Kokemuksia yksityisistä klinikoista?

Heips.

Takana on 4 hoitoa (1 IVF ja 3 ICSI) julkisella puolella. Kaikki päättyneet tavalla tai toisella negaan.

Mietitään menoa yksityiselle ja haluaisin kuulla kokemuksia.

Kyselisin, että mitä erilaisia yksityisiä klinikoita löytyy Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueelta?? Myös haluaisin kuulla kokemuksia Jyväskyän Fertinovasta.

Netistä en löytänyt kuin pari ja Kuopiossa toimivalla InOvallahan on samat lääkärit kuin Kysillä ja sinne emme mene.
 
Minua kiinnostaisi kanssa yksityiset Kuopio, Jyväskylä, Lappeenranta? Kolme hoitoa julkisella takana, 13 siirtoa, 1 kemiallinen, selittämätön lapsettomuus.. Ei kai auta kun kaivaa kuvetta vielä syvemmältä..
 
Viu
Meillä on pitkä kokemus Inovasta, hoidot aloitettiin sen edeltäjässä In-tiimissä seitsemän vuotta sitten. Lääkäreissä on tapahtunut vaihdoksia, nykyään siellä on tosiaan kysin lääkärit, mutta lääkäriä on mahdollisuus toivoa ja sumplia hoidot samalla lääkärille. Hoitajat on mukavia ja todella osaavia.
Tärkein erotus kysistä on kuitenkin labra, se on loistava. Meillä todella vaikeaa saada alkioita, max kaksi ollaan joka kerta saatu, ja hyvä labra on mielestä näitten ainokaisten vaalimisessa tosi tärkeä. Meille on siis tehty neljä icsi-hoitoa, joista aina vain tuoresiirto, ei mitään pakkaseen. Lopputulemana lapset 5 ja 4 vee ja tällä hetkellä kolmas tulossa rv 32. Suosittelen siis Inovaa, meidät on tuomittu vaikeiksi tapauksiksi molempia koskevien ongelmien takia ja hoitotulokset olleet äärimmäisen hyvät.
 
Olen samaa mieltä Viun kanssa, ei ne lääkärit vaan se labra!! Ja taikakäsi-Sami ;)
Monesti sitä ei ajatella, että merkittävin tekijä on se labra onnistumisen suhteen.
Mekin julkiselta yksityiselle siirryttäessä tuttu lääkäri sanoi, että jos ei ala tulla onnistumista, pitää vaihtaa labraa.

Kaksi hoitoa tehtiin Inovassa, kuudennen icsin ties mones pas toi plussan. Ja se oli muutenkin alkioiden määrässä onnistunein. Ja ite saatiin valita kelle lääkärille halutaan hoidon suunnitteluun.

Domi, laitan yv:n sinulle!
 
  • Tykkää
Reactions: Domi
Kiitoksia vastauksistanne. :) Ne saivat miettimään uudestaan InOvaa. Meillä on molemmista johtuvaa kanssa ja julkisella puolella ei paljon miehestä johtuvaan ongelmaan paneuduttu eikä tutkittu, joten toivoisimme yksityiseltä siihen enemmän apuja. :)
 
Me oltiin jyväskylän fertinovassa. Ehdottomasti suosittelen. Lääkäri mukava ja kuunteli toiveita, ehdotti itse uusia juttuja yms. Lopullinen onnistuminen tosi erikoisella ivf kaavalla mitä en ole kuullut muualla käytettävän, oli niinkuin minulle suunniteltu. Kaikki työntekijät mukavia :)

Lääkäristä huomasi et todella pitkä kokemus, erityisesti arvostan sitä että aina samat ihmiset hoitamassa. Oon ihan hermona jo kunnalliseen kun ehti tottua niin hyvään.
 
  • Tykkää
Reactions: Domi

Yhteistyössä