Koska hankkia toinen lapsi

Alkuperäinen kirjoittaja siiri79:
esikoinen täytti kesällä 10v ja toinen on nyt vasta tulossa, laskettu aika helmikuussa, että onhan tuota ikäeroa :)
No, mutta isommasta taitaa sitten olla mukavasti apua. Oman tyttären täti (mun pikkusisko) on 9v, ja tykkää hoitaa kovasti, samoin eno, 13v.
 
Ensimmäistäkään emme ole saaneet vielä maailmaan , mutta olemme suunnitelleet toista aikaisintaan parin-kolmen vuoden päähän. Haluamme tälle esikoiselle antaa kaikki mahdollisen ajan ja rakkauden ja koska tämäkin odotus on ollut vaikea ja vaivoja täynnä niin en jaksa uskoa että jaksaisin hoitaa pientä vauvaa (tällä tarkoitan alle vuoden ikäistä) ja samalla olla maha pystyssä kun toista odotan :$
 
AAM
poika meillä 6 kk ja toivoisin jo toista vikkelään.. vaipparallista tuntuu osa valittavan mutta jotenkin kun tuota kakkia on kotieläinten puolesta lapannut riittävästi niin yksi sontija lisää ei tunu missään :D (joo joo eläimet ei oo sama asia ;) )
Ukkokin ois kyllä samoilla linjoilla ja on totuus että tästä ei nuoremmiks muututa (olen jopa kohta 29 vee :D ) ja vanhanakin tahtoisi vielä pysyä sitten lapsenlapsien tahdissa ilman rollaattoria..
 
Meillä ensimmäinen täytti just 11 ja seuraava on 9, väliä on n. 1,5 vuotta. Sitten onkin vähän pitempi väli. Keskimmäinen on nyt 1v 2kk ja kaksoset 4kk. Keskimmäisen syntymäpäivän ja kaksosten lasketun ajan välis oli tasan 50vkoa mutta kaksoset käynnistettiin kuukautta ennen laskettua eli isoveli oli silloin 10kk. Meille tää sopii =). Onhan näissä pienissä paljon töitä nyt kun kaikki on vielä vaipoilla ja keskimmäinen kävelly vasta vajaan kuukauden mutta onpa niistä sit seuraa toisilleen ja leikkikaverit omasta takaa. Samoin oli silloin isompien lasten kanssa. Nyt isot jo hoitaa pieniä todella taitavasti. :)
 
meille syntyi ensimmäinen 07/03 ja toista sitten ollaa kauan yritetty kun ei ne vaan sillain vaan tule km oli 03/06 ja sitten tulin raskaaksi vasta vuoden päästä la olisi 16/07
et kyllä mä olen samaa mieltä että ei niitä lapsia tehdä vaan niitä saadaan . eikä se suunnittelu auta mitään :)
ikä eroa tulee 4.v ja 3kk
 
Meillä on tyttö nyt 2kk ja oon miettinyt jo seuraavan hankintaa. Ukko on alunperinkin ollut sitä mieltä että 2 muksua koitettais saada ja mahollisimman pienellä ikäerolla että olisivat leikkiseuraa toisilleen ja jne... Mutta nyt sitten mietityttääkin että millonka sitä rupeis yrittämään. Ehkäisystä puhuin jälkitarkastuksen yhteydessä lääkärin kanssa. Kierukkaa en ainakaan halunnut ja nyt mulla onkin minipillereille resepti. En vaan haluais mitään hormoneja nappailla, ne kun tuppaa aiheuttamaan sivuvaikutuksina kaikenlaista vaivaa. Jäljelle jää sitten kumit joista en taas tykkää tippaakaan. Menkatkin on tehneet paluun että mahiksia olis tulla raskaaksikin.

Miten te, joilla vain vuosi ikäeroa, ootte kokeneet uuden raskauden noin fyysisesti? Se on kumminkin aika iso rasitus elimistölle, varsinkin kaks kertaa melko putkeen..

Se itteeni mietityttää kaikista eniten. Tiedän kyllä että jos ei mitään erityisiä ongelmia raskauden kanssa tulisi, jaksaisin kyllä hoitaa esikoista. Olis niin ihana saada toinen pikkupallero tuon seuraksi :heart:
 
Meilläkin on vauva nyt 2kk, poika. En ole aloittanut ehkäisyä, eikä ole menkat alkeneet, vaikka en imetäkään. Meillä olisi kanssa toiveena, että lapsille tulisi pienet ikäerot, mutta ei olla mitenkään päätetty että koska aletaan yrittämään... saa tulla jos on tullakseen, kai:)

Mulla on muutenkin pelko, että toinen lapsi ei tulekaan helposti, kun tämä ensimmäinen tärppäsi eka yrityksellä :heart: !

Jotenkin haluisin lapset pienellä ikäerolla siksi, että saisin sitten kerralla olla heidän kanssa kotona kun ovat pieniä, ja mennä sitten töihin kun ovat isompia, mutta tietystikään elämä ei aina mene niin kuin suunnitellaan...

Kun odotin poikaa, kävin koulua ja olin illat töissä koko raskauden, myös äitiyslomalla... se oli tosi rasittavaa, vieläkin ahdistaa kun ajattelen sitä...en usko että pienen lapsen kanssa odottaminen olisi ainakaan minulle rasittavampaa kuin 13 tunnin työpäivät =) Vaikka tottahan helppoa sekään ei missään nimessä ole.

Muakin mietityttää kyllä myös tuo, miten elimistö jaksaa uuden raskauden, kun sektiolla synnytin, niin se leikkaushaava ja kaikki...
 
Meillä tytöillä on ikäeroa 1v4kk ja näin sen kuuluu meidän perheessä ollakkin :) Nuorempi täytti just vuoden ja esikoinen on siis 2v4kk ja tytöt touhuaa jo kovasti yhdessä ja päivä päivältä niistä on toisilleen enemmän ja enemmän seuraa ja kaveria :heart:
 
Meillä näille meuksuille tulee ikäeroksi n.2v 3kk. Mikä ihan hyvä. Tyttö on jo aika omatoiminen, mutta kuitenkaan ikäeroa ei kauhean paljon ole, että jospas heistä toisilleen kaveriakin oisi sitten leikeissä. Lupa annettiin jo paljon aiemminkin pikkukakkoselle, mutta eipä tahtonut tulla. Mikä toisaalta näin jälkeen päin ajateltuna ehkä ihan hyväkin juttu.
Itseäni tässä jo askarruttaa, että jos sen kolmosen tekee, niin milläs ikäerolla sitä sitten miettisi ;) (Niin ja meillä tää pikkukakkonen vielä tosiaan masussa vielä viikon...)
 
Ihan se on itsestä tosiaan kiinni. Meillä on ikä eroa melkein 6 vuotta. Tosin lapsilla eri isät. Nyt kuopus 5kk ja kaksi viikkoa sitten sain positiivisen tuloksen raskaustestistä, joten nyt tulee sitten hieman pienempi ikäero....
 
Vera-84
Ensimmäinen vasta tulollaan. La 27.9. Mietittiin että jos sellainen yli 3 vuotta väliä olisi hyvä. 5 vielä parempi. Ajattelin et jos tämä tulossa oleva saisi "nauttia" meistä vanhemmista ennenkuin toinen tulee. Saisi samalla talouden kuntoon, vakituisen työpaikan jne. Voisi sitten pitää pidemmän äityisloman kuin 2 kk minkä joudun pitämään.
 
No nyt mekin päätettiin, että jätetään se ehkäisy kokonaan ja pikkukakkonen saa tulla kun tulee..
Pienimillään tulis siis meidän muksuille sitten vuoden ikäero (neiti on nyt 2,5kk) mutta sitähän ei tiedä vaikka menee monta vuotta ennenkun tärppää (jos ylipäätään tärppää ). Mutta lupa on annettu :heart:
 
kovasti,mutta silti miettii kuinka pärjää/jaksaa kahden pienen kanssa. Olisi ihanaa kun lapsemme saisi leikkikaverin,mutta huolettaa taloudellinen tilanne. Onko muita samassa tilanteessa olevia ja mitä mieltä olette siitä,että pitääkö olla rahaa että pärjää? Emme ole rikkaimmasta päästä,mutta emme sen koe myöskään olevan este lasten hankinnalle...olemme nuoria ja haluamme lisää lapsia,vaikka välillä olisikin tiukkaa rahan suhteen.
 
mulla on aikasemmasta suhteesta 5v poika ja nykysen kans odotellaan ekaa yhteistä, mut ikäeroa tulee olemaan 5 ja puol vuotta. aluksi ajattelin että on tympeä ku ikäero on niin suuri niin ei ehkä tule niinkää leikkikaveria, mut sitte taas se positiivinen puoli että esikoinen on kiinnostunu tulevasta vauvasta (ainaki vielä =) ) ja esikoisesta on nyt jo muutenki apua ja tulee varmaan olemaan sittenki ku on vauva syntyny. eli tämä on meidän perheelle hyvä ratkaisu ja menee varmaan taas useampi vuosi ennen ku seuraavaa yritetään.

mekään ei todellakaan olla mitään rikkaita ku OnnellinenÄiti tuolla kyseli muiden taloudesta, minä valmistuin keväällä eikä töitä oo löytyny niin oon työttömänä/kotiäiti ja miehellä päättyy opiskelu tämän vuoden lopussa ja työpaikka on aika varma sen jälkeen mutta ei palkka todellakaan kummonen, mut totakai jotain on tehtävä että saadaan pidettyä katto pään päällä ja ruokaa pöytään, eli ne tärkeimmät.
 
Onnittelen teitä raskautuneita :flower:
Nyt on kuukausi kulunut kun viimeksi tähän ketjuun kirjoittelin. Nyt olen todella alkanut kuumeilla toista lasta. Poikani on siis vasta 3kk nyt. Yritän kuitenkin pitää pääni kylmänä, kun olen luonteeltani vähän sellainen höpsöttäjä =)
Kuumeilinhan siis poikaakin kolme vuotta, pitkä aika oli odottaa :eek:
Nyt olisi kyllä jollain lailla hyvä saada toinen lapsi melko pian, koska meillä molemmilla on vakituiset työt, oma asunto ja muutenkin "vakaa" tilanne. Minä valmistuin keväällä uuteen ammattiin ja joudun kuitenkin käymään kertauskurssin ennen töihin menoa(varmasti taidot ehtii vähän ruostua), joten mielelläni olisin sitten yhtä kyytiä pidemmän ajan töistä pois.
Mutta mä olen just tämmöinen; haluisin suunnitella elämäni tasan tarkkaan näin ja noin :LOL:
 
Meidän lapsia ei ole "suunniteltu" etukäteen, ovat tulleet omalla ajallaan. Nyt heitä kolme, ja molemmissa väleissä 1v9kk. Ihan kiva ikäero, leikkivät jo vanhimmat kivasti yhteen. Toki myös tappelevatkin... Saa olla kyllä erotuomarina jonkin verran, mutta myös välillä ihan rauhassa esim. koneella, kuten nyt! :LOL:
 

Yhteistyössä