Koira puree, mitä ihmettä asialle voi tehdä? APUA!

  • Viestiketjun aloittaja todella epätoivoinen
  • Ensimmäinen viesti
todella epätoivoinen
Kyse on 6kk pennusta siis, (uros). Koira on alkanut hyppiä päälleni, näykkiä käsiäni, jalkojani, vaatteitani, ja hihnaa, ulkoiltaessa. Koira tekee tätä VAIN MINULLE, miehen kanssa on niin nätisti.
Eli, kun lähden ulos koiran kanssa, niin heti alkaa hullu hyppiminen päälleni, ja pureminen! siis ei pelkkää näykkimistä vaan kunnon puremista, mutta ei siis ole vihainen vaan haluaa leikkiä, tai yrittää pomottaa. Eli koira hyppii päälleni kuin kenguru, ja ottaa kiinni mistä saa ja roikkuu siinä. Minun takki on ihan entinen, samoin hanskat :( Pumpulia tulee sieltä täältä. Yritän kieltää, ei tehoa! Ja koira tietää mitä EI meinaa, ja tottelee sitä sisällä mutta ei ulkona. Olen selättänyt koiran, eli laittanut maahan rauhoittumaan, ei tehoa, sehän vaan kun yltyy pahemmaksi. Sitten olen pysähtynyt, seisonut vain paikallani ja vaikka kuinka koira on purrut minua niin olen ollut hiljaa ja liikkumatta, ei tehoa! Koira vain innostuu lisää kun pysähdyn ja vasta se alkaa puremaan, ja miten kukaan voi olla huomioimatta koiraa kun se puree, kipeää? Onko mitään enää tehtävissä? Mitä teen? Saisinko valjailla pidettyä koiran maassa, auttaisko joku kuonopanta ettei pysty puremaan? Toivottavasti saan täältä apua, jotain vinkkejä :(
 
Blue
Hae apua koirakouluttajalta. Sulla on nyt johtajuusongelma, koira ei pidä sua pomona. Et ole tarpeeksi jämerä. Täältä käsin ei voi asiaa auttaa, tarvitsette kouluttajaa ja paneutumista asiaan. Opittu käytös ei poistu koiralta hetkessä.
 
todella epätoivoinen
Miten se niinkuin käytännössä tehdään, etten salli, kerroppa se?
Kasvattajalta sain neuvon että pitää vain pysähtyä, olla liikkumatta ja jatkaa matkaa kun koira rauhoittuu. Vaan kun yritän jatkaa matkaa, niin koira hyppää saman tien selkään. Tuonne ku mennään lenkille niin seisotaan se tunti vaan yhdessä kohtaa, huoh :( ja en enää mitenkään pysty oleen paikallani kun tuo yks puree minua täysiä minne sattuu, ja hyppää selkään, on jo isokin koira.
 
KAto koirakuiskaaja ohjelmaa!! Tulee joltain maksulliselta kanavalta.
Siinä puhutaan energiasta, sulla on liian alistunut energia ja ilmeisesti jo odotat koska koira puree ja koira sen vaistoaa ja toimii sun odotukses mukaan.

Ota tomera asento, oikein kukkomainen ja sanot koiralle että nyt se loppui!
Eikä koiralle tarvitse juurikaan puhua, se vaistoaa paremmin kuin ymmärtää.
 
  • Tykkää
Reactions: Benita
notreal?
minä nakkasin koiraa niskasta maahan ja karjuin parit ärräpäät ja ei käskyt.sen koommin ei ole mua näykkinyt.
hihnaa laittaessa komennan suoraan istumaan ja kiellän todella julmalla EI käskyllä jos koittaa intona hyppiä.samoiten ruokakipolle ei ole asiaa ilman lupaa ja istuu niin kauan kun saa sen luvan,pieniä lipeämisiä on mutta käskytys takaisin toimii onneksi.
niin ja meillä pentu kanssa samaa ikä luokkaa.
 
todella epätoivoinen
Ja minä puhun koiralle matalalla äänellä, annan ruuan vasta koiran istuttua ja annan luvan syödä, kuljen ekana ovista, harjaan aika usein, miten enää voin korottaa asemaani?
Ai niin yks juttu, aina ku kävelen koiran kans ja pukkaan samalla rattaita niin koira kävelee hyvin, mutta jos mennään kahdestaan siitä tulee helvettiä, ja jos vedän pulkkaa perässä niin on ihan hullu ku mikä, mutta mikä niissä rattaissa on, ku niiden kans kävelee hyvin. Onkohan se se ku mie näytän sitte jotenki isolta tai siinä ei ole tilaa alkaa hyppimään, äh, en tiedä kyllä...
 
todella epätoivoinen
Se on totta että pelkään koska se taas hyökkää, mutta ihan tosi, olen todella yrittänyt olla pomo, todella itsevarma ja rento tuola ulkona mutta ei auta...se näkee minun sisälle, hah hah! No mutta ei paljoa naurata tämä tilanne...
 
kouluttaja
Alkuperäinen kirjoittaja todella epätoivoinen;22628430:
Kyse on 6kk pennusta siis, (uros). Koira on alkanut hyppiä päälleni, näykkiä käsiäni, jalkojani, vaatteitani, ja hihnaa, ulkoiltaessa. Koira tekee tätä VAIN MINULLE, miehen kanssa on niin nätisti.
Eli, kun lähden ulos koiran kanssa, niin heti alkaa hullu hyppiminen päälleni, ja pureminen! siis ei pelkkää näykkimistä vaan kunnon puremista, mutta ei siis ole vihainen vaan haluaa leikkiä, tai yrittää pomottaa. Eli koira hyppii päälleni kuin kenguru, ja ottaa kiinni mistä saa ja roikkuu siinä. Minun takki on ihan entinen, samoin hanskat :( Pumpulia tulee sieltä täältä. Yritän kieltää, ei tehoa! Ja koira tietää mitä EI meinaa, ja tottelee sitä sisällä mutta ei ulkona. Olen selättänyt koiran, eli laittanut maahan rauhoittumaan, ei tehoa, sehän vaan kun yltyy pahemmaksi. Sitten olen pysähtynyt, seisonut vain paikallani ja vaikka kuinka koira on purrut minua niin olen ollut hiljaa ja liikkumatta, ei tehoa! Koira vain innostuu lisää kun pysähdyn ja vasta se alkaa puremaan, ja miten kukaan voi olla huomioimatta koiraa kun se puree, kipeää? Onko mitään enää tehtävissä? Mitä teen? Saisinko valjailla pidettyä koiran maassa, auttaisko joku kuonopanta ettei pysty puremaan? Toivottavasti saan täältä apua, jotain vinkkejä :(
Meillä oli suunnilleen sama tilanne ja me tehtiin niin etä koiraa niskasta kiinni ja maahan ja pidettiin siinä niin kauan kunnes rauhottui ja pienempiin puremisiin otettiin käyttöön vettä sumutinpulloon. Koiraa kun ei pidä missään vaiheessa päästää "pomoksi".
 
Vierailevatähti
Sillä on murkkuikä ja menee ohi pian.
Jos koira muuten on luonteeltaan kiltti ja mukava (siis oli ennen tätä murkkuikää), en suosittele mitään erityistä kurittamista. Koettaa vaan kestää, niin se menee ohi.
Vältä tilanteita, joissa tuota puremista esiintyy.
 
"joo"
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailevatähti;22628697:

:LOL: hei ihan tosi *tikahtuu*
 
Haloo
[QUOTE="joo";22628754]:LOL: hei ihan tosi *tikahtuu*[/QUOTE]

Asiallinen ja asiantunteva neuvohan tuo oli, ei siinä mitään nauramista ole. Koirilla on uhmaikä, toisilla selvempi, toisilla ei niin selkeä.
Ja se menee tosiaan ohi aikanaan. Ei toki pidä antaa koiran pompottaa itseään, mutta koska uhmaikäinen koira ei ole kovin vastaanottavainen, ei kannata tehdä asiasta isoa numeroa ja alkaa mihinkään kauheaan kurittamiseen.
 
pit
meidän labbis oli ihan samanlainen puoli vuotiaana. Ei auttanut kuin kunnon kuri. Aloin selättämään koiraa joka kerta kun aloitti. Ihan kirjaimellisesti makasin sen päällä. Lopetti parissa päivässä ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia koskaan. Meillä teki tuota minulle ja miehelleni ja kumpikin teki tasan samalla tavalla. Loppui siis nopeasti. Nyt on 7v rauhallinen ja äärettömän tottelevainen koira! Meillä koira on narttu.
 
g5
Koira on huomannut, että pelkäät sitä! nauttii siitä ja luulee lenkkejä leikiksi. Jämäkkä äänensävy ja laita koira maahan joka kerta kun tekee tuota. Ei mene montaa päivää kun lopettaa. 30v kokemus koirista, myös hyvin jääräpäisistä yksilöistä. yksikään ei ole silmille hyppinyt ja kaikki koirat olleet äärettömän tottelevaisia ja mahtavia koiria sitten koulutuksen saatuaan.
 
Vierailevatähti
Täytyy muistaa, että koirathan tekevät (myös uhmaikäiset) sitä mikä tilanteessa on sille palkitsevinta ja mukavinta.
Mitä te miehen kanssa teette toisin, että sinun kanssasi riehuminen on mieluisampaa ja miehen kanssa ei, sitä kannattaa miettiä. En sano, että sinä tekisit mitään väärin, mutta mikä on tilanteissa erilaista ja teidän toiminnassanne?
 
Blue
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailevatähti;22628697:
Sillä on murkkuikä ja menee ohi pian.
Jos koira muuten on luonteeltaan kiltti ja mukava (siis oli ennen tätä murkkuikää), en suosittele mitään erityistä kurittamista. Koettaa vaan kestää, niin se menee ohi.
Vältä tilanteita, joissa tuota puremista esiintyy.
Sinänsä ihan hyvä neuvo kunhan korjaa pari juttua. Uhmäikä on joo. Vaikka koira on kiltti ja mukava niin tosiaan uhmäikä voi pistää sen kokeilemaan onneaan. MUTTA ei saa vain odottaa että menee ohi, silloin ei mene ohi vaan koira jatkaa sitä käytöstään aikuisena myös. Koiraa pitää aina kieltää kun tekee ei-toivottua juttua. Mitään ultimate-rangaistuksia ei tietenkään saa käyttää, koska kyseessä on vielä pentu. Mutta selvästi pitää osoittaa että pentu ei saa tehdä sitä. SIihen miten sen koiralle osoitat, tarvitset asiantuntijan apua. MYÖSKÄÄN ei saa koittaa päästä tilanteesta välttelemällä niitä tilanteita joissa ei-toivottua käytöstä esiintyy. Silloinhan ei koira ikinä opi ja saat koko koiran eliniän vältellä kyseisiä juttuja.. Tosi kivaa! Pitkää pinnaa, lukuisia toistoja ja harjoitusta ja harjoitusta. Sitä se on koiran kanssa eläminen.
 
v
Meidän 8 kuukautinen teki kanssa tuota jossain vaiheessa. Tosin pieni koira. Meillä tehosi täydellinen huomioimattomuus. Eli pysähdyin, laitoin kädet puuskaan ( ristiin rintakehälle) ja käänsin aina selän koiraan päin. Heti kun koira lopetti, sai kehuja ja nameja. Jos aloitti uudelleen, taas sama juttu. Mutta tuo vaatii toistoja paljon. Nykyään kulkee remmissä tosi nätisti.
 
Vierailevatähti
Sinänsä ihan hyvä neuvo kunhan korjaa pari juttua. Uhmäikä on joo. Vaikka koira on kiltti ja mukava niin tosiaan uhmäikä voi pistää sen kokeilemaan onneaan. MUTTA ei saa vain odottaa että menee ohi, silloin ei mene ohi vaan koira jatkaa sitä käytöstään aikuisena myös. Koiraa pitää aina kieltää kun tekee ei-toivottua juttua. Mitään ultimate-rangaistuksia ei tietenkään saa käyttää, koska kyseessä on vielä pentu. Mutta selvästi pitää osoittaa että pentu ei saa tehdä sitä. SIihen miten sen koiralle osoitat, tarvitset asiantuntijan apua. MYÖSKÄÄN ei saa koittaa päästä tilanteesta välttelemällä niitä tilanteita joissa ei-toivottua käytöstä esiintyy. Silloinhan ei koira ikinä opi ja saat koko koiran eliniän vältellä kyseisiä juttuja.. Tosi kivaa! Pitkää pinnaa, lukuisia toistoja ja harjoitusta ja harjoitusta. Sitä se on koiran kanssa eläminen.
Niin, kiireissäni oioin mutkia ja kirjoitin mahdollisimman lyhyesti.
Toki pitää kieltää ihan samalla tavalla kuin yleensä, mutta parempi on ohjata tekemään jotain sallittua kuin alkaa selättämään tms. hyödytöntä kurittamista.
Minusta on parempi välttää jotain pahimpia tilanteita muutaman viikon kuin että yrittäisi vaan väkisin taistella. Eihän se uhmaikä kauaa kestä ja sen ohi mentyä voidaan taas jatkaa harjoittelemaan niitäkin asioita, joissa uhmaiän aikana ongelmia oli.
 
Blue
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailevatähti;22628839:
Täytyy muistaa, että koirathan tekevät (myös uhmaikäiset) sitä mikä tilanteessa on sille palkitsevinta ja mukavinta.
Mitä te miehen kanssa teette toisin, että sinun kanssasi riehuminen on mieluisampaa ja miehen kanssa ei, sitä kannattaa miettiä. En sano, että sinä tekisit mitään väärin, mutta mikä on tilanteissa erilaista ja teidän toiminnassanne?
Mun vanhemmat ottivat vanhan agilitykoiran kasvattajalta. Koira oli todella hyvin koulutettu. Isäni kanssa kulkiessa koira kulki kuin unelma, toteli tosi hyvin. Äitini taas kun lähti koiran kanssa ulos niin koira ulisi ja hyppi äitiäni vasten. Pyysivät mun apuani sitten. Lähdin koiran kanssa ensin yksin liikkeelle, koira toimi kuin unelma. Sitten lähdin äitini kanssa ja sinä hetkenä kun luovutin remmin äidilleni niin koira alkoi hyppiä äitiä vasten ja ulista. KAtosin sitten miten äiti koiraa komentaa. Sanoi sille että no, älä viitti, lopeta nyt, mennään nätisti. Äänensävy oli korkea, innostava. Mä otin remmin ja sanoin koiralle matalalla äänensävyllä jämerästi että NYT LOPPU! Ja sehän lopetti. Opetin äidin käyttämään matalaa, käskevää äänensävyä silloin kun koiran käytöstä pitää korjata. Aina kun koira lähti hyppimään käskin äidin tönäistä koiran maahan ja vaatia koiralta tilaa itselleen (eli pistää koira peruuttamaan sitten että itse kävelet koiraa kohti). Sitten kun koira lähti peruuttamaan (eli antoi tilaa johtajalle) niin matkaa voi jatkaa. Ja taas uudestaan heti kun koira alkaa hyppiä. Ja aina jos koira innostui vetämään niin pysähdys samantien ja paikalla ollaan niin pitkään että remmi löystyy, tai vastaavasti käännytään kannoilla ja lähdetään koiraa viemään vastakkaiseen suuntaan. Sanoi myös että jokapaikasta pitää äidin mennä ensin, on se sitten ovi, ojan yli tai portti, koiraa tulee vasta toisena sitten kun öiti antaa luvan. Näillä ohjeilla koira oppi kahdessa viikossa. Kouluttamattomalla pennulla toki menee pidempään ja vaatii pitempää pinnaa.
 
Yhteistyössä