Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

Nnä mielenkiintosia tuloksia, varsin jos edelliset jo perjantailta. Kuitenkin tuo raskaustesti näyttää myös plussaa, kuten aiemmin oli tän kombon mahdottomuudesta :confused:

Päätin eilen että taian nyt ainakin yhden kierron tikuttaa ovista. Jos tää kierto vaan nyt joskus alkais :kieh:
Sain eilen vauvauutisia kolmelta eri ystävältä. Voi vitsi et kirpas. Silti kuitenkin onnellinen toisten puolesta,ristiriitainen tunne.
Eilen illalla nukkumaan käydessä ihan ahdisti tän km:n jälkein puljaaminen ja odottelu, eikö se vauva vois nyt vaan antaa kuulua itsestään...
 
Täällä kp 9 ja hieman ehkä oviskipuja? Digi ei kyllä hymyillyt, mutta arpoi todella pitkään ja viiva oli melko sininen. Odotellaan.. Ei kyllä ole koskaan ollut ovista näin aikaisin, olin jo valmistautunut, että ensi viikon lopuilla voisi olla ovis.

Tiedä sitten taas tästä kierrosta, että mitä ihmettä tapahtuu :D Viime kierto olikin oudon normaali.
 
lennis mystistä touhua tämä.
Tein päivä muuten taas ovistestin kun oireet painaa niin kovasti päälle. Tuikkailut juilimista. Kiukkuinen. Kaikki ärsyttää tai potutaa.
No testi näytti tältä.

Ylimmässä eilinen ja tämän päivän testiajalla
Keskellä yksin testiajalla
Ja alin testiajalla jälkeen



 
Mä liityn tänne mukaan. Mulla on tehty lääkinnälinen tyhjennys 3 viikkoa sitten. Olisi ollut ihana saada vauva 2015, mutta se päätettiin antaa myöhemmin. Tämä oli ensimmäinen keskenmeno mulla. Maanantaina on labraan aika ja torstaina lääkärille aika tarkastukseen. Mulla loppu jälkivuoto viikko sitten. Nyt vaan odotellaan mitä lääkäri sanoo. Aloin ilmeisesti liian aikasin lenkillä käymään kun alaselkä ja alamaha/lantio kipeytyivät. Mietin jo että olisi ollut kohtu tulehdus, mutta nyt kun oon ihan rauhassa ottanut viimeiset kaksi päivää ei oireita oo ollut kipuilua ollenkaan.

Vähäisen alkaa jo vauvakuume vaivaamaan. Mä niin haluisin jo uuden pikkuisen nyytin itselleni.
 
Täällä kp7 menossa ja olen jo joitakin päiviä tehnyt ovistestejä. Edellinen raskautuminen tapahtui kp12 peittojen heiluttelusta eli minusta melko aikaisessa vaiheessa... Siksi aloittelin liuskatestit nyt jo kierron alusta.

Eilen oli jo niin tummia viivoja, että tein rinnalla myös Clearbluen kaksoishormonidigin. Eilinen antoi siinä negatiivisen tuloksen, mutta tsädää tänäänpä pamahti vilkkuva hymiö, siis kiertopäivänä 7... !?! Ja minulla kierron pituus on kuitenkin sen 32 pv. Kait se on tänään aloiteltava peittojen heiluttelu :D :D

Tässäpä kuvia ihmeteltäväksi...

ovistesti

ovistesti
 
Tervetuloa norappi!

Meibijees, onpa aikaseen tosiaan ovis! Varsin jos pitkä kierto olemassaan. Mutta kannatti näköjään tikuttaa ;)
Ei muuta kun panelointia vaan!
Joten tuulentavoittelija, voi ne olla ajoissa oviskipuja!

Täällä kp36 ja eilen tuli aavistuksen ruskeaa valkovuotoa, joten menkkoja odotellaan alkavaksi, josko kroppa ois päättänyt palautua.
Aika pitkälle tää kierto venyy kun normaalisti säännöllinen 28pvä heti pillereiden lopetuksesta.
 
Tervetuloa norappi!

Lennis Sulla on tulossa pitkä kierto kanssa, mulla nyt jo 44 päivää. Ei siis mun menkat alkanut viime viikolla.

Yritin bongailla kropan merkeistä ovista viime viikolla, koska alkuviikosta vaikutti sille, että on tulossa. Ei oikein onnistunut, vaan tuntuu että ns. oireet tyssäsi kesken kaiken. Normaalisti bongaan suht iisisti oikean ajankohdan ja osaan odotella menkkoja kahden viikon sisään. Nyt on kierron vaihe kyllä pahasti hukassa, mutta uskoisin, että kyllä menkkojen on pakko alkaa kahden viikon sisällä.
 
Lohtua et jollain muullakin kestää :)
Täytyy viel sanoa et alavatsa on jäätävän kipeä.Hyvä et pystyy käveleen ku omien askelten tärähdyskin sattuu.Et taitaa tulla hyvin kipeät päivät jos nyt jo tuntuu :(
 
Hei kanssasisaret ja kohtalotoverit,

Täällä näyttää olevan muitakin tuttuja nimimerkkejä joulukuisten ryhmästä. :hug:

Innolla odotettu raskaus meni kuukausi sitten spontaanisti kesken (rv 8+0) ja lääkkeillä lähtivät loput rippeet. Fyysiseen toipumiseen ei mennyt onneksi niin kauan kuin pelkäsin. Jälkivuoto kesti kymmenen päivää ja kuukautiset alkoivat viime lauantaina täsmälleen neljä viikkoa km:n jälkeen.
Henkinen toipuminen onkin sitten ollut hitaampaa ja vieläkin on sellainen pieni alakulo päällä. Lauantaina en voinut olla ajattelematta, että olisi juuri tullut 12 raskausviikkoa täyteen. Toisaalta ajatus siitä, että se melko oireeton raskauteni saattoi olla tuulimuna, helpottaa asian hyväksymistä. Sitähän en koskaan saanut tietää, koska toivo valui kirjaimellisesti hukkaan sairaalan päivystyksen vessassa ennen kuin ehdin ultraan.
Vaikka nämä kuukautiset tuovatkin mieleen ikäviä muistoja kuukauden takaa, olen toisaalta iloinen niiden alkamisesta. Mahdollisuus uuteen raskauteen on taas himpun verran lähempänä. :)

Toista toivova Frid, 31 v., KM 4/15
 
Pahoittelut Frid ketjuun joutumisesta, mutta tervetuloa jakamaan ajatuksia.

Onko laabla mitään merkkejä mistään?

Täällä on ultrassa käyty, ovulaatio vihdoin tapahtunut. Kuudes viikko km:sta. Kaksi viikkoa odotellen, onko kiinnittyminen vai tuleeko ulos. Pessimistinä odotan kyllä menkkoja, mutta tässä tapauksessa sekin on positiivista,kierrot alkaa normalisoitua.
Ultrassa näkyi myös pco-tyyppistä, häiriintynyt toiminta keskenmenon takia. Folleja oli kummassakin useita, toisessa tais olla jopa 10. Ei siis pco:ta, mutta samanlailla oli muutosta. Pääasia kuitenkin, että yksi folli lähtee/juuri lähtenyt liikkeelle.
Piinaviikot siis tulossa!
 
Frid Tsemppiä ja tervetuloa ketjuun!

Lennis Kiitos kysymästä, ei mtn kirjoiteltavaa :D Ei ovismerkkejä, eikä menkkamerkkejä. Kyllä sullakin sitten kierto venyy, jos nyt vasta ovulaatio ollut. Miten pääsit ultraan, oliko se jälkitarkastus? En ole itse käynyt missään, vuoto loppui ja nega tuli niin katsoin, että homma on kunnossa. Nyt tosin sitten uutena tämä megapitkä kierto. Sä valittelit muistaakseni alavatsa/selkäkipuja, mullakin on ollut koko ajan jonkinverran. Saitko selvyyttä niihin tai osaatko epäillä itse mistä johtuu? Liittyiskö se tohon pco:hon?
 
Laabla jouduin menee selvittelee kun vatsakivut paheni. Umpparia ne ensin epäili. Pääsin sen takia ultraan jos ois ollu gynen juttu. Vatsaontelossa vähän nestettä, sekä maksan päällä. Loppuenlopuksi syy jäi epäselväksi, mut kerran pääsin sinne ultraan ni kyselin lääkäriltä kaiken mahdollisen liittyen lapsen tekoon :D
Nyt ainakin vähän tietoinen missä mennään, eikä mitään vakavaa vatsakivun suhteen :)
 
Taidan hypätä mukaan. Takana keskeytyneen keskenmenon lääkkeellinen tyhjennys viime viikonloppuna. Tätä edeltävissa kahdessa kierrossa kemialliset (?), koska plussat testeihin ehdin jo saada ja sitten vuoto alkoi muutamaa päivää myöhemmin. Kaksi lasta on jo, mutta ensimmäistä yhteistä lasta nykyisen miehen kanssa yritetään. Aiemmin mitään ongelmia raskautumisen tai raskauksien kanssa ei ole ollut (näiden kahden olemassa olevan lapsen kohdalla siis). Liekö nyt ikä jo vaikuttamassa siihen, että helpoimman kautta ei enää onnistu...

Jälkivuoto on jo hyvin niukkaa, mutta henkinen toipuminen vaikuttaa nyt olevan se raskain osuus. Toisaalta olen yrittänyt jo kääntää ajatuksia yrittämisen jatkamiseen ja se tuo jo hieman valoa muuten niin synkkiin mietteisiin. Nyt onkin pohdinnassa se, malttaako odottaa sitä suositeltua yhtä kiertoa vai käydäkö taisteluun heti?!?!

Nyt yritän perehtyä paremmin tähän ketjuun ja systeemiin, oon ihan ummikko näillä keskustelupalstoilla. Vertaistuen tarve ajoi tänne kuitenkin lopulta... Tsemppiä ja vauvatuulia kaikille toivoen :)
 
Lennis Hyvä, että ainakin se selvisi, ettei mitään vakavaa ole :)

Hiiuli Tervetuloa ja voimia! :( Tässä keskustelussa ei tainnut kevään aikana kukaan raskautua ekasta kierrosta km:n jälkeen. Ainakin Lennikselle on vielä mahkuja ja mulla :), tosin allekirjoittaneen kierto on aivan sekaisin ja menkkoja ei oo tullu kohta 7 viikkoon... Mutta siis vaikka sanotaan, että raskautuminen olis helppoa tässä kohtaa, foorumi on osoittanut, että ei se nyt ihan niinkään ole. Mutta päätös pitää tehdä tietty itse!
 
Tervetuloa mukaan Hiiuli. Oliko raskaus pitkällä jo?

Laablan kanssa samaa mieltä, aina ei raskautuminen helppoa km:n jälkeen. Voiskohan johtua siitä, että ovulaatio vähän hukassa?
Ja älä huoli laabla, sitten kun täälläkin vihdoin ne luvatut menkat alkaa niin on jo kahdeksas viikko menossa. Joten toivotaan, että sinnekin tulee, tosin ellet ole jo hedelmöittynyt? ;) ootko testaillut?
 
Tervetuloa uusille :) Ja samalla myös pahoittelut tänne joutumisesta :hug:

Mulla oli sillon aika alkukierrossa niitä ovistuntemuksia, mutta eilen sain CB:n digiin hymynaaman ja limoista päätellen ihan oikein onkin :) Ovis on nyt km jälkeen aikaistunut ja siis luteaalivaihe pidentynyt siitä kymmenestä päivästä kolmeentoista, aika hienoa! En tiedä johtuuko keskenmenosta, että laittoi kiertoa uusiksi vai johtuuko Efamol- kapseleista, joita olen ottanut nyt parisen kuukautta..

Lennis ja laabla, toivotaan teille plussaa :) kyllähän nyt on ollut kevään raskautumistilastot suoraan km jälkeen huonossa nosteessa tässä ryhmässä, niin korjatkaapas potti kotiin :D Ja taitaahan siellä olla muutama muukin, joilla mahdollisuudet suoraan tärppiin :)
 
Testasin varmuuden vuoksi muutama päivä sitten vaikka olin ennestään jo varma, että nega on. Ei ole mtn asiaankuuluvia oloja. Mä tosiaan veikkaan, etten ole ovuloinut vielä kertaakaan km:n jälkeen, ei ole tullut limoja tmv. Viime viikolla alku näytti lupaavalta, mutta ei kyllä ole siitä edennyt mihinkään suuntaan. En tiedä sitten, että mikä on normaali aika odotella ovista ja missä kohtaa pitäis tehdä jotain.

Nyt vaan oviksen hyödyntämiseen ja piinailemaan Tuulentavoittelija!
 
Tervetuloa uudet minunkin puolesta :)

Tuulentavoittelija, ollaan aika samassa vaiheessa menossa... :) Tänään KP 13 tuli Clearbluen kaksoishormoni digiovistestiin pysyvä hymiö. Vilkkuva hymiö on ollut jo sunnuntaista KP 7 lähtien eli 6 päivää. Muita tuntemuksia ei juurikaan ole, vähän limoja. On kyllä ollut niin hässäkkä viikkokin etten ole ehtinyt liikaa miettiä ja tunnustellakaan... :D Jotenkin semmonen olo, et näinköhän edes ovuloin. Ja kun tuo toinen puoli on pelistä pois, niin todennäköisyys onnistumiselle pienempi.

Kiva kuitenkin, että kierto on palautunut normaaliksi. Ja tietää milloin voi odotella menkkoja saapuvaksi... Pessimisti ei pety... :D
 
Pikainen kysymys :attn: toivottavasti joku osaisi auttaa :)

Keskiviikkona sain siis cb:n ovistestiin hymyn, torstaina oli pelkkä ympyrä ja viivakin siellä sisällä melko haalea. Luulin oviksen jo siis olleen.

Tänään illalla on kuitenkin ihan selkeät oviskivut. Ja limailu on lisääntynyt uudelleen, pari päivää oli jo kuivempaa. Joten mitähän ihmettä tapahtuu? Onko mulla ovis siis vatsa nyt? Luulin, että ne digitestit ois kuitenkin todella tarkkoja?
 
Tuulentavoittelija, en kyllä osaa tuohon vastata. Eikö sulla jäänyt se hymynaama pysyväksi siihen digiin, kun kerran pystyit seuraavana päivänä testaamaan uudestaan? Minulla hymynaama jää 48 h näyttöön ja silloin ei tietenkään uudestaan testaaminen onnistu (ainakaan samalla laitteella).

Itselläni se pysyvä hymynaama tuli eilen aamulla, mutta eipä sitten väsymyksen takia tullut sitä illalla hyödynnettyä. Ehkä täytyy pitää taukoa tästä tikuttamisesta, kun alkaa jotenkin mennä suorittamisen puolelle. Eilenkin kauhea harmitus siitä, että sit kun oikeasti on se hetki niin ei vaan pysty eikä kykene… :/ Onko kenelläkään muulla käynyt näin?
 
Tuulentavoittelija, ei mitään hajua oviksista kun en oo vielä tikutellut, mutta ahkeraa panelointia vaan! ;)

Harmi laabla, että mitään ei testissä näkynyt, mut meillä on vielä mahdollisuus, niin kauan kun ei menkkoja ole :p

Meibijees, vaikka en oo ovista tikutellut vielä niin kyllä silti on joskus mennyt jo suorituksen makuun tää homma. Tavarat sisään ja äkkiä, kun on ollu liian väsynyt.

Täällä 5päivää testauksen alkuun, tosin pitihän se jo eilen testata, ihan vaan varmuudeks :rolleyes:
Olin sitä mieltä, että kun oikee ikkunan äärellä tuijottelin ja kääntelin, niin näin viivan paikan. Mies ei tosin nähnyt mitään :LOL:
Eli siis taitaa oma mieli tehdä jo tepposta, kun toive on niin kova. Sit sitä keksii raskausoireita, kuten ettei ole ollut kuiva kausi oviksen jälkeen. Ainahan sitä saa toivoa. Niin kauan kun on toivoa, on elämää :heart:
Testaan kyllä huomenna uusiks, täytys vaan ehtiä viel hakee testejä sitä ennen. Parempihan se on testata ettei vaan jää huomaamatta :D
 
Mulla on nuo ollut vaan niitä tavallisia digitestejä, ei niitä kaksoishormonijuttuja :) Tulee vaan siis pysyvä hymiö tai ei hymiötä lainkaan, tulos katoaa alle 10min.

Muttamutta.. ollaan kyllä käytetty tilaisuudet hyväksi, että ei yrittämisen puutteesta ole ainakaan tulos kiinni :D Mietityttää vaan, kun yleensä on oviskivut ja -testit menneet kohilleen, niin että ovisplussan jälkeen on seuraavana päivänä tulleet kivutkin. Eikä sillä muuten niin väliäkään ole, mutta seuraavaan kiertoon (pessimisti ei pety), niin olisi sitten vähän tietoa, että miten kierto menee :)

Lennikselle tsemppiä ja pitkää pinnaa testien kanssa :) toivotaan, että plussa sieltä tulisi :heart: Oon itse myös ihan valtavan hätäinen testailuissa :D Aina sitä miettii ja katsoo valmiiksi päivän, jolloin ekan kerran testaisi, niin silti vaan joku päähänpisto tulee superaikaisin ja pakko vaan testata :LOL: Mutta onhan se kiva seurata, kuinka ne viivat vahvistuukin :) Silloin niitä testejä vasta kuluukin, kun voi vaan ihailla niitä kahta viivaa vihdoin :LOL:
 
Lennis Nythän sulla on jännää! Peukut pystyssä! Toivotaan, että viivanpaikka vahvenee kunnon viivaksi :)

Meibijees Mä en ole tikutellut ovista, vaan kroppa kertoo oviksen tulon ja the dayn aika hyvin. Se kuumin aika kestää ehkä viisi päivää ja kun tulee todettua, et hei nyt ovis muuten on tulossa, tulee puuhailtua, mutta sit alkaa tulla vähän taisteluväsymys siten, et kun se ihan h-hetki on, ei enää jaksakaan. Sitä miettii et ehkä se eilinen/toissapäiväinen riittää...

Täällä odotellaan menkkoja tai ovista. Oikeastaan kumpikin käy, sais tolkun tästä kierrosta (50 pv). Menkkoihin viittaa aivan järjetön kilarifiilis, jota on nyt ollu 4 päivää. Ovisoireita ei ole ollut, ellei sitä viime viikon alkua jolloin oli ovisoireiden alkua, lasketa. Jos ovis olis ollu silloin, menkkojen pitäisi alkaa ihan just. Mitään raskauteen viittaavaa ei ole, tunnistaisin oireet tällä kahden kerran kokemuksellani. :) On se kroppa vaan sekaisin!
 

Yhteistyössä