Keskenmenon jälkeen

Viestiketju alueella 'Keskenmeno' , aloittaja pinky, 05.09.2019.

  1. pinky

    pinky Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    01.06.2011
    Viestejä:
    29
    Saadut tykkäykset:
    14
    Mistä olette saaneet voimaa arkeen keskenmenon jälkeen? Miten olette päässeet asian yli / käsitelleet sitä? Oletteko kokeneet arjen kiireet helpottavana vai mahdollisesti sairasloman tarpeellisena prosessointi kautena?

    En oikein tiedä miten kampeaisin itseni täältä ylös. Tietty lapset pakottaa keräämään itseään. Olen pitkällä sairaslomalla koska jouduin onnettomuuteen (keskenmeno ei johtunut siitä vaan oli tapahtunut jo aiemmin). Liikuntaa en voi harrastaa koska en pääse liikkumaan. Liikunta on yleensä ollut lääke pahaan oloon... kukaan ei tiedä tilanteesta joten en jaksaisi nähdä ketään vaikka he haluaisivat tullakin käymään luonani.

    Juttelin psykologille sairaalassa mutta siitä en kokenut olevan apua.
     
    #1
  2. J_S

    J_S Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2017
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    5
    Vastaan muutaman vuoden takaisella kokemuksella. Oli lapsettomuushoidoilla alkanut raskaus ja keskeytynyt keskenmeno paljastui nt-ultrassa. Tilanne tuntui sietämättömältä pitkään. Minulla alkoi sattumalta samana päivänä kesäloma, joten sain onneksi olla miehen kanssa koko ajan ja työkykyinen en olisi joihinkin päiviin kyllä millään ollut. Makasin sängyn pohjalla osin fyysisten tyhjennykseen liittyvien oireiden kansssa, mutta koko ajan oli harhautettava mieltä esim. pelaamalla tyhjänpäiväisiä kännykkäpelejä tms. joita en yleensä yhtään harrasta. Koko kesän olin depressiivinen, mutta kesäksi suunnitellut lomareissut olivat varmaan parempaa sisältöä kun ihan pelkästään kotona istuminen. Neuvoni onkin, että tekee kevyitä asioita läheisten seurassa ja ottaa siltä tuntuessa hetkeksi etäisyyttä muuhun tuttavapiiriin. Takaraivossa koettaa pitää kuitenkin mielessä suunnan eteenpäin, eli aktivoi itseään ihan pikkuisen enemmän kuin tuntuisi jaksavan. Sitä kautta elämästä alkaa taas löytyä ilonpilkahduksia eikä oma apaattisuus syvennä kurjaa oloa. Paljon voimia. Nyt on surun aika ja niin kuuluukin olla, menetit jotain tärkeää. Tuo menetys jää osaksi sinua, mutta sitä pikkuhiljaa käsittelemällä se muuttuu siedettäväksi.
     
    #2
  3. Eloveera-79

    Eloveera-79 Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.07.2019
    Viestejä:
    101
    Saadut tykkäykset:
    35
    Keskenmenosta on jo yli 4 kuukautta, mutta en ole toipunut vielä siinä mielessä, että entinen ulospäinsuuntautunut ja menevä ihminen on poissa. Töissä pidän maksimissa etäpäivät, jotta ei tarvitsisi puhua kenenkään kanssa. Ainoa asia jonka koen lohdulliseksi on se, että voin yrittää uutta raskautta ja että edelleen on raskauden mahdollisuudet olemassa. Psykologille en ole katsonut tarpeelliseksi puhua, vaikka keskenmeno tapahtui keskiraskaudessa ja oli siksi fyysisesti ja henkisesti raskas. Kolme viikkoa itkin kotona. Sen jälkeen itkin pari viikkoa töissä. Nykyisin en enää itke kovin usein, mutta kuten sanoin, ei kiinnosta edelleenkään nähdä ihmisiä ja kuunnella muiden perheasioita. Yritän levätä paljon ja touhuta eläinperheenjäsenten kanssa. Kesällä ahersin puutarhassa ja remontoinnin parissa. Nyt syksyllä LA:n lähestyessä, asia tulee taas mieleen. Omassa tapauksessani uusi onnistunut raskaus lienee ainoa todellinen toipumiskeino.

    Tsemppiä toipumiseen (y)!
     
    #3
  4. pinky

    pinky Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    01.06.2011
    Viestejä:
    29
    Saadut tykkäykset:
    14
    Kiitos, että jaoitte kokemuksenne. Ensi viikolla minulla olisi ilmeisesti tyhjennys edessä josko ei ole siihen mennessä tullut itsestään.
    Olen fyysisesti sen verran huonossa kunnossa loukkaantumisesta johtuen että jännittää kuinka tyhjennys onnistuu... ultrauskin alakautta lienee vielä täysin mahdotonta.
    Pahat asiat tuntuvat joskus tulevat yhtäaikaa / niputettuna. Nyt on kait vain hyväksyttävä tämä ”musta” elämänjakso, jotta saa taas kokea jtn parempaa.
     
    #4
  5. Eloveera-79

    Eloveera-79 Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.07.2019
    Viestejä:
    101
    Saadut tykkäykset:
    35

    Kuinka monennella viikolla olet? Itse olin jo viikolla 16, joten synnytys oli kivulias. Jos olet vasta alussa, keskeytys on todennäköisesti helpompi fyysisesti.

    Muista kuitenkin pyytää kipupumppu heti alkuun, se oli ainoa joka auttoi parin tunnin kipuilun jälkeen. Pillereistä ei juuri ollut apua tärinään ja kipuun, jotka avaavat lääkkeet aiheuttivat. Toisilla keskeytys onnistuu helpommin, toisilla vaikeammin. Minun kohdalla vauva todettiin ultrassa menehtyneeksi ja synnytin hänet keskeytyslääkkeiden avulla sairaalassa. Hänet siunattiin ja yksilötuhkattiin, joten pääsimme prosessoimaan ja suremaan asiaa, mikä helpotti toipumista jossain määrin.

    Tsemppiä ensi viikkoon. Helpompaa olisi jos luonto hoitaisi asian itse..
     
    #5
  6. pinky

    pinky Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    01.06.2011
    Viestejä:
    29
    Saadut tykkäykset:
    14
    Olen sisällä sairaalassa ja tyhjennys aloitettiin eilen. Vielä ei tietoa onko kokonaan tyhjentynyt, tuskin kun ei ollut sitä illallakaan eikä sen jälkeen kovin paljon ole ollut vuotoa. Istukka tosin tuli vielä tämän väliultrauksen jälkeen. Sikiö oli kaiketi kuollut vk6, eli pari viikkoa ennen asian selviämistä. Kivut eivät ole olleet kovia. Tosin tässä nyt on onnettomuudesta johtuviakin kipuja että ehkä niihin on vähän tottunutkin... kuka tietää. Sain nukuttua jonkun 2h viime yönä että ihan freesinä ei tässä olla. Toivon että pääsisin pois. Nyt on näitä sairaalassaolopäiviä tullut ihan tarpeeksi. Ensin loukkaantuminen ja sitten tämä. Todellakin haluan jo kotiin.
     
    #6
  7. Eloveera-79

    Eloveera-79 Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.07.2019
    Viestejä:
    101
    Saadut tykkäykset:
    35

    Kipuja on varmaan vähentänyt se, että sikiö on noin aikaisilla viikoilla. Toipuminenkin lienee sen vuoksi ainakin fyysisesti melko nopeaa. Tsemppiä! Olo helpottunee, kun tilanne on ohi ja voit jatkaa raskaaksi tulon yrittämistä.
     
    #7
  8. tylleröinen_21

    tylleröinen_21 Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    17.05.2018
    Viestejä:
    185
    Saadut tykkäykset:
    64
    Minun 1. raskaus aika tasan vuosi sitten päättyi kkm rv 11. Vaikka aavistin asian koko raskauden, se oli silti valtava sokki. Sen lisäksi elämässä oli paljon muutakin muutosta, joten viime syksy oli todella pimeä.
    Omaa oloa ei oikein tuntunut helpottavan mikään, mutta olin aika paljon kotona ja katselin sarjoja ja yritin päästä todellisuudesta aina välillä irti. Sain uuden työpaikan, joka hiukan toi myös sisältöä arkeen, opiskelut oikeastaan jäädytin kokonaan. Toive uudesta raskaudesta ajoi toki eteenpäin, mutta siihenkin väsyi aika pian kun uusi raskaus ei tuntunut alkavan sitten millään, lopulta juuri siinä kierrossa kun hellitin yrittämisen, tärppäsi. Pelot oli toki kovat ja raskaus on ollut henkisesti vaikea. Kliseisesti aika on auttanut.
    Tsemppiä sinulle kaiken läpikäytiin❤️ facessa on Keskenmeno-ryhnä josta itse sain paljon vertaistukea, myös täällä on Keskenmenonjälkeen kuumeilevat syksy 2018 ryhmä.
     
    • Tykkään Tykkään x 1
    • List
    #8
  9. pinky

    pinky Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    01.06.2011
    Viestejä:
    29
    Saadut tykkäykset:
    14
    Varmasti on ollut helpompaa tämä näin varhaisilla viikoilla. Nyt vain odottelen, että lääkärillä olisi hetki aikaa katsoa minua. Tietäis mitä tässä tehdään vai tehdäänkö enää mtn.
    Meille ei varmasti tule enää vauvaa. Sekin on yksi surutyö jota tässä samalla työstän. Osaksi sitä myöden asiasta ylipääseminen on astetta haastavampaa.
    Pikku hiljaa takaisin arkeen. Sairaslomaa on vielä monta viikkoa, joten työkykyinen minun ei edes tarvitse olla vielä.
     
    #9
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti