Keskenmenon jälkeen kuumeilevat syksy 2018

mullakin tää kierto ollut aika välinpitämätön. Toki hyödynnettiin oletettu ovis. Mutta en jaksanut alkaa tikuttaan ja sattumoisin vaan huomasin yks päivä, että voisi olla ovis oireita.
Ja joo olen mä niitä aamulämpöjä mitannu, mutta se menee tossa omalla painollaan ja päivän aikana oon taas vallan unohtanu nekin.
Oon nyt kyllä uppoutunut niin muihin juttuihin.
Kunnes nyt yks päivä tajusin, että ollaan jo yli kp20.
Mukavaa välillä tämmönen kierto missä ajatukset on onnistunut samaan muualle, kun vaan jatkuvaan yrittämiseen.

Nyt vasta eilen ja tänään oon vähän alkanut jännäämään, että mitenköhän käy.
Tänään tosiaan taitaa olla kp 25, viime kierto oli 26pv eli sunnuntaille-maanantaille flo ennustaa menkkoja. Itse oletan, että maanantaina alkais, viimeistään tiistaina :barefoot:

Aamulämmöt edelleen korkealla 36.6-36.8. Näistä tosiaan huono vielä sanoa mitään, kun on eka kierto kun mittailen.

Ja nytkun ei niin kauheesti oo ehtiny pohtiin mitään mahdollisia oireita, niin niitä ei myöskään ole. Ainoastaan väsymystä, jota on aina ennen menkkojakin. Mutta nyt ei ole myöskään tullut runsasta valkovuotoa niinkuin yleensä kierron loppuvaiheessa mulla tulee.

Eli näissä tunnelmissa mä nyt piinailen viikonlopun, onneksi on viikonlopuksi tiedossa reissu lasten kanssa hyvän ystäväni luo, niin saa ajatukset edelleen suunnattua muihin juttuihin :rolleyes:

Alkuviikolla sitten testiä, jos viikonloppuna ei täti kurvaa kylään..

Mukavaa viikonloppua teille :love:

Ja @Salty lle paljon tsemppiä tulevaan, todella kurjaa jos taas meni kesken :cry:
 
Mä bongasin kans oviksen ja kyllä tässäkin kierrossa jännätään varmaan viikon päästä, mutta en oo jaksanu mitään lämpöjä tms. On ollu töissä myös todella kiirusta, niin sekin varmasti vaikuttanut. Kierto onneksi pysyi ihan kuosissaan. Olishan se aika jees isänpäivälahja, jos pikkuinen olis tarttunu matkaan.

Jotenkin kun alkuperäiset suunnitelmat ei toteutunut ja nyt on jo töissä ollut ja hoitopaikkaa esikoisellekin jo haettu, niin ei elä enää vaan siinä tulevan vauvan toiveessa vaan enemmän tässä tän hetkisessä arjessa kiinni. Liekö sit hyvä vai huono.
 
Mulla on tänää kp 26 ja ensiviikolla pitäisi alkaa kk, tosin tulevat ilmeisesti myöhässä joka tapauksessa, koska ovis tuli myöhemmin. Elikkäs sanotaanko, että n. 12 pv tiedetään varmasti ellei täti ehdi tulla ennen sitä. Toki toivon ihan hirveästi, että kolme peräkkäistä talletuspäivää riittää.. mies ei enää jaksanut.. :unsure:
 
Kirjoittelin muutama viikko sitten tänne ja sitten plussasin. Epävarmuus on ollut mukana nämä viikot. Eilen varmistui että raskaus ei ole niin pitkällä kun piti (piti olla 7 viikolla).
Tämä oli 3 kemiallisen jälkeen eka näin "pitkälle" mennyt. Olen aika hajalla.
Kävin yksityisellä ultrassa ja sieltä sanottiin että otan yhteyttä neuvolaan.
Neuvolassa ohjattiin terveyskeskukseen josta takaisin neuvolaan :eek:
Melkoinen soitto ja selittelyrumba kun ei kukaan ota vastaan.
Sain kuitenkin vihdoin ensiviikoksi ajan lääkärille.
Kuinka näissä toimitaan? Olisi tietenkin paras kun tulisi itsestään ulos. Mutta niin ei näyttäisi nyt käyvän.
Miten nopeasti teillä on asia edennyt?
 
@Momon varmaan he vielä viikon päästä ultraa uudelleen, löytyykö sykettä? Itsellä kun oli jo rv 11 kun km todettiin, toisen tyhjennykseen lääkkeellisesti pääsin heti, mutta toisen aikaan täytyi mennä naistenpolin kautta ja ajat siellä meni seuraavaan viikkoon. No, siihen mennessä alkio tuli jo luonnollisesti ulos ja sain varmuudeksi vielä tyhejnnyslääkkeet +imukaavinnan.
Oma kokemus on, että sytotecilla tyhjennys oli vähemmän kivulias kun luonnollinen, sillon olin tunnin aikana kotona kun synnyttämässä, ja tuli oikeasti supistuksia. Luulin että kuolen, soitin jo sairaalaankin monta kertaa:ninja:
 
  • Tykkää
Reactions: Momon
@Momon nopeiten itselläkin meni lääkkeillä, mutta jos synnytykseen vertaa niin lääkkeillä nopea, mutta erittäin kivulias. Kipu on voimakas vain lyhyen aikaa mitä vertaa synnytykseen.Toki jokainen kokee kivun erilailla, joten niitä ei voi verrata.
 
  • Tykkää
Reactions: Momon
Mulla puolestaan lääkkeellinen tyhjennys (rv12+) oli lähes kivuton, mutta vuosin kuin seula ja taju meinas lähteä koko ajan (kotona) ja lopulta viikon päästä uudet lääkkeet ja lopulta imu. Meillä selvisi tuulimunaraskaus rakenneultrassa ja päästiin siitä kyllä saman päivän aikana polille uuteen ultraan ja siitä eteenpäin. Meillä tosin oli kyse tuulimunasta, joten se varmasti vaikuttaa näihin kokemuksiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Momon
@Salty ja @Momon Voi että miten ikäviä uutisia, voimia ja tsemppiä teille :(

@Momon Meidän kkm todettiin yksityisellä rv 9+5, alkio vastasi kokoa 6+6, ultrauspäivä oli keskiviikko. Käskivät soittaa terveyskeskukseen, jonka kautta pääsisi lähetteellä lääkkeelliseen tyhjennykseen. Soitin, ja perjantaiaamulle sain lääkäriajan. Tuntui kauhealta odottaa se pari päivää kun olisi halunnut saada kohdun tyhjäksi heti, mutta aikaisemmin ei ollut aikaa lääkärille joka voisi ultrata. Lääkärissä lääkäri kysyi haluanko, että uudestaan ultrataan vai olenko nähnyt jo tarpeeksi. Mulla oli mukana ultrakuvat yksityiseltä, mutta sanoin, että ultrataan vaan koska halusin nähdä olisiko kohtu itsestään lähtenyt tyhjenemään kun pientä verenvuotoa oli jo tullut. Lääkäri sanoi ettei näytä itsestään tyhjenevän ja sanoi tekevänsä reseptin cytotecistä, muttei uskonut minun saavan lääkkeitä apteekista. Teki siksi myöskin lähetteen äitiyspolille, mutta sanoi, että sinne pääsisi vasta alkuviikosta. Menin apteekkiin ja olisin saanut sieltä lääkkeet, mutta heillä ei sillon ollut niitä ja tilasivat ne minulle seuraavaksi päiväksi. No silloin perjantai-iltana alkoikin vuoto spontaanisti. Vuoto oli melko rajua ensimmäiset muutaman tunnin ja silloin tuli myöskin paljon isoja hyytymiä, kotona oli panacodia ja buranaa, näillä kivut sai hallintaan. Esikoinen oli oppinut kuivaksi jonkin verran aiemmin ja kotona oli vielä häneltä jääneitä vaippoja. Käytin näytä rajuimpaan vuotoon koska verta tuli niin paljon. Kuitenkin koen, että tyhjennys sujui näin luonnollisesti melko helposti. Soitin seuraavana päivänä apteekkiin, etten tarvitsekaan lääkkeitä, koska tuntui että kohtu oli jo niin paljon tyhjentynyt, en siis käyttänyt näitä enää varmennukseksi. Sillon perjantaina myöskin soitettiin sieltä äitiyspolilta, että minusta oli tehty sinne lähete, mutta sanoin heille että saan lääkkeet apteekista ja suoritan tyhjennyksen kotona. En siis edes tajunnut kysyä milloin olisin sinne puolelle tyhjennykseen päässyt. 9 päivää keskenmenon alusta tein negatiivisen rtestin ja 2,5 viikkoa siitä kävin epämääräisten kipujen takia naistentautien päivystyksessä, jossa ultrattiin ja kohtu oli täysin tyhjä. Tyhjentyi siis hyvin itsestään.

Me siis päästiin ensimmäisen kerran ultraan jo varhain selvittämään raskausviikkoja ja alkio vastasi viikkoja 5+6 ja myöskin luulin ettei raskaus voi mitenkään olla niin alussa. Viikon päästä oli kontrolliultra ja syke näkyi ja kaikki oli ok, en olisi ikinä uskonut. Älä siis vielä menetä kokonaan toivoa!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Momon
Kuulostaa tosi hurjille teidän kokemukset :( Ei tuollaista pitäisi joutua kokemaan, mutta ikävä kyllä sitä todetustikin vaan joutuu.. :(

Mulla on nyt dpo6/7. Yritän kovasti olla huomioimatta mitä kropassa tapahtuu, koska oon tehnyt sitä niin pitkään että pitäisi jo tietää. Plussakierrossa ainoa ero oli kyllä se pahoinvointi, mulla on sitä joskus ennen menkkoja kyllä mutta se oli semmosta kuin ois toipumassa vatsataudista-tyyppistä oloa :LOL:
 
@Hannaah Tämä odottaminen on todellakin ikävää. Sinulla hoitui tyhjennys hyvin ja nopeasti. Se on iso plussa.
Tuntuu ikävältä kun täällä ei oikein kukaan ottanut asiaa tosissaan kun soitin tk. Ihmetteli etteivät oikein ymmärrä miksi lääkäriaikaa tarvitsen...Mielestäni selitin asian kuitenkin ymmärrettävästi.
Toki toivon että ultra olisi väärässä mutta kyllä se tässä kohtaa hyvin laiha lohtu on.
 
On: Kp27 ja dpot jotain 10-12 välillä. Heräämisen jälkeen oksetti mikä herätti toiveita, edellisessä raskaudessa oksensin ekan kerran päivää ennenkun menkkojen piti alkaa:grin se oli se kohdunulkonen siis keväällä. Huomenna testaan aamulla tai tänään illalla. Riippuu fiiliksistä :) Pientä menkkajomotusta oli eilen ja muutenki suretti/kiukutti ja ahdisti niin toiveet tärpistä laski pohjamutiin, kun niin perus menkkaolot oli vaikka olihan mulla siitä raskaudestaki. Mulla ei sillon oireet kyllä juurikaa juurikaa eronnu pms-oireista, tissikipu alko heti oviksesta eli viikkoo liian aikasin. Viime kierrossaki tissit tuli araks tosi aikasi, mut sellaseen lievään arkuuteen se jäiki. Nyt on tissit kipeemmät ku viimekierrossa, mutta sekään ei tarkota mulle mitään.

Ja sitten pieni avautuminen! Eilen illalla iski kauhee suru kohdunulkosesta, siis iham järjetön. Itkin ja itkin miehelle vaan. Ja siis luulen, että johtuu ihan siitä kun tän kuun 22päivä ois ollu laskettuaika ja tänään mun kaksoissiskolla todennäkösesti käynnistetään synnytys ja se saa kolmannen lapsensa. Katkera oloki on kun se on kolme saanu ja ei yhtään keskenmenoo. Miks v**ussa muhun iskee kaikki p**ka meistä kahdesta.
 
Mulla alkoi vuoto eilen. Ihanaa!! Voi kerrankin sanoa. Ei tarvitsekaan lääkkelliseltä tyhjennystä.
Ensin päivällä tuli pari kovaa kramppia ja vähän myöhemmin alkoi vuoto.
Nyt mielenkiinnolla odotan milloin ovulaatio tulee. Kuinka nopeasti teillä on kierto käynnistynyt?
@Päppyrä pahoittelut:( tuo on niin lannistavaa. Vaikkakin niin kauan on toivoa kun ei ole vuotoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Nonsk ja Marlen
@Päppyrä Harmin paikka :( Eipä tossa voi muuta kun koittaa olla ilonen siitä että kierto pelaa normaalisti. Tsemppiä uuteen kiertoon.

@Ninnu118 Mites siellä? Täällä kans nyt kp29, menkat pitäis tulla siinä kp 32-33. Välillä ollut paha olo, eilen piti jäädä bussista pois aikasemmin kun oksetti, vaikka istuin ihan edessä. Mut en nyt uskalla kyllä yhtään ajatella mitään. Katsotaan... :barefoot:
 

Yhteistyössä