Keskenmenon jälkeen kuumeilevat SYKSYLLÄ 2016

Tänään näin ihanan 1-vuotiaan töpöttelijän ja totesin, että niin haluaisin tuollaisen meidänkin taloon. Ei sitten auta muu kuin jatkaa yrityksiä. On pakko, kun vauvakuume on niin kova. Tänään kp 5.
 
Kiitos onnitteluista te ihanat, upeat naiset! Tulette varmasti pitkään olemaan vielä ajatuksissani. Ja tulkaa nyt pliis kaikki perässä!

Mä en ole vielä jotenkin ollenkaan sisäistänyt tuota plussaa, ja tietty iloisuutta varjostaa pelko, vaikka kovasti yritän ajatella, että ei etukäteen huolehtimisesta ole mitään hyötyä. Pitää yrittää keskittyä lomasta nauttimiseen ja ottamaan päivä kerrallaan.

bosch, it's a date (y)
 
Mistäs ihmeestä tällainen pelkopeikko iski mun takaraivoon, että jos seuraavakin mahdollinen plussa keskeytyy? Mää olen saanut pidettyä mielestäni pääkopan hyvin kasassa, mutta jostain yön pimeinä tunteina tällainen ajatus tuli mieleen.

Kyllähän ne km:t tässä iässä on valitettavan yleisiä. Ja aina kun sellainen tulee, niin koko homma venyy enemmän kuin että olisi ollut kierto ilman plussaa.

Ekaa kertaa hiipi myös sellainen ajatus, että jos sitä lasta ei saakaan. Saatika kahta. Ikääkin on jo näin paljon.

Pitääpä laittaa taas pääkoppa parempaan moodiin, ehkä se on helpommin sanottu kuin tehty. Varmaankin huominen lääkäri tuo tällaisia ajatuksia mieleen. Kovin korkealla odotukset eivät huomisen suhteen ole, sillä ei terveyskeskuslääkäri voi paljoa tehdä. Mutta saapa rattaat pyörimään, se on pääasia.
 
Vauveli vanhalle Eipä kestä. :) Katsotaan nyt saadaanko vastauksia kysymykseen. :) Tulehan kertomaan sitten lääkärikuulumisia tänne! Etenkin kiinnostaa mitä lääkäri sanoo luteaalivaiheen pituudesta ja sen mahdollisesta pidentämisestä. :)

Toinenkin kysymys.. Käyttikö joku täällä macajauhetta? Ostin ulkomailta macaa, kun oli vähän halvempaa kuin Suomessa, mutta hyi että minkä makuista se on! :sick: Minkä kanssa macan popsijat saatte sen menemään alas? Maistuu ihan homeiselta kellarilta.. Maku on niin voimakas että tunkee mehusta läpi, joten olen veteen sekoitettuna pääasiassa juonut (1tl lasilliseen vettä per päivä) ja pitänyt samalla nenästä kiinni jotta saan alas.. Tulee oksennus samantien jos irrottaa sormet nenästä. :D Enpä vielä tuon kamalampaa litkua ole maistanut.. :sick: En olettanutkaan että hyvältä maistuisi, mutta tuo maku on jotain ihan erilaisen kamalaa. :D:D

Omanapa Kp 17, ovistestiä en vielä tänään ole tehnyt, mutta nyt on sellainen kutina että tänään tulee (ovis)plussaa.. Eilinen vasemman nivusen kipu on tänään voimakkaampi ja muutenkin on sellainen jatkuva paine/hento jomotus tuolla alaosastolla.. Voi että kun alkaisin tunnistamaan pikku hiljaa oviksen ihan tuntemuksista, niin ovistestit saisi jäädä kauppaan! :rolleyes: Talleteltu on kyllä ahkerasti joka toinen päivä helteistä huolimatta. Jotenkin en kyllä usko että kemiallisen jälkeen voisi tärpätä heti ensimmäisestä kierrosta.. :unsure:
 
Minttumar mulla oli Maca-jauhe käytössä viime kierrossa ekaa kertaa. Aloin syömään viikko ennen ovista ja lopetin viikko oviksen jälkeen. Aattelin jos on tärpännyt, niin ei olis mitään vaaraa pienelle.

En ole aloittanut vielä uudestaan, kun haluan mennä lääkäriin ilman mömmöjä.

Mulla on taas ihme kiristys nivusessa. En osaa yhdistää missä vaiheessa kiertoa tätä on. Se on aina sama puoli ja tätä oli ekassa raskaudessakin. Kai se liittyy johonkin hormoonitoimintaan.
 
  • Tykkää
Reactions: minttumar
Onnea plussista:love: Mikä se gele vai mikä olikaan oli nimeltään? Ja voiko sitä ottaa noiden raskausvitamiinien kanssa yhtäaikaa? Kun lääkäri ja hoitaja molemmat kysy keskenmenon aikoihin että syönkö niitä ja älä lopeta niiden syömistä niin niitä mulla on jo. Niin voiko niitä sit yhtäaikaa ottaa? Oon niin väsynyt jos niistä gelestä olis apua kun lupailee vaikka mitä:LOL:
 
sanzzes kuinka pitkä kierto sulla oli? Joskus se hanojen aukeaminen on ihan hyvä juttu :)

minttumar onnea ovisplussasta! Kauanko sulla meni, että tuli km:n jälkeen? Toi 17 päivää? Mulla on nyt kp23, neljäs päivä ilman kemiallisen vuotoa. Jos siis kp:t lasketaan ekasta kemiallisen vuotopäivästä.
 
  • Tykkää
Reactions: minttumar
OVISTESTEISTÄ!!! Taas kerran kyselen mistä hankitte ja mitkä on hyviä? Aikaisemminkin olen kysellyt, mutta olen ajatellut etten niitä hanki, mutta nyt jotenkin kutkuttais kokeilla.......joskus vuonna kirves olen hoitojen aikana muistaakseni kokeillut......kymmenen vuotta sitten....

Voihan se olla että meikäläinen on jo niin ikäloppu ettei ovista tapahdukaan......kuin joskus ja jouluna.....ja sitten nekin menee kesken.....

Sori negatiivinen asenne.....:ninja:
 
Mun hermorakenne ei kestä liuskoja niin käytän Cb:n pinkkipäisiä. Yhden paketin oon käyttänyt lilapäisiä. Noita molempia on helppo käyttää. Voi kusasta suoraan tikkuun ja selkeä näyttö.

Ovistestit voi joskus antaa plussaa vaikkei ovista tapahdukaan. Mää mietin, että mulla voi olla näin iänkin puolesta. Saan joka kierto plussan ja sen mukaan on touhuttu, mutta silti oon vaan 2 kertaa raskautunut. Yritys aloitettu viime marraskuussa. Mut toki km ja kemiallinen on sotkenut kuvioita ettei voi laskea, että olisi ollut säännöllinen kierto.
 
Haavekesä Se on gelee royale. :) Siinähän on joitakin samoja vitamiineja kuin raskausvitamiineissakin, mutta en usko että on vaarallista ottaa kumpaakin yhtä aikaa, ei niissä se vitamiinipitoisuus niin isoksi kasva. Ja olen lukenut, että monet niitä yhtä aikaa syövätkin. :) Toki jos mietityttää, niin kannattaa lääkäriltä varmistaa onhan ok syödä molempia yhtä aikaa, mutta itse siis uskaltaisin ottaa, ovat vaan niin pirun kalliita nuo gelee royale -kapselit, etten ole vielä raaskinut ostaa. :D Raskausvitamiinia syön siis minäkin, ja sen lisäksi vielä foolihappoa, E-vitamiinia, D-vitamiinia, C-vitamiinia, kalsiumia, magnesiumia, seleeniä, sinkkiä, omega-3-rasvahappoa ja biotiinia. Olen kyllä miettinyt, että voisin osasta vitamiineista luopua, kun noihin menee rahaa ihan kiitettävästi kuussa. (n)

Vauveli vanhalle Laskin nuo kiertopäivät kemiallisen raskauden ensimmäisestä vuotopäivästä. Tuli siis ovis samaan aikaan, kuin viime kierrossakin. Harmi kun jää vaan tuo luteaalivaihe taas niin lyhyeksi (10 vrk).. :( Eilen kp 17 tuli siis tasavahvat viivat ovulaatiotestiin, varmistelen vielä tänään iltapäivästä miltä tikku näyttää, mutta veikkaan että eilen on ollut se huippu. En saa koskaan testiviivaa tummempana kuin kontrollia, vaikka välillä testaan kaksikin kertaa päivässä.. Nopea huippu siis.. Eilen aamulla oli vielä o-testi miinus ja illalla tuli tasavahvat. Yöllä varmaan olisi pitänyt nousta testaamaan, jotta testiviiva olisi ollut tummempi. :D Toivotaan että siullakin tulisi pian ovulaatio! Siulla tosin tuo vuoto on ollut melkoisen pitkä, että en ihmettele jos ovulaatio muutamalla päivällä myöhästyisikin.. :confused:

ninnananna Mie oon tykästyny noihin Raskauskeijun erittäin herkkiin ovulaatiotestiliuskoihin. :) Ovat halpoja ja näyttävät ovulaation hyvin. Tilaan monesti tuon 30 kpl paketin, ja se on yleensä tarjouksessa ja maksaa sen about 15 e posteineen. :) Lisäksi niillä saa sen viivojen tulkitsemisen ilon pitkin kiertoa! :D

Omanapa Kp 18(/dpo0). Eilen ovistestissä tasavahvat viivat, tarkistan vielä tänään menikö huippu ohi. Toivotaan että saan tänään jo testiin negaa, sillä viimeinen liuska lähtee kaapista käyttöön. Enkä aio enää tilata uusia ennen kuin seuraavaan kiertoon. Toivotaan ettei seuraavaa kiertoa tulisikaan.. :rolleyes: Tässä kierrossa talleteltiin kp 11, kp 13, kp 15 ja kp 17. Aiotaan vielä kp 19 talletella varmuuden vuoksi ja sitten saa olla siinä nuo pakolliset talletukset tän kierron osalta. :D
 
Kiitos vastauksesta:) Voi olla että ostan niitä vasta kun kroppa jotenkin toimii säännöllisesti. Mulla on vieläkin niukkaa vuotoa siis todella niukkaa. Pitääköhän senkin loppua ihan kokonaan ennenku saa hommailla(n) voi olla että greippimehua ostan kun sillon esikoinen tärppäs kun sitä join :) Kauheasti harmittaa kun tää keskenmeno niin sanotusti pitkittää yrittämistä. Kaks kuukautta meni ohi ja jos tää niukka vuoto ei ala loppua niin menee kolmas. Nyt alko 3 viikko keskenmenosta.
 
Uskon että harmittaa tuo yrittämisen pitkittyminen.. Olen itsekin ajatellut, että ilman keskenmenoa ja nyt tätä kemiallista, ois ollu monta kiertoa enemmän hommailla ja ties vaikka oisin nyt jo useammatta kuukautta raskaana. :unsure: Mutta hyvähän se on tietää, että jotain tuolla alakerrassa edes tapahtuu, kun raskaudet kuitenkin alkunsa ovat jo muutamaan otteeseen saaneet. :) Toivotaan, että siun vuoto ei veny ihan mahdottoman pitkäksi. Meille sanottiin, ettei saa hommailla ennen kuin vuoto on ohi, mutta en sitten tiedä lasketaan niukka tuhruttelu enää vuodoksi neuvolan tätien mukaan.. o_O
 
Juu sitä mä oonkin miettinyt että mikä on vuotoa ja mikä ei:)
 
  • Tykkää
Reactions: minttumar
Minkä merkkisiä kaupan ovulaatio(liuska)testejä suosittelisitte?

Miulla loppu Raskauskeijun ovulaatiotestit ja vaikka eilen sain jo ovistestiin tasavahvat viivat, niin tänään sain jälleen samanlaiset.. Haluaisin vielä muutamana päivänä tikuttaa, mutta en kehtaisi tilata isoa satsia testejä netistä ennen ensi kiertoa. Iltapäivästä ollaan lähdössä kauppaan niin ostaisin samalla. Onko esim. rfsu:n ovistestit mistään kotoisin? Ja miten laskisitte dpo:t, jos sain eilen ja tänään tasavahvat viivat. Onko eilen siis dpo-1 ja tänään dpo0 vai onko tänään dpo-1 ja huomenna dpo0? Nyt olen jo itekin ihan sekaisin näistä.. Voi hitto kun edelleen nuo viivat tasavahvat.. Kyllä jää luteaalivaihe ihan olemattomaksi.. (9vrk) Onkohan mitään mahdollisuutta noin lyhyellä enää raskautua..? Tuntuu että luteaalivaihe vaan lyhenee ja lyhenee miulla joka kierrossa.. :(
 
Minttumar: jos ovulaatio tulee tavallista myöhemmin menkatkin tulevat yleensä myöhemmin. Eli jos sulla on ovis nyt vaikka kp 19 ja yleensä noin 10 päivän luteaalivaihe ei menkkoja kannata odotella ennen kp 30, vaikka kierto yleensä jäisi lyhyemmäksi.

VV: mulla vuoto kesti kemiallisen jälkeen 10 päivää ja silti ovis tuli jo kp 15...
 
Mun kroppa on kyl nyt ihan sekaisin!! :unsure::confused: samaa vaaleeta viivanpaikkaa näyttää pc... et mitähän ******! huomenna uus testi... lämmöt edelleen korkeella ja hikeä pukkaa.. vois nyt alkaa ne menkat sieltä.. Mulla on kyllä onneks torstaina se lapsettomuuspoliklinikan aika et ehkäpä ne sitten siellä kertoo mikä mua nyt vaivaa...
 
Outo ollu tää kierto kyllä nyt.. Nyt on kai dpo3 menossa ja vasen munasarjan seutu jääny kipuilee oviksen jälkeen. Tänäänkin töissä ihan tuntu pahalta ja painellessa varsinki.. Seksikin teki kipeetä toissapäivänä, mitä ei kyl yleensä tapahu. Tuntu jopa kirvelyä ni aattelin et virtsiskö on iskemässä.. Ei oo muuten ollu sellasia tuntemuksia kun sillon!
Rintojen kipuilu nyt tuntuu menneen vähä ohi.

Jäämmä odottamaan, mitä seuraavaks..

Kukas täällä jännäilee seuraavaks muuten? ;)
 
Minttumar: jos ovulaatio tulee tavallista myöhemmin menkatkin tulevat yleensä myöhemmin. Eli jos sulla on ovis nyt vaikka kp 19 ja yleensä noin 10 päivän luteaalivaihe ei menkkoja kannata odotella ennen kp 30, vaikka kierto yleensä jäisi lyhyemmäksi.

VV: mulla vuoto kesti kemiallisen jälkeen 10 päivää ja silti ovis tuli jo kp 15...
Kiitos vastauksesta. Jospa ne sitten toivon mukaan tulee myöhemmin. Mietityttää vaan, kun ennen maaliskuista keskenmenoa sain ovisplussan aina kp 14-16 ja kierto oli ovulaatioplussapäivästä huolimatta sen 28 vrk.. o_O Noh, toivotaan että kiertokin pidempi, kun ovis näin myöhään.. Mitäs siulle muuten kuuluu? :)
 
Lääkäri laittoi lähetteen hcg:n mittaukseen ja kilppariin sekä lapsettomuuspolille. Ei tk-lääkäri määräänsä enempää voi tehdä. Oli ihanaa, kun neuvolan terkka oli käynyt puhumassa lääkärin kanssa niin lääkäri tiesi mistä on kyse. Gynetutkimuksessa kaikki ok. On meinaan rööriä rassattu tänä vuonna, tää oli jo viides kerta.

Minttumar luteaalivaiheeseen ei muuta sanonut kuin että se on lyhyt. Mutta tosiaan, siellä polilla sitten enemmän tutkitaan, pitää vaan mennä tk:n lääkärin kautta jotta saa lähetteen.

Positiivisin mielin oon matkassa ja ihanan helpottunut olo, kun asia lähtee eteenpäin. Käski elää normaalia elämää ja olla ressaamatta johon totesi perään, että en taida pystyä. Sanoin että en pystykään.

Mutta näillä mennään. Ovisplussaa odotellessa. Tänään kp24 ja ehkä vähän jotain pientä limaa oli havaittavissa. Mutta mää nyt näen limaa joka pyyhkäsyllä kun tarpeeksi uskon. Mää en kyllä voi luottaa limoihin ja katsoa ovista niiden perusteella. Kai sitä pitää alkaa tikuttamaan että tietää missä mennään. En kyllä millään jaksa uskoa, että kun vuosin 19 päivää, niin tästä kierrosta tulisi tärppi. Huomenna ainakin saan tietää, onko hcg laskenut normaalin tasolle.
 
Hyvä, että asiat etenevät. Lapsettomuuspolilta löytyy asiantuntevia lääkäreitä, jotka tutkivat tarkasti. Toivottavasti kuitenkin tärppäisi ennen polille pääsyä. (y)

Omaa napaa sen verran, että Letrozol aloitettu. Siitä saan aina aluksi kamalan päänsäryn sivuoireena ja niin kävi nytkin. Letrozol toimii niin, että se vähentää ensin estrogeenin tuotantoa, jotta kroppa huomaisi vähäisen määrän ja tehostaisi omaa estrogeenin tuotantoaan. Ilmeisesti estrogeenin lasku saa aikaan päänsäryn mulla.
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle

Yhteistyössä