kohtukuoleman (rv22-) kokeneet...

Vielä Jamin äidille

AIVAN USKOMATONTA!! En voi muuta toivoa kuin että yrität jättää anoppisi puheet aivan omaan arvoonsa. Saattaa myös olla, että lapsenlapsen kuolema on koskettanut häntä niin rajusti, ettei hän pysty käsittelemään asiaa muulla tavoin. Sinuna koittaisin ehkä kertoa hänelle omista tunteistani ja toivoa häneltä ymmärrystä sinun suurta suruasi kohtaan. Jos hän ei tähän senkään jälkeen pysty niin anna olla. Jos sinä pystyt kuitenkin jollain tavalla suruasi käsittelemään niin oikein hyvä.

Yleensä sanon, että minulla on kolme lasta. Jos enempää ei kysytä niin en enempää kerrokkaan. Yleensä kuitenkin jossain vaiheessa tulee esille kun puhun vain kahdesta lapsesta nimeltä ja kehityksestä yms. niin silloin kerron kuolleesta lapsesta. Mielestäni asiasta on äärimmäisen tärkeä puhua jo oman hyväksynnäkin kannalta ja ei kai kuolleen lapsen äidin tarvitse murehtia, miten joku ulkopuolinen järkyttyy asiasta kuullessaan?? Tähän olen itsekin kyllä syyllistynyt. Se, että kerron ihmisille kolmesta lapsestani asettaa mielestäni ainakin omassa elämässäni lapset tasa-arvoiseen asemaan. Minulla on kolme lasta, joista yksi on kuollut, mutta kaikki yhtä tärkeitä. :heart:

 

Halusin myös kertoa oman kokemukseni vaikka ei vastaakkaan suoraan haettuja tapauksia.
Meidän esikoisemme, terve ja elävä poika lähti syntymään rv20+2. Sairaalaan päästyämme kohdunkaula oli hävinnyt ja kalvot tullu pahasti esille ilman suurempia kipuja. Yritettiin makuuttaa mutta synnytys oli lähtenyt niin vahvasti käyntiin että mitään ei ollu tehtävissä.Supistuksia ei saatu loppumaan.Kalvot piti puhkaista ja päästää lapsivesi pois. Synnytyksestä on nyt muutama viikko ja Kamalan ikävän keskellä voin todeta että sairaalahenkilökunnan käytös oli aivan ihana. Olosuhteisiin nähden meillä jäi synnytyksestä ja koko sairaalassaolosta kaunis muisto. Vauva ehti kuolla ennenkuin jaksoin ponnistaa Hänet maailmaan. Saimme hoitaa pikkuista,täydellistä enkelipoikaamme hetken. Nyt on syli äärettömän tyhjä.

 

\

Halusin myös kertoa oman kokemukseni vaikka ei vastaakkaan suoraan haettuja tapauksia.
Meidän esikoisemme, terve ja elävä poika lähti syntymään rv20+2. Sairaalaan päästyämme kohdunkaula oli hävinnyt ja kalvot tullu pahasti esille ilman suurempia kipuja. Yritettiin makuuttaa mutta synnytys oli lähtenyt niin vahvasti käyntiin että mitään ei ollu tehtävissä.Supistuksia ei saatu loppumaan.Kalvot piti puhkaista ja päästää lapsivesi pois. Synnytyksestä on nyt muutama viikko ja Kamalan ikävän keskellä voin todeta että sairaalahenkilökunnan käytös oli aivan ihana. Olosuhteisiin nähden meillä jäi synnytyksestä ja koko sairaalassaolosta kaunis muisto. Vauva ehti kuolla ennenkuin jaksoin ponnistaa Hänet maailmaan. Saimme hoitaa pikkuista,täydellistä enkelipoikaamme hetken. Nyt on syli äärettömän tyhjä.

Lämmin osanottoni suuressa surussasi! :hug: :heart:

 

Te, jotka olette joutuneet kokemaan kohtukuoleman, niin käykää tutustumassa tuohon jo edelläkin mainittuun tuntematon-enkeli sivustoon...

http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/

Ja te jotka odotatte uutta vauvaa enkelivauvan jälkeen, niin käykääpä seuraavalla sivulla

http://health.groups.yahoo.com/group/pahkina/

Me menetimme pienokaisemme rv 38+6 ja noilta sivuilta saamani tuki on ollut korvaamaton. Noilla palstoilla ei tarvi pelätä asiattomia kannanottoja jne...

Lämpimät osanotot kaikille teille jotka surun olette joutuneet kohtaamaan.

 

Minulla on kaksi kohtukuolemaa takana , 39+6 ja 29+4. Eri syyt, lääkärit ovat olleet hölmistyineinä miten voi samaan perheeseen osua salama kaksi kertaa...
Minä olen sitä mieltä, että kohtukuolema varmaan on helpompi kuin lapsen kuolema myöhemmin. Kun olen kaksi kertaa pitänyt elotonta lasta sylissäni synnytyksen jälkeen, olen ajatellut että vielä karmeampaa olisi jos tämä suloinen olento olisi ensin elänyt mutta sitten kuollut.
Kaksi kohtukuolemaa on iso taakka yhden pariskunnan harteille. Mutta kyllä siitäkin selviää.
Jos joku teistä asuu Espoon suunnalla, minä voisin mielelläni olla tukihenkilönä vastaavan kokeneille?