Kirkosta eroaminen, mistä joutuu luopumaan

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"Vieras"
En ole menettänyt mitään, tosin olen eronnut muista kuin taloud. syistä. Naimisiin olen mennyt maistraatissa ja lasta ei ole kastettu, haluan lapseni käyvän elämänkatsomustiedon tunneilla koulussa, pyhäkouluissa tms. en halua lapseni käyvän. "Kummit" lapsellamme on, mutta kuten arvata saattaa, heidän tehtävänään ei ole kummilapsen uskonnollinen kasvatus kuten oikeilla kummeilla.

Mutta vaikka nyt eroaisit, joudut maksamaan kirkollisveron vuoden loppuun saakka.
 
Millä oikeudella omaiset järjestää sellaiselle kirkkoon kuulumattomalle jonka ovat tienneet olevan ei-uskova kirkolliset hautajaiset pappeineen ja siunauksineen? Eikö sen vertaa ole kykyä kunnioittaa vainajaa että pidetään kiinni hänen toiveistaan (erityisesti jos on siunaamiset jne. kieltänyt)?

Tekopyhyys ja oma napa kunniaan.
 
Tuossa on kyllä kieltämättä asiaa: miksi jostakusta vainajasta vääntää sen kristitympää kuin mitä tämä on ollutkaan? Jos joku on ollut tunnetusti ja julkisesti ateisti, niin sitten voisi pitää semmoiselle jonkun neutraalin hautaanlaskemistilaisuuden musiikkeineen ja puheineen.

Ja vaikka se ateisti olisi viimeisellä sekunnillaan laittanutkin välit kuntoon Jumalan kanssa, niin ei ne ateistihautajaiset pelastusta veisi.
 
"vieras"
Millä oikeudella omaiset järjestää sellaiselle kirkkoon kuulumattomalle jonka ovat tienneet olevan ei-uskova kirkolliset hautajaiset pappeineen ja siunauksineen? Eikö sen vertaa ole kykyä kunnioittaa vainajaa että pidetään kiinni hänen toiveistaan (erityisesti jos on siunaamiset jne. kieltänyt)?

Tekopyhyys ja oma napa kunniaan.
Ykköseks, se, ettei kuulu kirkkoon ei kerro siitä, että uskooko jumalaan vai ei.
Itse en kuulu, mutta uskon silti ja läheisetkin sen tietää. Jos henkilö kuolee on tällä yhteiskunnalla sitä varten papit ja muut, jotka sitä varten koulutetaan. Ei se ole ongelma!
 
[QUOTE="vieras";28595694]Ykköseks, se, ettei kuulu kirkkoon ei kerro siitä, että uskooko jumalaan vai ei.
Itse en kuulu, mutta uskon silti ja läheisetkin sen tietää. Jos henkilö kuolee on tällä yhteiskunnalla sitä varten papit ja muut, jotka sitä varten koulutetaan. Ei se ole ongelma![/QUOTE]

Kuten siinä lukee: 'sellaiselle kirkkoon kuulumattomalle jonka ovat tienneet olevan ei-uskova'. Ymmärtänet eron.
 
[QUOTE="vieras";28595694]Ykköseks, se, ettei kuulu kirkkoon ei kerro siitä, että uskooko jumalaan vai ei.
Itse en kuulu, mutta uskon silti ja läheisetkin sen tietää. Jos henkilö kuolee on tällä yhteiskunnalla sitä varten papit ja muut, jotka sitä varten koulutetaan. Ei se ole ongelma![/QUOTE]

On pakko lisänä tähän tarkentaa että siis kenelle ja millä tavalla se ei ole ongelma? Papit ja muut (siis mitkä muut?) ei ole koulutettu mitenkään erityisesti ja ainoana tässä yhteiskunnassa kohtaamaan kuolemaa. Pitämään hautajaisia kenties, mutta siihen puhepuoleenkin kykenee paljon paremmin joku ihmisen tuntenut sukulainen/tuttu, joka osaa oikeasti kertoa vainajasta jotain aitoa. Mikään ei ole kamalampaa kun kuunnella hautajaisissa kun pappi sanoo välissä väärän nimen..
 
No en haluais läheisiäni pistää siihen asemaan tai ketään toistakaan, eiköhän heillä ole surutyössään tarpeeksi tekemistä ja siihen menee voimavarat.
Pappi tietääkseni hoitaa kirkolliset menot ja ihmisen hautajaiset, riippumatta kuolleen henk.koht uskosta tai kirkkojäsenyydestä. Voi olla, että jotenkin toisin voi myös hautajaiset järjestää jos vainaja on näin erikseen toivonut?
 
[QUOTE="vieras";28595759]No en haluais läheisiäni pistää siihen asemaan tai ketään toistakaan, eiköhän heillä ole surutyössään tarpeeksi tekemistä ja siihen menee voimavarat.
Pappi tietääkseni hoitaa kirkolliset menot ja ihmisen hautajaiset, riippumatta kuolleen henk.koht uskosta tai kirkkojäsenyydestä. Voi olla, että jotenkin toisin voi myös hautajaiset järjestää jos vainaja on näin erikseen toivonut?[/QUOTE]

No onneksi voi tosiaan valita toisin.. Isäni hautajaisissa muistopuheen piti veljensä. Kertoi ihania tarinoita joita kukaan meistä lapsista ei edes tiennyt. Ei olisi mikään pappi voinut puhua samanlaisia asioita kuin isän kanssa kasvanut ihminen joka tunsi hänet koko elämänsä.

Ja siis isäni oli 70-luvulla eronnut kirkosta, huomattavasti ennen kuin siitä tuli muodikasta ;) Ei ollut missään määrin uskova ihminen eikä osallistunut mihinkään kirkollisiin tilaisuuksiin koska piti niitä turhanpäiväisenä huuhaana. Mielestäni kunnioitimme kaikki tilaisuudella hänen vakaumuksiaan ja muistoaan. Siihen ei olisi yksikään pappi pystynyt.
 
Uskon, varmasti koskettava puhe. Se on todella hienoa jos läheiset jaksaa ja ylipäätään pystyy puhumaan mtn. Luulen, että jos nuori ihminen kuolee äkillisesti ei siihen toimitukseen pysty kuin ammattilainen joten on hyvä, että pappi aina saadaan myös.
 
dsre
Millä oikeudella omaiset järjestää sellaiselle kirkkoon kuulumattomalle jonka ovat tienneet olevan ei-uskova kirkolliset hautajaiset pappeineen ja siunauksineen? Eikö sen vertaa ole kykyä kunnioittaa vainajaa että pidetään kiinni hänen toiveistaan (erityisesti jos on siunaamiset jne. kieltänyt)?

Tekopyhyys ja oma napa kunniaan.
Onko kovinkin yleistä että hautajaiset pidettäisiin vainajan toivomusten vastaisesti?

Käsittääkseni harva antaa ohjeistusta hautajaisten järjestämisestä. Pitäisikö omaisten arvuutella mikä olisi paras tapa vai olettaa että toivomusten antamatta jättäminen kertoo enemmän siitä että joko vainajalle on ihan sama miten hautajaisia vietetään tai hän hyväksyy tavan jolla esim. suvussa on ollut tapana vainaja hautaa saataa.
 
Ei saa siunausta, jos ei kuulu kirkkoon niin siunaustilaisuutta ei ole eli ei ole pappiakaan. Omaiset itse järjestävät muistotilaisuuden eikä sinnekään saa pappia mukaan. Suomen laissa on säädetty että oman kunnan kirkkomaalta täytyy saada ostaa hautapaikka myös ateisteille. Ja se kyllä järjestyy tai sitten tuhkaus ja uurna. Hautapaikka luonnollisesti maksaa joka tapauksessa mutta seurakunnanjäsenet saavat sen toki edukkaammin. Luulisin että hautaustoimisto palvelee asiakkaitaan melko tasapuolisesti sen mukaan onko kirkossa vai ei.

On se omaisillekin helpompi järjestää hautajaiset jos vainaja ollut kirkossa ja on myös edullisempaa.
Väärin. Oma äitini ei ollut kirkossa ollut enään vuosiin kuollessaan. Hautapaikka irtosi tasan samalla hinnalla kuin seurakuntaan kuuluvillekin, ja hautauksessa oli mukana pappi joka ihan todellakin piti siunaustilaisuuden ennen hautausmaalle vientiä.

Tietääkseni nykyään on ihan sama kuulutko seurakuntaan vai et, hautapaikka on silti saman hintainen molemmille. Ellen ihan väärin muista, niin tähän sääntöön tuli joitakin vuosia takaperin muutos joka mahdollistaa samanarvoisuuden sekä jäseneltä että ateistilta, jolloin kirkosta eroaminen koki hienoisen nousuliikkeen. Juuri sen vuoksi, että moni ihminen kuului kirkkoon vain sen takia, että hautapaikka on hieman edullisempi.

Siunausta ei seurakunta kiellä ateistiltakaan, näin pappi mulle sanoi.
 
Jos jatketaan ajatuskulkua niin mikä pakko kirkon on edes haudata ateistit ja kirkkoon kuulumattomat? Miksei voisi perustaa ei-kristillisiä hautuumaita? :whistle: Vaikka se kirkon maa olisi ns. siunattua maata, niin ei se maa itsessään vaikuta vainajaan tai kuolemanjälkeisiin juttuihin mitenkään.
 
"ookoo"
Joudut luopumaan valtavien energiasyöppökiinteistöjen (kirkot, srk-tilat jne.) lämmityksestä ja ylläpidosta. Joudut luopumaan kirkon valtavan omaisuuden hoidosta vastaavien palkkojen maksusta. Joudut luopumaan tulehtuneiden, naisia alistavien ja syrjivien työpaikkojen (srk:t) kannattamisesta. Joudut luopumaan niiden kannattamisesta, jotka syrjivät sukupuolivähemmistöjä, ja jotka nostavat itsensä muiden yläpuolelle. Joudut luopumaan julmien ja itsekkäiden ihmisten kannattamisesta, jotka Raamattuun vetoamalla perustelevat mitä kummallisempia asioita ilman loogisuuden häivääkään, mitä Raamatun ohjeita toteutetaan kirjaimellisesti edelleenkin ja mitä ei. Joudut luopumaan sellaisten ihmisten kannattamisesta, jotka ennemminkin nostavat raja-aitoja ja vihaa ihmisryhmien välille kuin että pyrkisivät luomaan yhteisöllisyyttä ja hyvää ihmisten keskuuteen. Eli paljosta joudut luopumaan :)
 
pjää
Jos jatketaan ajatuskulkua niin mikä pakko kirkon on edes haudata ateistit ja kirkkoon kuulumattomat? Miksei voisi perustaa ei-kristillisiä hautuumaita? :whistle: Vaikka se kirkon maa olisi ns. siunattua maata, niin ei se maa itsessään vaikuta vainajaan tai kuolemanjälkeisiin juttuihin mitenkään.
Ei siinä montun kaivamisessa ja pikku puheen pitämisessä nyt niin kova homma ole. Pappi saa usein myös ruuan ja kahvit siihen päälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pjää;28596120:
Ei siinä montun kaivamisessa ja pikku puheen pitämisessä nyt niin kova homma ole. Pappi saa usein myös ruuan ja kahvit siihen päälle.
No jos ei ole kova homma, niin palkattais kunnan puolesta joku kaivurimies. Hautajaisista voisi vastata suku.
 
Jos jatketaan ajatuskulkua niin mikä pakko kirkon on edes haudata ateistit ja kirkkoon kuulumattomat? Miksei voisi perustaa ei-kristillisiä hautuumaita? :whistle: Vaikka se kirkon maa olisi ns. siunattua maata, niin ei se maa itsessään vaikuta vainajaan tai kuolemanjälkeisiin juttuihin mitenkään.
Kaikki varmaan tahdotaan multiin tai jotenkin varmasti pois silmistä. Onhan tietysti yhden tahon hoitamana homma selkeämpi, minusta siis. Se takaa minusta toimivuuden, takaa hoidon. Voisihan sen tietysti valtiokin hoitaa. Mutta koska se nyt sattuu kuulumaan seurakunnan haluamiin ja sille kuuluviin hommiin, niin monissa paikoissa on ainakin vaihtoehtona valita siunaamaton ja tunnustukseton maa. Sinne minäkin menen, aidan toiselle puolelle.
 
"vieras"
[QUOTE="ookoo";28596116]Joudut luopumaan valtavien energiasyöppökiinteistöjen (kirkot, srk-tilat jne.) lämmityksestä ja ylläpidosta. Joudut luopumaan kirkon valtavan omaisuuden hoidosta vastaavien palkkojen maksusta. Joudut luopumaan tulehtuneiden, naisia alistavien ja syrjivien työpaikkojen (srk:t) kannattamisesta. Joudut luopumaan niiden kannattamisesta, jotka syrjivät sukupuolivähemmistöjä, ja jotka nostavat itsensä muiden yläpuolelle. Joudut luopumaan julmien ja itsekkäiden ihmisten kannattamisesta, jotka Raamattuun vetoamalla perustelevat mitä kummallisempia asioita ilman loogisuuden häivääkään, mitä Raamatun ohjeita toteutetaan kirjaimellisesti edelleenkin ja mitä ei. Joudut luopumaan sellaisten ihmisten kannattamisesta, jotka ennemminkin nostavat raja-aitoja ja vihaa ihmisryhmien välille kuin että pyrkisivät luomaan yhteisöllisyyttä ja hyvää ihmisten keskuuteen. Eli paljosta joudut luopumaan :)[/QUOTE]

Peesi.
Kukahan mahtaa haluta olla mukana tukemassa ko. toimintaa ? En minä ainakaan sentilläkään.
 
pjää
No jos ei ole kova homma, niin palkattais kunnan puolesta joku kaivurimies. Hautajaisista voisi vastata suku.
Yleensä omaisten joukossa on kirkkoon kuuluvia ihmisiä, jotka pitävät tätä palvelua itsestäänselvänä. Itse kuulun kirkkoon mutta en vastusta omaperäisiäkään hautajaisideoita. Yleensä se on hautausmaa minne ruumis tai tuhkat tulee tai tuhkat voi sirotella jonnekin, en tiedä onko joka paikkaan luvallista sitä tehdä.

Tuo idea kirkkoon kuulumattomien hautausmaasta ei ole ihan meidän päätettävissä oleva juttu, en pysty sen enempää kommentoida sitä.
 
Kaikki varmaan tahdotaan multiin tai jotenkin varmasti pois silmistä. Onhan tietysti yhden tahon hoitamana homma selkeämpi, minusta siis. Se takaa minusta toimivuuden, takaa hoidon. Voisihan sen tietysti valtiokin hoitaa. Mutta koska se nyt sattuu kuulumaan seurakunnan haluamiin ja sille kuuluviin hommiin, niin monissa paikoissa on ainakin vaihtoehtona valita siunaamaton ja tunnustukseton maa. Sinne minäkin menen, aidan toiselle puolelle.
Tuota mä oon joskus miettinyt, että onko meidän kaupungissa jossain semmoinen tunnustukseton maa. Onko se aina siinä heti siunatun maan vieressä?
 
Jos jatketaan ajatuskulkua niin mikä pakko kirkon on edes haudata ateistit ja kirkkoon kuulumattomat? Miksei voisi perustaa ei-kristillisiä hautuumaita? :whistle: Vaikka se kirkon maa olisi ns. siunattua maata, niin ei se maa itsessään vaikuta vainajaan tai kuolemanjälkeisiin juttuihin mitenkään.
Kirkko saa valtiolta osuuden yhteisöveron tuotosta. Siinä on korvausta siitä, että kirkko hoitaa hautaan myös muut kuin jäsenensä.
 
Echo: Kyllä teidänkin kunnassa sellainen on, koska sellaisen ylläpitäminen on seurakunnan lakisääteinen velvollisuus. Omalla pienellä paikkakunnallani on sikäli hauska tilanne kun ateisteja ei ilmeisesti kovin paljon ole tai he eivät ole tietoisia tästä vaihtoehdosta: seurakunta on vuosikaudet ylläpitänyt tunnustuksettomien hauta-aluetta, jolle ei ole koskaan haudattu yhden ainutta vainajaa. :D Alue kuitenkin on koko ajan täydessä valmiudessa vastaanottamaan ensimmäisen asukkaansa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä