Kevään/kesän keskosten vanhempia?

Aloitetaanpa nyt täällä, kun uusi sivusto perustettu! Onkos siis uusien keskosvauvojen vanhempia maisemissa?

Meidän poikasemme syntyi maaliskuussa viikoilla 31+5. Painoa oli vain 1300g, ja synnytys käynnistettiinkin sen vuoksi, ettei painoa ollut tullut 2-3 viikkoon lisää, ja mun lapsivedet oli mystisestä syystä menneet. Terve, söötti poika kumminkin syntyi alateitse, asui sairaalassa kuukauden kasvamassa ja kotiin pääsi 1860-grammaisena pikkupikkumiehenä huhtikuussa. Kevät opeteltiin kotoeloa ja ryhdyttiin kasvamaan toden teolla, ja nyt meillä porhaltaa (no melkein) jo yli kuusikiloinen vesseli, joka tällä viikolla oppi kääntymään selältä mahalleen. Soseita syödään ja terveenä ollaan pysytty. Iloinen ja nauravainen poika, jonka keskosuus alkaa jo unohtua, tosin koon ja varhaisen kiinteiden syömisen ja rautalääkkeen vuoksi tietysti toisinaan mielessä!

MaiMei ja poikanen n. 5,5kk (3,5kk)
 
Heippa!

Täällä tuore keskospojan äiti myös :wave:
Meidän poika syntyi elokuun alussa viikolla 35+1 ja painoi 1745g.
Viikothan oli jo ihan kohtalaisen hyvät, mutta meillä myös vauvan kasvaminen oli hyytynyt mun raskausmyrkytyksen vuoksi.
Ensimmäinen viikko meni valvontaosastolla ja toinen viikko lastenosastolla ja sitten päästiinkin kotiin kasvamaan suurinpiirtein saman painoisena kun teillä. Nyt on jo 3 ensimmäisen elinviikon aikana tullut reilu 500g lisää =)

Noopu ja poika (laskettuaika on ens viikolla)
 
Heippa!

Täällä myös tuore keskospojan äiti :wave:
Meidän pikkumies syntyi 6.8 rv 31. Painoa pojalla oli 1600g ja pituutta 41cm. Raskausmyrkytyksen vuoksi jouduttiin tekemään kiireellinen sektio. Pienihän poika on mutta terve ja virkeä. Edelleen keskolassa, mutta n. kolmen viikon kuluttua toivottavasti kotona :)
 
Tsemppiä vaan kovasti sairaala-aikaan ja kotioleilun alkutaipaleelle! Ne ajat ovat yhä elävinä mielessä. Ja toisaalta sitten taas myös unohtuvat nopeasti, kun kotiin ja vauvan omaan tahtiin pääsee. Oletteko saaneet imetystä sujumaan?
 
Anteeksi että tuppaan ketjuun, mutta olen miettinyt ostaisiko esim. huuto.netin kautta kukaan keskosvaatteita?
siis lähinnä vanhempien mielipide kiinnostaa.n joka täyttää nyt vuoden, syntyi vk

itsellä kokemukset rajoittuvat keskosista kummipoikaan joka täyttää nyt vuoden, syntyi vk 33+? painoi 1414g, ja oli 41cm pitkä. nyt vuoden iässä kävelee tukiapitkin ja on hurmaava maailmanvalloittaja.
sairaalassa oli pari viikkoa.
 
Koivunkäpy itse olen ostanut muutamia keskosen vaatteita käytettynä, ja ostaisin toki enemmänkin, jos niitä vain löytyisi. Uutena ovat aika kalliita, ja ihan joka liikkeestähän niitä ei löydä.

Keskolassa juuri juteltiin hoitajan kanssa vauvan vaatteista ja hoitajan mielestä meillä on vielä matkaa 50cm vaatteisiin, joten pienempiä on vain etsittävä.
 
Terhi78, mä oon tehny paikallisen sairaalan keskolaan vaatteita lahoituksena sen jälkeen kun kummipoika syntyi, ensin vaatetin hänet ja sitten innostuin ompelemaan muutakin. kovasti ovat tykänneet vaatteista. toki niistä näkyy että ei ole tehtaalta hankittuja, mutta kuulema vanhemmat ovat tykänneet.
Sillä vuos sitten ite aloin noita ommella kun samanlainen paitapussi minkä tein, löytyi nettikauppasta n.50e.
tuossa on kuvaa osasta mitä oon tehny noita pieniä vaatteita:


Pitänee pistää ompelukone laulamaan ja tehdä huutikseen vaikka jotain ja toivoa että jollekkin tulisi tarpeeseen
 
Viimeksi muokattu:
täälläkin oli jotain marttojen lahjoittamia vaatteita sairaalassa, ne oli ihania! itse löysin kappahlista 44cm vaatteita ja H&M 50cm aika pieniä.... vaikka isojahan nekin oli alkuun, mut kuitenkin kohtuuhintaisia ja sopivia....
 
Jos muuten joku asuu Hgin suunnalla ja haluaa 0-koon Libero-vaippoja, nin meil olis yhtä vaippaa vaille täysi pkt, annan pois! Saa laittaa yksäriä.

Kevyt.net on teille varmaan tuttu, siellähän on myös myyntiosasto. Itse ostin huuto.netistä n. 45-kokoisia vaatteita ja möin kanssa siellä pois. H&M:n 50-vaatteet olivat yllättävän hyviä, menivät tosi pitkään. Jossain Kampin keskuksen 3. kerroksen liikkeissä on 44-kokoa. Nyt, vaikka poju on jo 6,5kg, menee vieläkin muutamat 56-vaatteet. Mitoitukset on niin erilaisia eri merkeillä. Pieni päivänsäde -nettikaupasta ostin haalarin, joka oli tosi hyvä, 54cm oli koko, mutta pieni mitoitus. Ja olis ollut pienempiäkin haalareita kaupan, tuol on paljon keskosvaatteita. Tilasin sieltä just isomman haalarin.
 
Heippa!

Terhi, meillänäyttäis olevan aika saman ikäiset ja kokoiset pojat :) Missä synnytit?

Koivunkäpy:
todellakin olisi tarvetta noille pienille vaatteille. Pienimmät mitä löysin (kappaahl, lindex) oli 44 senttisiä, ja nekin isoja. Nyt pojan ollessa 6 viikkoa, niin nuo 44 senttiset on sopivia. Meillä ei ainakaan ole "erikoisliikkeitä" lähistöllä, mistä pieniä pääsisi etsimään...
 
Noopu, jos kiinnostaa niin mulla on tuossa yks vihreäruudullinen paitapussi (samoja oon tehny saikulle) minkäteossa tuli pieni kämmi, ei haittaa käyttöä, mutta reunat aaltoilee. on bambuneulosta, pituus n. 45cm, mutta tuon kokoinen oli käytössä kummipojalla 42cm koisena ja alle 1,5kiloisena. mahtuu reilu kaksikiloiselle vielä leveyden puolesta.
saumojahan tuossa ei ole kuin olalla ja hihoissa sekä tietty alaosassa.
 
Heippa!

Meitin poika syntyi viime keväänä rv28.Tirriäinen painoi 1,2 kiloa ja pituutta oli 40 senttiä.Sairaalassa kasvoi vajaan kaks kuukautta ennen kotiin tuloa.Koko on ainoa mikä on jäljellä pikkukeskosuudesta,pieni ja siro...pikkuveljen (rv39,3 kg,50cm)sai tänä keväänä ja ovat nyt melkein saman kokoiset.Nyt on otettu ekat omat askeleet ja yksittäisiä sanoja on tullu jo jonkun aikaa.
 
Meidän poika syntyi 13.8./rv 33+6. Tuntemattomasta syystä lapsivettä alkoi tihkua, kun kasassa oli 33+0. Ehdin saada kortisonit ja antibiootit, ennen kuin alettiin käynnistellä. Vaan eipä pojulla ollut mikään kiire maailmaan: 1.käynnistyskerta lääkkeillä ja supistelut loppuivat, kun lääkkeen vaikutus loppui, 2. käynnistyskerta ballongilla ja supistukset loppuivat, kun kalvot puhkaistiin... 3. käynnistys oksitosiinilla ja johan alkoi tapahtua; 6,h tuntia myöhemmin poika oli syntynyt. Ja nämä käynnistykset siis peräkkäisinä päivinä. Kokoa oli 46,5cm ja painoa 2300g, sairaalassa oli 10 päivää lähinnä opettelemassa syömistä.
Viime neuvolakerralla (ikää 3kk ja 5 pvää) pituutta oli 60cm ja painoa 5697g eli loistavasti kasvaa :) Ensi viikolla sitten saadaan tuoreet mitat, ihan jännittää, kun tuntuu, että kasvaa mieletöntä vauhtia...
 

Yhteistyössä