laskettu aika siirtyi toukokuulle (29.5), näillä mitoilla kuulemma mennään. Rakenneultra 19.1 ja loppuraskaudesta vielä yksi (esikoiselta tuolloin löytyneiden poikkeavuuksien takia).

onnellinen lauwra & yksi pulla 11+5
 
Ihanaa että lawralla ja ninatuksella oli hyviä uutisia! Unnalle voimia toipumiseen!

Itselleni ei mitään kummoista kuulu, paha olo on välillä kokonaisen päivänkin poissa ja kyllä tuntuu mukavalta. Hurjia kyllä joidenkin kokemukset oksentelusta. Itse olen oksentanut vain kerran mutta pelkkä yökötyskin vei pariksi viikoksi toimintakyvyn kokonaan. En voi edes kuvitella miten heikoksi vetää kun oksentaa päivät pääksytysten.. toivon kovasti olojen helpottumista oksentelijoille!

Viikko ja kuusi päivää nt-ultraan. Jännittää!

AUkko ja 10+1
 
Voimia Unnalle <3 Mä olen jotenkin voiko sanoa jopa allapäin jatkuvasti, miehelleni suutun pienistäkin asioista. Yritän hakea positiivisia asioita päivään ja sitten yhtäkkiä vaan itken jos jostakin. Kai tämä on sitten raskausoire muiden mukana, mutta vitsin pimpulat miten saa iloa päiviin?! Ja kaikenlisäksi kun kaikki on hyvin.
Sitten toinen asia, mitä levitettä käytätte leivän päällä? Mulla on tullut törkee himo leipiin ja tuntuu että kaikissa levitteissä on A-vitamiinia tai muuta kiellettyä. Ja toinen kysymys ruokavalioon liittyen on että mitä maitoperäisiä jäätelöitä voi syödä, jäätelöönkin tullut hirveä himo! Tämmöstä tänään, toivotaan että kaikki pysyy matkassa mukana kohti kevättä! :)
 
Paljon onnea hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille! :) nyt toivotaan, ettei kukaan enää muunlaisia uutisia saisikaan.

Alakuloisuudesta kärsiville edelleen suosittelen sitä omega kolmosta :D mun mielestä se on omaa mielialaa kohentanut ja vähentänyt väsymystä. Voi toki tällä kertaa olla ihan sattumaakin. Mutta tytön odotusaikana ei taatusti ollut, kun aloitin vasta rv30+ ja ihan muutamassa päivässä huomasin selkeän eron :) suosittelen! Katsotte vaan, ettei sisällä a-vitamiinia.

Levite leivän päälle, meillä käytetään oivariinia :D en ole edes katsonut, onko siinä a-vitamiinia. Ei sitä kuitenkaan niin paljon tule syötyä.

Jäätelöistä olen syönyt just sitä, mitä on ollut tarjolla. Pääasiassa valion, mutta miksein muitakin voisi syödä :)

Aamulla kiersin pitkästä aikaa pidemmän lenkin koirien kanssa ja sitten olen pyykännyt (pesukone alakerrassa) ja nyt reidet on ihan voimattomat! Vielä pitäisi yhdet pyykit käydä hakemassa kuivausrummusta, kunhan pysähtyy. Kierin varmaan raput alas, kun on niin voimattomat reidet :D muuten ei oloissa ihmeitä. Aamupäivällä etoi, kun ehti tulla liian kova nälkä.

Sokerirasituksestakin piti kommentoida... Mun periaatteessa pitäisi iän puolesta mennä (27v.). Tytöstä en tarvinnut käydä. Mutta ajattelin jättää väliin, jos ei oloihin tule mitään erikoista tai jos en kärähdä sokereista neuvolassa. Riskitekijöitä ei ole kuin tuo mun ikä olevinaan... Jos olisi riskitekijöitä, niin menisin kyllä. Mutta ei ole sukurasitetta, eikä ylipainoa. Pelkästään se, että olen niin vanha :D:D
 
Lauwra ja Ninatus onnea hyvistä ultrakuulmisista! Aivan mahtavaa. Ja nyt alkaakin vähitellen varmaan tippua näitä np-ultran kuulumisia tänne, kiva! :)

Unnalle haleja! :hug:

Oma ultra aamusta -saa nähdä miten käy. Jos nyt kaikki olisi kunnossa, niin sitä uskaltaisi nauttia raskaudesta jo paremmin. Olotkin jo paljon paremmat kuin aiemmin.

Mulla on myös se fiilis, että olis ihanaa, jos vois olla vaan kotona nyt, niin kuin Sonde sanoi. Toisaalta ymmärrän kyllä niitäkin kenellä on kotona lapsia ja sitten on sitä kuskaamista, ruuanlaittoa ja muuta hommaa ja lapset rutistaa ja hyppii masun päällä... :D tiedä sitten kumpi on parempi ja pahempi.

Mä olen syöny kans Oivariinia ja jätskeistä en oikein tiedä, kun sitä ei tee mieli.

Mutta palailen varmaan huomenna (toivottavasti) hyvien ultra-kuulumisten kanssa.
 
Moikkis pitkästä aikaa!
Täällä on oltu pahoinvoinnin ja JÄRKYTTÄVÄN väsymyksen kourissa.. MUTTA tänään ihan mielettömän hyvä päivä: vain vähän öllötystä, ruoka on maistunut eikä ole ollut väsymystä!! Ihan huikee fiilis! Jospa se pahin alkais olla takana (pliis?!?!)! Käytin sit energian hyödykseni ja kävin vähän talvivaateshoppaamassa.. Oli tarkoitus ostaa ekat mammafarkut (koska tää turvotus on jotain ihan järkkyä, enkä sovi enää mihinkään muuhun kuin leggareihin), ja astelin sit H&M:lle.. No, eiköhän käynyt vanhanaikaiset, eli ne H&M:n Mama-pillifarkut ei menneet mulle pohkeista.. Ei edes kokoa suuremmat, kuin mitä normisti käytän.. Muistin että sama on ollu mulla aina Hennesin housujen kanssa.. Eli mistäs nyt sitten äitiysfarkkuja?? Ideoita kellään?? (Ja vaihtoehtona EI ole ostaa leveelahkeisia farkkuja, koska mä oon pillifarkkutyttö henkeen ja vereen :D )

Maanantaina oli eka neuvola. Oli aika turhan oloinen käynti, ei kuunneltu sydänääniä, ei ultrattu, kaikki mitä juteltiin tiesin jo ennestään koska olen kova lukemaan ja ottamaan selvää asioista.. Täti oli ihan jees, ehkä vähän huumorintajuton, tai ei ihan samalla aallolla mun ja mieheni kanssa. Nt-ultrakutsua odotellessa.. :)

hennaliina 8+6
 
Bonille onnea huomiseen ultraan :)

Mammafarkuista mä en osaa sanoa, kun mulla on just h&m mammafarkut. Enpä niitä tässä raskaudessa ole käyttänytkään kuin vasta kerran. Oli ihanat, kun ei puristaneet mistään, mutta samalla tuntui, että saa koko aika kiskoa ylöspäin :D niinpä siirryin vielä takaisin collareihin.

Hennaliina, mullakin oli ihan mukava neuvolantäti, mutta silti tuntuu, että edellisen kanssa ehkä kuitenkin synkkasi paremmin. Harmi, kun ei ole meidän alueen täti. Olisin hirveästi tykännyt, kun olisin saanut saman, joka oli tytön odotusaikana. Olisi ollut valmiiksi tuttu. Ihan mukavalta tämä oman alueen tätikin vaikutti, mutta aikahan se sitten näyttää, miten sen kanssa synkkaa. Vasta kerran ollaan raskauden tiimoilta tavattu. Jotenkin mä silti ikävöin sitä terkkaa, joka mulla tytön odotusaikana oli :D

Voihan vispilä, miten suutuin miehelle tänään! Ja arvatkaapa mistä! :D se ajoi parran, mutta ei viiksiä :D mä suutuin ihan hirveästi. Mies ei ensin ottanut uskoakseen, mutta kun vetosin siihen, että olen hormonihirviö, enkä voi vastata sanoistani tai teoistani, jos ne viikset ei lähde just tällä sekunnilla, niin meni se ajamaan nekin pois :D huhhuh, että olikin ihan mahtava syy suuttua :D no, tytön odotusaikana aloin itkemään, kun mies ei jaksanut katsella hömppäleffaa, vaan meni käymään silloisen naapurin (miehen) luona kaljalla. Sitten meidän jänönen puri mua pohkeeseen, kun innolla odotti iltapalaa, niin itketti lisää. Ja sitten satuin vilkaisemaan vielä peiliinkin ja siitä se kunnon itku tulikin, eikä sille meinannut tulla loppua millään... :D että niin... Olisihan näitä tarinoita, millä naurattaa, mitkä on just sillä hetkellä olleet ihan kamalia katastrofeja, joiden takia on kannattanut itkeä ja suuttua :D

Pihla 12+4
 
Itse en myymälöistä ole pahemmin mammavaatteita löytänyt kuin H&M:ltä, ainakaan täällä Jkl:ssä... mutta onneksi on postimyynti :) eli esim Zalando: Raskausvaatteet netistä – Raskausmuotia Zalandolla ja sitten myös Ellokselta tilailin viimeeksi jotain.

Itselle pitäisi nyt löytää ainakin ulkoiluun sopivat housut. Farkkuja muutamat on, paitojakin löytyy. Siistiä työvaatetta etsinnässä. Takkikin pitäisi löytää.. mutta vasta nt-ultran jälkeen alan shoppailemaan näitä, vauvajuttuja sitten ru:n jälkeen :)
 
Juuri kun pääsin sanomasta että kaikki hyvin :/ Illalla vessassa käydessäni pissalla tumman ruskeaa vuotoa pönttöön pari tippaa ja se tiputtelu on nyt jatkunut pitkin iltaa, sidettä pakko pitää kun tulee kyllä ihan sen verran että pikkuhousut ei pitäisi. Puhutaan jostain teelusikallisista kerralla ja vuoto tumman ruskeaa. Surullista kun ei oikein tiedä mitä tämä on.. Jotkut sanoo että normaalia ja toiset sanoo että ennustelee keskenmenoa. Muuta oireita ei mulla ole. Sen tiedän että kyseessä on kohdunsisäinen raskaus, viime viikolla sen tarkistin yksityisellä. Onko muilla ollut tällaista? Kyllä itkettää :( Huomenna täytyy olla neuvolaan yhteydessä.
 
Me käytetään leivän päälle rainbow:n oranssia margariinia. En oo ees kattonu sisältääkö A vitamiinia, mutta en jaksa uskoa. Jäätelöitä menee ihan sitä mitä mieli tekee, viimeks tänään syötiin pirkan jätskiveneitä (varmaan jostain tuontimaidosta) ja kerran syötiin lidlin ben&jerry's kopiota, jossa oli raakaa kananmunaa. Jännä että sitä uskalsin syödä, vaikka majoneesin jätän raa'an kananmunan takia väliin :eek:

Mä suutuin tänään miehelle kans aivan tyhmästä asiasta! :D En ymmärtäny itekään et mistä se tuli, syytän siis hormoneja!

Seireeni: Mitkä viikot sulla on menossa? Mulla tuli viikolla 8+0 (jollon ois ollu menkat jos en olis ollu raskaana) kans verta. Tuli tosin vaan kerran paperiin pyyhittäessä ja sitte muutaman päivän ajan sen jälkeen tuli sellasia rihmoja. Neuvolassa sanoin tästä ja terkkari epäili olevan normaalia hormonitoimintaa tms. koska just oli että ois menkat muuten ollu.

aida1& pikkukaveri 11+5
 
Heippa. Järisyttävä paha olo ei anna periksi tehdä mitään ylimääräistä :( Kävin viikko sitten ultrassa ja sieltä löytyi kaveri ihan oikeasta paikasta ja sydän jumpsutti lujaa <3

Mulle voi lisätä LA 27.6. kolmas K-HKS

Lara ja kikkakolmonen 8+0
 
Kiitos tsempeistä ja Laralle onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Sain huokaista helpotuksesta aamun ultrassa -siellä pieni liikkui kovasti ja kaikki oli kunnossa. Olin yllättynyt, miten tarkasti kaikki katsottiin ja kätilö vielä teki kaikkensa, jotta saisi meille mahdollisimman hyvät kuvat mukaan. Niskaturvotus oli muistaakseni 1,1mm eli normaali ja riskiluku tulee sitten postissa kotiin, kun yhdistävät sen veriseerumin tulokset tuohon. Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuun ja nyt odotella vain masun kasvua. :)

Ja päivitystä tuli: LA 31.5.

Boni & "työnimi työn alla" 11+5

P.s. Laitoin Jennyliinille viestiä, jos onnistuu pääsy facebook-ryhmään. :)
 
Viimeksi muokattu:
Jennyliini voisitko laittaa viestiä liittyen faceryhmään liittymiseen, en osaa tällä mobiililla laittaa sulle!! :D
Kovasti haluaisin mukaan, kun pieni on nähty ultrassakin :)
Tää palstailu on puhelimella niin hankalaa..
 
Onnittelut taas hyvistä ultrakuulumisista! :)

Seireeni, onko vuodon syy selvinnyt? Toivotaan, että on harmitonta.

Välillä tuntuu alavatsalla pieni hipaisu. Se on niin nopea ja hentonen, etten kyllä mene vannomaan, että vielä mitään liikkeitä tuntisin :D ja aina, kun jää kuulostelemaan, tuntuisiko uudestaan, niin tietenkään ei tunnu. Alkaisi nyt tuntumaan niin, että voi olla varma, niin ei tarvitsisi miettiä, vieläkö kaikki on hyvin.

Mies on työpaikan illanistujaisissa (ei pikkujoulut, jotkut äijäporukan ryyppäjäiset) ja me ollaan oltu taaperon kanssa koko päivä kaksin. Mies kävi reilun tunnin verran kotona, ennenkuin lähti. Huoh. Nyt taapero vaatii suihkuun. Kun menin sille sanomaan, että saa tulla mukaan, kun isi ei ole kotona. Joten suihkuun siis. Sohva vaan vetää puoleensa ihan liian kovaa :D

Pihla 12+5
 
Ihana lukea jo muiden ultrakuulumisia, täällä nt-ultrat on vasta rv 12+ mut jospa se aika kulus äkkiä.

Täällä on ollut nyt kolme vähän parempaa päivää, tänään en ole edes oksentanut ja jotain pientä jaksaa jo touhutakin. Ihanaa leikkiä lapsen kanssa ja tehdä ruokaa kun on viimeset kolme viikkoa mennyt petin pohjalla. TodellakiN toivon että vähän jo helpottas tämä olo mutta pahoin pelkään että kyllä se oksentelu vielä jatkuu. Mut eikai se auta elää kuin päivä kerrallaan:)

Oon seuraillu tätä päivittäin mut en oikein muista mistä täällä on ollu puhetta:D jotenkin hirveen väsyny ja hormonihirviö olo, pitäs varmaan mennä nukkumaan.. täällä käy keskustelu niin kiivaana ettei perässä pysy:D

Vieno 9+4
 
Hei taas pitkästä aikaa!

Vihdoin kerkesin kirjoittamaan kun istahdin koneelle. Olen kyllä joka päivä mobiililla lukenut näitä, mutta en jaksa kirjoittaa sillä, on niin vaivalloista :D

Unnalle voimia , samoin Seireeni. Toivotaan että kaikki olis hyvin kuitenkin!

Kävin tänään labrassa verikokeissa ja viemässä virtsanäytteet. Oli muuten tuskaa se virtsanäyte ottaa kun piti olla aamuyöstä 4 tuntia pissaamatta! Ihan mahdotonta mulle, kun mulla on ollut oikeestaa esikoisen jälkeen jatkuvaa pissahätäilyä.. Ei siis rakko tyhjene kunnolla, ja nyt uusi raskaus siihen päälle niin ai että miten mukavaa. Nolohko vaiva, mutta sanoinpahan nyt kuitenkin :D

Oli puhetta Omega3:sta. Mä syön Multitabsin Raskaus-Omega3, koska syön aika vähän kalaa. Sitä suosittelen, ei ole ainakaan a-vitamiinia, tosin neuvolassa sanoivat että se ohentaa verta niin viimeisellä raskauskuukaudella ei kannata sitä syödä (liittyen verenvuotoon synnytyksessä)

Nyt kun on eri neuvola/paikkakunta kuin esikoisen aikaan, yllätyin miten erilaiselta tuo eka käynti täällä tuntui. Nämä tuntuvat täällä olevan jotenkin tarkempia kaiken suhteen. Mutta ihan mukava käynti siis oli, se pari viikkoa sitten.

Niin tosiaan Np.ultra-ajankin varasin ja se olis 4.12 <3 Ei enää kauaa. Sitten voisi kertoa vauvasta jo kavereillekin. Ei olla tähän mennessä kerrottu kuin vanhemmille ja mun veljelle.

Onnea kaikille hyvistä ultra-kuulumisista! <3

Lissu&Kakku 9+3
 
Omega 3 pitää tosiaan lopettaa hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Mä taisin lopettaa 5 viikkoa ennen sektiota.

Ja sitten... Annetaan mies. Kodilla ei väliä, hakekoon ken huolii. Tuo oli työporukan kanssa ekaa kertaa iltaa istumassa. Tuli kotiin ja hädintuskin tolpillaan pysyi. Sammui sitten mun uudelle matolle olkkarin lattialle :mad: Jos se siihen oksentaa, niin ei hyvä heilu! Yritin mä sitä hereille tuuppia, mutta vastaukseksi sain lähinnä epämääräistä örinää. Sinnepä siis jäi. Heitin sille ämpärin ja totesin, että parempi olla oksentamatta mun uudelle matolle. Se ei ole vuosiin juonut itseään tuohon kuntoon. Tiesin, että nuo on oikein kunnon ryyppäjäiset, mutta jotenkin sitä luotti siihen, että tuolla miekkosella pysyy järki päässä. On sille peti pedattu sohvalle, jos jossain vaiheessa jaksaa nousta lattialta :D sänkyyn ei tuossa kunnossa ole mitään asiaa. Huokaus. Oikeesti. Eilen laitoin ihan uuden maton olkkarin lattialle ja voi perse, jos se sen oksentaa...

Anteeksi avautuminen, mutta kenelle muullekaan tähän aikaan... :D mun pitäisi olla jo nukkumassa, mutta v**utus käyrä on aika korkealla.

Ärsyyntynyt ja vihainen Pihla, jonka mies saa huomenna kuulla kunniansa.
 
Kerrohan Pihla miten kävi matolle?:D miehillä tuntuu helposti kohtuu unohtuvan kun porukassa lähtevät mut tekevälle sattuu, eikai se väärin oo jos ei hyvin usein noin mee..

Mua vähän pelottaa painonnousu kun pitää syödä kokoajan. Olo on hyvä vain kun suu on täynnä ruokaa.. viime raskaudessa tuli 18kg "vähillä syömisillä", nyt jos tämä tahti jatkuu painan sata kiloa kesäkuussa.:p Kun en haluis oksentaakaan kokoajan niin ois niin kiva syödä kun se nyt tuntuu auttavan mut en tosiaan nyt haluis tieten tahtoen itteäni lihottaa..
 
Pitkästä aikaa kirjottelemaan.. Voimia menetyksen kohdanneille!

Mitenkähän tähän tottuu, jatkuvaa huolta varmaan seuraavat 20 vuotta. Täälläkin on pahin pahaolo selätetty. Pahin olo oli kahden viikon ajan (vkot 6-8) ja sitten se rupes helpottamaan. Enää yökkö refleksin saa aikaan hampaiden pesu. Jatkuvasti tosin pitää syödä, kahden tunnin välein. Ja heti jos syö vain yhden lämpimän ruoan, tulee iltaisin heikotus olo.

Seuraava ultra ois tääläkin vasta 4.12. Se on siis NP-ultra. Vähän rupeaa jännittään. Siitä on jo niin monta viikkoa kun viimeksi sai kurkistaa, että onko kaikki kunnossa. Masu on kyllä ruvennut vähän pönöttään, että toivottavasti siellä joku kasvaa.

Miten te olette hoitaneet flunssaa??
Parin viimeisen päivän aikana olo on ollut aika tukala. Nenä on niin tukossa, että makuulla ollessa ilma ei kierrä yhtään. Viime yö meni puoli istuvassa asennossa, jossa yritin nukkua. Ja välillä yskiminen meni niin pahaksi että piti ihan yökkiä. Nenäsumutteitahan ei saa käyttää. Apteekista ostin jotain suolavesi suihketta, mutta ei siitä apua ole..

Mitähän muuta. Mies päästetty piinasta 7 viikon selibaatin jälkeen..:) Omat halut on vaan kadonneet johonki.. :/

Ai niin LA 8.6.

MiiSa-80 ja masuasukki 10+2
 
Viimeksi muokattu:
Miisa, kyllä sä voit käyttää nasolinia tai naso-ratiopharmia ihan huoletta :) mä tarkistin asian ihan alkuraskaudessa, kun oli jotain nuhantapaista. Ja ihan siis teratologiseen tietopalveluun soitin, joten itse ainakin luotan siihen, että oikeasti on ihan turvallista käyttää :)

Vieno55, maton kävi ihan hyvin :D vessan ei niinkään... Jossain vaiheessa oli sohvalle päässyt, mutta valot mun piti käydä sammuttamassa. Nyt on erittäin krapulainen mies, joka ei yhtään muista sammuneensa olkkarin lattialle. Vahingonilo on paras ilo :D

Eipä tähän aamupäivään oikein muuta.

Pihla 12+6
 

Yhteistyössä