kiinnostaa vaan miks te teette

lapsenne näin myöhäisessä iäsä? oletteko kaikki urakeskeisiä naisia, vai eikö ole vaan tärpännyt aikaisemmin?

 

Niin, tai ehkä ei vaan aiemmin ole kokenut olevansa valmis äidiksi tai on halunut elää kunnolla ensin omat menonsa, ettei sitten ala menojalka vipattamaan kun on muksut jaloissa pyörimässä.

Tai sitten ei ole ollut aiemmin ketään kenen kanssa ne lapset tehdään! Syitä on varmasti moninaisia! <br><br>

 

ja on niitäkin, jotka eivät ole lapsia aiemmin saaneet yrityksistä huolimatta

 

minun kohdallani tein ekan lapsen ollessani hädin tuskin 22 vuotias, ja toisen 25 vuotiaana, elämä kulki latujaan ja aikaa kului, lapset kasvoivat isoiksi, elämässä tapahtui kaikenlaista, tuli ero, uusi suhde, joka johti avioliittoon 38 vuotiaana( olemme olleet naimisissa nyt 10 vuotta) ja yhteisiä lapsia haluttiin, niin miksi ei. sain 39 vuotiaana meidän yhteisen pojan ja sitten vielä 41 vuotiaana ihanan tyttären. Hyvin on mennyt ja helppoa ollut. Minua on siunattu helpoilla raskauksilla, synnytyksillä, vauva ajoilla.. lapset ovat vanhemmalla iällä olleet aivan mahtava juttu, suuri rikkaus. Ja sainhan mieheni mukana kolme miehen lasta joista vanhin asuu meillä , hänkin jo 20 vuotias. Miehen kaksi lasta jotka nyt ovat 18v, ja 12 v käyvät meillä usein. omat vanhemmat lapseni ovat jo 26v ja 23 vuotiaat, mailmalla. Joka lapsi on ollut ihana asia, mutta nyt vanhemalla iällä lapsien saanti on ollut sellainen kokemus ja asia että olen todella onnellinen siitä.
Nyt jouluksi kaikki lapset tulevat meille ja minä olen innoissani laittanut joulua, sillä teen heille ihanan joulun. mieheni on loistava aviomies ja isä, elämä on ollut ihanaa niistä vastoinkäymisistä ja ikävistä asioista huolimatta. Olisipa todella tyhjää jollei noita iltatähtiä olisi tullut tehdyksi. Näin siis minun kohdallani :heart:

 

Mina sain ekat lapset 27v ja 29v - olin ehtinyt opiskella, matkustella, viettaa villia, vapaata elamaa sieluni taydesta. Uranainen en ole koskaan ollut - ja sillapa olen vielakin vaan kotona vaikka kaikki lapset jo koulussa. Kaksi seuraavaa lasta sain 37v ja 39v siita syysta etta perheeni ei ollut viela nk. valmis. Aina kun piti menna jonnekin tai oltiin jossain koko perheen kanssa, mina aina jotenkin etsin viela niita muita, olemattomia, perheen jasenia - jotenkin perhe ei vaan tuntunut taydelta, valmiilta viela. Joten saman miehen kanssa paatimme hankkia 2 lasta lisaa. Ja se oli MAAILMAN PARAS paatos - nama lapset ovat toisilleen kaikki kaikessa - isommat pienemmille, ja pienemmat isommille. Puhumattakaan nyt miehesta ja minusta!!! Elamani ei voisi olla taydellisempaa - ja tiedan ja tunnen 100% varmuudella etta perheeni on nyt 'valmis'.
=)

 

Ei löytynyt sopivaa kumppania ennen kuin vasta nyt. Tai siis itse olisin jo eräässä aiemmassa suhteessa jo halunnut perheen, mutta ko. mies ei halunnut lapsia. Sitten olikin vuosikausia epäonnea elämänkumppanin haussa, eli kun itse olin rakastunut niin vastapuoli ei ollutkaan niin paljon että suhteesta olisi tullut mitään "romanssia" kummempaa, ja toisinpäin. Luulin myös monta vuotta etten halua lapsia. Opiskelut kestivät pitkään, samoin vakituisen työpaikan löytyminen. Tuntui siltä että niin epävarmaan elämään ei uskaltaisi ottaa vastuuta uudesta ihmisestä kannettavaksi.

Jos olisin nuorempana tiennyt, miten mukavaa elämä äitinä on, niin olisin varmasti hankkinut lapsia sinun ikäisenäsi! (ehtisin sitten ehkä tehdä useampia...).

Kaikkea ei elämässä voi suunnitella. Joskus vaan asiat menee kuin menee. Itse tein ehkä väärän uravalinnan ja vääriä valintoja ihmissuhteissa, siinä meni "hukkaan" ainakin 15 vuotta :/

 

\

lapsenne näin myöhäisessä iäsä? oletteko kaikki urakeskeisiä naisia, vai eikö ole vaan tärpännyt aikaisemmin?

Ensimmäiset lapseni tein tuossa parikymppisenä. 20 v ennätin täyttää kun esikko syntyi ja 23 v kun toinen. Olin mielestäni hyvinkin kypsä ja aikuinen vanhemmaksi ja äidiksi.
Minusta tuntui kovin kummalliselta, jos jollakinminun ikäiselläni ei ollut lapsia tai jos joku teki ensimmäisensä vasta 30 v täytettyään..

Ikää ja elämäkokemusta tuli lisää ja tajusin, että olisihan sitä voinut toisinkin tehdä: en se kunnollinen koulutus ja ammatti, sitten se kunnollinen luotettava mies ja vasta sitten lapsia.

Opiskelin 2 lapsen yh:na, suosittelen vain sellaisille joilla on vahva ja tukeva ns. turvaverkko auttamassa lasten hoidossa ja taloudellisesti. Rankkaa aikaa.

Iltatähti on tehty vähän alle 40 v. Pohdin ikäkysymystä,
mies oli aivan unelma kaikin puolin, yms. En jaksamista lapsen kanssa,
, enemmänkin raskausajan jaksamista.
Mietittiin, että jos ei tärppää, nou hätä, antaa olla, ei mitään lapsettomuushoitoja tms., mutta tärppäsi siis.
Nyt "aikuisena" huomaan olevani paljon kypsempi ja ns. parempi äiti kuin mitä olin nuorena. Samoja hullutteluja en jaksa kuin nuorena, mutta olen muuten parempi. En osaa selittää.

Ihana tilanne oli tänään, kun olin esikoiseni (täysi ikäinen siis ja asuu omillaan, on ap:n ikäluokkaa, vähän nuorempi) luona kylässä, tiskasin. Iltaähti tuli jalkoihin jotain hiljaisella äänellä selittää, esikko ymmärsi että "pullanmuru", sitten kuultiin hiljaisella varovaisella äänellä kysytty: " olenko mä tun kullanmulu? Tä olet mun kullanmulu. "

 

AI NIIN
En ole urakeskeinen.
Olen koti- ja perhekeskeinen.
En ole kovin korkeasti koulutettu.
Tein iltatähden kun sattui kohdalle niin upea mies että uskalsin - mies on edelleen upea, ongelmat tulevat tavallaan ulkopuolelta (hänen lapsensa yms.) mutta vaikuttavat parisuhteeseen.

Iltatähden tehdessä sain myös katkoksen työelämästä. Viihdyn kotona, voisin tehdä lisääkin lapsia saadakseni olla lasten kanssa kotona, mutta ei kuitenkaan enää, kun olen jo ylittänyt sen 40 v rajapyykin muutama vuosi sitten.

Ei minua mikään työnteko kiinnosta, käyn töissä siksi, että muuten en rahaa elämiseeni saa.
Onneksi lapsi viihtyy päiväkodissaan.

 

Minä olin 23v kun esikoiseni, Jenna syntyi. 25v kun Joonas syntyi. Erosin lasten isästä kun olin 29v. Olin 35v kun löysin uuden mieheni ja suunnittelimme jo silloin että haluamme yhteisiä lapsia (miehellä oli ennestään kaksi lasta). Mutta lasten aika ei ollut silloin- halusin käydä töissä ja katsoa kun lapset kasvoi ja aikuituvat pikku hiljaa. Yhteisen lapsen, Sannin saimme kun olin 39v ja 42v kun Lauri syntyi. Lauri oli "vahinko" ja tuli ehkäisystä huolimatta. Nyt olen 45v.
Tänä vuonna sain ensimmäisen lapsenlapsen, kun Jenna sai pienen Matias- pojan.

En ole katunut sitä että tulin myöhään äidiksi. Moneen asiaan osaa suhtautua erilailla kun silloin nuorena. Ja on hienoa tulla tässä iässä mummiksi. =)

 

Olin 22 kun sain ensimmäisen "erän"Vanhin täyttää nyt 18...erosin tapasin miehen jolla ei ollut lapsia.ja aloitin vaipparumban uudestaan..päiväkään en ole katunnut...Ei elämää menee aina käsikirjoituksen mukaan..että mennään naimisiin ja ollaan yhdessä ja onnellisia elänän loppuun asti..ei alkuunkaan..toivottavasti elämää sujuu sun kohdalla niin kuin olet ajatellut hyvää joulunaikaa =)

 

\

Olin 22 kun sain ensimmäisen "erän"Vanhin täyttää nyt 18...erosin tapasin miehen jolla ei ollut lapsia.ja aloitin vaipparumban uudestaan..päiväkään en ole katunnut...Ei elämää menee aina käsikirjoituksen mukaan..että mennään naimisiin ja ollaan yhdessä ja onnellisia elänän loppuun asti..ei alkuunkaan..toivottavasti elämää sujuu sun kohdalla niin kuin olet ajatellut hyvää joulunaikaa =)

Niin, entäs jos se oman elämän käsikirjotus onkin oikeasti just tämä..

Miksi käsikirjoitus kuuluisi olla se kaavamainen: nuorena naimsiiin, nuorena lapset, omakotitalo, ammatti, työ lapset kasvaa, matkustelua ja muuta semmosta sälää, kesämökki yms. saman kanssa vietetään eläkepäiviä ja mummoiluahommia...

Missä lukee, että just tuon käsikirjotuksen mukaan ihmiselo olisi "oikein" tai edes onnellista????
Kolhuja tulee kaikille kylkeen elämäntiellä, toislle toiseen kohtaan kuin toiselle mutta kaikile niitä tulee ennemmin tai myöhemmin ja mieluummin myöhemmin, on sitä järjellistä elämää vielä elettävänä sillä tavalla että on oppinut vähän jotain.. toivottavasti :wave: :heart:

Nimimerkki monesti eronnut ja iltatähti on, mutta mitään en oppinut kun taas on kriisissä tämäkin liitto

 

minä sain ekan lapsen 23 v. sama mies vieläkin ja nyt 45 v. yritetään iltatähteä. olen kyllä "uraäiti", mutta ei se nähin päätöksiini vaikuta.

yhteiskunta voisi kyllä vähän tarkistaa sitä, miten eri ikäisiä äitejä tukee. ensimmäisten lasteni kohdalla sain vain peruspäivärahan ja opintolaina kasvoi reippaasti yli 100 000 markkaan, kun mieskin opiskeli (pärjättiin kyllä hyvin, saatiin opiskelija-asuntolasta kaksio, asumistukea, ilmainen hoitopaikka lapselle, vanhoja vaatteita tuttavilta jne.). mutta jos nyt jäisin äitiyslomalle, niin vanhempainraha laskettaisiin melko korkeasta kuukausipalkastani. lainalla ei tarvitsisi vauvaa elättää. siinähän ei ole mitään järkeä, että näin suositaan vanhempia äitejä...

 

Ei se "käsinkirjoitus" välttämättä se oikea malli ole..tämä oli vaan yksi vastaus..kuten myös se että jokainen perustaa perheen kunhetki on omalta kohdalta oikea,,.elämässä täytyy aina joustaa ...parisuhdessa elää aina kaksi ..tästäkin aiheesta voi varmaan keskustella vaikka kuinka paljon ..tsemppiä ! =)

 

Minun syyni voisi kai kiteyttää niin, että en osaa lopettaa. Lapsia on jo kuusi, kaikki saman miehen kanssa. Olen koulutettukin, mutta perheen takia olen jo ajat sitten heittänyt uran lopullisesti syrjään. Parisuhde ei ole täydellinen, mutta riittävän hyvä. Vanhin lapsista on jo aikuisuuden kynnyksellä ja nuorin vasta vauva. Ehkä kaikista ihanin asia on seurata sisaruussuhteita, kun itse olen joutunut kasvamaan ainoana lapsena.

Tavallaan eletään luopumisen aikaa, kun itsellä ikää on jo 42. On aika todennäköistä, että kuopus jää viimeiseksi lapseksi. Kummasti karvastelee sen ajatteleminen. Olisi varmaan erilaista, jos olisi joskus kymmenen vuotta sitten päättänyt, että nyt on perheen lapsiluku täynnä, hankkinut pysyvämmän ehkäisyn ja keskittynyt elämässä muihin asioihin. Nyt ikääntymisen todella tuntee omassa ruumiissaan, jonka hedelmällisyys alkaa väkisinkin olla hiipumaan päin. Vaan saahan tuo vähän kirpaistakin.

On hassua, että juuri minusta on tullut suuren perheen äiti. En nuorena edes ajatellut saavani lapsia. Ilmeisesti kuitenkin hinku saada oma perhe oli olemassa jossain piilossa, kun en alkuun päästyäni ole saanut asiaa mielestäni. Parasta ja upeinta elämässä on ollut raskaus, synnytys ja äitiys. Ei siitä mihinkään pääse. :\|

 

Sama olen monta kertaa miettinyt kuin "plättä" minä 40 5 lasta en voi enää saada lapsia viimeinen raskaus oli eritäin rankka pahaa raskausmyrkitys..paljonsairaalassaoloa..mutta ei se estä haluaamasta..kumma juttu tämä naisenaolo ....

 

\

lapsenne näin myöhäisessä iäsä? oletteko kaikki urakeskeisiä naisia, vai eikö ole vaan tärpännyt aikaisemmin?

Miksi alennut näin alas(tarkoitan ap:ta)?

Kaikkea hyvää vaan kaikille äideille =) !!!

Ja sinulle ap, minä olen 19 eikä minua haittaa vaikka joku tekee 40 vuotiaana lapsensa vaikka olisi sitten ekakin lapsi eiköhän meistä jokainen kuitenkin päätä kuinka elämänsä elää =) ..

Rauhallista ja hyvää joulua kaikille ihmisille =) !

Ei näihin kyllä kannattas edes vastata!<br><br>

 

Hei,

Minulla on myös se tilanne, että avioliitto päättyi eroon aikanaan. Nyt uusi mies on ollut noin 7 vuotta, mutta vasta nyt koemme, että on oikea hetki mahdolliselle yhteiselle lapselle. Mulla on kolme lasta, vanhin 19 ja nuorin 11. Miehellä on yksi tytär. Uusperheessä eläminen ei ole mikään helppo juttu, eikä ensimmäisinä vuosina tullut tosiaankaan mielenkään siihen hässäkkään vielä lisää lapsia hankkia.
Nyt on ikää jo 45 vuotta ja mahdollisesti liian myöhäistä, mutta en voi siitä olla kovin pahoillani; tämä on kuitenkin ensimmäinen mahdollinen ajankohta meille! Harras toive kuitenkin on, että meille vielä yksi lapsi annettaisiin..

 

onnea kutri yritykselle. saimme tämän ihanan lapsen kun olin 45 vuotias ja mieheni 47. nyt villikko on 1,5 v vanha ja päivät on yhtä riemua ja välillä yhtä kieltämistä. äsken leivottiin yhdessä piparit..muut lapsethan on jo isoja, 19, 23 ja 26 ja rakkaat lapsenlapset 8kk ja 2v. :heart:

 

Minusta on hienoa, että kypsät naisetkin tahtoo lapsia ja varsinkin iltatähtiä!!! Minusta on hienoa nähdä se rakkaus ja huolenpito jota heiltä löytyy ylenmäärin!
Itse olen "vasta" 26v, joten en tälle palstalle edes kuulu mutta käyn aina kurkkimassa juttujanne =) Minulla on 4 lasta itsellä, ja minusta tuntuu tällä hetkellä etten esim iltatähteä voisi kuvitella tekeväni ja aloittaa kaikkea alusta...

Olette mahtavia äitejä lapsillenne, tiedän sen vaikken teitä tunnekaan!

Ihanaa Joulua teille kaikille! :heart:

 

\

\

lapsenne näin myöhäisessä iäsä? oletteko kaikki urakeskeisiä naisia, vai eikö ole vaan tärpännyt aikaisemmin?

Miksi alennutte näin alas ihmiset hyvät?

Kaikkea hyvää vaan kaikille äideille =) !!!

Ja sinulle ap, minä olen 19 eikä minua haittaa vaikka joku tekee 40 vuotiaana lapsensa vaikka olisi sitten ekakin lapsi eiköhän meistä jokainen kuitenkin päätä kuinka elämänsä elää =) ..

Rauhallista ja hyvää joulua kaikille ihmisille =) !

Ei näihin kyllä kannattas edes vastata!

Tyhmä minä :headwall:
En ajatellut kysymystä prvona tai haukkumisena tai pilkkana. Ajattelin sen kysymyksenä. Siihen siis voi vastata tai olla vastaamatta, asiallisessa hengessä kuitenkin.
Ehkä me aikuiset äidit otamme asiat asioina, emmekä loukkaannut kysymyksistä. Niitä kun on tullut niin paljon, kun ´tätä ikääkin näin kamalasti on, ja ihmettelyäkin lasten suhteen ehkä tullut osaksi.

 

Jaa..a kun muistelen itseäni 2-kymppisenä, niin minusta jo 25-vuotiaat olivat todella vanhoja. Voin hyvin kuvitella omiin muistoihini nojautuen, että 2-kymppisestä 4-kymppinen tuntuu jo ikälopulta ja siksi ei kai mikään ihme, että tällaistä kysellään. Mutta täytyy sanoa, että 4-kymppiä on tosi hieno ikä - paras ikä tähän mennessä.

 

15-vuotiaana poikani oli sitä mieltä että elämä loppuu ja on sama vetää ranteet auki kun on täyttänyt 30 v.

Me vanhat kurpat elimme jatkoajalla (toinen jalka haudassa?), pystyynkuolleita zombeja.

 

koska lapsi on ihana ja paras asia elämässäni, johon mahtuu paljon hienoja asioita. aikaisemminkin olisin ollut valmis, muttei sopivaa isää.
Olin 39 kun lapsi syntyi ja olisin iloinen jos toinenkin lapsi vielä tulisi.
Mummoni on saanut ekan lapsensa noin 23-vuotiaana ja viimeisen 44-vuotiaana ja meitä ikäloppuja äitejä on siis ollut maailman sivu.
Luonto on siitä jännä, että monet naiset voivat saada lapsia yli 40-vuotiaana, vaikka kuka olisi mitä mieltä sopivasta iästä tulkla äidiksi.

 

\

lapsenne näin myöhäisessä iäsä? oletteko kaikki urakeskeisiä naisia, vai eikö ole vaan tärpännyt aikaisemmin?

Olisiko abortti ollut mielestäsi parempi vaihtoehto?

 

Niin, siinäpä kysymys! Itse en "tehnyt" lasta vaan saimme hänet yllätyksenä, 26-vuotishääpäivälahjaksi. Aborttiko olisi pitänyt tehdä, ei minun ajatusmaailmallani. Voin sanoa, että olin 28-vuotias edellisen lapsen saadessani, hän on nyt 19, ja ero lapsen kanssa olemisessa on mielestäni aika huimaa. Ei ole nyt muuta kuin tämä juttu tärkein. Töihin palaan loman loputtua, viihdyn työssäni. Isä jää kotiin ja se on hänellekin upea kokemus.