Kohtutulehduksen oireet

Minulle kerrottiin sekä naistentautien polilta että toisesta lääkäristä, että mikäli km:n jälkeen kohtu tulehtuu, niin vatsa tulee selvästi kipeäksi ja/tai vuoto runsastuu ja muuttuu pahanhajuiseksi ja ettei tulehdusta voi olla itse huomaamatta, Kyselin tätä siksi, että viikko kaavinnan jälkeen nousi lämpöä, mutta ei tullut muita oireita ja olin epävarma. Myös tulehdusarvot mitattiin eikä niissä ollut mitään poikkeavaa. Joten en usko, että syytä huoleen, mutta jos kovasti arveluttaa, niin ota yhteys omaan lääkäriin,
 
Näin kävi
Sydän ääniä ei kuulunut alkuviikosta ja seuraavan viikon perjantaina suoritettiin kaavinta. Olin viikolla 10+. Maanantaina tulin todella kipeäksi. Jokainen askel tuntui ja automatkat olivat tuskaa töyssyjen takia. Eli kyllä sen huomaa. Jopa jos ilma kulki suolessa, tunsin sen kovana kipuna. Kovilla lääkkeillä se saatiin kuriin parissa päivässä.
 
jenmo
Mulla oli keskeytynyt km vkolla 11. Lääkkeellinen tyhjennys, josta muutaman päivän päästä vuodon jo loputtua nousi kuume.

Aattelin, että flunssa, mut äkkiä alko heikottaa joten soitin miehelle töihin et tulee hoitamaan esikoista. Sit soitin (varalta) naistentautien polille, jossa mua hoidettiin km:n takia, niin sanoivat että tulla HETI käymään.

Mentiin, ja niinhän siellä löytyi alkava kohtutulehdus. Kahdet antibiootit kymmeneksi päiväksi, kipupiikki ja mitähän muuta.... Mut oireita ei ollut muuta kuin tuo lämmönnousu. Kannattaa siis heti soittaa ja kysyä, jos epäilee tulehdusta, vaikka ei olisikaan vuotoa tai kipuja. Mulla ei ollut kumpaakaan, mutta tulehdus oli silti. Oireili siis pelkästään tuolla lämmönnousulla.
 
Hyvä, että lähdit heti lääkäriin ja tulehdus huomattiin alkuvaiheessa. Mitä luultavammin muut oireet olisivat seuranneet perässä ellei hoitoa olisi niin pian aloitettu. Tämän vuoksi minultakin mitattiin tulehdusarvot yms. jotta voitiin alkava tulehdus sulkea pois. Minulla tosin lämpö nousi korkeimmillaan vain +37,3 eli ei kovin korkeaksi. Lääkäri arveli, että keho voi nostattaa lämpöä, kun toipuminen operaatiosta oli käynnissä.
 
Minullekin sanottiin, että kohtutulehdukseen liittyy korkea kuume, kova kipu jne kun soitin. Minulla oli 37-37.5c lämpöä kahden päivän ajan ja sitten päätin, että nyt saa riittää, menen kuitenkin tarkistuttamaan ja marssin sairaalaan. Eiköhän vaan, siellä oli alkava tulehdus ja ultraamalla selvisi, ettei kohtu ollut tyhjentynyt kunnolla. Sitten tyhjennyslääkkeiden kanssa kotiin ja antibioottikuurille.

Minä en enää ota noita ohjeita aivan pilkuntarkasti enkä puhelinvastaanottoa, koska niiden mukaan pitää aina jäädä kotiin siihen asti että on ihan hirveässä kunnossa. Nimim. synnyttämään mennessä 10cm auki, keskenmenoepäilystä ei julkiseen sairaalaan päässyt kun ei ollut lähtenyt vuotamaan (yksityisessä ultrassa piti käydä todistamassa tuulimuna), sitten vielä tuo vika. Tästä lähin marssin suoraan paikalle jos itse epäilen jotain ja selitän kaiken mahdollisen vaivan että ottavat minut sinne.
 

Yhteistyössä