Kokemuksia Kreikasta?

Kyllä te olette ihania! mahtavaa keskustelua ja hyviä vinkkejä. Tämä palsta toimii, verrattuna moneen muuhun keskusteluun, joka on aika ala-arvoista. Minusta on kiva jakaa tietoa ja kokemuksia. Tultiin perheen kanssa siihen tulokseen, että mamma lähtee nyt toukokuun 10. yksin Haniaan., Maleemeen. Tiedän kyllä, että osa ihmisista arvostelee päätöstä, mutta oma on elämämme. Lapsia ja ehkä jopa ukkoakin tulee ikävä aivan takuulla. En ole pitänyt kahdeksaan vuoteen kunnon lomaa, joten tämä tulee tarpeeseen. Käyn katsomassa paikkoja ja tullaan sitten yhdessä koko poppoo myöhemmin sopivana ajankohtana. Mies hoitelee muksuja, ja luulempa että se tekee pelkästään hyvää heidän keskinäiselle suhteelle. En oikein jaksa uskoa todeksi lähtöäni vieläkään. Uskonpa että se parisuhteelle hyvää. Mies on ajellut talvella viikonloput kaveriensa kanssa kelkalla, joten nyt on minun vuoro. Kaikista kivointa olisi lähteä yhdessä, mutta ei ole varaa lähteä nyt koko lössillä. Stressi ja väsynyt kyllä näkyvät minussa. Peilin ei viitsi katsoa, kun sieltä tuijottaa väsynein silmin vanha huuhkaja. Ihottumat kukoistaa, kun ei ole ehtinyt levätä tarpeeksi ja on tullut syötyä vääränlaista ruokaa. Siis aurinkoa ja terveyslomalle. Toivon, että matkaan sattuisi toinenkin yksinäinen naisihminen, jonka kanssa voisi shoppailla ja katsella paikkoja. Yksin vähän pelottaa, mutta eipä olla ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla. hyvää kevättä ja unelimia pitää joskus toteuttaa. Jännittää nähdä, onko Kreeta yhtä kiva ja ystävällinen kuin Rhodos ja miten paljon asiat ovat 8:ssa vuodessa muuttuneet.
 
Rentouttavaa ja mukavaa lomaa sinulle :) Minäkin olen haaveillut lomasta ystäväni kanssa pelkästään. Vaikkapa vain pidennetystä viikonlopusta jossakin päin Eurooppaa. Toivottavasti minäkin pääsen vielä joskus tällaiselle rentoutuslomalle.
 
Omena7
Mukava ketju :hug:

Joku kyseli Blue Star Caldera Baysta Plataniaksessa. Me olemme lähdössä sinne äitienpäivänä, ja olen kyllä kuullut hotellista paljon hyvää. Sijainnin pitäisi olla mitä parhain jne. Olemme mieheni kanssa olleet aikaisemmin kaupunkilomien ystäviä, mutta nyt puolitoistavuotiaan kanssa Kreeta lie parempi vaihtoehto.

Onko Kreikassa muuten pastöroitua maitoa? Ajattelen taaperoamme.
 
olemme lähdössä perheeni(minä,mies ja lapsi 10kk) kanssa halkidiin,tarkemmin Haniotiin.
onko kenelläkään paikasta kokemuksia? matkaamme on enää 3viikkoa aikaa joten vinkkejä todella KAIPAAN!!

Mites noin pienen kanssa? onko jotain erityistä, muutakun hyvin auringolta suojaamista ym.vinkkejä?

Kiitos! =)
 
vinkkejä kaipaan kreetan HANIASTA, tarkemmin MALEME alueesta. eli on vähän syrjemmällä mutta kun niin hyvä hotelli niin täytyy muusta tinkiä ;)

onko paljon tekemistä 2,5v ja 4,5v lasten kanssa? millaiset rannat entä maastot rattailla?

kiitos :flower:
 
Pääsispä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.01.2007 klo 11:53 Vaniljatäti kirjoitti:
Plataniaksessa oltiin viimeksi, ja minun mielestäni se oli vähän turhan meluisa ja vilkas. Rannatkaan itse asiassa minusta ei ole niin lapsiystävällisiä, aika jyrkästi syvenevät ja isot aallot. Kreeta sinänsä on muuten ihana, ja jos teillä on auto käytettävissä, niin sieltä löytyy paljon tosi ihania rantoja, ja vedet ovat kirkkaat.

Itse olen tykännyt enemmän esim. Lefkaksesta ja Pargasta.
Olen samaa mieltä, Platanias on aika meluisa ja vilkas. Joku väitti ettei se ole bilepaikka, mutta on se. Paljon rauhallisempia kyliä on Plataniaksesta Haniaan päin, esim. Kato Stalos. Olimme siellä pienessä rantahotellissa pari vuotta sitten, jossa oli paljon lapsiperheitä. Rantatie on kyllä aika vilkas, varsinkin ruuhka-aikaan. Muuten olikin ihanan rauhallista.

Suosittelen lämpimästi Kreetaa ja Kreikkaa yleensäkin! Mukavia ihmisiä ja hyvää ruokaa. Kannattaa tosiaan tutustua Kreikka.net -sivustoon, sieltä saa todella hyviä ja tärkeitä vinkkejä, esim. takseista.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 21:37 PulttiBois kirjoitti:
vinkkejä kaipaan kreetan HANIASTA, tarkemmin MALEME alueesta. eli on vähän syrjemmällä mutta kun niin hyvä hotelli niin täytyy muusta tinkiä ;)

onko paljon tekemistä 2,5v ja 4,5v lasten kanssa? millaiset rannat entä maastot rattailla?

kiitos :flower:
Rannat ovat pikkukiveä. Jos olette menossa Imperialiin niin siinä pihalla on pieni trampoliini ja keinut ym. Alakerrassa siellä on lasten pelihuone josta löytyy jotain leluja. Rantakadun varrella olevissa ruokapaikoissa on lähes kaikissa lasten leikkipaikka. Imperialista kun lähtee vasemmalle rantaa pitkin niin sieltä löytyy sellainen lasten leikkilaiva viereisen hotellin pihalta. Ei sieltä ainakaan ajettu pois vaikka siellä olimme. Jos olette menossa sinne Imperialiin olette kyllä mielestäni valinneet hyvän huoneistohotellin. Sen omistaa Andreas, joka on joskus voittanut Kreikan selviytyjät kisan ja niillä voittorahoilla laajentanut hotelli aluetta. Andreas itse sekä Mike häärivät allasbaarissa. Ovat muuten sellaisia tarjoilijoita ettet tule koskaan unohtamaan!!! Tiedät kun olet käynyt!!!
 

Yhteistyössä