Kokemusta tilanteesta, jossa lapsessa esiintyy ongelmia vain päiväkodissa ja asiantuntijat testeineen eivät niitä

Viestiketju alueella 'Erityislapset' , aloittaja Äiti 312, 25.10.2010.

  1. Äiti 312

    Äiti 312 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.10.2010
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei,

    Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia sellaisilta perheiltä joilla on aivan normaali lapsi, mutta päiväkotiin mentyään päiväkodissa ilmeneekin ongelmia.

    Meillä sellainen tilanne, että lapsi on ollut aivan normaali lapsi. Mitään huolenaihetta ei neuvolan ja lääkäreiden mukaan ole aiemmin ollut. Perhepiirissä on myös henkilöitä, jotka ovat ammateiltaan lääkäri ja ”lapsiasoiden” sosiaalityöntekijä. Hekään eivät pidä lasta millään tavalla poikkeavana.

    Lapsen aloitettua päiväkodin, ensimmäisessä kasvatuskeskustelussa päiväkoti ehdotti meille, että lapselle hankittaisiin jonkinlainen diagnoosi.

    Päiväkoti ei tarkemmin kertonut millaista diagnoosia tarkoittivat. Pk:n johtaja kyseli minulta, eikö lapsi ollut koskaan käynyt psykologilla.
    Ei ollut koskaan käynyt kun ei ollut ollut mitään aihetta, lapsi on ja on aina ollut iloinen, tasapainoinen ja kaikin puolin terve.

    Pk sanoi, että jos veisin hänet psykologille, saisin apua lapselleni, koska psykologi voisi tulla sitten mukaan keskusteluun ja evästää heitä, kuinka lasta tulee kohdella. Pk:n johtaja sanoi, että he voivat toimia muuten väärin lapseni kanssa. Päiväkodin johtaja sanoi myös että kyseessä on hänen mielestään valtakamppailu, jota he käyvät siis lapsen kanssa.

    Pk:n johtaja ehdotti meille kaikki mahdolliset paikat joista voisimme hakea diagnoosia. Hän kyseli ”ettekö voisi saada diagnoosia siltä tai sieltä?”
    Meille ei kerrottu tarkemmin lapsen ongelmista päiväkodissa. Mutta olimme lapsen kertomuksesta ymmärtäneet, että kaikki ei mennyt hyvin, koska lapsi oli haluton menemään uuteen päiväkotiin ja kertoi pelkäävänsä rajumpia lapsia eikä ollut vielä ehtinyt tulla tutuiksi heidän kanssaan (ei muistanut kaikkien nimiä). Mutta toisaalta päiväkodin hoitajatkaan eivät kaikki muistaneet lapseni nimeä.

    (Olin ollut kerran puhelimitse yhteydessä päiväkotiin ja kertonut lapseni säikähtäneen sitä, että häntä oli raavittu jossakin leikissä kasvoihin ja kysynyt neuvoa miten lastani tässä tilanteessa voisi tuka. Tällöin puhelimeen vastannut hoitaja sanoi minulle, että syy on lapsessani ja että hänellä ei ole ollut kavereita koskaan aiemminkaan. Sanoin että se ei pidä paikkansa, että lapsellani on aina ollut kavereita ja meillä käy leikkimässä hänen kavereitaan ja uskon että hän saa nytkin kavereita kun ehtii tutustua muihin lapsiin.)

    No, tämä yllättäen tässä ensimmäisessä kasvatuskeskustelussa tullut diagnoosin hakemisehdotus oli shokki meille vanhempina.

    Haimme tietenkin apua, ensimmäiseksi neuvolasta, jossa keskustelin terveydenhoitajan ja psykologin kanssa meitä kohdanneesta tilanteesta ja siitä miten hakisimme apua lapselle ja mietimme että mitä apua voisi hakea.

    Tässä vaiheessa päiväkodin johtaja kyseli, voisiko saada lapselleni kuitenkin diagnoosia neuvolasta tai jonkun henkilön neuvolasta päiväkotiin keskustelemaan lapsestani. Lupasin että hän saa olla yhteydessä neuvolaan asiantuntijaan, joka meidät tunsi. Kun kysyin tältä asiantuntijalta kuinka asia etenee, hän kertoi, että päiväkoti oli kutsunut hänet palaveriin, mutta hän tulee vain silloin, jos on tarkoitus keskustella lapsestani ja suunnitella yhdessä häntä koskevia asioita, niin että hän asiantuntijana esittää oman mielipiteensä lapsen tueksi. Hän kirjoitti päiväkodille miestä lausunnon, mutta kertoi että päiväkoti oli ollut siihen tyytymätön.

    Sitten päiväkoti tarjosi meille yllättäen paperia allekirjoitettavaksi. Allekirjoitimme tämän päiväkodin kirjoittaman paperin, jossa todettiin että lapselle haetaan erityislastentarhanopettajaa päiväkotiin, koska lapsi ei muuten selviä päiväkodissa. Allekirjoitin paperin päiväkodin kehotuksesta.

    Kerroin paperista neuvolassa. Tässä vaiheessa neuvola evästi meitä, että jos erityisresurssia haetaan, päiväkodin kanssa täytyy tehdä yhteistyössä suunnitelma mihin lapsi tarvitsee tukea ja tämän tuen toteutumista ja vaikutusta täytyy seurata. Neuvola oli sitä mieltä, että resurssia haettiin liian epämääräisesti ja hätiköiden. Neuvola evästi keskustelemaan päiväkodin kanssa.

    Otin heti neuvolan ohjeiden mukaan yhteyttä päiväkotiin ja sovin keskusteluajan. Esitin neuvolan esittämät kysymykset. En kuitenkaan saanut niihin selviä vastauksia, vaan päiväkodin edustajat sanoivat, että minun ei kannattaisi yrittää etsiä tietoa mistään, ei missään nimessä mennä internetistä katsomaan mitään, eikä muutenkaan tehdä mitään asian suhteen. Kun kysyin mitä tämä käytännössä tarkoittaa tämä erityisresurssin hakeminen lapselleni, he sanoivat, että itsehän sinä sen paperin allekirjoitit.

    Muutenkin päiväkodin vetäjä oli nyt kiusaantunut siitä, että olen ollut yhteydessä neuvolaan ja psykologiin. Olin tästä yllättynyt, koska luulin, että hän juuri haluaa että otan yhteyttä psykologiin jotta asiaa tutkitaan. Johtaja sanoi, että joka kerta kun minä soitan jonnekin, hänelle soitetaan sieltä. Että hän saa aina tietää jos puhun asiasta jonnekin. Hän sanoi että hänen velvollisuutensa on varoittaa minua, että kun psykologi testaa lapseni korttipakoillaan, tulokseksi voi tulla sellainen asia jota minun on vaikea hyväksyä. Kysyin tarkoittaako hän että lapseltani voisi löytyä jokin sairaus? Hän vastasi että tuloksena saattaa olla että vika onkin minussa lapsen äidissä. Tämä kuulosti äärettömän hyvältä ja helpottavalta vaihtoehdolta minun korvissani ja sanoin vilpittömästi että sellainen vaihtoehto, että tässä kaikessa olisikin kyse vain siitä että vika on minussa, olisi erinomainen tulos. He vaikenivat.

    PK:n johtaja jatkoi keskustelua sanomalle minulle, että minä en luota häneen. Hän toisti sitä pitkin keskustelua, eikä keskustelu olisi edennyt ollenkaan, jos en itse olisi johdonmukaisesti käynyt läpi neuvolasta saamiani kysymyksiä, jota heille esitin. Tässä yhteydessä toinen päiväkotia edustavista henkilöistä kyllä avautui minulle yllättäen kertoen, että hänellä itsellään on kehitysvammainen lapsi jolla on myös ADHD. Hän kertoi, että yhteiskunta oli onnistunut kuntouttamaan hänen lastaan ja että minun tarvitsisi vain myös jättää tämä asia yhteiskunnan hoidettavaksi.
    Hän kysyi minulta enkö luota yhteiskuntaan. Jätin vastaamatta tämän kysymykseen kun en ymmärtänyt sen asiayhteyttä.
    Lopuksi pk:n johtaja totesi vain, että ei se sitten ollutkaan kysymys siitä että lapsi olisi käynyt valtakamppailua heidän kanssaan. He sanoivat että mitään aihetta tästä asiasta keskusteluun ei nyt ole, vaan vasta sitten kun erityislastentarhanopettaja aloittaa, kävisimme keskustelun tavoista jolla tukea lasta.

    Käytimme lasta testeissä, myös psykologisissa ja niissä molemmissa todettiin lapsen olevan normaali ja ikäänsä vastaavalla kehitystasolla. Psykologi ylisti lasta kaikin mahdollisin positiivisin määrittein, empaattinen, sosiaalinen, avoin, luottavainen, rauhallinen, keskittymiskykyinen, älykäs. Olimme sopineet psykologin kanssa että hän tulee konsultoimaan päiväkotia, päiväkodin alkuperäisen ehdotuksen mukaisesti.

    Sovinkin keskustelun päiväkotiin.

    Koska meillä ei vieläkään ollut tietoa mihin asioihin päiväkoti näki lapseni tarvitsevan erityistä tukea, eikä mitä tuki käytännössä oli ja mitkä olivat sen tavoitteet, olin yhteydessä etukäteen sekä lastentarhanopettajaan että erityslastentarhanopettajaan ja sovin heidän kanssaan että he kertoisivat keskustelussa nämä asiat meille ja psykologille. Ja että keskustelisimme yhdessä psykologin kanssa miten lastani olisi paras tukea.

    Halusimme erityisesti tietoa sen vuoksi että voisimme ohjata lasta kotona niin että hän pysyisi vastaamaan päiväkodin vaatimuksiin. Nythän emme niistä sen tarkemmin tienneet.

    Tämä kauan odotettu keskustelu johon saimme neuvolan psykologin mukaan epäonnistui täysin. Psykologi hoiti tehtävänsä erinomaisesti mutta näytti siltä, että päiväkoti ei kuunnellut mitä hän sanoi.
    Emme vieläkään saaneet selkoa lastani koskeviin kysymyksiin päiväkodista. Psykologi esitti oman arvionsa, mutta päiväkodin edustajat istuivat vain ihan hiljaa ja jättivät sen huomiotta. Psykologi sanoi, että ei ole koskaan törmännyt tällaiseen tapaukseen, että testien ja arvioiden mukaan näin sosiaalisella ja kyvykkäällä lapsella olisi ongelmia päiväkodissa (pelkoa, vetäytymistä, arkuutta?? ). Sanoin, että minua ihmetyttää mikä lapsella oikein on ollut päiväkodissa. Päiväkodin johtaja vastasi, että ”vika ei ole päiväkodissa vaan lapsessa”.

    Tässä vaiheessa psykologi oli hyvin hämmästynyt. Hän yritti puolustaa lastamme sanomalla, että tekijä on ympäristössä, että lapseen vaikuttaa muiden lasten käyttäytyminen.
    Mutta pk:n edustajat olivat vain ihan hiljaa eivätkä edes vastanneet psykologin esittämiin kysymyksiin (koskien mm. lapsen itsetuntoa päiväkodissa).

    Kun yritin ottaa puheeksi asian johon lapsemme mielestämme tarvitsi tukea, pk:n johtaja totesi että ”kaikki samassa ryhmässä olevat lapsethan ovat yhtä kömpelöitä”. Mieheni kysyi mitä päiväkodissa voidaan tehdä lapsemme auttamiseksi? Pk:n johtaja vastasi että ei mitään, ”kaikki on jo tehty”.

    Olimme hyvin hämmästyneitä, koska juuri tätä keskustelua oli odotettu. Tässä keskustelussa kahden asiantuntijan, päiväkodin oman uuden erityislastentahanopettajan joka oli saatu resurssiksi ja psykologin piti meidän kanssamme keskustella mahdollisista ongelmista ja sopia keinoista, jolla yhdessä voisimme tukea ja auttaa lastamme mahdollisimman parhaalla tavalla. Ja päästä siis ymmärtämään mitä ongelmat itse asiassa päiväkodissa olivat.

    Päiväkodin johtaja sanoi, että lapsemme ei tule selviämään tavallisessa koulussa.

    Mieheni oli järkyttynyt. Selitin päiväkodin johtajalle, miksi erityskoulu ei sopisi lapsellemme.
    Psykologi oli samaa mieltä kanssani ja hän sanoi selvästi yksilöiden miksi tämä lapsi ei tarvitsisi erityiskoulua. Pk: johtaja jätti huomiotta psykologin kannan. Tilaisuus päättyi erittäin ahdistuneissa tunnelmissa ja kaikki lähtivät sanomatta edes näkemiin.

    Lopuksi vielä lastentarhanopettaja kysyi meiltä annammeko luvan että päiväkodissa saa käyttää lastamme kohtaan fyysistä voimaa. Olin tyrmistynyt. Sanoin, että lastamme kohtaan ei ole koskaan missään tarvinnut käyttää fyysisiä voimakeinoja. Erityislastentarhanopettaja ja lastentarhanopettaja naurahtivat ja sanoivat, että ei meidän lastamme kohtaan ole tarvinnutkaan. He sanoivat että kysyvät tämän kaikilta vanhemmilta. Olin niin ihmeissäni siitä, että mikään keskustelussa ei mennyt edeltä sovitun mukaisesti että lähdin mitään sanomatta paikalta.

    Yritin vielä soittaa päiväkodin erityislastentarhanopettajalle ja kysyä häneltä mistä oikein on kysymys. Hän oli vaitinainen, eikä uskaltanut sanoa mitään. Hän toteisi vain että kyllähän te vanhempana oman lapsenne tunnette.

    Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia siitä, että asiantuntijoiden näkemykset ovat täysin ristiriitaiset?
    Miten asiassa pääsee eteenpäin, jos lapsessa esiintyy ongelmia vain päiväkodissa ja asiantuntijat testeineen eivät niitä lapsessa olevia vikoja löydä? Mistä tässä voisi olla kysymys?
     
    #1
  2. TIKO

    TIKO Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.02.2010
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
     
    #2
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti