Keskenmeno, mutta hcg arvot nousee koko ajan

Eli siis kyseessä on ensimmäinen vahvistettu raskauteni.
Kätilö laski viimeisten kuukautisteni alkaneen 8.9.2016.
26.10 kävin verikokeissa ja hcg oli 132,5.

Mutta: 7.10 alkoi verivuoto (oletin kuukautisiksi silloin) mutta kaikki kivut puuttui kokonaan. Tätä veristä vuotoa jatkui 11.11 asti! Missään vaiheessa en ole tuntenut mitään kipuja, ekoina viikkoina ainoastaan pientä "nyppimistä". Mitään verihyytymiä ei ole tullut ulos.

7.11 kävin uudelleen verikokeissa ja hcg oli 163,5. Silloin ultrattiin verivuodon takia, 2 ruskuaispussia kuulema näkyi ja he mittasivat ja tulostivat kuvat lääkäriä varten. Kohtu yms oli kuulema erittäin hyvännäköinen eikä kohdun ulkopuolelta löytynyt mitään. Kertoivat että kyseessä on keskenmeno ja ovat pahoillaan kertoessaan minulle tämän uutisen. Oli pieni shokki itselleni vaikka ulospäin näytin olevani täysin tyyni (toivottu raskaus siis kyseessä).

Nyt olen jäänyt miettimään miksi ja mitä kaikkea nyt tapahtuu. Kaikki tuntuu niin salamyhkäiseltä, sillä kukaan ei ole siellä kertonut minulle juurikaan mitään aiheeseen liittyvää esim. ohjeita/neuvoja/tietoa miten tästä jatketaan? Enkä tajunnut jäädä sinne kyselemään.

Tänään kävin (14.11) taas verikokeissa ja lääkäri soitti sekä kertoi että hcg oli 214,6 eli nousee vaan vaikka keskenmeno tuomio tullut. Kuulin lääkärin äänessä suuren hämmästyksen kun kerroin etten ole vieläkään tuntenut minkäänlaisia kipuja ja että vuoto on loppunut. Oletin sen olevan hyvä asia mutta lääkärin äänensävy sai nyt minutkin hämmentymään. LISÄKSI, tässä puhelussa lääkäri taas totesi, ettei ultrassa olisi ollut mitään ja epäilee kuulema kohdun ulkopuolista raskautta?

Todella kivaa nuorelle 24v tytölle tällainen kun kyseessä ensi raskaus ja kaikki on niin epämääräistä eikä kukaan kerro mitään. Nämä hcg arvot sain udeltua ja kirjattua ylös tämän päiväisen puhelun yhteydessä.

Huomenna kivasti sitten sinne ekaan neuvola käyntiin ja kertomaan että tää raskaus on vissiin menetetty ja olen pihalla kuin lumiukko.

17.11 olisi taas lähete verikokeisiin... miks eivät vaa sitten laita mua kaavintaan tai jotain? Ahdistaa tämä epämääräisyys ja tietämättömyys. Ei saa öitäkään nukuttua ja stressaa ihan koko ajan.

Pää hajoaa ja mielenterveyteni kärsii kohta, pakko varmaan yrittää päästä yksityiselle vielä tällä viikolla, eli huomenna soittamaan ja kertomaan tilanteeni.
 
Hcg:n pitäisi tuplaantua alkuraskaudessa joka toinen päivä. Hcg voi jatkaa nousuaan, jos kohtuun on jäänyt pala istukkaa, vaikka sikiö ei olisikaan enää elossa.
Kiitos vastauksestasi :) seuraava huolenaihe onkin sitten tuo että miksi mitään ei ole tullut ulos ja miksi en ole kokenut mitään kipuja tai muita keskenmeno oireita :/ lääkäri epäili että keskenmeno olisi tapahtunut kuitenkin jo yli pari viikkoa sitten
 
Kiitos vastauksestasi :) seuraava huolenaihe onkin sitten tuo että miksi mitään ei ole tullut ulos ja miksi en ole kokenut mitään kipuja tai muita keskenmeno oireita :/ lääkäri epäili että keskenmeno olisi tapahtunut kuitenkin jo yli pari viikkoa sitten
Olen pahoillani menetyksestäsi. Jokainen keskenmeno on erilainen. En noihin kipuihin osaa muutakaan sanoa.

Jos nyt käy niin, että tämä on keskenmeno, niin älä mene kaavintaan. Ota mielummin ne pillerit, että saisit kohdun niillä tyhjäksi. Tee kaikkea fyyysistä auttaaksesi kohtua tyhjenemään.

Kaavintaan liittyy aina kohdun arpeutumisen riski. Sen jälkeen sitten onkin pulassa, kun kohtu on täynnä arpikudosta ja bebet ei tartu kiinni. Se miten yleistä tämä on, niin en tiedä. Mutta lähipiirissä on tällainen tapaus.
 
Omalla kohdalla ja monen muun kohdalla, noilla lääkkeillä ei kohtu ole tyhjentynyt ja kaavintaan menty siitä huolimatta. Itsestä tuo prosessi tuntui pitkältä, eikä päässyt käsittelemään keskenmenoa ennen kuin tiesi että kohtu on varmasti tyhjä. Zemppiä ja Jaksamisia, päivä kerrallaan.
Itsellä tm raskaus, joka selvisi pienellä verituhrun alulla (lääkäriin silloin), sitten yhtenä päivänä verta tuli reippaasti. Silti kohtu ei ollut tyhjä ja sain cytotecit, jotka mulla lopetti vuodon kokonaan ja siitä sitten kaavintaan. tm oireiden alkamisesta koko homma kesti sitten n. kolme viiķkoa, ennenkuin kaavinta oli tehty. Kipuja mulla ei ollut missään vaiheessa.
 

Yhteistyössä