Keskenmenon jälkeen kuumeilevat syksy 2018

@Minji Meillä oli keskenmenneen raskauden aikoihin yritystä takana jo 1v3kk. Sain polilla keskenmenon yhteydessä lääkäriltä merkinnän tietoihini, että 6kk kuluttua keskenmenosta jos raskaus ei tärppää pääsen lapsettomuustutkimuksiin koska oli pitkät kierrot.

Ja tosiaan on ollut koko ajan todella pitkiäkin kiertoja. Keskimääräinen kesto 50 päivää. Turhauduin kumminkin jo keväällä kiertoihin ja yritin päästä hoitoihin aiemmin neuvolan kautta, mutta sieltä lääkärin vastaanotolta lähdin itkien pois kun oli ihan kamala lääkäri. Eikä tosiaan ilman sitä lääkärin merkintää keskenmenon jälkeen olisi ollut mitään mahdollisuutta mistään syystä päästä tutkimuksiin julkiselle. Vuosi olisi taas pitänyt odottaa. Eksotella tämä käytäntö siis. Terolutit olisi kyllä neuvolalääkäri voinut antaa, mutta en niitä ottanut.

Jos en olisi merkinnästä huolimatta päässyt hoitoihin, niin olisin veronpalautusrahoilla lähtenyt yksityiselle. Nyt on yritystä takana 2 vuotta. Vähän liukuhihnafiilis noiden hoitojen aloituksen suhteen tuli, mutta jotain sentään tapahtuu.
 
Nyt tulee maailmankaikkeuden epätoivosin viiva-tulkintapyyntö... onko kellään muulla viivalasit niin syvällä että näkee tossa ainakin viivanpaikan ? Rfsu testiajan sisällä. Dpo ei oikeen tietoa kun eka kierto km jälkeen, oma veikkaus jotain 13-14, viime raskaudessa haalea plussa vasta dpo 19 joka siitä sitten vahvistu kyllä leffaviivoiksi alle viikossa. Tosin edellisessä testasin ennen tuota plussaa dpo 15 päivällä joten en tiiä oisko siinä välissä näkynyt.... Mut pliis olkaa rehellisiä, mä kuolen tähän epätietosuuteen! Samaan aikaan on ihan sellanen olo että menkat alkaa...
https://aijaa.com/ikM86L
 
@tylleröinen_21 kyllä jonkunlainen toinen viiva näkyy! Oon kyllä ymmärtänyt että rfsun raskaustestitkään ei oo niitä parhaimpia?

Itsehän jouduin lähtemään testikaupoille, ja hain rfsun ovistestejä. Oon käyttänyt niitä ja sit onestepjä tilannut raskauskeijulta. Tänään kp20 ja joko illalla jos testaan tai huomenna varmaan plussa. Tietenkin nyt kun sanon näin ni ei ookaan... (n)
 
@tylleröinen_21 Kyllä siinä ainakin se viivanpaikka näkyy, toivottavasti sinulla olisi plussan alku :rolleyes: Itsellä valitettavasti juuri kyseisessä testissä tullut useasti näkyvä viivanpaikka ja herättänyt turhia toiveita. Olen kyllä plussakierroissakin tällä testannut, mutta silloin ollut raskaus jo siinä vaiheessa, että hyvin selvät kaksi viivaa saanut. En siis tiedä miltä tässä testissä semmoinen hailura viiva näyttää(n)


Täällä alkoi tiistaina vihdoin menkat :ROFLMAO:Kierto oli 52 päivää :confused: Tasan kaksi viikkoa ennen menkkojen alkua koski yhden illan kovasti vatsaan oikealle puolelle niin, että kävelykin sattui. Mietin silloin, että onkohan ovis, mutta toisaalta oli ollut erinäisiä vatsakipuja aiemminkin niin annoin asian olla. No jälkikäteen selvisi että ovis se oli, mutta ei niissä kivuissa kyllä peittojen heiluttelu ollut mielessä. Eikä oltu talleteltu muutamaan päivään sitä ennenkään, joten tämä kierto meni nyt ohi :( Tilasin nyt tähän kiertoon ison kasan ovistestejä ja kun menkat loppuu niin tikuttelen niin kauan, että saisin plussan. Jos sitä koskaan tulee:LOL: jos kierto on taas melkein 2kk niin ei tässä ole muutakaan ratkaisua.. olen työssä sellaisessa paikassa, jossa raskaudesta pitää tietää heti ja kertoa siitä myös muille ja se luo vielä lisää paineita. Siksi noita raskaustestejä on kulunut tosi paljon ja tämä on henkisesti tosi turhauttavaa ja kuormittavaa kun koko ajan on varpaillaan et oisko plussa ja negaa vaan näyttää.. :unsure: jos saisi sen ovisplussan tietoon niin voi olla rauhallisemmin mielin, kun on suunnilleen tiedossa milloin sitä raskaustestiä kannattaa tehdä.
Tulipa pitkä selitys, anteeksi siitä:LOL:
 
@Hannaah tuo on inhottavaa, kun kierto on ihan mitä sattuu tai tosi pitkä. Mulla oli sillon pillereiden lopettamisen jälkeen lähes vuoden aivan mitä sattuu. Jostain 32 kp:stä johkin 46pvään... (n) Ovistestailu on siis just siks alkanut ja jäänyt että on tiedossa millon ovis on ja voi ennakoida sit menkkoja ja onko tarvetta testata esim joidenkin pippaloiden takia tai jos lähtee reissuun ni osaa pakkailla sidettä mukaan.
 
Hiljaista täälläkin, uusi kierto ei ole edelleenkään alkanut elokuisen keskenmenon jälkeen. Syys- ja lokakuut ovat menneet käytännössä ihan hukkaan. :( On ollut aika huonot fiilikset viime aikoina. Kauhea vaiva parin viikon epävarman plussailon vuoksi. Aletaan lähestyä sitä, että on vuosi siitä kun alettiin yrittää. :unsure: Jaksatteko muut olla optimistisia? Aion ottaa nyt terolutin käyttöön, sillä kierron pitäisi vihdoin käynnistyä. Pääsee edes sitten piinailemaan.
 
@Hannaah kyllä tänne pitkiä selityksiä mahtuu!

Täällä ovisplussa pärähti eilen illalla testiin, vaikka aamusta oli vielä nega. Hieman aikaistunut on, nyt dpo 13 ja viimeksi oli dpo 16. Sit kai jännäillään taas. Olis kiva hypätä jo sinne 2vkon päähän, mutta kai tää on sitkuteltava!
 
@Aileen niinpäs oltiinkin!! :) Tosiaan edelleen samassa veneessä,vähän otettu nyt aikaa ajatella asiaa. Toivotaan teille viimein sitä pysyvää plussaa !! <3

@tylleröinen_21 viivanpaikkaa tai vastaavaa nään myös ! Toivotaan että vahvistuu <3

@Minji meille sanottiin keskenmenon jälkeen hieman töksäyttäen, että on tosiaan tapauskohtausta päästäisiinkö tutkimuksiin syksyllä vai jouduttaisiko odottaa kevääseen. Meillä varsinaista yritystä/tjottailua ennen km oli siitä asti, kun kierto palasi ennalleen 5/17. Km kuitenkin sotki entisen kellon tarkan kierron ja esim ovistikut ei oo näyttänyt kun pari kertaa vahvaa viivaa. Meillä siis todellakin kävi tuuri ja kohdalle sattui oikeat ihmiset, että päästiin jo tutkimuksiin, sairaalana Kys.

Harmittaa kun en hoksannut lääkäriltä kysyä, onko nyt sitten järkevää koittaa ovista bongailla myös tikuilla,kesäkuussa kun oma tk-lääkäri kehoitti sen lopettamaan,ettei stressi lisi, kun ne ei näytä toimivan oikein omalla kohdalla.. (n)(n)
 
@Aileen @henttis Kiitos kokemusten jakamisesta! Paljon tsemppiä teille hoitojen aloitukseen! Kertokaa sitten miten ne lähtee käyntiin :)

Välillä kun olen turhautunut tähän lapsettomuuteen, niin mies sanoo, että jos varattaisiin aika yksityiselle. Mutta mä en vielä ole halunnut varata. Haluisin mieluummin mennä julkiselle, mutta en tiedä jaksanko odottaa ensi kevääseen asti. Voi olla, että joku kerta kun menkat taas alkaa, niin tulee fiilis, että nyt en enää pysty odottamaan ja varaan ajan yksityiselle. Nyt on kp 10 eli ovis lähenee, mutta en ajatellut tässä kierrossa tikuttaa ovista. Jos sillä sais vähän stressitasoa alemmas. Kun tossa alkusyksystä en melkein mitään muuta tehnyt iltaisin töiden jälkeen kuin miettinyt tätä lapsettomuutta... Piti ottaa vähän taukoa palstailustakin. Nyt olen onneksi saanut elettyä normaalimmin, niin ettei kaikki ajatukset ole vaan tässä vauvaprojektissa ja lapsettomuudessa.

Onko täällä muita, joilla tärppiä ei kuulu vaikka keskenmenosta on aikaa?
 
Lämpöjen mittaajat huomio!! Aloin tässä kierrossa mittaamaan lämpöjä. Ovulaatioon saakka oli 35.7-35.9 onko teillä joka aamu täysin sama luku vai voiko vaihdella? Oletetun ovulaation jälkeen nousi 36.2-36.3 siellä pysyi aina tähän aamuun. Tänään 37.0 o_O Päivällä ei kuitenkaan kuumetta, kun aloin jo epäileen, että olenko tulossa kipeäksi (n)
Miten noiden kuuluisi mennä?
Olen ymmärtänyt että juuri ennen menkkojen alkuua pitäisi vasta laskea tai pysyä samana riippuen onko raskaana vai ei..
Vai olenkohan ymmärtänyt jotain väärin (n)
Nyt siis dpo 6-8 en nyt enää muista mikä pv oletin oviksen olleen, enkä pääse kalenteriin katsomaan, kun kirjoitan puhelimella tätä..

Anteeksi omanapainen viesti :whistle: Miten muilla menee, missä vaiheessa kiertoa kukakin tällä hetkellä?

*Muoks. Dpo 7 tänään, jos ovis oli silloin viime maanantaina, oireiden perusteella ainakin..
 
@Pieni haave :devil::devil: Kyllä ne sieltä tulevat, toivottavasti pian!

@kosmo En osaa kyllä yhtään sanoa (n) Jos oot nukkunut ja hikoillut peiton alla yöllä ja sen takia olikin niin korkea? Eiks siihen vaikuta niin moni asia..

Mulla tuli tänään aika joulukuulle Naistenklinikalle siihen kystaan liittyen mikä oli löydös sieltä km todennus ultrasta.. Ultraillaankohan siellä vaan vai onkohan jotain muitakin tutkimuksia?
 
@Pieni haave kyllä ne sieltä tulee, mutta kurjaa niitä on joutua odottamaan. Itsellä meni 7vk ennenkuin alkoi :poop:

@Nonsk mulla on aika ajoin kystia, kaikki on aina hävinnyt itsestään. Ja osa ollut aika isojakin, kokoa en enää muista. Ainakaan mulla ei oo koskaan tehty muuta kuin ultrattu kontrollikäynneillä.

Ja joo kai toi lämpöjen mittailu on aika arpapeliä kans ja sitä pitää useempi kuukausi tehdä jotta pääsee jyvälle siitä. Pohdin vaan, just että miten paljon muilla heittelee arvot vai pitäisikö niiden olla tasasta päivöstä toiseen (n)
 
@kosmo
Mistä olet mitannut lämmöt ?
Lämmöt jäävät koholle ovulaation jälkeen, mutta niissä tulee reilu lasku ennen kuukautisia. Mä mittalin lämpöjä sen 2 kk aikanaan ja tallessa se lämpöjen kehityskäyrä. Tolllanen pieni vaihtelu on ihan ok. Mutta asteen vaihtelu tarkoittaa, joko kk alkamista ( lämmöt laskee esim asteen ) tai epätarkka mittaus, mitä söit tai mittaus aika. Lämmöt pitäisi mitata aina samaan aikaan , heti herättyä. Esim. Kello soimaan aina samaan aikaan.
 
@kosmo Kyllä mulla ainakin heilui pikkasen ne lämmöt, ennen ovulaatiota tyyliin 36.1-36.6 välillä ja oviksen jälkeen 36.7-37 välillä. Mä mittasin digitaalisella kainalosta joka aamu samaan aikaan ja pidin mittaria 10min, kun jostain luin niin. Nyt en oo enää jaksanut, kun mulla noi muut ovisoireet on niin selkeitä.

@Pieni haave Mulla alko menkat 5vko keskenmenon jälkeen.

Täällä nyt kp19 ja eilen sain vihdoin ovistestiin positiivisen, jee!! Eilen ja toissapäivänä oli seksiä joten nyt vaan piinailemaan :rolleyes:
 
Mää oon ollu vähä hiljanen joka keskustelussa nyt. Seurannu kyllä oon joka päivä ja monesti:D Kp22 menossa. Dpoista ei tietoo tun en tikuttanu enkä mitannu lämpöjä enkä kyl pahemmin ees kuulostellu kroppaakaan. Flo ennusti ovista viime viikon tiistaille, mut sillon se ei ollu siitä oon varma. Ke-pe välillä todennäkösesti. Tänään ja eilen on pistelly oikeeta munasarjaa jonkin verran. Oon ny niin keskittyny vaan treenaamiseen, liikkumiseen ylipäätään ja ruokavalioon että koko vauva juttu on jääny vähä taka-alalle mielessä ja ehkä hyvä niin. Ens viikon tiistaina testaan ekan kerran jos ei oo vuoto alkanut :)
 
@Ninnu118 kielen alta oon mitannut ja aamusin aina samaan aikaan. Kai tuo kellojen siirtokin saattaa vaikuttaa ja toki yöt on välillä hulinaa ja välillä saa nukkua koko yön, joten eihän tuo varmaan ihan kovin luotettava oo..
Ja ainakin täytyy jaksaa mittailla muutama kierto..
Nyt on kaksi aamua taas ollut hieman alempi 36.7-36.8.
Mutta siis näköjään pientä heittelyä on siis muillakin, ettei joka aamu tarvitse olla täysin sama luku.
Su-ma pitäisi alkaa menkat, joten saa nähdä näkyykö se notkahduksena lämmöissä viikonlopun aikana..

@Pihlaja36 nyt vain jännäilemään :barefoot: kyllä tää ovulaation jälkeinen aika on aina välillä sellasta piinailu.
vaikka nyt meillä on ollu niin paljon tohinaa, että itse en ees muista mikä kierros päivä koskakin on.
tänään juuri tajusin vasta, että menkkojen pitäisi alkaa ihan pian :ROFLMAO:
Eli kerrankin menty loppua kohden ilman suurempaa paniikkia..
 
Mie joudun melko varmasti palaamaan tänne.... Kävin tänään verillä kun testit ei vahvistu, ja arvo olikin vain 21,8... Neuvolan ohjeen mukaan odotellaan nyt viikko, sitten uus r-testi ja se on todennäköisesti negatiivinen sitten, koska arvo tosi matala.... jos se jostain kumman syystä onkin positiivinen niin sitten tutkitaan... Vituttaa näin suoraan sanottuna. :poop::poop::poop:
 
@kosmo kielen alta mittaus on tarkin , näin viisammat sanoneet :)

Mulla tulikin nyt ovulaatio myöhässä. Oisko kova flunssa ja näyttely ” ressi ” vaikuttanut siihen. Kolme päivää talleteltu, toivotaan, että tuottaa tulosta, nyt oltiin ainakin ajoissa, kohillaan ja jälkeen! (y) alavatsa ainakin hella ja limat olleet niiiiin kirkasta ja venyvää että :rolleyes: Yleensä mä oon pysty nyt limoista sanomaa koska ovulaatioa ja nää nyt ekat selvät merkit sitten tm. Joten olen toiveikkain mielin vaikka tippusinkin korkealta. Pääasia, että mun keho alkaisi toimia kunnolla!
 
Voi kurjuus @Salty !

Meillä oli tällä kertaa aika laiska kierros, jotenkin oma innostus aika heikko. Viime kierroksella oli kaikki niin kohdillaan eikä napannut niin jotenkin nyt ei jaksa säätää. Ehkä sit jaksaa taas enemmän ens kierrolla.
 
@Salty voimia!! <3 :(

En kyllä osaa lämmöistä sanoa mitään, mutta mielenkiintoista lueskella miten ne meneekään! :)

Täällä oli eilen ilon, onnen ja juhlan päivä (ironista..), kun menkat viimein alkoi!! (y)(y) Kierrot tosiaan olleet semmoista 25-31 (useimmiten siinä 28), no nyt sitten totta kai pamahti tämmöinen 31-32 päivää... Tänään soitto polille siihen seuranta ultraan ja samalla kyselen hieman, onko eilinen kp1 vai tänään, kun eilen lähinnä tiputteli. Kyllä jännittää letrojen sivuvaikutukset..
 

Yhteistyössä