kiinnostaa vaan miks te teette

\

Ikä ei tee äidistä kaverimaista. Esim. itse olen parikymppinen ja tiukka äiti, en kaveri. Tuolla kuilulla tarkoitin lähinnä sitä, että jos vanhemmalla ja lapsella on ikäeroa tyyliin 35 vuotta, ongelmia tulee melko varmasti. Itsehän olen tuon kokenut, eikä nyt ole kyse mistään pienistä jutuista. Isäni syntyi sota-aikana ja hänen suhtautumisensa kaikkeen on välillä tehnyt minut hulluksi, ei pelkästään murrosiässä...

Tuosta lasten saamisesta iässä 40+ : jokainen jaksamisensa mukaan, mutta itse en lähtisi leikkiin mukaan enää tuossa iässä vaan hoitaisin itselleni sterilisaation/kohdunpoiston.

Hyvä, että olet näin vakaasti päättänyt varjella syntymättömiä lapsia sinulta itseltäsi. Sama ei kuitenkaan päde kaikkiin.

En minkään sota-aikana syntynyt ole, vaikka sinun silmissä ikäloppu ja vanha raakki olenkin.
Vietin nuoruuteni 70-80-luvun taitteessa kun punkrock ja uusi aalto huusi ja rämisi.
Ikäeroa "ensimmäisiin" lapsiini tulee parikymmentä vuotta, tein heidät siis 20 ja 20+ vuotiaana. Kun lapset olivat teini-iässä / murrosiässä, minä olin jo 30 kuitenkin täyttänyt ja lasteni silmissä mitään ymmärtämätön ja ikäloppu raakki, kalkkis, pystyyn kuollut ja niin edelleen.
MIten aikaisin ne lapset pitäisi tehdä, että olisi murkun silmissä täysijärkinen ihminen? 15-vuotiaana?

Minä itse olen nuorten vanhempien tulos, eikä heiltä minun murrosikäni aikaan mitään ymmärrystä herunut, kaikkea muuta!

40-luvulla, sota-aikana syntyneet ihmiset ovat kokonaan eri lukunsa, kuin me tämän päivän 40-kymppiset, olemme eläneet nuoruutemme kuitenkin varsin eri lailla, erilaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa. - minähän olen jopa peruskoulun tuotos! En siis ole käynyt mitään kansalaiskouluja, vaan peruskoulun - kuten tämän päivän lapset.

 

\

Ikä ei tee äidistä kaverimaista. Esim. itse olen parikymppinen ja tiukka äiti, en kaveri. Tuolla kuilulla tarkoitin lähinnä sitä, että jos vanhemmalla ja lapsella on ikäeroa tyyliin 35 vuotta, ongelmia tulee melko varmasti. Itsehän olen tuon kokenut, eikä nyt ole kyse mistään pienistä jutuista. Isäni syntyi sota-aikana ja hänen suhtautumisensa kaikkeen on välillä tehnyt minut hulluksi, ei pelkästään murrosiässä...

Tuosta lasten saamisesta iässä 40+ : jokainen jaksamisensa mukaan, mutta itse en lähtisi leikkiin mukaan enää tuossa iässä vaan hoitaisin itselleni sterilisaation/kohdunpoiston.

Tuolla päänsisällöllä minä tekisin itsarin

 

\

Toivottavasti jokainen, joka suunnittelee esikoistaan vasta nelikymppisenä, myöskin jaksaa hoitaa lapsensa keski-iän kriisin puhjetessa ja huomatessa, että sukupolvien välinen kuilu ei ole mikään kaupunkilegenda... Jännä kun suomalaisessa yhteiskunnassa naiset kokevat lapsensaannin vain omaksi asiakseen, ainakin mitä tulee ikäkysymykseen: "MINÄ olen vasta nyt valmis äidiksi, MINÄ sitä ja MINÄ tätä". Kuitenkin jo raskausaika saattaa olla tulevalle lapselle kohtalokas äidin iän ja mahdollisten sairauksien takia. Omat vanhempani riistivät itseltään oikeuden mahdollisiin lapsenlapsiinsa saamalla minut liian myöhään; kuolema kurkkii nurkan takana. Enpä erityisesti myöskään nauttinut lapsuudestani vanhempien kanssa, jotka eivät jaksaneet kiinnostua enää minusta (olen perheen kuopus) saatikka sitten tapella vastaan teini-iän myrskyissä...

Mutta mitä minä mistään tietäisin, olenhan vain nuori ja tietämätön tytönheitukka teidän silmissänne...

Tunnustan: raskaus oli vahinko. Minun lapsellani on kaksi (2) vanhempaa, joten en suinkaan hoida lastamme yksin =).

Otan lämpimästi osaa kurkkivan kuoleman johdosta.

 

Olen varmaan poikkeus tällä palstalla, sillä mulla ei ole eikä tule enää vauvaa. Käyn täällä lähinnä tuon ikäryhmäjakauman takia. Mua ei kiinnosta enää vauvat eikä niiden hoito. Se aika elämästäni on ohi.

 

Olen varmaan poikkeus tällä palstalla, sillä mulla ei ole eikä tule enää vauvaa. Käyn täällä lähinnä tuon ikäryhmäjakauman takia. Mua ei kiinnosta enää vauvat eikä niiden hoito. Se aika elämästäni on ohi.

 

Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa..
Totuus on kyllä se se, että kyllä se kaikista luonnollisinta on saada lapset hieman nuorempana kuin 40+...mutta ei tästä sen enempää..Ainahan se on seliteltävä omia ratkaisujaan, jotta hyvältä tuntuisi..

 

\

Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa..
Totuus on kyllä se se, että kyllä se kaikista luonnollisinta on saada lapset hieman nuorempana kuin 40+...mutta ei tästä sen enempää..Ainahan se on seliteltävä omia ratkaisujaan, jotta hyvältä tuntuisi..

Samaa mieltä! Selittelyjä selitysten perään..ja ei tuonkaa päänsisältö kovin hääppöiseltä näytä, joka itsariin yllyttää. Sellaisetko vielä vauvoja tekemään, voi kiesus sentään!!

 

Olen saanut nuorimmaiseni 31 vuotiaana,viidennen.Kyllä sanoi ala-asteella,että olen vanha äidiksi.Muitten äidit on nuorempia(olivat ensimmäisten lastensa äitejä)Sanoin,kuinkahan nuori sitä pitäisi olla,kun olet se viides,kavereiden äideillä on vasta ensimmäinen lapsi koulussa.Niin ,lapsen mielestä voit olla vanha,olit minkä ikäinen tahansa.Olin vanhempienkin lasten mielestä kalkkis teini-iässä,vaikka ikäeroa oli vaan 19-22 vuotta.

 

\

\

Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa..
Totuus on kyllä se se, että kyllä se kaikista luonnollisinta on saada lapset hieman nuorempana kuin 40+...mutta ei tästä sen enempää..Ainahan se on seliteltävä omia ratkaisujaan, jotta hyvältä tuntuisi..

Samaa mieltä! Selittelyjä selitysten perään..ja ei tuonkaa päänsisältö kovin hääppöiseltä näytä, joka itsariin yllyttää. Sellaisetko vielä vauvoja tekemään, voi kiesus sentään!!

VIESTIN ALUSSAHAN KYSYTTIIN MIKSI TÄMÄN IKÄISET TEKEVÄT LAPSIA / VAUVOJA !
:headwall:

- ja kun vastataan, ne ovatkin "selittelyitä" \|O

Mitä sitten odotitte? Anteeksipyyntöä, että olemme vielä olemassa, elossa ja vieläpä kykeneviä lapsia saamaan - kostan sanaa saamaan. Paljon on niitä jotka kovasti tekevät lapsia, mutta eivät saa, ja kipuilevat sen takia.

Nuorten lapsettomien takiako pitäisi vahempien äitien tehdä abortti tai luopua vauva-haaveistaan?

Onko se keneltään pois, vaikka joku 40 v täyttänyt vielä tekeekin vauvoja?

Miten se nuorempien äitien elämää tai vanhemmuutta haittaa? Ettehän te edes juttele äiti-lapsi -ryhmässä "vanhojen" kanssa , pysyttelette omissa teiniporukoissanne..

Jos suhtautuminen omaan vanhenemiseen on tommosta kuin tällä yhdellä vanhojen vanhempien lapsella, on elämä todella hankalaa, etenkin sitten kun on täyttänyt esim. 38 v tai 40 v, ja - yllätys yllätys - huomaa edelleenkin olevansa ÄITI lapsilleen.

 

Eräs näkökohta mikä helpottaa yli 4-kymppisten vanhempien iltatähtien elämää ja rikastuttaa sitä vanhempien mahdollisesta iän tuomasta kalkkeutumisesta huolimatta, ovat isommat sisarukset jotka vielä asuvat kotona !! Me olemme oikein hyvin jaksaneet iltatähtemme kanssa, käymme paljon ulkona leikkimässä, luemme kirjoja, touhuamme kaikenlasta, mutta lisäapuna ovat meidän jo isot tyttäret, jotka asuvat vielä kotona. Näin elämä iltatähdellä voi olla jopa rikkaampaa kuin sellaisella jolla on vain samanikäisiä sisaruksia... Kun vielä lisäksi poika on perhepäivähoitopaikassa jossa on samanikäiset pojat kavereina niin ei ole mitään syytä epäillä että hän turhaantuisi meidän kalkkisten kanssa. Emmehän ole yksin täällä maailmassa, vastuu lapsesta on yhteinen !

 

Edellinen kirjoittaja teki todella hyvan pointin isompien sisarusten tarkeydesta. He ovat paljon avuksi - mielellaan! - ja pikkaset ovat heille silmateraakin tarkeampia ihmisia. Rakkaus isojen ja pikkasten kesken on sanoinkuvaamattoman suurta! En olisi missaan nimessa sita halunnut kieltaa kummaltakaan sarjalta. Ja luulen etta siita tulee olemaan paljon hyotya viela elamassa heille kaikille.

Toinen asia on se, etta rahalliset mahdollisuudet tehda kaikkea kivaa kaikkien lasten kanssa on nyt aivan toista kuin 'silloin nuorena' jolloin pennia venytettiin ja syotiin makkarasoppaa niin ettei mies sita enaa suuhunsa laita. Nyt voi koko perhe menna hiihtokeskukseen lomalle tuosta vaan, tai Karibian saarille lomailemaan, voimme kayda paikan paalla tutustumassa koulussa kasiteltyja asoita katsomassa ym. ym. On ihanaa voida tarjota nama mahdollisuudet lapsille ja uskon etta se on heille eduksi! =)

 

\

Edellinen kirjoittaja teki todella hyvan pointin isompien sisarusten tarkeydesta. He ovat paljon avuksi - mielellaan! - ja pikkaset ovat heille silmateraakin tarkeampia ihmisia. Rakkaus isojen ja pikkasten kesken on sanoinkuvaamattoman suurta! En olisi missaan nimessa sita halunnut kieltaa kummaltakaan sarjalta. Ja luulen etta siita tulee olemaan paljon hyotya viela elamassa heille kaikille.

Toinen asia on se, etta rahalliset mahdollisuudet tehda kaikkea kivaa kaikkien lasten kanssa on nyt aivan toista kuin 'silloin nuorena' jolloin pennia venytettiin ja syotiin makkarasoppaa niin ettei mies sita enaa suuhunsa laita. Nyt voi koko perhe menna hiihtokeskukseen lomalle tuosta vaan, tai Karibian saarille lomailemaan, voimme kayda paikan paalla tutustumassa koulussa kasiteltyja asoita katsomassa ym. ym. On ihanaa voida tarjota nama mahdollisuudet lapsille ja uskon etta se on heille eduksi! =)

eihän kaikki tietysti vanhempanakaan vanhempana noita asioita voi tarjota mutta yleensä kyllä mahdollisuudet on suuremmat. Minä tosin ekan vajaa 30 v sain ja sain jo mahdollisuuden hänenkin kanssa reissata ja tehdä kaikkea kivaa ilman että tarvitsi joka penniä venyttää. Hänestä on sitten tullut jossakin määrin maailmankansalainen jota ei pelottanut ennen vaihtarivuottakaan esiintyä ulkomaisten ihmisten edessä ja puhua kieliä.
Nuorempien kanssa ehkä vielä enemmänkin tehdään kaikenlaista "kivaa". Ja minusta on ollut kivaa kun tosiaan matkalla on katseltu asioita mistä koulussa sitten luetaan.

 

minusta on ihanaa kun on saanut lapsia ensin nuorena ja nyt sitten mahtavana onnena saanut kokea myös "toisen satokauden" nelikymppisenä.

hassua, mutta olen samaa mieltä monen muun kanssa että jostain käsittämättömästä syystä vanhempana toipuu synnytyksestä nopeammin ja henkinen puolikin on helpompaa. puhumattakaan siitämiten toisella lailla lapsen saantiin suhtautuu. se ei ole mikään itsestään selvyys, eikä ole kiire päästä äkkiä takaisin uraa luomaan kun se homma on jo hallussa. kotona oleminen on mahtavaa työvuosien jälkeen

 

Sopiva mies löytyi vasta yli 30-vuotiaana, ensin elämää kaksin, sitten suuria suruja suvussa, joiden aikana ei ajateltu vauvaa, sitten alkoi ajatus innostaa vähitellen ja kestikin ennen kuin raskautui, eli hups, olin 40 vee!! En kuitenkaan ole mielestäni tilivelvollinen kellekään tästä... :kieh: