Keskenmenon jälkeen kuumeilevat syksy 2018

Hei, lueskelin taas ketjua läpi. Olin tuolla jossain 50 sivulla mukana keskustelemassa toukokuussa. Sillon oli takana kaksi keskenmenoa. Palailen takas nyt kolmannen keskenmenon jälkeen.
Tosin, nyt olis tarkotus pitää pieni tauko. En halua vuoden sisään kokea neljättä :unsure:
 
@Karvakorvat Voi ei, ihan kamalaa :cry: Yksikin km on niin raskas kokemus, en voi edes kuvitella miten kamalaa on kokea kolme peräkkäin. Tuntuu kyllä välillä niin epäreilulta tämä homma :unsure: Pahoittelut ja voimia toipumiseen!
Vuodot on onneks jo ohi ja kaikki meni ok. Tekivät myös samalla lähetteen tutkimuksiin. En ois vaan osannut vuosia sitten ajatella, että joskus on lapsettomuustutkimukset edessä. (n)
 
Voi ei @Karvakorvat :cry::cry: Kuten jo @taatelinen sanoi, yksikin km on kamala niin en voi edes kuvitella miltä kolme peräkkäistä tuntuu :cry: Suuret tsempit tulevaan, kyllä näistä yhdessä selvitään ja kyllä me jokainen vielä joskus saadaan oma nyytti syliin asti <3
Kait niihen turtuu. Ekan kohdalla oli ihan rikki, tokan kohdalla oli lähinnä että miksi taas? Ja kolmannen kohdalla sen vaan jo tiesi. Eli kyllä se eka oli pahin.

Tottakai tilanne surettaa ja varsinkin eilen tuli kunnon katkeruus itku kun ystävä facessa kommentoi toisen postaukseen tyylillä, että onneks lasten tekeminen on helppoa ja eikun vain lapsia tekemään. Heillä siis on lapsia ja raskaudet alkaneet helposti ja ei keskenmenoja.

Nyt en jotenki ole yhtään varma, tuleeko niitä lapsia lopulta ja kuinka pitkälle se oma pää kestää. Ei auta kun katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta lohdutuksena muille, onneksi kolmen peräkkäisen keskenmenon mahdollisuus on 1-2%. Ehkä vähän itse ironisesti tähän loppuun, mutta siis tarkotan sen myös oikeasti, että onneksi todennäkösyys onnistumiseen on niin suuri, joidenkin vaan pitää mahtua siihen muutamaan prosenttiin :rolleyes:
 
Pahoittelut @Karvakorvat km taas :cry: Muistan sut kyllä tuolta aikaisemmin. Poistin muutaman hiljaisemman nimimerkin listalta joku aika sitten.
Listoille pääsee toki takaisin tai voi kirjoitella muutenkin.
Onneksi nyt kuitenkin tutkivat asiaa ja löytyisi jotain millä asiaa voisi auttaa ja tekin vielä vauvan syliin saakka saisitte :love:

Itselläni takana nyt kaksi kkm peräkkäin ja jotenkin ajattelen, että eihän nyt kolmatta voi peräkkäin tulla millään, että on niin harvinaista.
Mutta niinhän se on, että jonkun on pakko olla se yksikin prosentti :poop:

Tiedätkö vielä yhtään miten tutkimuksissa nyt edetään?
 
Meille tuli viime viikolla varhaisultrassa tuulimunatuomio. Loppuviikosta tehdään lääkkeellinen tyhjennys. Kyllä sen on aina tiennyt, että näin voi käydä, mutta epäusko, MIKSI ja pettymys on ollut kovasti viime päivinä mielessä. Onneksi mentiin varhaisultraan.

En voi edes kuvitella miltä tuntuu ja miten sen kestää, kun jollekin käy näin useammin. Toiveet nousee ja tulee rytinällä alas.
 
Pahoittelut :cry: Meillä kanssa eka ja vika oli tuulimuna, tokasta ei tietoa kun keskeyty sen verta nopeasti
 
Pahoittelut @Karvakorvat km taas :cry: Muistan sut kyllä tuolta aikaisemmin. Poistin muutaman hiljaisemman nimimerkin listalta joku aika sitten.
Listoille pääsee toki takaisin tai voi kirjoitella muutenkin.
Onneksi nyt kuitenkin tutkivat asiaa ja löytyisi jotain millä asiaa voisi auttaa ja tekin vielä vauvan syliin saakka saisitte :love:

Itselläni takana nyt kaksi kkm peräkkäin ja jotenkin ajattelen, että eihän nyt kolmatta voi peräkkäin tulla millään, että on niin harvinaista.
Mutta niinhän se on, että jonkun on pakko olla se yksikin prosentti :poop:

Tiedätkö vielä yhtään miten tutkimuksissa nyt edetään?
Pari kuukautta pitää olla väliä raskaudella ja tutkimuksilla. Saa nähdä ehtiikö joulukuussa jo alotettua perustutkimuksilla vai venyykö ensi vuoteen.
 
@Karvakorvat ihan kohtuuttomalta tuntuu että noin monta km/tm olet joutunut kokemaan :cry: Pahoittelut myös @lilja1234 :( Voimia toipumiseen!

Minulla tulee nyt puoli vuotta kkm:stä, eikä uutta raskautta kuulu. Piinapäivät tässä kyllä menossa, mutta en jaksa uskoa tärppiin. Tällä kierrolla olen ottanut käyttöön gelee royalet, ja mieheni syö myös niitä. En tiedä yhtään onko niistä apua, mutta eihän tässä ole mitään menetettävääkään :confused:
 
Heippa hei! Ajattelin tällekin puolelle muutaman sanasen sanoa. Sain keskiviikkona keskenmenon rv 5+5, eli hyvim varhainen keskenmeno. Ensi alkoo ruskealla tiputtelulla, joka eilisen aikana muuttui punaiseksi ja nyt vuotaa kovemmin kuin menkoissa.

Kauanko teillä on kestänyt vuoto, ja koska olette päässeet aloittamaan yrityksen uudelleen?
 
Pahoittelut vielä tätäkin kautta. Tuntui tosi surulliselta lukea keskeytymisestä, kun olin iloinnut niin kovasti raskaudestasi :(

Minulla tyhjentymisvuoto kesti peräti kuukauden, mutta vuoto oli maltillista ja vältyin suurilta kivuilta. Tyhjennysvuodon loppumisesta kahden viikon päästä alkoivat menkat, ja sen jälkeen ollaan taas yritetty joka kierrolla. Luvan uudelleen yrittämiseen saimme kun verikoe osoitti raskaushormonin laskeneen viiteen. Muistaakseni suosittelivat odottamaan ensin yhdet menkat, ja pianhan ne tulivatkin..
 
Meillä lääkäri sanoi, että ennen on suositeltu odottamaan ensimmäiset kuukautiset, mutta koska sille ei ole tarvetta, voi aloittaa heti uudestaan yrittämisen. Vuodon aikana ei vissiin saisi seksiä harrastaa tulehdusriskin takia. Mietin tässä juuri, että lasketaanko tuhruttelukin, koska sitä saattaa ilmeisesti usein kestää sinne ensimmäisiin kuukautisiin asti...
 
Heippa hei! Ajattelin tällekin puolelle muutaman sanasen sanoa. Sain keskiviikkona keskenmenon rv 5+5, eli hyvim varhainen keskenmeno. Ensi alkoo ruskealla tiputtelulla, joka eilisen aikana muuttui punaiseksi ja nyt vuotaa kovemmin kuin menkoissa.

Kauanko teillä on kestänyt vuoto, ja koska olette päässeet aloittamaan yrityksen uudelleen?
Pahoittelut :( Mulla km tuli 4+6 eli myöskin tosi alussa. Vuoto kesti 4 päivää ja seksiä harrastettiin heti vuodon loputtua, kp 5 ja 6. Vuodon aikana ei saa tulehdusriskin takia harrastaa seksiä, mutta vuodon loputtua saa palata heti yrittämään. Näin ainakin minua ohjeistettiin.
 
Mulla tuntuu vuoto olevan jo hiipumaan päin, eli veikkaan raskauden menneen kesken jo aiemmin ja tyhjennyksen tulleen vasta nyt 5+5, kun tuntuu että hyytymiäkin tuli aika vähän. Vuoto oli kuitenkin kokonaisuutena voimakkaampi mitä normi menkat. Toivottavasti pääsen näin ”helpolla” ja päästään jo pian yrittämään uudestaan.
 
@Mohan onpa hyvä jos niin nopsaan tapahtui tyhjentyminen, ja vielä spontaanisti. Minulla meni tosiaan pitkään, eikä tyhjennyslääkkeet vaikuttaneet juuri mitenkään.

Millä mielellä nyt olette miehesi kanssa? Voimia molemmille!
No parempaan suuntaan. Alan taas innostua uudelleen yrittämisestä ja kovin odotan koska vuoto loppuu ja päästään yrittämään. Nyt vuodon jälkeen ennen menkkoja luomuna, ja sitten ekojen menkkojen alettua inssiin. Meillä siis tämä alkanut raskaus alkoi inssikierrossa, jossa kylläkin myös luomuna yritettiin, sillä miehen siittiönäyte on parantunut niin, että se on normitasoa! Toiveet on korkealla, että tärppäisi pian km:n jälkeen, ja tiedän että jokaiset alkavat menkat tulee olemaan kova isku.
 
Hei kuinka pian km:n jälkeen olette harrastaneet seksiä? Vielä tuhruttaa, tänään tuli jopa taas hieman verisempää vuotoa. Eli oletteko odottaneet ihan tuhrun loppumiseen asti?
Odotettiin muistaakseni siihen, että oli ollut vuodoton päivä ja testi oli nega. Siihen meni vajaa pari viikkoa. Kannattaa kyllä olla tarkka sen vuodon suhteen ja odottaa. Sain km jälkeen kohtutulehduksen ja se ei ollut kiva juttu, vaikka sainkin onneksi nopeasti antibiootit ja ne auttoivat. Olisi siis varmaan itse pitänyt silloin odottaa vähän pidempään.
 
Pahoittelut @Hedvig :(

Luulin vuodon olevan jo loppumaan päin, niin eilen tuli taas hieman verisempää vuotoa ja niin myös tänään (n) Myös mahassa tunnen ihan pieniä menkkamaisia juilintoja. Pitäskö tässä olla huolissaan? Km:stä nyt tasan viikko.
 
Yhteistyössä