Keskenmenon jälkeen kuumeilevat

Tyhjennys sujui hyvin vaikkakipeästi. Nyt on ihan kuin normi kk. Viimeksi ovuloin heti, mutten tullut siitä raskaaksi, vasta yk 2. Itekkään en ajatellut nytkään odotella sen enempää ja toivon, että ovuloin normaalisti ja pääsis nyt sitten yrittää uudelleen. Neuvolassa lohduttivat, että sullahan on jo lapsia. Ei kyllä yhtään lohduttanut. Myös lapsellinen voi tuntea itsensä ns. Lapsettomaksi. Ainakin tässä tilanteessa, jossa vauva antanut itseään odottaa ja aina epäonnea mukana... nyt edellisessä mulla oli olo ettei kaikki ole ok ja ei ollutkaan. Kyllä tää on niin hukkaan heitettyä aikaa. Kaksi raskautta nyt kärsitty oireineen eikä vauvaa vieläkään :’(
Samaa itse harmittelen, että 3kk turhaa huolta, odottamista, oireita ja suunnitelmia. Mutta eiköhän tämä tästä helpota ajan kanssa ja itse arvelisin uuden raskauden auttavan.

Aiemmat lapset ei tämän menetyksen surua vie pois, mutta ainakin itsellä on kasvanut kiitollisuus tuosta esikoisesta ja tuo niin paljon iloa elämään, että auttaa varmasti tästä eteenpäin!
 
Onnittelut plussanneille. Nyt isosti tsemppiä!!!
Mulle ei sanottu mitään lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen, et saako heti yrittää vai ei. Pari kertaa tikutin n.~14vrk lääkkeellisen tyhjennyksen eka päivästä, mut ovis tikku ei sanonut mitään. Ajattelin sit et tulee jos tulee joten lopetin tikuttelun siihen. Tyhjennyksestä tulee lauantaina täyteen 4vkoa. En ole kuukautisia koskaan odottanut näin paljon :LOL:. Pääsee aloittamaan "kunnon" yrittämisen seuraavasta kierrosta. Eilen ja tänään tullu ruskeaa pyyhittäessä ja alaselkä kipeä eli elimistö käynnistelee kuukautisia. Alkaa ne sitte kohta tai 2viikon kuluttua. Silloin ku mulle tehtii tyhjennys nii aattelin et miten jaksan odottaa, et yhet menkat tulee jne. Nyt aika on kulunut kuitenkin. Elämä menee eteenpäin! :)

Tämä ryhmä on ollu mulle ihan älytön vertaistuki. Kiitos teille jokaiselle! :love:
 
Hei,
Minäkin liityn joukkoon kun olen lueskellut tätä ketjua... Seurailin myös helmikuisissa keskustelua ja sieltä monta tuttua nimimerkkiä, mutta en itse siellä ehtinyt liittyä keskusteluun kun todettiin kesäkuun lopussa keskeytynyt keskenmeno n. 7+ viikolla ja kyseessä oli ensimmäinen raskauteni. Tuolloin kävin varhaisultrassa yksityisellä, jossa oli vain kätilö. Tuolloin syke näkyi vielä heikkona, mutta enteili selvästi keskenmenoa. Jouduin käymään usealla lääkärillä, ennen kuin lähete naistentautien polille saatiin (eräs yleislääkäri ei suostunut lähetettä kirjoittamaan, kun uskoi että on mahdollista että alkio siitä vielä virkistyy), kun en ymmärtänyt olla sinne heti yhteydessä, kun vuotoa ei ollut eikä raskaus periaatteessa vielä kesken. No, lopulta sain lääkkeet ja omien menojen takia tein tyhjennyksen vasta 5.7. Itse tyhjennys sujui hyvin, vuotoa oli alle viikko ja sen päälle tiputteli muutamia päiviä. Mitään kipuja tai epäilyttäviä oireita en vuodon jälkeen huomannut, joten en ole ollut asiasta huolissani.

Tyhjennyksestä on nyt siis jo yli viisi viikkoa eikä vieläkään kuukautisia, tosin jo viikon ajan ollut rusehtavaa valkovuotoa ja tunne, että ne alkaa ihan just. Raskaustestikin on edelleen hyvin haaleasti positiivinen, vaikkakin selvästi heikentynyt, mutta parin viikon ajan ollut saman vahvuinen heikko haamu. Ajattelin odottaa vielä ensi viikkoon, ja mikäli kuukautiset eivät ole alkaneet kun 6 viikkoa täynnä ja testi edelleen haamuplussa, soitan polille ja pyydän päästä vaikka verikokeeseen. Uskon kyllä, että mikäli kuukautiset tulisivat, varmasti sen jälkeen olisi kaikki mahdolliset rippeet pois. Raskaana uudestaan en käytännössä voi olla, tai muuten pitäisi olla jo selkeä plussa testissä kun viime yhdynnästä lähes kolme viikkoa. Tosin ovulaatiosta ei ole mitään tietoa kun ne testit näyttivät useita viikkoja räikeää positiivista.

Turhauttavaa tämä odottelu, mutta ei kai tässä muukaan auta...
 
Kuinka moni on käynyt keskenmenon jälkeen jälkitarkastuksessa lääkärillä? Kyselin asiasta neuvolaan soittaessa, mutta oli vähän sitä mieltä ettei lääkäriä välttämättä tarvisi. Hcg labralähetteen teki mulle, ajattelin noin kk päästä tyhjennyksestä käydä. Hb kiinnostaisi kovasti sen takia, että olin ihan kanttuvei tyhjennyksen aikana.

Pahoittelut@SagaSofia! Toivotaan kaikille nopeaa kierroksen palautumista ja uusia alkuja!
 
@Marlen, pääkaupungissa ei kunnallisella puolella ainakaan ole tarjolla mitään jälkitarkastusta. Ohjeena vain itse tehdä kotiraskaustesti, jos ei mitään muita ongelmia ilmene. Niin yleisiä nämä kai ovat että tässäkin säästetään. Kai se kroppa yleensä itse parantaa itsensä, mutta kyllä tämä epätietoisuus ja odottaminen on turhauttavaa. Toivotaan että pian kaikki päästään uuteen yritykseen! :)
 
Liityn myös mukaan joukkoon kuumeilevaan.
Meillä ihan tuore kkm, 5 päivää sitten piti olla lapsivesipunktio mutta ultrassa näkyi heti ettei pieni enää liikkunut. Silloin oli rv 15+6. Oli menehtynyt rv12-13 paikkeilla, eli heti nt-ultran jälkeen joka oli 12+4. Nt-ultrassa näkyi 7,4mm turvotusta, 1 napavaltimo ja jalkojen liike oli vähäistä. Päätettiin kuitenkin kattoa vielä punktio, johon ei tosiaan sittenkään ehditty. Mikä oli niin surullista, mutta kuitenkin helpotus.
Sain heti lääkkeet tyhjennystä varten, jota odotin synnytyssalissa 16h. Vihdoin ja viimein sikiö tuli ulos mutta istukka jäi ja jouduin vielä kaavintaan. Paska keikka kaikin puolin. Henkiset ja fyysiset kivut oli kamalat. Mut nyt tosiaan kohti uutta valoa. Ja menkkoja odottelemaan. Mitenkä nopeasti teillä on kaavinnan jälkeen alkanu menkat, jos on viikkoja ollut apaut samanverran?
 
Onpa tänne saapunut teitä taas useita kerralla. :notworthy: Pahoittelut jokaiselle suuren surun kanssa painiskeleville! :cry:
Paljon oli viestejäkin tullut! Mukava nähdä, että palsta toisaalta pysyy aktiivisena ja täältä saatava vertaistuki jatkaa kulkuaan. :rolleyes:

@Marlen itse kävin pari päivää km jälkeen lääkärissä josta sain lähetteen sairaalaan ultraan. Siellä todettiin kohdun olevan tyhjä. Sain myös mahdollisuuden käydä keskustelemassa asiasta ulkopuolisille. Tätä tilaisuutta en tosin käyttänyt hyväkseni, vaikka varmasti olisi ollut tarpeen... :unsure: Lisäksi sain sen rokotteen, mikä annetaan kaikille b- veriryhmäläisille mahdollisten vasta-aineiden vuoksi jos isän veriryhmä ei ole tiedossa. Itse suosittelen melkein käymään terveyskeskuksessa varmistamassa tilannetta. Varsinkin jos vuodot tai kierrot kovasti pitkittyvät. Lisäksi merkintä tapahtuneesta omiin tietoihin voi tulevaisuudessa olla hyväksi. (y)

@TiuhtijaViuhti17 onpa sinulla ollut raskas alkuraskaus! :cry: Voin vain kuvitella miten raskasta aikaa nämä seuraavat viikot ovat sinulle.. :(
Kaavinnan jälkeisistä kuukautisista en osaa sanoa, mutta omalla kohdalla km jälkeen kierto oli noin viikon myöhässä normaalista. Ja hormonit ja vuodot aika paljon erilaisia mitä ennen km. Meikäläisellä ainakin nähtävästi kestää aika pitkään kropan palautua tuosta koettelemuksesta. :unsure:

Vastailen teille muillekin myöhemmin. Nyt on hankalaa, kun viestejä tullut niin paljon! :LOL:

On: Nyt olen vakaasti päättänyt, että ovistikuttelut saavat jäädä. En osta enää tikun tikkua ennen kuin on oikeasti aihetta. Lisäksi en ole avannut enkä päivitellyt Flo appiakaan enää. Koitan kovasti jos saisi ajatuksia vihdoin jo jonnekin muualle kuin omaan kroppaan. :sneaky: Harmi, ettei ajatuksia saa off asentoon, kun oma kierto on kuitenkin jo sen verran tuttu, että väkisinkin tietää milloin tapahtuu suurin piirtein mitäkin... :ninja: No, joka tapauksessa yritys on kova päästä tämän raskautumisen kanssa hiukan rennompaan moodiin. ;) Toivottavasti tämä ei ole taas näitä ennen ovista höpinöitä! :LOL:
 
Liityn myös mukaan joukkoon kuumeilevaan.
Meillä ihan tuore kkm, 5 päivää sitten piti olla lapsivesipunktio mutta ultrassa näkyi heti ettei pieni enää liikkunut. Silloin oli rv 15+6. Oli menehtynyt rv12-13 paikkeilla, eli heti nt-ultran jälkeen joka oli 12+4. Nt-ultrassa näkyi 7,4mm turvotusta, 1 napavaltimo ja jalkojen liike oli vähäistä. Päätettiin kuitenkin kattoa vielä punktio, johon ei tosiaan sittenkään ehditty. Mikä oli niin surullista, mutta kuitenkin helpotus.
Sain heti lääkkeet tyhjennystä varten, jota odotin synnytyssalissa 16h. Vihdoin ja viimein sikiö tuli ulos mutta istukka jäi ja jouduin vielä kaavintaan. Paska keikka kaikin puolin. Henkiset ja fyysiset kivut oli kamalat. Mut nyt tosiaan kohti uutta valoa. Ja menkkoja odottelemaan. Mitenkä nopeasti teillä on kaavinnan jälkeen alkanu menkat, jos on viikkoja ollut apaut samanverran?
Voi ei, sinä(kin) täällä..tausit olla helmikuisissa jos oikeen muistan? Onpa teillä ollut kurjaa viimeaikoina! Kovasti voimia, aika menee ihmeellisesti eteenpäin vaikka varmaan ei siltä tunnu nyt. Kirjoitinkin edelliseen viestiini juuri siitä, et elämä voittaa kuitenkin..
Tuosta niskaturvotuksesta.. Mikä sen turvotuksen raja on..en nimittäin yhtään muista..

Voimia uuteen kiertoon!
 
Niskaturvotus"raja" on ilmeisesti 3mm, en oo ihan varma. Mulla oli la tammikuussa, josko tammikuisissa törmättiin?

Mulla oli eilen jo menkkamaisia tuntemuksia, tosin ajattelin heti ettei voi olla vielä.. Ja kai kaavinnan/spontaanin ja menkkavuotojen välissä on kuiviakin päiviä?
 
Mu
Liityn myös mukaan joukkoon kuumeilevaan.
Meillä ihan tuore kkm, 5 päivää sitten piti olla lapsivesipunktio mutta ultrassa näkyi heti ettei pieni enää liikkunut. Silloin oli rv 15+6. Oli menehtynyt rv12-13 paikkeilla, eli heti nt-ultran jälkeen joka oli 12+4. Nt-ultrassa näkyi 7,4mm turvotusta, 1 napavaltimo ja jalkojen liike oli vähäistä. Päätettiin kuitenkin kattoa vielä punktio, johon ei tosiaan sittenkään ehditty. Mikä oli niin surullista, mutta kuitenkin helpotus.
Sain heti lääkkeet tyhjennystä varten, jota odotin synnytyssalissa 16h. Vihdoin ja viimein sikiö tuli ulos mutta istukka jäi ja jouduin vielä kaavintaan. Paska keikka kaikin puolin. Henkiset ja fyysiset kivut oli kamalat. Mut nyt tosiaan kohti uutta valoa. Ja menkkoja odottelemaan. Mitenkä nopeasti teillä on kaavinnan jälkeen alkanu menkat, jos on viikkoja ollut apaut samanverran?
Minä synnytin pienen tyttäreni rv14 ja kk alkoivat ajallaan siinä 4 vko päästä.

Nyt oli tuulimuna ja tyhjennys alko viim. To ja kyllä ei näy vielä loppua .. toivon, että kk alkaa normaalisti, että pääsis taas yrittää!
 
Pahoittelut @TiuhtijaViuhti17 menetyksestä, ette helpolla ole päässeet! Hyvää toipumista!

Mulla vuoto oli rajua tyhjennyspäivänä, mutta sen jälkeen on ollut niukkaan kk vuotoon verrattavissa. Veikkaisin, että tyhjeni hyvin. Huvikseni testasin PC raskaustestin nyt ma, kun tyhjennysvuoto pe. Näytti huomattavasti hailakampaa kuin testiviiva, eli oikea suunta. Hb mittausta ja rautavarastoarvoa nyt oon jääny pohtimaan, katotaan saisko ne neuvolan tai tt kautta.
 
@Marlen pahoittelut sinullekin keskenmenon vuoksi. Näyttää olevan ihan tuore juttu teillä. :cry: Itselläni tyhjennys tapahtui itsestään ja viikon päästä raskaustesti oli jo nega. Vuotokin loppui jo viidennen päivän jälkeen. Tosin itse keskenmenon vuoto oli todella runsasta. Hb laski 145 -> 122. Viime viikolla oli noussut 130. Aika hitaasti näyttää nousevan, kun keskenmenoni oli jo helmikuussa. :eek: Pitäisiköhän minunkin pyytää niitä rautavarastojen mittauttamista...? Vai onkohan ne voineet laskea, kun hemppa ei kuitenkaan ihan hirmu alhaalla käynyt? (n) Eipä niitä ole ikinä kyllä mitattu, kun nyt vasta kuullut ekaa kertaa koko ferritiinistä. Eiköhän se testi siitä sinullakin kohta jo ala olemaan kokonaan nega. (y)
 
Huh, uskomatonta, mutta heti kun eilen pääsin asiasta tänne valittamaan, niin tänään alkoi vihdoin kuukautiset! En ole koskaan ollut niiden alkamisesta yhtä helpottunut. :D Olisi ehkä pitänyt aiemmin kirjoitella tänne. Mutta ihanaa kroppa ainakin jotenkuten toimii ja pääsee taas pian yrittämään, itselläni nyt siis lääkkeellisestä tyhjennyksestä alkanut kierto kesti 40 päivää.

Tsemppiä ja voimia kaikille kanssasisarille! <3
 
@Ninnu118 pahoittelut keskenmenostasi! :cry: Onpa teikäläistäkin koeteltu jo aika kovalla kädellä. :unsure: Tuulimuna ei aina tyhjene kovin helpolla. Joten kannattaa herkästi pyytää ultraamaan jos vuoto ei selkeästi vähene ja ota loppuakseen. :X3:
Tässä hirmulla odotan, mitä tapahtuu. Mä niin toivon, että kaikki tulis itestään ulos ja pääsis alkaa yrittää uudelleen. En koskaan ajatellut, että lapsen saaminen voi olla näin työlästä ja täynnä epäonnistumista vaikka jo 4 lasta..
 
Onpa tänne tullut paljon uusia. Pahoittelut kaikille kokemuksistanne. :( Toivottavasti vierailunne täällä päättyy lyhyeen ja pääsisitte nopeasti taas odottajiin.

@mira.flower @Marlen Kannattaa koittaa, jos pääsisi ferritiinimittauksiin. Mun gyne sanoi, että hb voi olla vielä ihan hyvällä tasolla vaikka ferritiiniarvot olisivat matalalla. Hb laskee vasta siinä vaiheessa, kun ferritiiniarvot ovat jo nollissa. Ja ferritiiniarvojen nousuun menee kuulemma useampi kuukausi. Ja olikohan, että ferritiiniarvojen pitäisi olla vähintään 70, kun yrittää raskautta. Itse kävin juuri eilen uusintaverikokeessa, jossa mitattiin taas ferritiini.

).( Täällä kp 3 ja yk 5 km jälkeen alkoi. Kolmas letrokierto lähti käyntiin.

Eilen suututti taas niin, kun kuulin kaverin kaverin tulleen raskaaksi ensiyrittämällä ja tämä oli vaan valittanut, että raskaus alkoi ihan liian nopeasti ja että olisi halunnut yrittää kauemmin ja nauttia yrityshuumasta plus normielämästä ja päläpälävalivali. Kaikki näyttäisi myös menneen hyvin, kun ensimmäinen kolmannes taitaa olla jo takanapäin. Voi että, kun kiehuttaa tuollainen aivan turha valitus! Luulisi olevan onnellinen, kun raskaaksi tuli heti, kun haluaa. :mad:
 
@Emppuelkku mulla taitaa olla kilpirauhasessa jotain häikkää. Ilmeisesti rautakin voi liittyä asiaan jollakinlailla. Ja b- sekä D-vitamiinit. Lääkityksen ilmeisesti saan tuohon kilpirauhasen vajaatoimintaan. Lääkäri vielä soittaa tänään myöhemmin, kun on konsultoinut ensin tähän sairauteen perehtynyttä lääkäriä. Yhdessä kai pohtivat tarvitseeko lisää labrakokeita ja kuinka usein seurataan. Sekä millä lääkityksellä lähdettäisiin liikkeelle. Täällä jännityksellä odotan mitä tuleman pitää! :barefoot:
Minkälaiset ferritiiniarvot sulla on ollut ja mitä ne on nyt? Millä olet hoitanut?
 
@Marlen Niin no mistä lääketieteellisestä asiasta oltaisiinkaan yksimielisiä. :LOL: Lääkärit heittää vaan näköjään hatusta kaikki. :D Pitääpä ensi viikolla kysyä vielä gyneltä tuosta, että millainen ferritiiniarvo nyt sitten olisi hyvä. (y)

@mira.flower Hyvä, että saat lääkityksen! Kilppariongelma on helppo hoitaa kunhan löytyy vaan sopiva annos! :) Kävitkö vielä uusintakokeessa vai määrätäänkö lääkkeet sen aiemman arvon perusteella?

Mäkin oon muuten lukenu tosta, että rautakin vaikuttaa jotenkin kilppariarvoihin ja vahvasti myös raskautumiseen ja erityisesti kiinnittymiseen. Mulla oli joskus talvella ferritiini 11 ja nyt kun kävin, niin oli 65,9. Muistaakseni eka mittaus oli jopa ennen raskautumista. Mä oon syöny sellasia Maltofer-nimisiä rautatabuja. Ne oli kuulemma parhaimpia, ei pitäisi siis tulla mitään mahaoireita. Noiden lisäksi oon syöny jo reilusti yli puoli vuotta raskaus- ja imetysajan vitamiineja, joissa myös rautaa.

Mulla on vähä sellanen kutina, että sulla tärppää nopsaa lääkityksen aloittamisen jälkeen. ;)
 
Ostin kans jo maltoferia ja se on mahtavaa! Saa ottaa milloin vaan ja maistuu hyvältä! Tosin hinta on aika suolainen... Harmi, että tuli paketti jo korkattua, koska nyt pitää odottaa 1-2vko taukoa ennen kun voi mennä ferritiinikokeisiin, koska muuten voi näyttää arvot korkeammilta kuin onkaan.
 
Mulla taitaa olla oviksen aika ihan tässä kohta puoliin. Tosin tuon kilpparin takia en hirveästi tuloksia odottele... :X3: Tänään vihdoin söin ekan lääkkeen tuohon vaivaan. Parin kuukauden päästä pääsen uusille labroille, joissa nähdään mihin suuntaan arvot menevät. Niin ja todennäköisesti myös nostetaan lääkitystä, kun tämä aloitusannos on aina pieni. Pikkuhiljaa siis totutetaan elimistöä siihen. Jos olisin ollut fiksu niin söisin nyt e-pillereitä tuon pari kuukautta, mutta tietenkin unohdin ne pyytää... :X3: Pillereiden jälkeen saumat tärppiin olisivat vain kovasti paremmat. :LOL: Niin eikä raskaus ainakaan alkaisi vielä kun arvot ovat noin heikot. :ninja: On aika riskaabelia sikiöllekin. :unsure:
 
@Marlen luin että lapsettomuus hoitonakin voidaan käyttää e-pillereitä muutama kuukausi. Olisiko teho siinä, että tasoittaa hormonitoimintaa? Todella monilla tärppää nopeasti hormonaalisen ehkäisyn jälkeen. Itse kuuluin tähän ryhmään myös, joten uskoisin, että voisi hyvinkin pitää paikkansa. (y)
 

Yhteistyössä