Kirjoituspyyntö

Kirjoituspyyntö erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille.

Hei!

Olen 3.vuoden kasvatustieteen opiskelija Lapin yliopistosta. Teen erityispedagogiikan sivuaineopintoihin kuuluvaa proseminaaria. Proseminaarin aiheena on perhekeskeisyys varhaiserityiskasvatuksessa. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää vanhempien kokemuksia perhekeskeisestä varhaiserityiskasvatuksesta. Aion selvittää, liittyykö perhekeskeisyys vain johonkin tiettyyn kuntoutuksen osa-alueeseen vai tapahtuuko sitä kaikissa osa-alueissa.

Perhekeskeisyys on muuttunut yhä tärkeämmäksi lapsen kuntoutusta suunniteltaessa. Perhekeskeisyys on tärkeää, sillä perhe on kiinteässä yhteydessä lapseen ja vanhemmat ovat loppujen lopuksi vastuussa lapsestaan. Lapsen kuntoutus on tärkeää koko ajan ja sitä tulee tapahtua joka paikassa. Ei ole mahdollista, että lasta kuntoutetaan vain tietyissä tiloissa, muutaman kerran viikossa. Perheen mukaan ottaminen lapsen kuntoutukseen mahdollistaa sen, että perhe osaa toimia lapsen kanssa parhaalla mahdollisella tavalla myös arjen askareissa. Myös perheen mukaan ottaminen kuntoutukseen ja sen suunnitteluun sekä heidän saamansa tuki helpottaa suhtautumista erityistä tukea tarvitsevaan lapseen.

Jos perheessänne on erityistä tukea tarvitseva alle kouluikäinen lapsi, toivoisin, että voisitte osallistua tutkielmaani kirjoittamalla omia kokemuksia perhekeskeisyydestä. Tahtoisin tietää, millaisia kokemuksia Teillä vanhemmilla on perhekeskeisyydestä varhaiserityiskasvatuksessa. Oletteko saaneet osallistua lastanne koskeviin asioihin mielestänne riittävästi? Otetaanko Teidän perheenne huomioon suunniteltaessa lapsenne kuntoutusta? Onko Teitä mielestänne kohdeltu oikein lastanne koskevissa asioissa? Miten perhekeskeisyys ilmenee mielestänne kuntoutuksen eri osa-alueilla ja yleensä? Miten perhekeskeisyys vaikuttaa omaan jaksamiseenne? Voitte kirjoittaa sekä hyvistä että huonoista kokemuksista, jotka liittyvät perhekeskeisyyteen.

Tutkielmassani ei tule ilmi kirjoittajien henkilöllisyyttä tai nimimerkkiä. Kirjoitukset ovat luottamuksellisia. Voitte kirjoittaa joko sähköpostia tai voitte vastata aiheeseen.

Toivoisin, että voisitte vastata minulle viimeistään 20.3. mennessä. Kiitos!

Henna Y.
perhekeskeisyys@luukku.com
 

Yhteistyössä